Onko tupakoinnista hyötyä kosteusvauriokohteessa. Perheemme altsitunut, ja perheenjäsen joka tupakoi sai vähiten altistumista ja herkistymistä osoittavat testitulokset IgE / IGG. Tupakoiva ollut muutenkin vähitne kipeä hometalossa. Onko muilla samanlaisia havaintoja. Homeremppoja tekevät remonttireiskat pääsääntöisesti tupakovia. Suojaavatko keuhkonsa siten homeitiöiltä?
tupakoinnin hyöty?
4
157
Vastaukset
- v-ee
Työpaikalla meitä sairastui samaan aikaan useita räkätautiin ja hengitysvaikeuksia kaikilla.
Kun siinä oltiin sitten työterveysporukan ja johtohenkilöiden kanssa pyöreässä pöydässä keskustelemassa ongelmasta, niin totesimme yhdessä sen, että kaikki oireilevat ja sairaat olivat niitä jotka eivät polttaneet tupakkaa.
Ne jotka polttivat silloin olivat oireettomia.
Myöhemmin sitten saimme tietää senkin, että ilmastointilaitteen sisään tulevan kanava joku helkutin iso "mikrosuodatin" oli räjähtänyt ja mikrobit ja nanohiukkaset ym tauhka oli päässyt työpaikkamme sisäilmastoon.
Nyt tämän homeongelmani kanssa on muutaman kerran käynyt mielessä, että jos vielä alkaisin polttamaan. Mutta en sitten kuitenkaan koska lakko on jatkunut jo yli seitsemäntoista vuotta. Hyvälle on kieltämättä haiskahtanut kaverien sytyttämät tuoreet "nortit tai malborot". "Nyt tämän homeongelmani kanssa on muutaman kerran käynyt mielessä, että jos vielä alkaisin polttamaan. Mutta en sitten kuitenkaan koska lakko on jatkunut jo yli seitsemäntoista vuotta."
- Keuhkot voi ajaa loppuun vain kerran. Jos menee liian pitkälle, ne eivät palaudu enää. Jokainen tarpeeksi kauan tupakoinut saa keuhkoahtaumataudin, johon kuolee tukehtumalla. Happiviikset ja muut pystyvät ainoastaan hidastamaan taudin etenemistä, sitä ei voida enää parantaa.
Surullisia kohtaloita on niin monia. Entinen naapurinikin poltteli viimeiseen asti. En tiennyt, että hän käytti alkoholin lisäksi myös litiumia. Kuulin siitä vasta, kun hän oli joutunut sairaalaan saatuaan aivo- ja munuaisvaurion lisäksi myös refluksin. Tupakkaa aneli, mutta sitä ei hänelle enää annettu. Keuhkot olivat niin loppu, että tuli vielä keuhkokuumekin ja hän tukehtui omaan oksennukseensa sairaalassa.
Homeet ovat myrkkyä, mutta niin on tupakkakin. Ei myrkyllä kannata lähteä toista myrkkyä hoitamaan. Lisäksi yhdessä melko uudessa tutkimuksessa on havaittu, että tupakasta tarttunee myös infektoivia taudinaiheuttajabakteereita:
http://www.sanasinko.net/viewtopic.php?p=5421#5421
"Among the large number of germs whose DNA laced these cigarettes were: Campylobacter, which can cause food poisoning and Guillain-Barre Syndrome; Clostridium, which causes food poisoning and pneumonias; Corynebacterium, also associated with pneumonias and other diseases; E. coli; Klebsiella, Pseudomonas aeruginosa and Stenotrophomonas maltophilia, all of which are associated not only with pneumonia but also with urinary tract infections; and a number of Staphylococcus species that underlie the most common and serious hospital-associated infections."
"Several thousand potentially toxic chemicals have been isolated from cigarettes. Sapkota says that it’s not hard to imagine that the number of germs hosted by tobacco products could rival that of the carcinogens and other poisons residing in or produced by burning tobacco.
How so, when she's only found genetic material indicting hundreds of germs? Owing to the bacterial probes available when Sapkota began her tobacco work, she was only able to screen for 700-odd species. But newer probes on the market can now screen for the bacterial 16S genetic material of 5,000 or more germs. And if she used such huge batteries of probes now, she said she fully expects she could turn up at least 1,000 hitchhiking bacterial species in tobacco products."
http://www.sciencenews.org/view/generic/id/55678/title/Cigarettes_might_be_infectious- Itkevä luikertelija
Samaan tulokseen olemme tulleet, kun olemme seuranneet paria hometaloa ja niissä auvia perheitä. Tupakoivat vanhemmat eivät näytä ymmärtävän koko ongelmaa, vaikka sienen haju tunkee taloista kadulle asti. Sääli perheiden lapsia, etenkin niitä jotka näyttävät aina olevan sairaana. Toinen taloista oli taannoin myytävänä ja muiden ominaisuuksien puolesta aika houkuttelevakin kohde. Katsojat pakenivat näytöiltä nopeaan tahtiin, mutta sitten tuli tämä tupakoiva pari ja homeetkin kävivät kaupaksi.
Eli olemme päätelleet, että tupakoivat eivät haista hometta, mutta eivät myöskään sairastu yhtä helposti kuin muut. Ehkä heidän hengitysteistään on jo puolustuskyky tuhoutunut, tai sitten tupakan savu tappaa homeet? - scapula
Keuhkojen limakalvon lieriöepiteeli muuttuu tupakan myrkkyjen vaikutuksesta levyepiteeliksii, tupakointi tuhoaa värekarvat. Kyse on metaplasia-tyyppisestä solumuutoksesta joka voi jatkuessaan muuttua dysplastiseksi ja siten altistaa syövän kehittymiselle.. Tämä levyepiteeli ei ole niin herkkää kamaa kuin lieriöepiteeli värekarvoineen, eli osittain totta, että tupakoijan keuhkot kestävät toksiineja paremmin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011621
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581031Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61906
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11790Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t267782Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75727Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61722Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721