Olin nuorempana sitä mieltä, että jos tulen raskaaksi, pidän lapsen. No tulin raskaaksi, tein abortin. Se oli oikea päätös, en ole koskaan katunut sitä. Päätin kuitenkin silloin, että jos joskus tulevaisuudessa tulen raskaaksi, tällöin pidän lapsen, koska en halunnut olla "nainen joka käyttää aborttia ehkäisykeinona". Muutenkin ajatus siitä, että tulisin raskaaksi, tuntui mahdottomalta koska suunnittelin että käytän abortista lähtien ehkäisyä täydellisesti, en ole niin tyhmä enää että lasken itseni siihen samaan tilanteeseen. Kävi kuitenkin niin, että nyt matkustaessa kotikonnuilla sekoilin jotain e-pillerien ottamisen kanssa. Tämä paria vuotta abortin jälkeen. Nyt pelkään ihan sairaasta kuun loppua jolloin selviää oliko moka lopullinen eli olenko raskaana.
Nyt tämä jalo ajatus "jos tulen raskaaksi, aion synnyttää lapsen ja kasvattaa sen" tuntuu tosi ahdistavalta koska en halua lasta vielä. En oikeasi halua lapsia vielä noin 4-5 vuoteen. Rahatilanne ei ole edelleenkään paras mahdollinen vaikka vakitöissä olen nykyään (toisin kuin silloin kun hommasin abortin). Haluan matkustaa, olla itsekäs, jatkaa töissäni josta tykkään, opiskeluja olen myös miettinyt, säästöt on noin 600 euron tienoilla tällä hetkellä. Asun maassa joka on aivan erilainen kuin Suomi. Ei mitään lapsilisiä tai tukia. Kasvatat lapsesi täysin omilla rahoillasi - eli sinulla on pakko olla joku joka teitä kahta elättää. Abortti ja adoptio mahdollisia, mutta hankalampia kuin Suomessa - ja en luota adoptioon kyseisessä maassa, todennäköisesti adoptoidut lapset päätyvät jonnekin orpokotiin. Suomeen ei voida tai haluta muuttaa, koska avomies ei ole suomalainen, ei puhu suomea = ei saa töitä.
Sukulaisten ja kavereiden lapsia ja vauvoja nähdessä mielipiteet on ollut seuraavat: "ihan söpöjä, mutta onneksi ei ole omia lapsia, vasta sitten noin viiden vuoden päästä". En tälläkään hetkellä osaa feikata olevani innostunut ajatuksesta raskaudesta ja tuntuu siltä että tulen olemaan vielä ahdistuneempi ja masentuneempi jos oikeasti käy ilmi, että olen raskaana. Erittäin huonon äidin merkki? :/ Mielessäni olen ajatellut että sitten kun haluan lapsia, tulen olemaan iloinen raskaudesta. Se mitä tällä hetkellä ajattelen ja tunnen ei yhtään sovi mielikuviini ja tuntuu hirveän epäreilulta myös mahdollista tulevaa lasta kohtaan. Tunnen olevani aika ikävä ihminen tällä hetkellä, ei tarvitse kenenkään tätä minulle osoittaa.
Kiinnostaa tietää onko tällä palstalla ihmisiä, joille raskaus ei ole ollut täysin mieluisa yllätys, mutta jotka kuitenkin ovat päätyneet pitämään lapsen - ja vanhemmuus on ollut positiivinen kokemus? Toivon tosi tosi kovasta etten ole raskaana, mutta yritän asennoitua siihen että mahdollisesti olen, etten sitten järkyty parin viikon päästä..
Nyt tämä jalo ajatus "jos tulen raskaaksi, aion synnyttää lapsen ja kasvattaa sen" tuntuu tosi ahdistavalta koska en halua lasta vielä. En oikeasi halua lapsia vielä noin 4-5 vuoteen. Rahatilanne ei ole edelleenkään paras mahdollinen vaikka vakitöissä olen nykyään (toisin kuin silloin kun hommasin abortin). Haluan matkustaa, olla itsekäs, jatkaa töissäni josta tykkään, opiskeluja olen myös miettinyt, säästöt on noin 600 euron tienoilla tällä hetkellä. Asun maassa joka on aivan erilainen kuin Suomi. Ei mitään lapsilisiä tai tukia. Kasvatat lapsesi täysin omilla rahoillasi - eli sinulla on pakko olla joku joka teitä kahta elättää. Abortti ja adoptio mahdollisia, mutta hankalampia kuin Suomessa - ja en luota adoptioon kyseisessä maassa, todennäköisesti adoptoidut lapset päätyvät jonnekin orpokotiin. Suomeen ei voida tai haluta muuttaa, koska avomies ei ole suomalainen, ei puhu suomea = ei saa töitä.
Sukulaisten ja kavereiden lapsia ja vauvoja nähdessä mielipiteet on ollut seuraavat: "ihan söpöjä, mutta onneksi ei ole omia lapsia, vasta sitten noin viiden vuoden päästä". En tälläkään hetkellä osaa feikata olevani innostunut ajatuksesta raskaudesta ja tuntuu siltä että tulen olemaan vielä ahdistuneempi ja masentuneempi jos oikeasti käy ilmi, että olen raskaana. Erittäin huonon äidin merkki? :/ Mielessäni olen ajatellut että sitten kun haluan lapsia, tulen olemaan iloinen raskaudesta. Se mitä tällä hetkellä ajattelen ja tunnen ei yhtään sovi mielikuviini ja tuntuu hirveän epäreilulta myös mahdollista tulevaa lasta kohtaan. Tunnen olevani aika ikävä ihminen tällä hetkellä, ei tarvitse kenenkään tätä minulle osoittaa.
Kiinnostaa tietää onko tällä palstalla ihmisiä, joille raskaus ei ole ollut täysin mieluisa yllätys, mutta jotka kuitenkin ovat päätyneet pitämään lapsen - ja vanhemmuus on ollut positiivinen kokemus? Toivon tosi tosi kovasta etten ole raskaana, mutta yritän asennoitua siihen että mahdollisesti olen, etten sitten järkyty parin viikon päästä..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tätä takinkääntämistä ja selityksiä on nähty ennenkin... joillekin ei mikään edes tunnu riittävän.
Voihan se toisaalta olla ettet tule enää raskaaksi sittenkään vaikka haluisit. Ei voi tietää. Mitenkäs ahdistavalta se sitten tuntuis? Lapsen koko ihmiselämän riistoko ei sitten tunnu yhtään epäreilulta? Juupa juu.
Parempi katsoa kuin katua. Onneksi aikoinaan annoin suunnittelemattoman lapseni jatkaa elämäänsä. Ei oo muuten tarttenu katua hetkeekään ;) sellasia tilanteita on tullu kyllä paljonkin joissa taatusti oisin katunu katkerasti ABORTTIA.
Minusta tuntuu kummalliselta tuo puhe takinkääntämisestä... Onko sinulla kaikki mielipiteet pysyneet absoluuttisesti samoina hamasta lapsuudesta saakka? Eikö sinulla kokemus ole muokannut näkemyksiäsi millään tavalla? Minusta ei ole mikään ihme, jos sitä nuorempana, vailla omakohtaista kokemusta ajattelee toimivansa toisin, kuin sitten oikeasti toimiikin. Nuoruuteenhan kuuluukin sellainen ehdottomuus, en-koskaan-ajattelu, joka usein sitten elämänkokemuksen myötä muuttuu. Minä ajattelin 14-vuotiaana, etten koskaan eroaisi kirkosta enkä koskaan koskisi tupakkaan. No, kirkkoon en ole kuulunut enää pariinkymmeneen vuoteen ja viimeisen kerran, toivottavasti nyt lopullisesti, onnistuin röökaamisen lopettamaan vasta kymmenen vuotta sitten... Mutta varmaan minäkin sitten olen takinkääntäjä jolle vain mikään ei riitä.
olet ikävässä tilanteessa..
toivottavasti et ole raskaana.. mutta jos olet niin oletko todella miettinyt mitä teet?
toisaalta teitpä päätöksen minkä tahansa niin teet sen itse yksin omassa mielessäsi.. ja se on silloin oikea.. ei siihen muut voi sanoa juuta eikä jaata.. sehän on selvää.. kai siis itsekin tämän tiedät?
itse henk koht tekisin abortin koska lapsia en halua koskaan.. mutta se mitä sä teet on sun valintasi.. edelleen..
se että joku onkin pitänyt lapsen vaikkei olisi sitä juuri sillä hetkellä halunnut.. noh.. toiset katuvat ja toiset eivät.. ei sitä voi tietää kukaan..
ja se että toiset täällä sanovat et "lapsi tuo ikuista onnea ja rakkautta" eipä se taida ihan aina niinkään olla.. ikävä kyllä olen todistanut paljon muuta asian puitteissa.. mutta tietenkään sinun kohdallasi ei välttämättä näin ole..
jos haluat elää nuoruuttasi ilman lapsia niin elä!! ei sun tarvi vielä lapsia tehä tähän maailmaan vaan sulla on oikeus nauttia nuoruudestasi mennä ja tulla miten huvittaa.. :) lapsille on sitten oma aikansa joskus.. :)
"Kiinnostaa tietää onko tällä palstalla ihmisiä, joille raskaus ei ole ollut täysin mieluisa yllätys, mutta jotka kuitenkin ovat päätyneet pitämään lapsen - ja vanhemmuus on ollut positiivinen kokemus?"
Minä olen tällainen ihminen :)
Olin hädintuskin 16 täyttänyt kun tajusin olevani raskaana. se yllätys ei tosiaan mikään mieluisa ja ilahduttava ollut, vaan kauhistava, pelottava ja ahdistava. Tunsin ahdistusta jo siksikin, että olin hyvin epävarma siitä mitä itse halusin ja ylipäätään siitä, onko minulla oikeuta haluta mitään, onko minun haluillani edes merkitystä.
Ulkopuolelta kun tuntui tulevan roppakaupalla neuvoja siitä, kuinka minun tulee tehdä, kovinkaan moni ei kysynyt että mitä minä haluan tehdä. Tunsin itseni painostetuksi niin aborttiin kuin synnytämiseenkin, aina sanojan oman arvomaailman mukaisesti. Toisaalta minulle kerrottiin että nuoruuteni takia abortti on paras ratkaisu, sillä en pystyisi lapsesta niin nuorena oikein huolehtimaan. Toisaalta minulle kerrottiin että lapsi on parasta mitä elämässä voi tapahtua ja jos abortin teen olen loppuelämäni julma lapsenmurhaaja.
Olen ikuisesti kiitollinen sille koulukuraattorille, joka ei alkanut neuvoman oman mielipiteensä mukaan vaan kysyi mitä minä haluan. Hän korosti sitä, että minun pitää tehdä kuten itse itselleni parhaaksi näen. Hänen avullaan opin sulkemaan korvani muiden neuvoilta ja ajattelin asiaa itsekkäästi, omien mielipitetteni kautta. Tulin siihen tulokseen, että aborttia en halua, vaikka miten edessä oleva elämänmuutos pelottikin. Tajusin että abortti pelotti silti enemmän. Joten en siis ollut vielä 17 vuotta täyttänyt kun esikoiseni synnytin. En ole sitä päätöstä koskaan katunut, ja vaikka elämänmuutos lapsen elämästä ja vanhempien helmoista suoraan itselliseksi aikuiseksi ja pienen vauvan yksinhuoltajaksi olikin tosi iso, ja paikoitellen varsin kivinen tie, koin että vanhemmuudessa itsessään oli jotain sellaista, mikä sitä korvasi. Lopun sitten korvasi se täydellisen ihastuttava tytöntylleröni.
Hei henkilö X ja pupu tupuna,
mukavaa että Suomi24:n keskustelupalstoilta löytyy yhä elämän harmaata aluetta ymmärtäviä ihmisiä. Maailma ei ole mustavalkoinen. En vaivaudu haukkujista keskustelupalstoilla, koska keskustelupalstathan ovat tiedettävästi trollien ja ahdasmielisten leikkikenttää. En jaa heidän ajatusmaailmaansa tai koe heidän sanomaansa merkittäväksi juuri minulle, joten en osaa ottaa heidän kommenttejaan vakavasti. Lukema menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hienoa kuitenkin, että jopa kaksi kolmesta erillisen henkilön (?) kommentista on ollut tähän mennessä "aidon oikean ihmisen". :P Melkeinpä en olisi uskonut. :D
Tiedän että loppujen lopuksi se on minä joka tekee viimeisen päätöksen asian suhteen. Tuntuu kuitenkin että kaipaan tukea asiaan tässä vaiheessa - jo ennen kuin mahdollinen raskaus on vahvistunut. Kommentteja siitä että on olemassa muitakin jotka eivät ole olleet haltioissaan raskaudesta mutta jotka ovat silti saaneet elämän toimimaan siitä huolimatta. En ole koskaan tuntenut haluavani lapsia, aina ajatellut että sitten parin vuoden päästä, ja nyt olen 25-vuotias ja edelleen ajattelen, että vasta parin vuoden päästä (tuleekohan tää jatkumaan koko elämäni..?) Kauhistuttaa ajatus siitä, että tuntisin näitä tunteita yhä silloin kun lapsi on syntymässä tai jo maailmassa, sen takia haluaisin tuntea olevani iloinen jo raskaudesta. Varmasti jo sikiö aistii kantajansa tunteet. Mitä mahtavat ahdistus ja masennus aiheuttaa sikiölle tai vastasyntyneelle? Kai yritän tässä vaiheessa jo tehdä selvää negatiivisista tunteista. Miten kamalaa olisi kertoa ystäville ja sukulaisille raskaudesta ja ottaa onnitteluita vastaan hymyilemättä? Jos maailma olisi oikeudenmukainen, en olisi raskaana - varmaan haukkujatkin ovat samaa mieltä asiasta tietäen heidän ajatuksensa abortin hankkivista naisista. Maailma ei kuitenkaan valitettavasti ole oikeudenmukainen paikka ja asiat eivät mene niinkuin aina toivoo. :(
Jos olisin nuorempi, abortti olisi lähes takuuvarma. Tuntuu, että 25-vuotiaana pitäisi olla jo fiksumpi ja aikuisempi, ettei 25-vuotiaalle minulle abortti ole enää vaihtoehto, etenkin kun kerran olen jo abortin tehnyt . Ei minun tulisi edes toiste päätyä tilanteeseen jossa aborttia täytyy edes miettiä! Toivottavasti ei tarvitsekaan, eikä myöskään lastenhoitoa! Yritän kuitenkin päässäni järkeillä abortin viimeiseksi vaihtoehdoksi, vaikka tuntuu siltä ettei lapsen pitäminen tai adoptio ole kovinkaan paljon fiksumpia vaihtoehtoja tilanteessani. :S Mikään vaihtoehto ei ole ruusuisin mahdollinen.
Mielelläni kuitenkin kuulisin ihmisistä jotka kokeneet saman kuin minä. Toivottavasti olen sitten vahvempi ja optimistisempi jos kuukauden päätteeksi tulee uutisia tilanteesta josta tuntuu en voi paeta. :S
Toivon väärää hälytystä, ettet ole raskaana. Mutta miten jos olet? En jaksanut kaikkea lukea. Pystyykö asuinmaassasi edes saamaan aborttia laillisesti/turvallisesti? Kai sinulla on mahdollisuus viime kädessä edes paeta Suomeen, jos tilanteesi siellä on sietämätön?
Itse olen kokenut vain yhden abortin, ja olen jo niin vanha, ettei lisää raskauksia tule. Mielestäni sinulla on kuitenkin oikeus valita. Jos et lasta halua, ei sinua voi siihen pakottaa. Tiedän naisia, jotka kaikista mahdollisista ehkäisykeinoista huolimatta vain tulevat raskaaksi. Osa raskauksista on sitten onnellisesti kohdun ulkoisia, tuulimunia tai päätyvät itsetään keskenmenoon. Ja niitä aborttejakin on useampia.
Älä anna kenenkään syyllistää itseäsi, tee omien tuntojesi mukaan. Itse pidän abortilla syyllistämistä kaksinaismoralismin huipentumana. Ihmiset syövät epäinhimillisissä oloissa tuotettujen eläinten lihaa, eikä siinä ole mitään kyseenalaista. Ja vähän aikaa sitten Suomessakin on vielä vain annettu sairaiden tai ei toivottujen vauvojen kuolla nälkään tai maattu heidät epähuomiossa kuoliaiksi. Tai hylätty metsään. Abotin vastustajat myöskin jättävät puolustamatta niitä kaikkia jo syntyneitä vauvoja/ihmisiä kehitysmaissa, jotka kuolevat alkeellisista oloista johtuviin sairauksiin/nälkään. Siihen suhteutettuna abortti on pikkurike - tai jopa ekoteko.
Olen itse ei toivottuna syntynyt ja huonosti elämässäni menestynyt (eikä huono menestys johdu abortista, jos joku keksii sitä ehdottaa). Jälkiviisaana pidän huonona sitä, että äitini ei päätynyt aborttiin odottaessaan minua. Ja aika ilkeältä tuntuu sekin, kun oma äiti muistuttaa toistuvasti, että "hänellä oli niin korkea moraali, ettei hän päätynyt aborttiin". Ja katsoo sitten minua inhoten, kun pilasin hänen elämänsä syntymällä vasten hänen tahtoaan. En halua samaa kellekään toiselle lapselle, jokaisella on oltava oikeus syntyä haluttuna. Itse en olisi kyennyt äitiyteen, olen liian rikki. Olen abortistani tyytyväinen.
"Ihmiset syövät epäinhimillisissä oloissa tuotettujen eläinten lihaa, eikä siinä ole mitään kyseenalaista. Ja vähän aikaa sitten Suomessakin on vielä vain annettu sairaiden tai ei toivottujen vauvojen kuolla nälkään tai maattu heidät epähuomiossa kuoliaiksi. Tai hylätty metsään. Abotin vastustajat myöskin jättävät puolustamatta niitä kaikkia jo syntyneitä vauvoja/ihmisiä kehitysmaissa, jotka kuolevat alkeellisista oloista johtuviin sairauksiin/nälkään. Siihen suhteutettuna abortti on pikkurike - tai jopa ekoteko."
Siellähän se tekopyhyyksien tekopyhyys vasta kukoistaakin!! Ollaan niin huolissaan ravinnoks käytettävistä elukoista ambomaan lapsiin, mutta omat senkun survotaan viemäriin eikä haluta auttaa edes ELÄÄN! Ja niitä nälkään tai sairauksiin kuolevia ei sentään oo tapettu!!
"Jälkiviisaana pidän huonona sitä, että äitini ei päätynyt aborttiin odottaessaan minua. Ja aika ilkeältä tuntuu sekin, kun oma äiti muistuttaa toistuvasti, että "hänellä oli niin korkea moraali, ettei hän päätynyt aborttiin". Ja katsoo sitten minua inhoten, kun pilasin hänen elämänsä syntymällä vasten hänen tahtoaan."
Hahhah, koitahan nyt keksiä uskottavampia provoja!! :) tai ainahan sä voisit "jälkiabortoida" ittes sen sijaan että vouhkaat täällä tekopyhyyksiä ja kiillottelet itsekkyytes puhkiruostuttamaa sädekehää..