Hei!
En oikein tiedä, että mihin olisin kirjoittanut, kun kuitenki haluan keskustella hiema asioistani, mutta ihmisten kanssa, joilla mahdollisesti hieman samanlaista...
Eli olen 16.v tyttö, enkä oikeastaan edes tiedä mikä minnuu vaivaa, ku ei miun elämäss kuitenkaa oo mtn. kovin outoo sattunu, nyt lähiaikoina siis.
Jotenki vaa oon ajautunu laihduttaan (54-->44 kg:on), enkä pysty lopettaan, kun tuntuu, että vain näin pystyn kontrolloimaan elämääni, ja vain näin päivät kulkee ja vain laihdutus on se joka saa jokaiselle päivälle sen elämän tarkoituksen. Onko muilla samanlaisia syitä??
Olen myös jostain syystä ehk' hieman "koukussa" lääkkeisiin, jotenkin vain minulla on tarve/ halu syödä erilaisia onneksi kohtuu mietoja lääkkeitä pitkin päivää... outoa, kyllä minustakin. Ja haluaisin vain saada huumeita, jotta unohtaisin kaiken hetkeksi, en kyllä tiedä itsekään, että mitä haluan unohtaa?
Voitte vastailla, jos haluatte.. minun oli vain pakko jonnekin kertoa asioistani..
En oikein tiedä, että mihin olisin kirjoittanut, kun kuitenki haluan keskustella hiema asioistani, mutta ihmisten kanssa, joilla mahdollisesti hieman samanlaista...
Eli olen 16.v tyttö, enkä oikeastaan edes tiedä mikä minnuu vaivaa, ku ei miun elämäss kuitenkaa oo mtn. kovin outoo sattunu, nyt lähiaikoina siis.
Jotenki vaa oon ajautunu laihduttaan (54-->44 kg:on), enkä pysty lopettaan, kun tuntuu, että vain näin pystyn kontrolloimaan elämääni, ja vain näin päivät kulkee ja vain laihdutus on se joka saa jokaiselle päivälle sen elämän tarkoituksen. Onko muilla samanlaisia syitä??
Olen myös jostain syystä ehk' hieman "koukussa" lääkkeisiin, jotenkin vain minulla on tarve/ halu syödä erilaisia onneksi kohtuu mietoja lääkkeitä pitkin päivää... outoa, kyllä minustakin. Ja haluaisin vain saada huumeita, jotta unohtaisin kaiken hetkeksi, en kyllä tiedä itsekään, että mitä haluan unohtaa?
Voitte vastailla, jos haluatte.. minun oli vain pakko jonnekin kertoa asioistani..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jonkin sortin syömishäiriö sinulla on/on hyvää vauhtia kehittymässä se on ilmiselvää. Mikä, vaikea sanoa noin suppeilla tiedoilla, mutta pääasia on että haet apua nyt heti.
"Leikit" todella vakavalla asialla, se pitää saada kuriin nyt heti ennenkuin se pahenee ja laajenee!
Sanot ettet tiedä mistä se johtuu, sitä ei sinun kannata nyt ensi hätään edes miettiä, sen voit tehdä kun saat syömisasiat kuntoon ensin! Olet alaikäinen joten sinulla on käsittääkseni kaikki mahdollisuudet saada apua, eri asia jos olisit ollut aikuinen. Käyt kai koulua? Puhu vaikka terkalle, äidille, isälle, luotettavalle opelle tai kenelle vaan aikuiselle johon luotat ja jolla on vastuuntuntoa tukea ja auttaa sinua!
Sinulla on kaikki mahdollisuudet saada terve normaali toimiva elämä kaikkineen mikä siihen kuuluu! ämä on fraasi mutta niin tosi: meillä on vain tämä yksi elämä ja yhtäkään päivää, tuntia hetkeä emme saa koskaan takaisin. Ne kannattaa elää kun ne saa, ei hukata jonkin mielisairaan syömishäiriöpirun kynsissä.
Itse olen vakavasti anoreksinen, sairastanut vuosia ja vuosia. Edelleen taistelen vaikka toivottomalle tuntuu! Päästin itseni niin pahaan kuntoon ennenkuin myönsin mitään ja hain apua, pyörin tässä pyörässä useita vuosia ja kroppa ehti romahtaa, samoin psyyke. Nyt en tiedä saako tästä rauniokasasta enää edes kohtuullisesti ihmisen näköistä ja edes hiukan vähemmän ahdistunutta masentunutta panikoivaa jne.
Minun silmiäni avasi myös se, että veljeni kuoli muutama viikko sitten. Tuhosi myös elämänsä (ei syömishäiriö) omalla tuhoavalla elämäntavallaan. Kuoli yksin, ilman ystäviä, ilman tyttöystävää, ilman rakkautta ja koskaan sitä edes kokematta! Koko elämänsä "vihki" itsensä raunioittamiseen. Tajusin miten kauheaa se on, tuoko oli elämä! Ja kuitenkin ympärillä olisi ollut koko normaalielämän kirjo, rikkaana ja monivärisenä! Ylä- ja alamäkineen mutta ELÄMÄ! Miksi antaa se pois, vaihtaa tähän tuskaan mitä nämä riippuvuudet ovat!?
Tästä tuli nyt saarna mutta kirjoitan tämän sydämestäni! Hae tyttö kulta apua nyt! Taistellaan, ei anneta periksi, eikös!? Kirjoita tänne ja kerro miten menee! Tsemppiä ja voimia sulle niin paljon!!!!!!
Hei!
Ei tua sinun tekstisi tuntunut saarnalta minusta oli vain kiva, että joku sillei ymmärtää. Ja joo ehkä tekstini oli hieman lyhyt, mutta voin ehkä taustoittaa sitä hieman, varsinkin näitä painoasioitani; eli ensimmäisen kerran mietin painoani 8-vuotiaana, mutta siihen se jäi... sitten 4. ja 5. luokan välissä minulle tuli kasvupyrähdys ja kasvoin jostain 140 cm:stä 148 cm:in ja painoni kasvoi vain 31 kg:sta 33:on, joten silloin olin aikas hoikillani... sitten samoihin aikoihin lopetin yhden harrastuksistani ja seuraavan vuoden aikana kasvoin vain pari senttiä ja paino meni 36:on, joten silloin 6. luokan alussa huomasin olevani lihonut ja se hieman jo häiritsi minua, no ei vieläkään mitään, että sitten 7.luokalla pituuteni oli jtn. 156 cm ja paino 41 kg.. ja ´puolessa vuodessa painoni meni 44 kg:an.. silloin aloitin 1. laihdutukseni, jolloin laihduin 2:ssa viikossa 38 kg:an, syömällä omenan/ pvä... No en jaksanut sitä silloin enää, joten siitä se sitten taas nousi pikkuhiljaa... Pituuteni on sen jälkeen lisääntynyt jonkin verran, ei kauheasti.. Ja painoni hiljalleen nousi yli 50 kg:n, toki aina vaihdellen jonkun verran, aina hieman ollut tapana laihduttaa vähän aikaa nopeasti ja niin, mutta ei ikinä näin paljoa kuin tällä kerralla... Ehkä voisi sanoa,että olen taistellut tämän kanssa jo jonkun aikaa..
En oikein voi puhua tästä kenellekään, ehkä en halua tai sitten syynä on jokin muu, en tiedä... Äidilleni en voi puhua, koska hänellä on jo muutenkin liian rankkaa.. Ja terveydenhoitajan pelkään kertovan äidilleni, koska olen laihtunut lyhyessä ajassa näin paljon, niin uskon sen näkyvän muutenkin, kuin vain kiloissa.. Olen meinaan aiemminkin kertonut terkkarille jtn. luottamuksellista, se taisi kyllä olla vakavampaa, kun se ei koskenut vain minua, mutta hän kertoi siitä eteenpäin, niin en vain luota enää, toki nykyinen terkkari on eri,´mutta silti..
Voin kyllä tavallaan yrittää syödä aterioilla, joilla muut ovat mukana, niin ne eivät näe ongelmaa, joten en ehkä sillä laihtuisi niin paljoa, mutta minun on vain pakko liikkua parista syystä paljon (ehk´ 15-20 km/pvä).. niin se häiritsee painoni pysymistä paikoillaan.. luulen että ehkä voisin hetkeksi pysähtyä (siis tähän painooni) ja miettiä, että mitä olen tekemässä, mutta en silti usko sen auttavan ja jossain vaiheessa vain TAAS lopetan syömisen..
No ei varmaan muuta, että tälläistä minulle kuuluu nyt :( :)