Ei ole olemassa narsismia eikä narsisteja.
On vain harhakäsitys siitä että sellaisia on, koska joku sellaisen määritelmän psykologian kirjoihin kirjoittanut koska halusi itselleen mainetta ja kunniaa.
Ja koska psykologia on nykyään niin korkea auktoriteetti johon ihmiset haluavat uskoa niin sitten jotkut ilkeät ihmiset (ei ole sama kuin narsisti) levittävät huhuja siitä että joku toinen ihminen olisi narsisti jotta narsistiksi väitettyä alettaisiin kartella koska häntä pelätään.
Pelätään tietysti eri syistä kuin skitsofreenikkoa, skitsojen kanssa ei uskalleta mennä ollenkaan lähelle ja narsisteille taas ei uskalla kertoa itsestään mitään vaikka tekemisissä joutuisikin olemaan.
Sekä skitso (oikea sairaus) että "narsisti" (kannabishuuruissa kynäilty psykologinen "profiili") voivat päätyä yksinäisiksi ilkeiden ihmisten takia jotka väärinkäyttävät ihmisten sokeaa uskoa psykologian auktoriteettiin.
On vain harhakäsitys siitä että sellaisia on, koska joku sellaisen määritelmän psykologian kirjoihin kirjoittanut koska halusi itselleen mainetta ja kunniaa.
Ja koska psykologia on nykyään niin korkea auktoriteetti johon ihmiset haluavat uskoa niin sitten jotkut ilkeät ihmiset (ei ole sama kuin narsisti) levittävät huhuja siitä että joku toinen ihminen olisi narsisti jotta narsistiksi väitettyä alettaisiin kartella koska häntä pelätään.
Pelätään tietysti eri syistä kuin skitsofreenikkoa, skitsojen kanssa ei uskalleta mennä ollenkaan lähelle ja narsisteille taas ei uskalla kertoa itsestään mitään vaikka tekemisissä joutuisikin olemaan.
Sekä skitso (oikea sairaus) että "narsisti" (kannabishuuruissa kynäilty psykologinen "profiili") voivat päätyä yksinäisiksi ilkeiden ihmisten takia jotka väärinkäyttävät ihmisten sokeaa uskoa psykologian auktoriteettiin.
Vastaukset 46
Vanhimmat
"Ei ole olemassa narsismia eikä narsisteja".
Ootko muuten ihan järjissäs, rohkenen epäillä.
Ilon päivä! Olen samaa mieltä kriitikon kanssa.
Minun mielestäni, päinvastoin, kuin aloittaja kirjoittaa, nimenomaan me kaikki olemme primäärin narsismin tuotteita. Se iloinen hetki, kun vauvana jokainen meistä on päässyt siihen hyvään rintaan kiinni ... kiitollisuus siitä heijastuu ihmisten käyttäytymiseen aikuisiälläkin. Voisin jopa esittää väittämän, että iloinen dionysoslaisuus ei olisi koskaan syntynyt, ellei olisi tuota iki-ihanaa hyvää rintaa ja primääriä narsismia.
Joo, samaa mieltä ap:n kanssa...lähinnä tosta kannabishuuruosuudesta ;)
Heh heee
Hmm... voi olla noinkin. Ja voi olla, että aloittajalla on jokin mielen sairaus, kuten kriitikko kirjoittaa. Mutta mielestäni narsismissa on enemmän kysymys käsitteestä, määritelmästä, kuin 'totuudesta'.
Absoluuttinen totuus.... aaaaaahhh !
Tiedät kuinka paljon pidän tuosta käsitteestä =)
"Ei ole olemassa narsismia eikä narsisteja. On vain harhakäsitys siitä että sellaisia on"
Olen siis parisuhteessa harhakäsityksen kanssa :)
Voitaisiin esittää väittämä totuuden suhteellisuudesta seuraavasti:
Sinun parisuhdetodellisuutesi on erilainen kuin parisuhdekumppanillasi.
nyt oli selkeää näkemystä. Juuri näin nimenomaan on!
"Sinun parisuhdetodellisuutesi on erilainen kuin parisuhdekumppanillasi."
Ei ole, kyllä se myöntää nph oireyhtymän.. Siis harhakäsityksen :)
Pakko jatkaa vielä ... olettamuksemme, että on olemassa kyky havainnoida ja muodostaa käsitteitä jostain, on olettamus, jolle olettamus narsismin olemassolosta perustuu. Yhtälailla sitä voitaisiin kutsua vaikkapa äidinrakkaudenvälittymiseksi - yhdeksi perusvaistoksi.
Nyt vain näyttää olevan niin, että tietty porukka on päättänyt nimetä tuon ikiaikaisen yhden elämän hienoimmista vaistomaisista mekanismeista narsismiksi. Toisaalta on niitäkin, jotka tuon termin ovat hylänneet ja korvanneet sen muulla ja on niitä, jotka ovat tutkineet ihmisen käyttäytymistä ja mieltä myös ennen tuon käsitteen syntymistä 1900- luvun alkupuolella.
Aloittaja on hyvinkin asian ytimessä ja täysin järjissään. Tai sitten itse olen samalla tavalla seonnut - mikä toki on mahdollista.
"Tai sitten itse olen samalla tavalla seonnut "
oikea vaihtoehto
Spoon boy: Do not try and bend the spoon. That's impossible.
Instead... only try to realize the truth.
Neo: What truth?
Spoon boy: There is no spoon.
Neo: There is no spoon?
Spoon boy: Then you'll see, that it is not the spoon that bends, it is only yourself.
kritiikin määrittelee älykkyys ... uskottavan kritiikin, ollakseen edes jollain tavalla huomionarvoista, tulisi olla älyllisesti samalla tasolla kritisoinnin kohteen kanssa ... kritiikin kritiikkinä esittäisin, että kritiikkisi ei tuonut mitään uutta, mitä en jo olisi tuonut tähän ketjuun ... voisitko edes yrittää nostaa ponnettoman kritiikkisi tasoa?
" Tai sitten itse olen samalla tavalla seonnut - mikä toki on mahdollista. "
Ehdottomasti ainoa ja oikea vaihtoehto!
there is no spoon original english
kuukkeliin hakuun :D
"Ei ole olemassa narsismia eikä narsisteja."
Niin, eihän niitä ole olemassa sille henkilölle, joka ajattelee, ettei niitä ole. Defenssi se on kieltäminenkin.
Narsismi on kaikilla, koska ihmiselämä alkaa sillä primäärinarsismilla. Siitä sitten suotuisassa kehityksessä narsismi muuttuu tasapainoiseksi, terveeksi narsismiksi, "terveeksi" minäkokemukseksi ja itsetuntemukseksi.
"jotkut ilkeät ihmiset (ei ole sama kuin narsisti) levittävät huhuja siitä että joku toinen ihminen olisi narsisti jotta narsistiksi väitettyä alettaisiin kartella koska häntä pelätään"
Totta. Ilkeät tai ainakin välinpitämättömät ihmiset käyttävät tuotaKIN psykologian termiä väärin hyväkseen ja defenssinä, paetakseen omia tunteitaan.
Ei ehkä silti kannata itseään suojatakseen paeta kieltämiseen. Ja minulla on sellainen käsitys, että suurin osa ihmisistä osaa kyllä suhtautua kriittisesti erilaisiin narsisti-heittoihin. Asia on nyt vain korostunut tällä palstalla, jossa käytetään väärin narsismi-termiä ja mediassa, jossa nyt monet muutkin asiat ylikorostuvat vääristyneellä tavalla.
Sokea usko on huonompi juttu asiassa kuin asiassa. Ei se liity pelkästään psykologiaan.
Piti vielä kuitenkin tasapuolisuuden nimissä lisätä, että kyllä narsisti voi satuttaakin toista todella pahastikin. Sitäkään ei ehkä kannata paeta kieltämällä.
Voi satuttaa totta kai.
Moni on vain unohtanut sen, että täällä kirjoittavat vakkaritkin ovat kokeneet paljon vastaavia kokemuksia mutta eivät vain juuri tällä hetkellä käsittele niitä enää samalla tavalla ja totta kai aikakin tuo "rauhaa".
Tavallaan tämä vastakkainasettelu pitää keskustelun yllä mutta toisaalta en näe esimerkiksi itseäni "kokijana" yhtään sen kummoisempana kuin ketään uhriakaan. En vain ole nyt siinä kohtaa. Enkä aio pyytää sitä anteeksi.
"Moni on vain unohtanut sen, että täällä kirjoittavat vakkaritkin ovat kokeneet paljon vastaavia kokemuksia"
Totta. Ph:t periytyvät mallioppimisen kautta vanhemmilta lapsille ja sitten nämä lapset käyvät vielä saman näytelmän läpi parisuhteissaan, jos nyt eivät ole käyneet terapiassa ja saaneet itsensä enemmän tasapainoon.
Ja tuokin on totta, että kaikki ovat eri kohdassa omassa prosessissaan ja sen takia tulee sittten yhteentörmäyksiä. Erilaisella tietotasoilla olevat ihmiset ajautuvat myös helposti törmäyskurssille...
Hah... silloin kun oli "sekavin vaihe", tajusin, että kaikesta realistisesti ja oikeasti tapahtuneesta kaltoinkohtelusta huolimatta olin itse toisintanut jotain mikä oli jäänyt kesken : kotiolojani, ensimmäisessä suhteessa ja tuntuu siltä, että edelleenkin toisinnan sitä hylkäämistä ja läheisyyden varomista valitsemalla alitajuisestikin mahdottomia miehiä ; näin ei tule läheisyyden riskiä koska on tavallaan varmaa että käy huonosti (ei tule pettymystä) ja toisaalta saan käsitellyksi niitä tilanteita uudelleen.
Tämä on mielestäni monille tärkeä asia tiedostaa. En varmasti ole yksin.
Eihän sitä ihminen välttämättä tiedä kotoa tai parisuhteesta lähtiessään (kun toinen on selkeästi ollut ns paha) , että on "sairastunut" ja näin ei osaa hakea apua vaan kuvittelee asian korjaantuvan. Ehkä hakee apuakin, mutta ei sekään aina riitä koska ei ehkä tiedosta problematiikkaansa ja näin puhuu ns vääristä asioista avunkin piirissä. Eli apua ei tule siksi.
Tällöin on tavallaan enää turha puhua syyllisistä vaan molempien osapuolten jonkinasteisesta toistamispakosta. Sitä luulen tekeväni juuri nyt ja se jeesaa...ajan kanssa - ei hötkyillä ;)
Mutta, miettikää kaltoinkohtelusuhteessa elävät tätä. Ehkä joskus sen osaa tunnistaa...sen miksi se "kiihottaa" ja vetää puoleensa niin paljon.
Vaikkakin todistetusti "pahoilla pojilla" onkin paremmat geenit ja taidot =)
Aloitukseen viitateen, populaatioon viitaten
http://www.youtube.com/watch?v=I4IyDFGL23g&feature=autoplay&list=PL319340AD8D8FA006&lf=plpp_play_all&playnext=1
"Sweet dreams are made of this
Who am I to disagree?
Travel the world and the seven seas
Everybody's looking for something
Some of them want to use you
Some of them want to get used by you
Some of them want to abuse you
Some of them want to be abused"
Voi Eurythmics ja Annie Lennox! Ja mikä esimerkki!!!
"näin puhuu ns vääristä asioista avunkin piirissä"
Kyllä. Tuon takia ph:den psykoterapia täytyy olla pitkä psykoterapia (esim. 2- 4 vuotta), koska mallit ja käsitykset ovat niin tiukasti kiinni ja syvällä eikä häiriötä voi itse ymmärtää tai huomata. Sama koskee ihan jokaista uhriakin, joilla oma käsitys itsestä johtaa moniin ongelmiin heidän elämässään, koska häiriöstä siinäkin on kyse.
Mutta täytyy sanoa lynett, että jos olet koskaan ollut syvällä, niin nyt olet selvästi niin pitkällä kuin voi vain olla. Ja olet oikeassa, syyllisiä ei ole (tai sitten kaikki ovat syyllisiä).
Onhan noita totuuksia joo jokaisella omansa.
Kyllähän se narsisti voi sairastuttaa todella pahastikin niinkuin itselleni arvelen käyneen etten koskaan tule täysin toipumaan enkä sitä edes odota. Aika voi hieman lievittää haavoja, mutta eivät ne kokonaan parane ja se muisto jää pysyväksi. Ei ole mitään poppakonstia joka poistaisi vammautumisen, vamma on ja pysyy. Ei siihen mitkään terapiat kuulkaas auta, vaikka täytyyhän sitä ihmisen kai johonkin uskoa. Uskokaa mihin haluatte.
*lähettää pienen toivon kipinän kanssakirjoittajalle*
Kaikella on aikansa. Vammat voivat olla pysyviä, mutta eheytyminen voi olla sitäkin että kulkee käsikädessä vammansa kanssa. Olkoon se rikkirevitty siipi, reikä sydämessä tai mielessä; mutta hyväksyy sen osaksi omaa kokonaisuutta. Aikanaan.
Tottahan toki olen sen vammani hyväksynyt kun en muutakaan voi, näyttää vaan siltä että ulkopuoliset eivät sitä hyväksy, toki se on heidän ongelmansa. Elämää se vaan on.
Itsetietoisuus on hyväksyntää ja on edellytys eheytymiselle. Olet pitkällä. Vammautuminen ei ole välttämättä rikkonaisen ihmisen merkki. Ulkopuoliset eivät vain aina hyväksy tai ymmärrä erilaisuutta. Se on todellakin heidän ongelmansa silloin. Olet suuri ja kaunis ihminen.
Minä taas en ymmärrä mikä tekee minusta niin kovin erilaisen, ihan samat tunteet on mullakin kuin kaikilla, kokemukset vaan voi olla erilaisia tai en tiedä mikä se juttu on..
Kiitos :)
se on niin, että sinä uskot, että vammat ovat pysyviä, ja silloin ne tosiaan ovat. Ne ovat juuri sitä, mitä uskot niiden olevan.
Jäin vielä miettimään sitä erilaisuutta. Aiheuttaako ihmisten kärsimykset tai niiden kokemukset pelkoa ulkopuolisissa, vai mikä on juttu mikä saa muut kokemaan sitä hyväksymättömyyttä?
Ehkä pelätään että se epäonni tarttuu.
Ai uskon voimallako sitten paranen?
Kyse lienee enemmänkin itsensä uudelleen roolittamisesta. Jos on pukeutunut roolivaatteeseen saattaa alkaa olla roolinsa kaltainen. Uudet vaatteet, uusi rooli.
Otat kaapista parantuneen vaatteet ja pidät niitä ja uskot rooliisi. Kyllä se siitä ajan kanssa. Mielikin taipuu. Jos hirveästi vastustaa, kannattaa penkoa itsestään syy sille vastustukselle.
Sori mut mä en ota käskyjä vastaan koska en oo armeijassa.
Ehkä. Tai omat muistot nousevat pintaan. Ehkä. Kaikilla on nimittäin niitä. Joskus vaan.... Halutaan unohtaa.
Usko. Mielenkiintoinen aihe. Tuosta aloitus .... haaste vastaan sinulle....
Mutta eräs teoria voisi olla se, että haluamme sitoutua tunteisiimme kiinni. Koska pelkomme estää meitä kohtaamasta todellisuutta. Ehkä. Tai vaikka.
Enpä tiedä onko se ihan noin yksinkertaista. Ei se pelkkä tiedostaminen auta niihin tunteiden läpikäymiseen, kyllä ne pitää ihan oikeasti käsitellä, vihata, pelätä, surra, iloita jne...
Kokea tunteensa.... Kiitos, olet oikeassa....
Itsensä tutkimen tekee sen että kun yhden oven aukaisee niin tulee eteiseen jossa on useampi ovi. Eli itsensä tunnistaminen yhdessä suhteessa avaa sen takaa lisää piirteitä jotka auttavat tuntemaan itseään. Jos ei mene ensimmäisestä ovesta, niin ei löydä niitä muitakaan.
Kyse on periaatteessa oman staattisen tunnemaailman tutkimisesta, josta oma persoonallisus koostuu, eli miksi reakoi kuten reakoi tiettyihin asioihin. Voiko itsensä oppia tuntemaan niin hyvin että voi ennakoida miten reakoi tietyissä tilanteissa.? Toki se on myös sen hetkisestä mielentilasta kiiinni, osaako senkin ottaa huomioon.?
Itsetutkiskelu on oppimista tuntemaan itsensä, ei muita.
Itsetutkiskelu esim. narsistein uhrien kohdalla ei tule sisältää muita kuin itsensä. Jos sen laajentaa koskemaan narsistin, niin silloin se pitää laajentaa koskemaan myös omat sukulaiset, työkaverit ja muut tutut.
Itsetutkiskelu on siitä lopulta kaukana.
Myös muita pitää tutkia, mutta irrallisena itsestä. Esim. on hyvä tietää että narsisti vihaa läheisyyttä ja koska tätä ei voi muuttaa, niin pitää sopeuttaa itsensä pitämään narsistiin etäisyyttä. Siitäkin huolimatta vaikka sen tuntuisi pahalta itsestä, on muistettettava että narsistin liialliselta vaikutukselta pitää muutenkin pysyä riittävän loitolla.
Narsismi, alkoholismi ja muut tämän tyyppiset ei aukea ihmiselle ilman muiden apua. Sitä vain ihmettelee, että mikä mättää. Yksityis kohdat voi erottaa, mutta ei tiedä taustalla olevia syitä..
Lynett on useasti tuonut esille että narsisti ei ole syyllinen siihen että on nph, sitä olemme yksimielisiä. Mutta mistä uhri sen voi tietää? jos ei tunne koko nph käsitettä. Minäkin puutuin narsistin tekimisiin tämän tästä, koska toimi niin normaalista poikkeavasti. Nyt kun tietää nph:n metkut, niin kyykyttää narsistia vain silloin menee liian röykeäksi .
Narsistin kanssa ei voi tuntea tunteita koska niistä narsisti saa vain aseen toista vastaan. Ne tunteet on kuitenkin olemassa ja ne olisi hyvä pystyä ilmaisemaan jotain toista reittiä. Siis jos todella ymmärtää mitä nph on.
Arvasin.
*hymyile, olet piilokamerassa*
Sellainen huomio myös että ihmisestä voi muodostua hyvinkin NPH: n kaltainen... elämänkokemustensa kautta. Ja siinä pysytään. Tunnemaailma on olemassa, mutta ei kyetä/haluta kohdata sitä. Siitä esimerkiksi tunnistaa palstakirjoittajien tunnemaailman. Ei hoksata, että se sama on olemassa myös itsessä - minussa - kieltäen sen viimeiseen saakka. Normaalia toisaalta. Mutta niin se on, enkeli ja demoni meissä jokaisessa taistelee keskenään. N ja U.
Erittäin hyvä xcch. Milloin alat huomata omat NPH:n käyttäytymisesi? Alat nimittäin olla jo jyvällä... :)
joo, mutta vain jos haluat. Jos ja kun et halua, niin parantuminen on mahdotonta. Kyseessä on siis usko omaan parantumiseen.
Ehkä jonain päivänä ymmärrät, toivon sitä sulle, todella.
Kokeilee nelipistepuskajussin käskyttämistä oikeasti: "Ota kaapista parantuneen vaatteet ja usko rooliisi!!"
No, kuulostaa kehoitukselta vieläkin vaikka tällä kertaa mukana onkin käskymuoto.
Mutta, tuttu ja turvallinen on aina SE vaihtoehto, myös itseä koskevissa asioissa.
Ehkä ymmärrän paremmin kuin luuletkaan. Kiitos.