Neuvolassa "avautuminen" ei kannata

leima for ever

Tässä jälleen yksi surullinen kertomus siitä mitä tapahtuu, kun on rehellinen neuvolassa:

"Olen 23v ja minulla on 8kk lapsi. Ensimmäisillä äitiysneuvolakäynneillä kysyttiin päihteiden käytöstä ja minä typerys menin kertomaan totuuden. Olen kokeillut pilvenpolttoa 15vuotiaana kerran kavereiden kanssa. Sitä ennen ja sitä jälkeen en ole huumeita nähnytkään. Tästä nousi kamala haloo, varsinkin neuvolan työntekijän puolelta. Sairaalassa otettiin joka käynnillä huumetesti, ja se oli (tietenkin) negatiivinen.

Neuvolan täti laittoi minulle lähetteen hal-polille (huume alkoholi ja lääkeriippuvaisten äitien poli) jossa minua tentattiin oikein kunnolla. Kyseltiin mitä huumeita käytän, käytänkö suonensisäisiä ja miksi en voi tunnustaa huumeidenkäyttöäni. Lopuksi sanoi että kun tulen synnyttämään niin olisi lapsen parhaaksi että kerron lääkärille mitä huumeita olen käyttänyt.
Ja minähän en edelleenkään käytä mitään huumeita enkä alkoholia.

Laskettu aika meni yli ja synnytys käynnistettiin. Sanoivat että saan kivunlievitystä kun siltä tuntuu. Vauva ei kestänyt supistuksia ja hänen sydänäänensä romahtivat kolme kertaa. Kivut olivat helvetilliset, lääkettä en saanutkaan kun synnytys voisi keskeytyä. Alatiesynnytystä yritettiin 17h ja päädyttiin hätäsektioon, puudutus epäonnistui ja lisää kipua aiheutti se kun vatsani revittiin auki. Nukuttivat sitten lopuksi. Tästäkin olen vähän katkera, en nähnyt lapseni syntymää enkä hänen ensimmäisiä hetkiä.

Minulla oli kipupumppu, josta huolimatta minulla oli kamalat kivut. En pystynyt liikkumaan moneen päivään, en edes asentoa sängyssä vaihtamaan. Huomasimme että pumppu vuotaa, lääkkeet menivät lakanoille. Sanoin tästä hoitajille, vastasivat vain että ei se vuoto haittaa."

14

2203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • leima for ever

      "Viestini oli, kuten arvelinkin, liian pitkä, eli tässä loput:

      Vauvan ollessa neljä päivää vanha, imetin häntä sängyllä kun eräs hoitajista tuli huoneeseen. Sanoi että lapseni viedään lastenosastolle. Miehen kanssa hätäännyttiin tietenkin, kyseltiin että mikä hätänä, vauva ei vaikuttanut kipeältä. Ei kuulemma tiennyt syytä, sanoi että voimme illalla mennä katsomaan vauvaa. Isovanhempani olivat juuri tulossa sairaalaan katsomaan vauvaa ensimmäistä kertaa, tuli todella paha mieli heidän puolestaan, mummini varsinkin on todella (liian) ylihuolehtivainen, ja hänhän meni ihan paniikkiin kun kerroin vauvan menneen lastenosastolle ja syytä en tiedä.
      Illalla menimme mieheni kanssa lastenosastolle ja sain vihdoin puhua lääkärin kanssa. Vauvalle oli tehty huumetesti ja siinä näkyi barbituraatit, tämän takia lapsi vietiin jos on vieroitusoireita. J*malauta, minä en edes tiennyt mikä barbituraatti on!! Selvisi sitten että minulle oli leikkaussalissa sitä annettu, tämän takia näkyi vauvalla.

      Hoitajat olivat koko sairaalassa olo ajan minulle todella tylyjä. Esim.viimeisenä yönä otin vauvan rinnalle illalla klo 22.00. Nukahti viereeni, ja aina kun nostin hänet omaan sänkyyn niin tuli itku. En nukkunut yhtenäkään yönä kuin pari hassua tuntia, huone oli todella kylmä (minulla oli vaatteet päällä, kylpytakki päällä, ja kolme peittoa, silti oli kylmä) eli olin todella todella väsynyt. Kolmen maissa yöllä pyysin että hoitajat antaisivat korviketta että saisin edes vähän nukkua. Eivät suostuneet. Vauva oli rinnalla ilta kymmenestä aamu seitsemään ja minä valvoin koko tämän ajan.
      Moittivat minua huonoksi äidiksi kun en syö kalaa, ja olivat muutenkin todella kylmiä minua kohtaan.

      Minua tuli osastolle tapamaan myös psykiatri, joka ensimmäiseksi voivotteli kun en näyttänyt onnelliselta, "vai johtuuko se siitä että olet kipeä". Tosi törkeästi sanottu, olin todella onnellinen vauvasta ja ärsyyntynyt koko sairaalaan, ja tottakai olin kipeä kun oli iso leikkaus tehty ja jouduin olemaan ilman kipulääkettä. Huumeiden takia psykiatri tuli, jonkin aikaa lässytti ja jätti minut rauhaan.
      Tämän jälkeen tuli perhetyöntekijä, ehdotti että tulisi meille kotiin muutaman kerran viikossa auttelemaan. Voisi esim. käydä kanssani kaupassa, tai jäädä vauvani kanssa meille kotiin jos minun pitää jossakin käydä. Hitto vie, kyllä minä itsekin osaan kaupassa käydä! Ja jos jossakin tarvitsee käydä niin mies jää vauvan kanssa kotiin. Rouva kertoi että hänellä on asiakkaina yh-äitejä, teiniäitejä, ja MYÖS TOINENKIN PÄIHDEÄITI. Ehdotti myös jos suostuisin jonkinlaiseen päihdeohjelmaan, hän tulisi silloin tällöin meille kotiin (ilmoittamatta) tekemään minulle huumetestin. Tuossahan ei ole mitään järkeä, mitäs jos meillä sattuisi olemaan vieraita, mitähän heille sanoisimme kun vieras nainen tulee ovelle ja sitten kanssani vessaan? Sovimme tämän naisen kanssa että keskustelen kotona mieheni kanssa ja ilmoitamme sitten hänelle tahdommeko apua vai emme. Ja emme tietenkään tuollaista apua kaipaa, tästä ilmoitimme ja meistä tehtiin lastensuojeluun ilmoitus.

      Lastensuojelu kävi meillä, totesivat että kaikki on hyvin. Sovimme vielä että pidämme yhteisen palaverin, minä mieheni vauva, lastensuojelun työntekijät, perhetyöntekijä ja tämä neuvolan akka. Neuvolan akka ei koskaan tullut paikalle. Palaveri meni ok, lastensuojelun kanssa ei tarvitse olla tekemisissä.

      Jokin aika sitten lastensuojelusta tuli raportti, siinä luki miksi ja kuka on tehnyt ilmoituksen, oli yhteenveto palaverista yms. Ja tässä raportissa luki mm. että minulla on ollut lääkkeiden väärinkäyttöä, mielenterveysongelmia, mieheni on ollut huumevieroituksessa ja että koska olen jättänyt raskaana ollessani monta neuvolakäyntiä väliin, niin kehotettiin nyt lapsen kanssa käydä kaikilla sovituilla ajoilla. Minä en ole koskaan käyttänyt lääkkeitä väärin, minulla ei ole mielenterveysongelmia, mieheni ei todellakaan ole missään vieroituksessa ollut enkä yhtäkään neuvolakäyntiä ole jättänyt väliin.
      Minulla lukee nyt potilastiedoissani että olen päihdeäiti, ja minulle ei tulevaisuudessa voida määrätä esim.vahvoja kipulääkkeitä. Näin eräs lääkäri minulle sanoi kesällä.

      Onko tämä oikein? Olenko vain "yliherkkä", vai onko neuvolan yms työntekijät tehneet väärin? Tämä oli ensimmäinen ja tod.näk viimeinen lapseni, niin en tiedä millaista tuon toiminnan pitäisi olla. Tämä on vaikuttanut jo parisuhteeseenkin, en uskalla harrastaa seksiä sillä pelkään niin kovaa raskaaksi tulemista. En halua kokea tuota kaikkea uudestaan. Raskaus oli vaikea (pahoinvointia alusta loppuun, laihduin viimeisillä viikoilla muutaman kilon), synnytys oli vaikea ja toipuminen oli vaikea. Kaksi viikkoa synnytyksestä minulle tuli kohtutulehdus. Jouduin sairaalaan ja siellä ihmeteltiin kovasti kun en ollut saanut kotiin särkylääkkeitä vaikka olin monta päivää leikkauksen jäljiltä tosi kipeä. "

      • Anonyymi

        Minulla on ollut samaa kohtelua täällä, mutta hiukan erilaisesti. Synnytin ihan normaalisti alateitse, enkä tarvinnut kipuihin lääkkeitä, mutta kyselivät tunninvälein et tarvitsenko lääkkeitä, sanoin en tarvitse kun kävivät huoneessa sama juttu koko ajan tarvitsenko lääkkeitä. Minulle yritettiin koko ajan antaa lääkkeitä vaikka en tarvitse. Muutama hyvä hoitaja majakkasairaalassa oli, muut olivat koppavia ja tylyjä. En jaksa koko stooria kirjoittaa, mut en kans. Uskalla enää synnyttää lasta kun tälläistä kohtelua sain.


    • tuulimyllynkaataja

      Eipä tuohon osaa muuta kommentoida kuin jos mahdollista ota asianajaja puhdistamaan rekisterit. Kaikki nuo joissa on vääriä kirjauksia. Ota mieluiten oikeusavun ulkopuolelta ja sieltäkin he tarkistavat kuitenkin mahdollisuuden maksuttomaan oikeusapuun jonka todennäköisesti saat jos tulot ovat pienet.

      Jaksamista.

    • Huhhuh....

      Kamalaa. Mutta uskon koko jutun, eikä tällainen menettely edes yllätä! Minulle on käynyt melkein samoin. Kerroin rehellisesti neuvolassa kokeilleeni joskus nuorempana pilveä...neuvolan täti siis kysyi huumeiden käytöstä, ja kerroin tämän. JOS olisin tiennyt, mitä siitä seuraa, olisin toki jättänyt kertomatta, sillä eihän tuollaisella teinikokeilulla edes ole MITÄÄN merkitystä enää vuosien päästä, raskauden suhteen.

      Täti ei maininnut minulle mitään HAL-polista, vaan sieltä tuli kutsu, jossa ei mainittu tarkemmin, mistä on kyse. Ajattelin kyseessä olevan jonkun ylimääräisen kätilön tapaamisen tms. Vasta kun menin paikalle, minulle selvisi mistä on kyse. Minulta otettiin seula, ja pyydettiin saapumaan uudestaan samalle polille, vaikka seula oli puhdas ja kerroin, mistä väärinkäsityksestä oli kyse. Seuraavalla käynnillä mukana oli sosiaalityöntekijä, ja taas minulta otettiin -puhdas- seula. Vasta perinpohjaisen vakuuttelun jälkeen he uskoivat, että en todellakaan ole narkomaani. Olin juuri valmistumassa ammattikorkeasta, enkä ollut juonut edes yhtä olutta kuukausiin ennen kun tulin raskaaksi.

      Eikä tässä todellakaan vielä kaikki...Vaikka minulle vakuutettiin, että siirryn takaisin normaalin äitiyspolin asiakkaaksi, minulta otettiin muistaakseni yhä pari seulaa (puhtaita tietenkin)...ja kun vauva syntyi, häneltä otettiin mekonium-näyte, eli kaikki vauvan ensikakka kerättiin näytteeksi, josta nähdään, onko hänen elimistöönsä kertynyt mitään jäämiä jostain huumausaineista. MITÄÄN ei tietenkään löytynyt. Sairaanhoitajat pahoittelivat, että näin joudutaan tekemään, mutta sanoivat, että näin saadaan varmuus...Lisäksi minulle suositeltiin ottamaan yhteyttä sosiaalipediatriseen sairaalaan, jotta voisin alkaa lapseni kanssa käymään siellä....For What??

      YMMÄRRÄN, että tässä perimmäisenä tarkoituksena on syntyvän lapsen paras, enkä todellakaan sitä vähättele. Tämän kerroin myös sairaalan henkilökunnalle joka tilanteessa. Mutta tällainen salamyhkäinen kohtelu ja suoranainen valehtelu (että olisin jatkossa muka normaalin äitipolin asiakas) on käsittämätöntä! Luulisin, että sellaiset äidit, jotka todella painivat päihdeongelman kanssa, eivät antaisi puhtaita seuloja! Tai kävisi töissä ja koulussa samaan aikaan! Myös se, että kyseessä oli ensimmäinen lapseni, jolloin olisin tietenkin kaivannut tukea, rohkaisua ja kannustusta....sain kokea tällaista. No. Menköön siis tosiaan sen piikkiin, että saatiin varmuus siitä etten ole vahingoittanut vauvaani.

      Seuraavan lapseni kohdalla en onneksi joutunut enää samaan pyöritykseen, vaan olin tosiaan VIHDOIN sen normaalin äitipolin asiakkaana. Jopa vielä samassa synnytyssairaalassa. Ensin ajattelin, että sinne en varmasti enää moisen jälkeen mene, mutta kun sain sen käärön syliini, ajattelin, että he ovat auttaneet minua saamaan lapseni turvallisesti tähän maailmaan, ja se on kuitenkin tärkeintä.

      Mutta, mutta...ihan vaan vinkkinä kaikille naisille, jotka olette kokeilleet teinivuosinanne pilveä tms., ja siis tosiaan vain vuosia sitten kokeilleet...älkää hyvät ihmiset mainitko tuollaista merkityksetöntä asiaa neuvolassa, missään vaiheessa. Rehellisyyttä ei tässä tapauksessa todellakaan palkita. Eri asia on tietenkin, mikäli joku todella painii päihdeongelman kanssa. Uskon, että ainakin pk-seudulla apua on ko. ongelmiin saatavilla! Eikä siis vain lapsen huostaanoton merkeissä, vaan oikeasti apua.

      Kaikki sympatiat ap.lle!! Pidä kiinni omasta kannastasi. Vaadi myös oikaisua tai anteeksipyyntöä, mikäli voimia riittää! Tiedän, että uuden vauvan kanssa kaikki energia ja mielenkiinto tuppaa menemään juuri siihen olennaiseen, eli vauvan hoitoon.

      • Turhia huolia.

      • Valoa ikkunassa?
        Turhia huolia. kirjoitti:

        Varhainen puuttuminen ja huolen vyöhykkeistä johtivat siihen, että joka puolella alettiin näkemään rurhia huolia.

        Lue Tesso lehdessä 5/2009 ollut juttu erään äidin neuvolakokemuksesta.

        Henkinen helvetti alkoi neuvolassa.

        http://dialogi.stakes.fi/FI/tesson arkisto/2009/tesso5/sivu/34.htm
        ---

        Turun yliopisto on käynnistänyt ohjelman.

        Voimaperhe hanke 2011 - 2014

        Huomaa hyvä lapsessasi.

        Tuokohan tämä hanke parempaa tulevaisuutta lapsille ja perheille?

        Lue aiheeseen muuta liittyvää otsakkeissa.

        Terveydenhoitajille.

        Yhteistyökumppanit.

        http://www.med.utu.fi/sivustot/voimaperheet/uutisia/
        ------


    • ghjhgj

      Tuohan on täysin käsittämätöntä jos miehesi ei todellakaan ole koskaan ollut huumevieroituksessa. Että miksi tiedoissa sitten lukee niin? Kyllä nyt täytyy alkaa tutkimaan asiaa ja oikaista se. Minullakin tuli heti mieleen että olisiko miehesi valehdellut sinulle kun tuntuu niiin uskomattomalta että olisi väärää tietoa

      • kkmmhhynn66

        terkat eivät saa mennä vanhempien terveustietoihin. Kannattaa tarkistuttaa onko näin käynyt. Jokaisesta käynnistä jää "sormenjäljet". Tätä ei kaikki terkat edes tiedä vaan menevät tonkimaan vanhempien tietoja. Ap; tarkasta nämä tidot ja pistä neuvolantäti piinapenkkiin, koska sen on ansainnut.


    • äitien jutut

      Aloituskirjoitus oli laina äitien jutut palstalta otsikolla Huonoa kohtelua neuvolassa ja synnärillä.
      Laitoin sen tänne, koska tännekin eksyy paljon neuvolassa pulaan joutuneita.

      • Sikaisät.

        Varhaiset puuttumiset, varpuilu ja huolen vyöhykkeet aikaansaivat "yliregointeja".

        Sirkka Pertun neuvolakysely vuonna 2005 aiheutti keskustelua ja pohdintaa miesten keskuudessa. Nähdäänkö isät, vain vaimonsa hakkaajina väkivaltaisina sikoina?

        Kysely raskaana olevilta ja synnyttäneiltä äideiltä.

        "Onko sun ukkos hakannut sua raskausaikana, tai synnytyksen jälkeen"

        http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1281059
        ----


    • lypsylehmiä

      "Tyypillinen ja erittäin yleinen temppu tuottaa paperille uusi "päihdeäiti" on kirjata sellaiseksi jokainen, joka kertoo menneistä ainutkertaisiksi jääneistä tai päättyneistä kokeiluista, pakottaa poliklinikalle ja jättää merkitsemättä, että kyse on vain päihdeEPÄILYSTÄ ja pakotetusta testauksesta, jonka tulokset ovat puhtaat ja laittaa sen sijaan , että "asiakkaalla säännöllinen hoitokontakti hal- poliklinikalle". Tämä kiero merkintä kätkee ovelasti puhtaat tulokset, antaa virheellisen kuvan, että päihdeongelma on olemassa ja todettu , että asiakas tarvitsee siihen hoitoa ja että asiakkuus ja testaus on vapaaehtoista.

      Tällaisella harhaanjohtavalla kirjauksella on taloudelliset syyt.
      Määrärahojen, päihdeprojektirahoituksen, pilottikokeilun tai lisävirkojen tai- päihdeyksiköiden saaminen kuntaan vaatii näyttöä palvelutarpeesta eli tiettyä määrää päihdeongelmaisia asiakkaita. Terveyden- ja sosiaalihuollon ja varsinkin 3. sektorin työntekijät tilastoivat yläkanttiin ja liioittelevat tällaista näyttöä mielellään ajatellessaan sen palvelevan kuntaa, oman yksikön määrärahoja ja omaa työllistymistä/ viran ylläpitoa. Erityisesti lastensuojelu on rahahanat avaava taikasana, välttämätön ja riittävä peruste rahoitukselle.
      Virkamiehillä on myös tarve ylittää aina edellisvuoden budjetti joten saavutetuista "asiakkaista" on pidettävä kiinni ja myös uusia hankittava. Sillä ei ole väliä ovatko asiakkaat ( tai asiakkuus) todellisia , onko heillä aitoa tarvetta hoitoon/ palveluun vai ei tai mitä mieltä he ylipäätään ovat annetusta "hoidosta". Riittää kun asiakkaita ja hoidontarvetta löytyy toimintakertomuksista ja rahoitusanomuksista.

      Päihdehoitoina mainostettuihin keskusteluryhmiin, joita vetävät puutteellisen koulutuksen ja asiantuntemuksen omaavat sosionomit ja terveydenhoitajat lastensuojelu- tai päihdeosaajiksi pätevöitymisen toivossa myös halutaan ja valikoidaan mieluusti vain helppoja ja päihdeongelmattomia , hyväkäytöksisiä asiakkaita. Epäilen, ettei näihin ryhmiin edes huolita päihdeongelmien kanssa painivia.

      Päihteidenkäyttö on tietysti vakava ongelma, jota voi kuitenkin hoitaa anonyymisti ja ilmaiseksi koko maan kattavassa aa- ja na- hoitoverkostossa tai edullisesti novat- ryhmissä. Suurin osa nuoruudessaan bilettäneistä lopettaa päihteidenkäytön aivan itsenäisesti ilman mitään apua aikuistuessaan ja perheellistyessään. Päihdetutkimuksissa tätä ylivoimaisesti suurinta ja suosituinta lopetussyytä - ja menetelmää kutsutaan väsymysfaktoriksi eli suurin osa ihmisistä lopettaa päihteilyn kyllästymisen takia. Yksinkertaisesti siksi, että se on tylsää ja väsyttävää ja haittaa työ- ja perhe-elämää. Ne, jotka eivät lopeta eivät saa välttämättä asianmukaista hoitoa, vaan joutuvat myydyiksi ala-arvoisiin, tehottomiin ja ylikalliisiin päihdehoitoihin.

      Lastensuojeluun yhteydessä olevan järjestön tai yrityksen asiakkaaksi joutuminen tai "päihdepalvelun" käyttäminen vaarantaa raskaasti sekä perheen että lapsen oikeusturvan ja koko tulevaisuuden, sillä lastensuojelussa rekisterimerkintöjä ei voi oikaista ja ne seuraavat perhettä seuraavat 75 vuotta.
      Huolten vanhenemisaikaa ei tunneta ja vanhat paperit kaivetaan hanakasti esiin aina tilaisuuden tullen- välittämättä siitä ovatko merkinnät paikkansapitäviä tai ajankohtaisia. Hoidot ovat myös kalliita ja niiden laillisuutta ei valvota mitenkään. Esim. ensi- ja turvakodin avohoidon hinta on ainakin 1000 euroa ja laitoshoidon 3450 euroa viikko. Eli avohoito ( ryhmässä istuminen) 4000e/ kk ja laitoshoito ( joka on pahimmillaan vain asiakkaan pakkosäilytystä ja tarkkailua, jota suorittaa vaihtuva ja epäpätevä henkilökunta ) 13 800 e kk/ asiakas.

      On hyvä tarkkailla omaa päihteidenkäyttöä ja mieluiten lopettaa se kokonaan mutta siitä puhuminen ei totisesti kannata- ainakaan oman kaveriporukan tai riippumattomien aa- tai na- ryhmien ulkopuolella."

      • Hyväksikäyttöä

        Olen huomannut tämän saman ilmiön, että "turhia" palveluja perustetaan, paisutetaan ja ylläpidetään tekaistuilla, perättömillä kirjauksilla.

        Esim. puheterapiaan ja toimintaterapiaan kirjoitetaan lapsesta mieluusti lähetettä.

        Meidän perheen yhdestä lapsesta on tehty tällainen julkisen sektorin "rahahana". Ensin piti käydä toimintaterapiassa 2v ja nyt sitten alkaa puheterapia, saatiinpa päiväkotiin myös lapsemme avulla palkattua lisähoitaja koska häneen on lyöty leima ja hän tarvitsee erityispäivähoitoa.

        Tuo leima tulee myös varmistamaan sen että lapsi on koulussakin tiukassa tarkkailussa.

        Tietysti tämäkin hyväksikäyttö on inhimillisempää kuin huostaanotto, mutta ei noissa terapioissa ym. palavereissa turhaan ramppaaminen kovin mukavaa ole.

        Ja ainahan on se pelko että jos nuo "huolet" paisuu/paisutetaan jossain vaiheessa niin että jokin taho tekee esim. LS ilmoituksen niin pahimmassa tapauksessa siitä voisi seurata huosta.

        Kun leima on lyöty niin silloin on helpompaa esim. tekaista lisähuolia. Kyllä tarkkana ja valppaana saa lapsiperhe nykyään olla, missään nimessä ei saa antaa aihetta "huoleen"...


    • Äiti Myös

      Kyllä tuo on sen luokan juttu, että ehdottomasti yhteys lakimieheen ja hänen kanssaan miettimään mitä teette. Onko tuo sitten nykypäivää, että annetaan äidille sellaista kipulääkettä joka menee myös lapseen ja sen jälkeen saadaan valittaa kun "äiti käyttää huumeita". Järkyttävää. Tulee jotenkin paha olo lasten puolesta. Tähänkö on tultu. Ketään ei kohta enää kiinnosta tehdä lapsia tähän kieroutuneeseen maailmaan. Neuvolat tuntuu muuttuvan keskitysleireiks.

      Itse olen ollut myös varpaillani, koska viimeksi neuvolassa sanoi näytän väsyneeltä. No totta hemmetissä sitä on väsynyt, kun suoraan koulunpenkiltä menee neuvolaan lasten kanssa. PRKL!

    • A511

      Ilman muuta lakimieheen yhteys ja varmastikin kannattaa oikeusaputoimiston kautta ja tee myös lääninhallitukseen kantelu !!! Ei noin saa ihmistä kohdella !! Hävettävää käytöstä !!!

      Tsemppiä teille vauvan kanssa !!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      88
      1991
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1709
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1681
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1646
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1636
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1437
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe