En tiedä mistä aloittaisi, kun ajatukset on mitä sekaiset..Jotenkin tuntuu, että olen helvetin turha ihminen, haamu muiden joukossa. Oon kaikenlisäksi todella yksinäinen. Miks just minä..? Joo en ole ainut tässä maassa/maapallolla..
Ei sitten ketään juttelukaveria, seurustelukumppania.. Miten joillakin menee niin hyvin? On paljon ystäviä/laaja sosiaalinen verkosto, kumppani, perhettä, hyvässä työssä jne.. Mä oon jotenkin vaan ajelehtinu tässä elämässä, ilman päämäärää.. Varmasti kuullostaa kateellisen puheelta/katkeran, mutta enemmänkin mä oon harmistunu, miten mulla ei menny "kortit" tasan.
Siis tätätkö tää elämä niinku on? Oikeesti, en muista millon oisin tosiaan onnellinen ollu, että tulee semmonen hyvänolon tunne, hymyilyttää, ei ole huolia mielessä..
Tää yksinäisyys on kaikista syvimmältä.. Siis ei jaksa enää, välillä, tai no useasti ollut itsetuhoisia ajatuksia. Aamut on pahimpia, sillon ei jaksais millään herätä (en puhu nyt väsymyksestä)..
Kirjoittelen lisää, jos mieleeni tulee jotain..
Ei sitten ketään juttelukaveria, seurustelukumppania.. Miten joillakin menee niin hyvin? On paljon ystäviä/laaja sosiaalinen verkosto, kumppani, perhettä, hyvässä työssä jne.. Mä oon jotenkin vaan ajelehtinu tässä elämässä, ilman päämäärää.. Varmasti kuullostaa kateellisen puheelta/katkeran, mutta enemmänkin mä oon harmistunu, miten mulla ei menny "kortit" tasan.
Siis tätätkö tää elämä niinku on? Oikeesti, en muista millon oisin tosiaan onnellinen ollu, että tulee semmonen hyvänolon tunne, hymyilyttää, ei ole huolia mielessä..
Tää yksinäisyys on kaikista syvimmältä.. Siis ei jaksa enää, välillä, tai no useasti ollut itsetuhoisia ajatuksia. Aamut on pahimpia, sillon ei jaksais millään herätä (en puhu nyt väsymyksestä)..
Kirjoittelen lisää, jos mieleeni tulee jotain..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin tutulta kuulostaa..säkin taidat olla masentunut? Ei saa oikeen otetta mistään, kavereita on vähän, ei vaan jaksais enää. Ja sitä jotenkin tulee huonommaks ja huonommaks kaikissa sosiaalisissa tilanteissa kun ei niitä niin paljon ole..ja mieli pysyy matalana :/
Lakkasin jossain vaiheessa haikailemasta onnellisuuden perään, ja siinä loppui sitten onnettomuus/ osattomuus fiiliksetkin. Tai ainakin pahimmoinen sellainen.
Sitä, kuinka tämä tapahtui en osaa sanoa, mutta ehkä vain kyllästyin odottamaan osakseni mitään. Alkoi tuntumaan jotenkin huvittavalta edes ajatus siitä että elämässä voisi olla jotain sisältöä tai merkitystä: toinen ihminen! minun elämässä! -ei helevetti, ei ole ollut tähänkään asti... Ei rakkautta, eikä arpajaisvoittoja. Turha mitään kuvitella, on vaan mitenkuten aikansa saa kulumaan. Aamulla sitä vaan herää (ja lähtee töihin,) eikä juuri ajattele mitään. Eikä harmittaisi vaikkei aamulla enää heräisikään. Ei onnellinen, eikä onneton, mutta yksinäinen kuitenkin. Turha.
Moi
Samanlaista täälläkin.
Tasan ei käy onnen lahjat. Toisilla on kaikkea ja toisilla ei ole mitään. En jaksa enää yrittää saada mitään, kun kaikki yritykset torpataan ja paskaa tulee niskaan vain entistä enemmän. Lopetin kokonaan "paremman elämän odottamisen" ja tyydyin paskaan osaani tässä maailmassa. Helpotti heti! Monta vuotta siihen meni, ettei ede vahingossa toivoisi jotain kivaa tapahtuvan. Aliatajuisesti sitä kuitenkin odotti parempaa, vaikka tietoisesti päätti olla odottamatta. Kun sitten tuo alitajuntakin alkoi uskoa järkipuhetta, olo alkoi helpottaa.
Ehkä sitten joskus kuoleman jälkeen on parempi olla.
Moi vaan
Sitä on lapsesta asti kuvitellut elämän jonkinlaiseksi, sitten harmitellut kun ei se sellaista ole, ja viimein huomaa ettei se voikkaan olla sellaista. Että se oma elämä onkin vain oman pään sisällä ja turha rakennella kuvitelmia pään ulkopuolisesta elämästä. Näin yritän hahmottaa omaa olemistani. Sitä on yksin, kun loppujen lopuksi kuitenkin kai viihtyy paremmin yksin. Nauttii niistä pienistä hetkistä kun yksinäisyys palkitsee omalla rauhallaan, ja antaa muun olla tasaisen harmaata arkea. Turha kiusaantua unista, tekee vaan heräämisestä vaikeampaa.
Mielenkiintoista vertailla palstan viestejä omaan menneisyyteen, ja pohti asioita siltä pohjalta uudestaan. Jotenkin harmittaa, että niin moni tarpoo siinä samassa p*skassa, josta itse selvisi vain zombieksi.
Elävien kuolleitten -kerho.
Höpön höpön. turha et ole ja senhän jo tiesitkin sanomattakin! KUNHAN SANOIT TURHA. Halusitpa tai et herätä, herätä on silti joka aamu. Tsempiä!
Tää on ihan selvästi mun elämää. Paitsi että mä viiltelen ja ajattelen jo itsemurhaa lähes päivittäin kun alkaa jo hieman vituttaan tämä yksinäisyys.
Koulussa siis on luokkakavereita joitten kanssa voi koulussa olla muttei ne ole mun tyyppisiä että voisin olla vapaa-ajalla heidän kanssaan.
Ja nyt mun ihastus, jonka kanssa ollaan juteltu perskirjassa (FB) nyt kai 2 kuukautta, on alkanut puhumaan mulle paskaa. Haluaisin unohtaa sen mutta olen ollut ihastuneena siihen jo vähän yli VUODEN, ja vasta kaksi kuukautta sitten puhuin ensimmäistä kertaa sen kanssa (perskirjassa tosin).
Tuon lisäksi en oikein nyt jaksa kouluakaan käydä kun en pysty masennuksen takia nukkumaan paljon yöllä (4-5 tuntia joka yö). Että tämmöstä paskaa mä joudun kestään. Kukaan ei vielä tiedä masennuksestani ja tuskin tulen kertomaankaan. No viimeistään itsemurhakirjeessä (onko edes yhdys sana?).
Tuosta voi päätelläkin jo että vietän vapaa-aikani tiiviisti sängyn ja tietokoneen välillä. Mutta uskon ainakin itse että masennukseni helpottuisi tai häviäisi kokonaan jos saisin sellaisia hyviä ystäviä...
Voisin lisätä että olen 16v ja "male".
Joskus oikeen ihmettelee itsekin että mikä mua oikeen vaivaa, viihdyn yksinäni ja jos on "vaaraa" että joistain ihmisistä meinaa tulla tuttavallisempia niin alkaa ahdistamaan ja pidän loitolla. Jotenkin tuntuu paremmalta ettei kukaan tuntisi mua sen kummemmin kuin hei-tasolla. Omia perheenjäseniäkin ohimennen nähdessä sitä lähinnä vain murahtaa ja juoksee äkkiä karkuun. En aina ollut tällanen ja nekin vähäiset kaverit olen etäännyttänyt jättämällä puheluihin vastaamatta jne. Töissäkin jätin saunaillat väliin kun mitä siellä, tutustutaan toisiin ja kaveroidaan, ei mua kiinnosta. Oudointa asiassa ettei tämä edes haittaa, mutta mietityttää vaan liekö merkki jostain vakavammasta... tuleeko kohta joku NAKS. Musta vissiin tulee samanlainen kun joistain yksinäisistä murisevista vanhoista aikamiespoikakääkistä, heh.
Mä olen kans tuuliajolla. Ei ketään kaveria , eikä ketään tai mitään. Olen yksinäinen.
Hei sinä. yksin kotona Pura sydäntäsi jos haluat.
mkouu sama täällä et ole yksin
Kuullostaa tutulta. Vaikka itsellä nykyään ei ihan noin heikosti mene enää.. koita kestää. =)
Onks teillä joku sivusto missä käytte juttelee? Kysyy myös yksinäinen..
ei taida olla.
Tunnen samoin kuin sinä!