Kuinka suurella todella näköisyydellä lapsen isä voi olla yhen seurapäivän hairahdus?
Olin oman mieheni kanssa sängyssä seuroihin lähtiessä, mutta silloin oli juuri ovulaatiopäiväni. No, seurojen väliajalla sitten haksahdin rakastelemaan tupakkakatoksen takana entisen vl-rakastajani kanssa. Eikä siinä kaikki: toisen seurapuheen aikana rakastelin entisen rakastajani kanssa vielä yrkän eteisessä vaatenaulakkojen välissä. Koska olin päässyt herkun makuun, heti seurojen jälkeen kotiin tullessani rakastelin vielä vl-aviomieheni kanssa.
Se kaikki oli taivaallista.
Mutta sitten huomasin olevani raskaana.
Kuinka suurella todennäköisyydellä lapsi ei ole mieheni? Olen pohtinut tätä pitkän aikaa. Varhaisultrassa sikiö vastasi viikkoja menkkujen mukaan. Tämä on aivan järkyttävän kauhea tilanne ja yöunetkin menettänyt ajatuksen takia.
Eikä kiitos mitään saarnauksia siitä että olen pettänyt asian opin kantapään kautta,mutta vauvan tulevaisuus tässä pelottaa kuiten eniten,että ku en ole tämän hairahduksen kanssa ollut sen viikonlopun jälkeen tekemisissä, vaikka näenkin häntä seuroissa.
Ja vielä: onkohan totta, mitä amerikkalaisissa tutkimuksissa väitetään - että kahden miehen kanssa rakastelu saattaa aiheuttaa superraskauden niin että lapsesta tulee huippulahjakas, hän siis tavallaan perisi kahden valiouroksen parhaat puolet?

Vastaukset 7
Vanhimmat
totta tuo loppuosa: jos esim. miehesi osaa englantia ja rakastajasi italiaa, noiden molempien kielien taito 50 %:n todennäköisyydellä periytyy suoraan geeneissa kaksoisrakastelussa siitetylle pienokaiselle. Lapsellasi on suuri tulevaisuus.
Tupakkakatoksen takana
Tarinaasi ei kukaan vl usko!
Jokin vl-vastainen provokaattori voi kommentoida tarinaasi.
Fantasiaa. Kukaan lestadiolaisnainen ei nauti mistään, kun pelkää koko ajan raskautta.
Höpöhöpötutkimus. Superraskaus, Yksi siittiö hedelmoittäää ja se on siinä. Todennäköisintä on, että hedelmöittäjäsi on päivän ensimmäinen rakastaja eli miehesi.
Nimittäin, jos kahden miehen siittiöitä lyhyen ajan sisällä pääsee emättimeen, siittiöiden kesken syntyy käsikähmää - itse asiassa siittiöt syövät toinen toisensa ja sitten tämä koalitio yksissä tuumin runnoutuu munasoluun ja hedelmöittää sen. Tästä on vahva tieteellinen näyttö. Tunnetaan tapauksia, joissa englanninkielisten vanhempien lapsi parivuotiaana puhuu sujuvasti portugalia, espanjaa ja ranskaa, englannin lisäksi tietenkin. Myös on matematiikkaneroja jne.
Sulla, aloittaja, on siis saattanut käydä tuuri.
jo on fantasiaa tämäkin. Kielikö perityy siittiöiden avulla. Että ihan automaattisesti käy näin ja tulee neroja eikä kieliympäristöllä ole mitään tekemistä asian kanssa. Johan on hullua.
Taas on uusi vl raiskaajamies oikeuden edessä.
Hyvin sun käy. Yhteiskunta maksaa lapsilisät.