Keskiyö!!

Onko mahdollista saada oppisopimuspaikkaa tästä paikasta jossa olen nyt harjoittelussa..? Hieman ympäripyöreästi yritin kysellä, kannattaako kysyä rohkeasti suoraan vaikka sain kuvan, että kouluttavat vain jo olemassa olevaa henkilökuntaa? Vai onko tämä kuitenkaan oikea paikka?

Miten tuo tuleva näyttäisi muuten elämääni tuovan tai minne minua vievän? Työtä? Mies?

Olen pitkään ajatellut positiivisesti ja yrittänyt päästä (ja päässytkin) eteenpäin, mutta nyt on muutamana päivänä ahdistanut ja puristanut rinnasta, pelkään että tulee takapakkia.
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei
nyt on vihdoinkin opittava puhumaan ja kyselemään suoraan! menet heti maanantaina kysymään sitä oppisopimuspaikkaa, sillä eihän sinulla ole mitään menetettävää.
mahdollisuudet siihen ovat pienet, mutta jo kysyminen on sinulle uuden oppimista ja antaa kokemusta tulevaisuudelle. kerro heille, että tahdot sydämestäsi sitä paikkaa ja että se olisi sinulle hyvin tärkeää. opettele hieman dramatiikkaa ja ole sinnikäs. siitä he pitävät.

et sinä tyhjän päälle jää, mutta näen sinun vaihtavan paikkaa parikin kertaa. tuo miesasia on hieman samanlainen kuin työasiasikin, eli sinun on vihdoinkin opittava pitämään puoliasi ja avaamaan suusi tärkeissä asioissa. lopeta päiväunelmat ja hyökkää halujesi kimppuun!
helppohan minun on sanoa, mutta ymmärrät kyllä mitä tarkoitan. olet liian varovainen, maailma odottaa sinulta voimakkaampaa roolia!

sinua puristaa rinnasta, koska et elä täysillä. sinä kiellät itseltäsi asioita, koska haluat pitää itsesi kilttinä ja kontrollissa. mutta eiköhän olisi jo aikaa hellittää ja hyväksyä pari virhettäkin?

t: Keskiyö

Äänestä
  • Taidan kyllä suoraan kysyäkin, tiedän todella että minusta on enempäänkin kuin mitä tähän asti olen päässyt näyttämään elämässäni!

    Avaamaan suuni tärkeissä asioissa ja pidettävä puoleni? Miesasioissakin..? No ehkä olen antanut exäni kyykyttää minua, mutta olen päättänyt jatkaa sinnikkäästi eteenpäin. En ole uskaltanut hyökätä halujeni kimppuun enkä tehdä mitään repäisevää juuri siitä syystä, että ajattelen, että minun äitinä täytyy olla kunnollinen. Tai ehkä pelkään että lapsen isä epäilee, olenko kyvykäs hoitamaan lasta.. siksi olen vetänyt kiltin ja liian kunnollisen roolin. :( Olen kyllä liian varovainen, mutta entinen suhteeni teki minusta tällaisen, se muutti minut täysin, negatiivisesti lähinnä. Nyt olen jo saanut itseluottamusta takaisin päin ja nautin sitä myötä kasvaneen huomion kohteena olosta :) Mutta jokin minun sisälläni pidättelee.. pitäisi tehdä niitä virheitä, nauttia elämästä.. mutta..

    Mitenkäs tuon vaalean miehen laita, soitti minulle hetki sitten, viimeksi näimme viime viikonloppuna.. mitä hän haluaa minusta?? Soitteleeko vain viikonloppuisin? Jokin hänessä vetää puoleensa, toisaalta taas etäännyttää..

    Eli pysyvää suhdetta et näe minulle? Toisaalta, kunhan vain saisin mielekkään työn ja talouden kuntoon, olen kyllä tyytyväinen itsenäisyydestäni ja olostani lapsen kanssa.

    Näkyykö tulevaisuudessa mitään muuta mainitsemisen arvoista, liittyen nyt mihin vain..?

    Äänestä

Hei
sinä olet jo oikealla tiellä, tätä kautta pääset onneen ja omaan itseesi.
en tarkoita kiltteyden lopettamisella mitään radikaalia, ennemminkin sitä, että ostat itsellesi jonkin repäisevän vaatteet, rakastelet mieleisesi miehen kanssa ilman huonoa omaatuntoa, syöt suklaata kun huvittaa ja joskus juot viiniäkin korkeasta lasista.
siinä ei ole mitään tuhmaa, sinähän olet nainen!
tuo kysymäsi vaalea mies haluaisi rakastella kanssasi, ei sen enempää. mutta jos tahdot sotkea siihen tunteet mukaan, niin se ei onnistu. se voisi olla sinulle haaste.
näen sinulle montakin hauskaa tilannetta, joista sinun tulee oppia naisen elämää. kenenkään ei tarvitse lyödä sinua lyttyyn, sillä he tekevät sen vain pönkittääkseen omaa heikkoa itsetuntoaan. muista aina se, että kokonainen ja aito ihminen ei koskaan kiusaa heikompaansa.

mikä kirjoitan myös sähköpostitse laajempia katsantoja, jos sinua joskus kiinnostaa.

t: Keskiyö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wilda kirjoitti:

Onko mahdollista saada oppisopimuspaikkaa tästä paikasta jossa olen nyt harjoittelussa..? Hieman ympäripyöreästi yritin kysellä, kannattaako kysyä rohkeasti suoraan vaikka sain kuvan, että kouluttavat vain jo olemassa olevaa henkilökuntaa? Vai onko tämä kuitenkaan oikea paikka?

Miten tuo tuleva näyttäisi muuten elämääni tuovan tai minne minua vievän? Työtä? Mies?

Olen pitkään ajatellut positiivisesti ja yrittänyt päästä (ja päässytkin) eteenpäin, mutta nyt on muutamana päivänä ahdistanut ja puristanut rinnasta, pelkään että tulee takapakkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu