Olen raskaana viikolla 32 enkä tiedä mitä tehdä poikaystäväni kanssa jolle lasta odotan, nimittäin häntä ei välillä tunnu enää kiinnostavan tuleva lapsemme tai ainakin niin minusta tuntuu, koska hän tänäänkin lähti taas "viihteelle" kaverinsa kanssa ja aikoi mennä kotiinsa yöksi ja jättää minut yksin meidän yhteiseen asuntoon.(haluanhan välillä omaa rauhaa enkä asua toisten nurkissa). hän ei muutenkaan viihdy uudessa kodissamme ja joudun lähes joka päivä olemaan yksin :s. Pikkumiehen laskettu aika on 30. joulukuuta (: . Nytkin ennen joulua on poikaystäväni isän syntymäpäivät ja hän täyttää 50 vuotta ja poikaystäväni meni ostamaan hänelle koiranpennun. Hän koko ajan haluaa olla sen koiran kanssa, leikkiä ym. ja käy joka päivä kotonaan katsomassa sitä joka toisaalta ärsyttää minua, koska tuntuu että heidän perheensä elämä pyörii koiran eikä tulevan lapsenlapsen ympärillä. mutta onhan tietysti koiranpennussa oma alkuviehätyksensä. Minua ei toisaalta enää jaksa kiinnostaa nuo koiran/kissanpennut kun on sen verran meilläkin kotona niitä ollut. Mutta voisitteko kertoa mitä tehdä tämän asian kanssa... :((
Mitä tehdä?
toivoton :/
2118
0Äänestä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olette molemmat ilmeisesti vielä aika nuoria, mutta usein miehet eivät tajua vauvan tuloa ja isäksi tulemista vielä raskausaikana. Sitten kun vauva on syntynyt niin asia konkretisoituu. Kun hän saa oman lapsen ensimmäisen kerran syliin niin kyllä ainakin useimmille miehille kiinnostus omaa lasta kohtaan herää. Mutta muistakaa molemmat, että pienen vauvan kanssa arki ei ole todellakaan helppoa. Sen vuoksi vanhempien parisuhde kyllä täytyy olla kunnossa ja olisi hyvä jos isästä olisi vauvan hoidossa apua! Kerätkää nyt voimia ja viettäkää aikaa paljon nyt yhdessä. Voin kertoa, että vauvan synnyttyä sitä yhteistä aikaa ei juuri ole! Mutta ihanaa vauva aikaa sitäkin enemmän :)
100% samaa mieltä. Mun pikkuveli (22v) on aina ollut lapsi rakas ja luotettava hoitaja, hänelle voin vaikka koko vklopuksi jättää mun poika hoitoon se jaksaa vahtia, hae päiväkodista, kun oon iltavuorossa, itse pyyttää joskus hakemaan siskon poikaa ja viettää senkaa mäkkipäivää se on kerta kaikki ihana ja oon aina sanonut et susta tulee mahtavaa isää. Noh ei kauan mennyt kun sen naisystävä 18v ilmoitti odottavansa lasta, Broidi sekosi täysin, se järkyttyi ja alkoi kapinoimaan.. siis juoksee baariin nykyää. "Mitä se ei oo tehnyt 2 vuoteen " siis se pommi oli sille niin ISO et se ei enää tiiä mitä tehdä. sanoi mulle:
" systeri mullon 6kk aikaa elää vielä omaa elämää, sen jälkeen kaikki loppuu kuin seinää" :D mä tiiän et se rauhoittuu sitkun se lapsi syntyy ja saa sitä syliin. Naisystävälle neuvoin vaan olemaan kärsivällinen, sillä hänellä on todella hieno mies, joka vaan reagoi nyt normaalisti nuorenmiehen tapaan, mut kaikki muutu kun se lapsi syntyy. :) jaksamista sulle, kyllä kaikki järjestyy parempaan päin :)