Sinulle Rakas

Kun luet tämän,tiedät heti,että kirjoitan meistä.
En usko,että loukkaannut,vaikka tuon tunteeni julki näin kaiken kansan nähtäväksi.

Olin hyvin nuori mennessäni ensi kertaa naimisiin.Vaaleanpunaiset unelmat sävyttivät odotuksia.Elin 10v elämästäni toista varten ja lapsia varten.Minulla ei ollut mitään omaa,elin palvellakseni toisia.Ja mitä sain? Minua kohdeltiin kuin piikaa.Tein kaiken perheen eteen ja olin aina kotona,jos en ollut vaativan työni parissa.Mies meni kuin olisi edelleen ollut vallaton poikamies.Koskaan ei sentään ollut mitään kolmatta osapuolta,mutta niitä ryyppykavereita siitäkin edestä.

Vaikka olin kotona,miestä riivasi sairaalloinen mustasukkaisuus.Minua haukuttiin huoraksi,vaikka hän oli ainoa mies siihenastisessa elämässäni.Se
todella kirpaisi.Monesti ajattelin,että saatana,minä hommaan miehen ja petän! Kun kerran siitä syytetään.En voinut.EN HALUNNUT!

Väkivalta astui kuvioihin.Kestin aikani,kunnes mitta tuli täyteen.Hain eroa.Silti sama piina jatkui vuosia.Huorittelu,uhkailu,kyttääminen...

Tapasin toisen mieheni lavatansseissa.Hän oli oikea gentleman,tai siis naistenmies viimeisen päälle.Kukaan ei ollut "kesyttänyt" häntä ja minä selätin(onneton!).Silloin ajoin 100 km/h
päin tiiliseinää.Muutimme yhteen,aloimme hommata lasta ja menimme naimisiin.Intohimo sokaisi järjen äänen täydellisesti.Mies osasi tosiaan hurmata naisen.Valitettavasti arjen todellisuus oli ihan tonen juttu.

Alusta lähtien hän kohteli lapsiani tosi huonosti.Rakkauden sumentamien lasien läpi en tajunnut koko asiaa.Läheiseni huomauttelivat kyllä ja ystävät varoittelivat.Olin sokea.

Meille syntyi yhteinen,ihana lapsi.Sekään ei tuonut pysyvää onnea.Jälleen sain kokea viinan ja väkivallan yhdistelmän.Miehen ex-vaimo kertoi vasta silloin,että heidän liittonsa päättyi samoista syistä.

Olin tyrmistynyt.Miten niin ihana ja hellä mies voi muuttua pedoksi? No,ikään kuin minua ei olisi varoitettu! En vain HALUNNUT ottaa varoituksia todesta.Ja kuinkas sitte kävikään...

Hävetti ihan hirveästi myöntää,että eroaa jo toisen kerran.Silti mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua jäämään siihen suhteeseen.
Kun poliisien vierailu alkoi olla joka vkl juttu,heräsin.Isommat lapseni kärsivät pelkotiloista kuten minäkin.Pienin ei tajunnut vielä mitään.

Erosta tuli 3v kun tapasin sinut,rakas mieheni.
Olin jo katsellut ympärilleni "sillä silmällä",
mutta rima oli korkealla.Sinä tulit elämääni hyvin erikoisella tavalla.Tiedät,mistä puhun.Olimme aluksi vain ystäviä,koska sinulla oli oma suhde hieman kesken: loppumassa,mutta silti jotenkin päällä.En halunnut tunkea teidän väliinne.

Sitten kerroit,että edellinen suhteesi on lopullisesti ohi.Tutustuimme,rakastuimme pikku hiljaa.Olet kaikkea sitä,mistä olen haaveillut.Mies,jolla on sekä älyä,että tunteita.
Uskomaton paketti! Ja suurin ihmetys on se,miten olet kyennyt luomaan suhtita lapsiini.Et koskaan tunkenut itseäsi meidän perheeseen,tulit vähitellen.Isot lapseni hyväksyivät sinut ja myös pienimmän sydämen valloitit helposti.

Niin,entäs se äitykkä! Minut sait uskomaan siihen,että kaikki miehet eivät ole itsekkäitä sovinisteja.Kaikki miehet eivät lyö naisia.
Olen saanut kokea,mitä hellyys tarkoittaa.Sinun kätesi ovat kertoneet sen minulle niin useasti...

Ja mitä seksiin ja erotiikkaan tulee,se on ollut mahtavaa! Sinä haluat minua ja minä sinua.Aivan kuin olisimme teini-ikäisiä jälleen...Äänesi puhelimesa saa minut sekaisin...Vaikka olen Äiti,olen myös nainen.Sinä uskoit tähän mantraan ja etsit minut kolostani.Meillä on ollut huikaisevia hetkiä yhdessä.

Olet kaikki,mitä ymmärrän,olet ilma,jota hengitän.Mitä jää,jos menet pois,mitään ei minulla ois,maailmassain: kaikki oot sä vain...
Sinä opetit minulle,mitä on rakkaus ja aito välittäminen.Mitä on hellyys,käsinkosketeltava ja herkkä.Mitä on intohimo,halu olla ihan sylityksin,sisäkkäin....Minun piti elää 40v:ksi
ennen kuin sain kokea tämän!

Kiitos sinulle Rakas kaikista niistä päivistä,jotka olet ollut rinnallani!

Rukoillaan,että meille annetaan vielä monia,monia vuosia,armorikkaita vuosia
olla yhdessä.

Rakkaudella Naisesi
1575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jälleen sain hullutella kanssasi monta vapaapäivää.Olen äiti,mutta sinun kanssasi olen ennen kaikkea NAINEN.Turvallista läheisyyttä,tavallista arkea ja työntekoa,mutta myös ihanaa kahdenkeskistä aikaa.
Sinun viereesi kaipaan aina kun olemme erossa.Siihen tahdon nukahtaa,siitä tahdon herätä.
Murjaisit tosi hyvän vitsin tässä taannoin.
Talletuksia Koivunlehtipankkiin otetaan ilolla vastaan!!!!
Rakkaudella Sinun Haarakonttorisi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kypsä Nainen kirjoitti:

Kun luet tämän,tiedät heti,että kirjoitan meistä.
En usko,että loukkaannut,vaikka tuon tunteeni julki näin kaiken kansan nähtäväksi.

Olin hyvin nuori mennessäni ensi kertaa naimisiin.Vaaleanpunaiset unelmat sävyttivät odotuksia.Elin 10v elämästäni toista varten ja lapsia varten.Minulla ei ollut mitään omaa,elin palvellakseni toisia.Ja mitä sain? Minua kohdeltiin kuin piikaa.Tein kaiken perheen eteen ja olin aina kotona,jos en ollut vaativan työni parissa.Mies meni kuin olisi edelleen ollut vallaton poikamies.Koskaan ei sentään ollut mitään kolmatta osapuolta,mutta niitä ryyppykavereita siitäkin edestä.

Vaikka olin kotona,miestä riivasi sairaalloinen mustasukkaisuus.Minua haukuttiin huoraksi,vaikka hän oli ainoa mies siihenastisessa elämässäni.Se
todella kirpaisi.Monesti ajattelin,että saatana,minä hommaan miehen ja petän! Kun kerran siitä syytetään.En voinut.EN HALUNNUT!

Väkivalta astui kuvioihin.Kestin aikani,kunnes mitta tuli täyteen.Hain eroa.Silti sama piina jatkui vuosia.Huorittelu,uhkailu,kyttääminen...

Tapasin toisen mieheni lavatansseissa.Hän oli oikea gentleman,tai siis naistenmies viimeisen päälle.Kukaan ei ollut "kesyttänyt" häntä ja minä selätin(onneton!).Silloin ajoin 100 km/h
päin tiiliseinää.Muutimme yhteen,aloimme hommata lasta ja menimme naimisiin.Intohimo sokaisi järjen äänen täydellisesti.Mies osasi tosiaan hurmata naisen.Valitettavasti arjen todellisuus oli ihan tonen juttu.

Alusta lähtien hän kohteli lapsiani tosi huonosti.Rakkauden sumentamien lasien läpi en tajunnut koko asiaa.Läheiseni huomauttelivat kyllä ja ystävät varoittelivat.Olin sokea.

Meille syntyi yhteinen,ihana lapsi.Sekään ei tuonut pysyvää onnea.Jälleen sain kokea viinan ja väkivallan yhdistelmän.Miehen ex-vaimo kertoi vasta silloin,että heidän liittonsa päättyi samoista syistä.

Olin tyrmistynyt.Miten niin ihana ja hellä mies voi muuttua pedoksi? No,ikään kuin minua ei olisi varoitettu! En vain HALUNNUT ottaa varoituksia todesta.Ja kuinkas sitte kävikään...

Hävetti ihan hirveästi myöntää,että eroaa jo toisen kerran.Silti mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua jäämään siihen suhteeseen.
Kun poliisien vierailu alkoi olla joka vkl juttu,heräsin.Isommat lapseni kärsivät pelkotiloista kuten minäkin.Pienin ei tajunnut vielä mitään.

Erosta tuli 3v kun tapasin sinut,rakas mieheni.
Olin jo katsellut ympärilleni "sillä silmällä",
mutta rima oli korkealla.Sinä tulit elämääni hyvin erikoisella tavalla.Tiedät,mistä puhun.Olimme aluksi vain ystäviä,koska sinulla oli oma suhde hieman kesken: loppumassa,mutta silti jotenkin päällä.En halunnut tunkea teidän väliinne.

Sitten kerroit,että edellinen suhteesi on lopullisesti ohi.Tutustuimme,rakastuimme pikku hiljaa.Olet kaikkea sitä,mistä olen haaveillut.Mies,jolla on sekä älyä,että tunteita.
Uskomaton paketti! Ja suurin ihmetys on se,miten olet kyennyt luomaan suhtita lapsiini.Et koskaan tunkenut itseäsi meidän perheeseen,tulit vähitellen.Isot lapseni hyväksyivät sinut ja myös pienimmän sydämen valloitit helposti.

Niin,entäs se äitykkä! Minut sait uskomaan siihen,että kaikki miehet eivät ole itsekkäitä sovinisteja.Kaikki miehet eivät lyö naisia.
Olen saanut kokea,mitä hellyys tarkoittaa.Sinun kätesi ovat kertoneet sen minulle niin useasti...

Ja mitä seksiin ja erotiikkaan tulee,se on ollut mahtavaa! Sinä haluat minua ja minä sinua.Aivan kuin olisimme teini-ikäisiä jälleen...Äänesi puhelimesa saa minut sekaisin...Vaikka olen Äiti,olen myös nainen.Sinä uskoit tähän mantraan ja etsit minut kolostani.Meillä on ollut huikaisevia hetkiä yhdessä.

Olet kaikki,mitä ymmärrän,olet ilma,jota hengitän.Mitä jää,jos menet pois,mitään ei minulla ois,maailmassain: kaikki oot sä vain...
Sinä opetit minulle,mitä on rakkaus ja aito välittäminen.Mitä on hellyys,käsinkosketeltava ja herkkä.Mitä on intohimo,halu olla ihan sylityksin,sisäkkäin....Minun piti elää 40v:ksi
ennen kuin sain kokea tämän!

Kiitos sinulle Rakas kaikista niistä päivistä,jotka olet ollut rinnallani!

Rukoillaan,että meille annetaan vielä monia,monia vuosia,armorikkaita vuosia
olla yhdessä.

Rakkaudella Naisesi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu