liennettekö lukeneet Maaseudun tulevaisuuta jossa Kataine kirjoitteli täyttä puut heinää ja vääristeli Perussuomalaisten vetämää politiikaa, mm.morkaamalla jotta Perussuomalaiset mukamasten olisi tuudittaunut kaikeen hyvyyteen jotta suomessa olisi kaikki asiat hyvällä mallilla, eikä Suomessa ole pelkoa ylivelkaantumiseen, eikös Perusuomalaiset ole nimeen omaan kertoneet juuri päin vastoin, luuleeko Katainen kusettavansa ainaskin maalaisia moisella väitökselään todisteita kataisen vääristelemään asiaan olen juuri kuuntelemassa eilistä 3,11,2011 kyselytuntia, kuinka voi tuollaista asiaa sönkötää kun on noin hyväät todisteet mitä asiaa ja kuinka huolisaan Perussuomalaiset ovat veron maksajista ja suomen tulevaisuudesta jottei se ylivelkaanu, järjetttömällä rahan mättämisellä roska maihin. miten suomalaiset voivat äänestää tuollaista puoletta kuin kokoomusta, joka kusetaa kansalaisia silmittömästi päin naamaa.
J. Katainen
?
871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
persut meitä äänestäjiä kusetti, kansa halusi ne päättämään juuri noista asioista, poloset vain pötki oppositioon räksyttämään.
niin ,että persukaiselle tirrautin.
siinäpä se taasen valekyssärin tieto kanta paljastui, joka on täysi nolla, olisit vähäsen edes viisaampi jos viitisit seurata tiedotusvälinneitä, viellä varmempaa tietoa saisit kun katsoisit edes muutaman kyselytunnin, ei tarviis sönkötää sun aina tota samaa potaskaa, vaihda edes levyä välillä, vaan eikö sulle ole kukaan ohjelmmoinnut muuta.
Huomenta aito kyssäri!
Juttusi on hyviä, tosi persoonallisia ja olen aidosti useimmissa asioissa juuri samoilla "raiteilla" kanssasi.
Miksi et kuitenkin rekisteröisi nimimerkkiäsi?
Vaikka tekisitkin sen henkilöllisyytesi ei paljastu, ellet sitä itse halua.
Vaikka erotankin kommenttisi helposti tuon valekyssärihäirikön höpinöistä ja varmasti kaikki muutkin sen tekevät, olisi silti ok, jos rekkaisit nimmaris.
Hyvää jatkoa ja jos nyt moittia saa, niin viimeaikoina sun juttuja on ollu hiukka liian vähä, joten parannahan tahtia.
mutta jos ei uskalla julukisesti.
etkö itse uskalla, kun tuntuu olevan tuo kyssäri merkki noin rakas sulle, jotta se pitää evakoida itseleen, ja sönkötää sen turvissa kaikkea p............
kiitoksia OPELLE kohteliaisuudesta, olen kuiteskin kaikessa kirjoituksessa käyttänyt samaa nikkiä jo pari vuotta, ja aatellut että eiköhä tuo lienne jo tuttu palstan käyttäjille, liennekkö sen vuoksi pakko rekisteröityä? ei se mikään este ole ettenkö voisi sitä tehdä. mut eläs nyt kuiteskaan karkaa mihinkään, OPEAKIN tarvitaan, terävineen kommenteineen, muutenkin sais joku olla ns. poliisina kun näytää eräiden kirjoittajien käytös olevan erittäin törkeetä muutamia rekisteröyitynneitä nikillä kirjoittajia kohtaan. muutenkin rupeaa olemaan kuolemaan päin tämä keskustelu palsta noiden törkeiden suunsoittajien takia.
eri mieltähän saa olla ja pitä ollakin, eihän muuten tule keskusteluja eikä aloitteita, mutta ei siitä huolimatta pidä ruveta toisia solvaamaan/haukkumaan törkeyksillä, pelkän väärennetyn nikin takana.
Sairaita, ilman virallista diaknoosia riittää näillekkin palstoille. Mutta olen (open) kanssa samaa mieltä rekisteröinnistä. Turhaa kulutat energiaa tämän " valekyssärin" taistelun kanssa.
Nämä " kyssärit" eri muodoissaan ovat tunnetusti sitkeitä tapauksia, he kun saavat mielihyvää ja elämisen edellytyksiä, energiaa juuri toisten kustannuksella.
Aivan, jokainen saa kertoa mielipiteensä näillä palstoilla miten kukin taitaa. Henkilökohtaisuuksiin menevä viisastelu ja kiusaaminen ei kanna pitkälle, luulisi kirjoitustaitoisen henkilön sen ymmärtävän.
Jatka vaan kirjoituksiasi / mielipiteitäsi mailman menosta. Mutta jos kirjaudut omalla nimimerkillä nämä " valekyssärit" joutuvat entistä hunompaan valoon lukijoiden silmissä.
onn aina käyttänny.
Sillee kepulin kierroosti.