Vanhoillislestadiolaisiin ei ole pakko kuulua.

Jokaisella "kitisijällä" on täysi vapaus perustaa uusi, haluamansalainen herätysliike.

Luettuani muutamia viestiketjuja, totesin että jos minulla olisi niin suuria ongelmia ev.lut.kirkon, yhden herätysliikkeen kanssa, mitä tällä palstalla kirjoitellaan, en tietenkään kuuluisi siihen. Jos vanhoillislestadiolaisen opin rajaa oman elämänsä ulkopuolelle kokonaan, ei silloin siitä myös kirjoittele - terveet ihmiset.

Ja jos kirjoittelee, niin silloinhan siihen haluaisi kuulua, ja/tai pitäytyy siinä, mutta vain omilla ehdoillaan.
Ok. Jopa luku - ja kirjoitustaitoa voi harjoittaa omilla ehdoilla. Se vaan tietää että samaan kokemukseen yltää aina vain pienenpi joukko. Samaa kokemusta kun on aniharvalla.
30327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Täytyy ottaa myös huomioon ne kirjoittajat, jotka haluavat tehdä tietynlaista lähetystyötä vl:ien keskuudessa esim. kirjoittamalla tänne ja valistamalla oikeampiin opinkäsityksiin tai vielä enemmän kirkastamalla Kristusta.

Äänestä
  • Joo,
    totisesti jotkut nikit tekevät lähetystyötä tällä vl-palstalla.
    Mm. Kesitas ym. tyrkyttää vapaitten suuntien oppiaan , jos jonkinlaista,,,, " Pyhän Hengen voiteluineen".
    Tehneet sitä jo vuosikausia.
    Ihmettelen vain, että kuinka se sopinee palstaan henkeen, että toisen herätysliikkeen aktiivit , voisi sanoa että häiriköivät, itselle täysin vieraalla palstalla vuodesta toiseen..

    Minäkin olen täysin toista mieltä asioista esim. Jehovan todistajien , tai jonkin muun ryhmittymän kanssa, mutta ei minulla ole mitään tarvetta lähteä mollaamaan ja riitelemään heidän kanssaan ao. palstalleen.

    Voi olla, että tämä kyseisten henkilöitten uuttera pyrkimys " valistamalla oikeampiin opinkäsityksiin" ei taida kantaa oikeaa hedelmää.

    Sitä kun pitäisi olla ensiksi valo itselläkin ( "elävää vettä"...) , ennenkuin voi olla toiselle sen lähde, luovuttaja.

    Paavalin sanat sopivat näihin " valistajiin" :
    Room 10:
    2 Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys.

    Ja myös tämä Jeesuksen sana toteutuu heidän lähetystyössään:

    Matt. 23:15
    Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne yhtä uutta Juudalaista; ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksikertaa enemmän helvetin lapsen kuin te itse olette.

    Äänestä

  • Kyllä jokainen hoitaa oman valistautumisensa.!

    Äänestä

  • Kuten Paavali Galatalaiskirjeessään ojentaa harha-askeleita ottanutta seurakuntaa, joka on muodostunut omalakihenkiseksi lahkoksi,.

    Paavali kirjottaa mm."Te, jotka tahdotte elää lain alaisuudessa, vastatkaa: ettekö kuule, mitä laki sanoo? Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. ...Lain kaikki käskyt on pidetty kun YHTÄ lakia noudatetaan: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. "

    Paavali kirjoittaa myös kristillisestä lahkolaisuudesta: "...Lahkolaisuus on lihan aikaanssannosta...Ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa..."

    Äänestä

  • Menehän Timbuktuun tekeen lähetystyötä.

    Äänestä

  • usko ei riitele kirjoitti:

    Joo,
    totisesti jotkut nikit tekevät lähetystyötä tällä vl-palstalla.
    Mm. Kesitas ym. tyrkyttää vapaitten suuntien oppiaan , jos jonkinlaista,,,, " Pyhän Hengen voiteluineen".
    Tehneet sitä jo vuosikausia.
    Ihmettelen vain, että kuinka se sopinee palstaan henkeen, että toisen herätysliikkeen aktiivit , voisi sanoa että häiriköivät, itselle täysin vieraalla palstalla vuodesta toiseen..

    Minäkin olen täysin toista mieltä asioista esim. Jehovan todistajien , tai jonkin muun ryhmittymän kanssa, mutta ei minulla ole mitään tarvetta lähteä mollaamaan ja riitelemään heidän kanssaan ao. palstalleen.

    Voi olla, että tämä kyseisten henkilöitten uuttera pyrkimys " valistamalla oikeampiin opinkäsityksiin" ei taida kantaa oikeaa hedelmää.

    Sitä kun pitäisi olla ensiksi valo itselläkin ( "elävää vettä"...) , ennenkuin voi olla toiselle sen lähde, luovuttaja.

    Paavalin sanat sopivat näihin " valistajiin" :
    Room 10:
    2 Voin todistaa, että he ovat täynnä intoa Jumalan puolesta, mutta heiltä puuttuu ymmärrys.

    Ja myös tämä Jeesuksen sana toteutuu heidän lähetystyössään:

    Matt. 23:15
    Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne yhtä uutta Juudalaista; ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksikertaa enemmän helvetin lapsen kuin te itse olette.

    Eihän Jehovan todistajat kuulu evlut.kirkkoomme ja toimi siellä pappeina ym. sielunhoidollisissa tehtävissä.

    Äänestä

Vl-herätysliike on ittestään perkeleestä!

Äänestä
  • Taijatkin olla itte heinolan rohveetta melperi1

    Äänestä

Et taida tajuta sitä aivopesun aiheuttamaa ongelmaa, joka vaikeuttaa eroa k.o. liikkeestä huomattavasti. Jos sinulle on koko ikäsi hoettu, että vain tässä liikkeessä pääset taivaaseen, muualla et, vaan päädyt helvettiin, niin sitä yrittää kärvistellä mukana ja alistua mielettömiinkin vaatimuksiin. Kun lisäksi omien aivojen käyttö ajattelussa on kielletty, niin ei kannata yrittää muodostaa asiasta omia mielipiteitä.

Lisäksi et ottanut yhtään huomioon sitä, että välit perheeseesi ja ystäviisi voivat katketa, tai ainakin muuttuvat kylmemmiksi, koska sinua pidetään hairahtuneena yksilönä ja sinua yritetään käännyttää takaisin tai kohdellaan säälivästi. Jos olet naimisissa, niin puoliso ja lapset, ainakin isommat, vetävät etäisyyttä sinuun.

Ei siis ole mitenkään yksinkertaista vain lähteä. Sinä kirjoitat asiasta täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. Mutta ehkäpä sinäkin vielä opit...

Äänestä
  • Hei. Onko sinulla "yksi uskovainen" omakohtaista kokemusta asioista mitä kirjoitat?
    Minulla on ja ei tuommoisesta kohtelusta ole ollut missään, ei perhepiirissä, sukulaisten keskuudessa, ystävien keskuudessa.
    Aina vaan syytetään kuinka vl suhtautuu henkilöön joka lähtee liikkeestä. Oliskohan joskus tarkastelun paikka miten lähtijä suhtautuu vl ihmisiin sen jälkeen.
    Kokemuksesta pystyn sanoon että molemmin puolin pitäs aina katsoa välillä peiliin miten on käyttäydytty.
    Taitaa totuus olla ihan toisen lainen mitä kirjoitat mutta ainahan pienet markinaali ilmiöt vedetään otsikoihin, pitäähän saada jutut jotenkin myytyä.

    Äänestä

  • Sivusta katsoja:) kirjoitti:

    Hei. Onko sinulla "yksi uskovainen" omakohtaista kokemusta asioista mitä kirjoitat?

    Niin, ja ovatkos sitten "hoidetut" olleet erehtymättömiä, jos kukaan ei ole ?

    Äänestä

  • Sivusta katsoja:) kirjoitti:

    Hei. Onko sinulla "yksi uskovainen" omakohtaista kokemusta asioista mitä kirjoitat?
    Minulla on ja ei tuommoisesta kohtelusta ole ollut missään, ei perhepiirissä, sukulaisten keskuudessa, ystävien keskuudessa.
    Aina vaan syytetään kuinka vl suhtautuu henkilöön joka lähtee liikkeestä. Oliskohan joskus tarkastelun paikka miten lähtijä suhtautuu vl ihmisiin sen jälkeen.
    Kokemuksesta pystyn sanoon että molemmin puolin pitäs aina katsoa välillä peiliin miten on käyttäydytty.
    Taitaa totuus olla ihan toisen lainen mitä kirjoitat mutta ainahan pienet markinaali ilmiöt vedetään otsikoihin, pitäähän saada jutut jotenkin myytyä.

    HOITOKOKOUKSET OLIVAT SAATANALLISTA' MENOA.
    SITÄ ET VOI KIISTÄÄ, VAIKKA OLET KUIN SRK:N AIVOPESEMÄ.

    Kylä on omiakin kokemuksia vl-liikkeestä sieltä eroon joutuneena, Saatanan haltuun heitettynä. Kaikki vl:ään jääneet sukulaiset ottivat etäisyyttä ja olivat korostetun "varovaisia" puheessaan. Kaikki vl-ystävät jättivät. En voinutk uitenkaan hyväksyä "vääriä henkiä", jotka kuulemma olin "imenyt äidinmaidosta" yms asioita, joita nyt pahoittelevat. Maksoin siitä tosi kovan hinnan ja Raamatun sana toteutui: totuudenpuhujalla ei ole yösijaa.

    Äänestä

  • yks uskovainen kirjoitti:

    jatkoa:
    "Taitaa totuus olla ihan toisen lainen mitä kirjoitat mutta ainahan pienet markinaali ilmiöt vedetään otsikoihin, pitäähän saada jutut jotenkin myytyä. "

    Totuus oli todellakin toisenlainen, sillä en kertonut pahimpia kokemuksiani, vaan jätin ihan sopivaisuussyistä suurimman osan kertomatta. Minulla ei ole mitään tarvetta saada "juttuja myytyä", mutta sinulla taitaa olla ruusunpunaiset vl-silmälasit nenälläsi ja niitten läpi katsottuna totta kai vl-totuus näyttää toisenlaiselta. Kun riisut ne pois, niin ehkä alat nähdä asioita sellaisena kuin ne todella ovat. Samalla voit itse katsoa peiliin, kun sellaista toisille ehdottelet. Voisit ehkä oppia jotakin, nuori taidat olla ja täysin tietämätön oman liikkeesi historiasta.

    Äänestä

  • piru oli irti kirjoitti:

    HOITOKOKOUKSET OLIVAT SAATANALLISTA' MENOA.
    SITÄ ET VOI KIISTÄÄ, VAIKKA OLET KUIN SRK:N AIVOPESEMÄ.

    Entä sinä ? Erehtymätön ?

    Äänestä

  • Kyllä minun mielestänikin on ihan hyvä että hoitokokuksia alettais järjestää ja heitettäis vekee kaikki pedot ym.inset jotka ei haluakkaan tapojaan parantaa. Parempi olis antaa potku persuksiin kaikille kaksinaamaisille, jotka kärkkyy vaan sitä kunniaa että on ihan kunnon kansalainen kun on uskovainenkin, ja ELÄÄ kuitenkin ihan toisin. Nythän se on todistettu että niitä on meikäläisten joukkoon pesiytynyt. Minä kannatan sellaisia hoitokokuksia jossa tällaiset erotetaan meikäläisistä.

    Äänestä

Nuori mikä nuori, viiskyt mittarissa.
Toistakymmentä vuotta ollut vl ulkona. Minulla on omia lapsia ja sukulaisia vl ja heidän kanssa ollaan todella paljon tekemisissä kuten myös niiden tuttujen kanssa joita aikanaan synty ollessani vl.
Päivittäin ollaan yhteyksissä näkemällä,puhelimella ja fb kautta.
Voin sanoa yhtä pätevästi kun sinäkin et oma asenne ratkaisee hirmupaljon asioita.
Se ettei olla uskon asioissa samaa mieltä ei meidän yhteyksiä haittaa kun ei me niistä "kiistellä". Meillä on paljon paljon muutakin puhuttavaa ja harrastuksia joissa on sekä vl et muitakin. Aina ollaan sovittu yhdes touhuaan ja harrastaan.
Voisin ehdottaa niitä katkeruuden lasejen poissa ottoa ja katsella maailmaa vähän avarammasti.
Tämä elämä on senverran lyhyt että ihan turhaan ottaa jonku uskonto ryhmittymän silmätikuksi ja niiden mollaamisen elämäntyöksi, jää elämä elämättä.
Se et ihan sama mikä porukka on kyseessä jos tekee rikollista toimintaa niin asia on ihan toinen, mutta muuten ei kannata omaa elämää tuhlata moiseen asiaan :)) kuten esim. Melperi1.
Kivaa jatkoa sinulle valitsemalle tielle jos aijot elämäsi hukata moisen asian kanssa...minä en hukkaa vaan elän sovussa niin vl kuin muidenkin kanssa ja haluan nähdä sen ihmisen persoonana joka meissä jokaisessa asuu sisällä:)

Äänestä
  • Aivan. Kirjoitat ihan oikein.

    Viestiketjun otsikko: Vanhoillislestadiolaisiin ei ole pakko kuulua. Pitää paikkansa. Jokaisella on täydellinen vapaus valita kuuluu tai ei kuulu.

    Useasti täällä näkyy teksti : Saatanalle heitetty.
    Mitä se tarkoittaa? Joku jossain on sitä aiemminkin kysellyt! Siihen ei ole tullut selvää vastausta.
    Käsittääkseni se tarkoittaa ettei suostu hyväksymään Vanhoillislestaadiolaista oppia.
    No miksi sellaiseen uskontoon pyritään jonka oppia ei haluta omaksua?

    Ihmisen perustyhmyyttä. Haluaa kaiken. Haluaa jopa vanhoillislestaadiolaisuuden itselleen, suostumatta noudattamaan sen oppia.
    Tottakai erioppiset erotetaan. Menkööt sellaiseen ryhmään jotka ovat sanmielisiä. Elli sellaista löydy, perustakoot uuden uskonnon. Ei kukaan pysty ketään heittämällä heittämään, saatanalle ketään.

    Äänestä

  • Hei Haloo kirjoitti:

    Aivan. Kirjoitat ihan oikein.

    Sinulle, tietämätön, tiedoksi muutamia asioita. Et taida tietää hoitokokouksista yhtään mitään, kun edes termi "Saatanalle heitetty" ei ole tuttu. Minut heitettiin hoitokokouksessa Saatanalle, tarkka sanamuoto:
    "Sinut jätetään Saatanan haltuun", kun en suostunut tekemään parannusta väärästä hengestä, jonka kuuleman mukaan olin "imenyt äitini maidosta". Olinhan n.s. lapsuudenuskovainen ja saanut kasvatuksen vl-liikkeessä, jossa hoetaan, ettei heidän ulkopuolellaan ole uskovaisia, n.s. "vain me"-oppi.

    Tietysti on totta, ettei kenenkään ole pakko kuulua vl-liikkeeseen, jos sen opinkäsitykset eivät ole samat kuin omat. Et näytä ottavan huomioon sitä, että ennen n.s. hoitokokousvuosia, vl-opetukset olivat aivan toisenlaisia kuin nykyään, tai oikeammin nykyäänkin ne ovat vielä erilaisia kuin hoitokokousvuosina.
    http://www.hakomaja.net/oppi/mikae-vl-uskossa-naeraestaeae
    Tuosta ylläolevasta linkistä ja muualtakin Hakomajasta voit lukea opin muuttumisesta.

    Monet meistä Saatanalle heitetyistä halusimme pitäytyä vanhaan opetukseen ja kun uutta "väärä henki"-opetusta kritisoimme, niin saimme tuomion niskaamme.

    Se, miksi asia kaihertaa mieltä edelleen, on juuri aiemmissa tämän ketjun kirjoituksissani esittämäni käytännön elämän hurjat muutokset. Koska koko elämä on pyörinyt vl-ihmisten parissa, olet sen jälkeen totaalisen yksin. Kaikki eivät kestä sitä ja jäävät pelokkaalla mielellä vl-joukkoon ja sitten "kitisevät".

    Kysympä yhden asian. Kun kerroit et elämä muuttu hurjasti. Miksi et pitänyt yhteyttä niiden kanssa jotka "oli saatanalle heitetty"?
    Eikös teillä ole yhteinen ymmärrys asioista ja ajatukset käy yksiin, ei tarvis olla yksin?
    Tietenkin mun lähteminen tapahtui ihan eri aikana. Minulta kysyttiin et saako tulla käymään ja keskustelemaan asioista. Kerroin että tervetuloa mutta ei puhuta uskon asioista. Ystäviä,tuttuja,sukulaisia,omia lapsia kävi ja käy eikä meillä tuomita toisia. Me jokainen tiedetään miten meistä itse kukin ajattelee ja me kunnioitamme toisen mielipidettä, turhaan siitä tekee riidan poikasta ihmisten kesken.
    Puhutaan vl piirejä koskettavia asioita ja julkisesta keskustelusta mikä koskee vl. Kerromme omat ajatukset ja sillä siisti ei niistä pidä tehdä asioita jotka särkee ihmissuhteita. Olemmehan tekemisissä työpaikalla ym. tilaisuuksissa eri polittisia suuntauksia edustavien kanssa ja ei niistä tehdä numeroa.
    Eletään onnellista elämää kaikkien kanssa.
    Se vanha sanonta niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan on hyvä pitää meidän kaikkien mielessä:)
    Ihanaa syksyistä päivää kaikille.

    Äänestä

  • Sivusta seuraaja:) kirjoitti:

    Sä kirjoitat täällä niin kauniisti, mutta melkein kaikkien vl:n naama on norsunvitulla, kun heitä tapaa.
    Vain HARVA on ollut ihan niin kuin ennenkin, itseassa YKSI IHMINEN.
    Yksi on poikkeus.

    Äänestä

  • Älä heitä skeidaa kirjoitti:

    Sä kirjoitat täällä niin kauniisti, mutta melkein kaikkien vl:n naama on norsunvitulla, kun heitä tapaa.
    Vain HARVA on ollut ihan niin kuin ennenkin, itseassa YKSI IHMINEN.
    Yksi on poikkeus.

    ^^melkein kaikkien vl:n naama on norsunvitulla, kun heitä tapaa.^^

    Tämä on vanhoillislestadiolaisen perusilme.

    Äänestä

  • yks uskovainen kirjoitti:

    Sinulle, tietämätön, tiedoksi muutamia asioita. Et taida tietää hoitokokouksista yhtään mitään, kun edes termi "Saatanalle heitetty" ei ole tuttu. Minut heitettiin hoitokokouksessa Saatanalle, tarkka sanamuoto:
    "Sinut jätetään Saatanan haltuun", kun en suostunut tekemään parannusta väärästä hengestä, jonka kuuleman mukaan olin "imenyt äitini maidosta". Olinhan n.s. lapsuudenuskovainen ja saanut kasvatuksen vl-liikkeessä, jossa hoetaan, ettei heidän ulkopuolellaan ole uskovaisia, n.s. "vain me"-oppi.

    Tietysti on totta, ettei kenenkään ole pakko kuulua vl-liikkeeseen, jos sen opinkäsitykset eivät ole samat kuin omat. Et näytä ottavan huomioon sitä, että ennen n.s. hoitokokousvuosia, vl-opetukset olivat aivan toisenlaisia kuin nykyään, tai oikeammin nykyäänkin ne ovat vielä erilaisia kuin hoitokokousvuosina.
    http://www.hakomaja.net/oppi/mikae-vl-uskossa-naeraestaeae
    Tuosta ylläolevasta linkistä ja muualtakin Hakomajasta voit lukea opin muuttumisesta.

    Monet meistä Saatanalle heitetyistä halusimme pitäytyä vanhaan opetukseen ja kun uutta "väärä henki"-opetusta kritisoimme, niin saimme tuomion niskaamme.

    Se, miksi asia kaihertaa mieltä edelleen, on juuri aiemmissa tämän ketjun kirjoituksissani esittämäni käytännön elämän hurjat muutokset. Koska koko elämä on pyörinyt vl-ihmisten parissa, olet sen jälkeen totaalisen yksin. Kaikki eivät kestä sitä ja jäävät pelokkaalla mielellä vl-joukkoon ja sitten "kitisevät".

    Kirjoitat:
    >>>Monet meistä Saatanalle heitetyistä halusimme pitäytyä vanhaan opetukseen ja kun uutta "väärä henki"-opetusta kritisoimme, niin saimme tuomion niskaamme.

    Äänestä

  • Hei Haloo kirjoitti:

    Kirjoitat:
    >>>Monet meistä Saatanalle heitetyistä halusimme pitäytyä vanhaan opetukseen ja kun uutta "väärä henki"-opetusta kritisoimme, niin saimme tuomion niskaamme.

    Hei Haloo, olet melkein oikeassa.

    >Monet meistä Saatanalle heitetyistä halusimme pitäytyä vanhaan opetukseen ja kun uutta "väärä henki"-opetusta kritisoimme, niin saimme tuomion niskaamme.<

    Jos tilanne on ollut se mitä "yks uskovainen" kirjoittaa niin siitä päätellen joukon "uskovaiset" uskonto on kokenut jonkinlaisen uudistumisen, ns. hoitokokousten aikaan. Mistään ei ole selvinnyt että uskonto olisi palannut ns. vanhaan päiväjärjestykseen, vieläkään.
    Eli siihen "hoitokokus aikaan" uudistunut herätysliike on edelleen sellaisenaan olemassa. Tätä uudistumista vastustanut joukko kokee olevansa "saatanalle heitettyjä". Konservatiivien häviö, ja sen seurauksena karvaan tappion nieleskeleminen.
    Pyritäänkö nyt sitten saamaan aikaan ko. uskonnollisessa liikkeessä paluu siihen vanhaan, viime-vuosisadan opetukseen, vai pyritäänkö vain saamaan aikaan hajaannus, siinä uudistuneessa uskonnossa. Vanhan kiukun seurauksena elää kosto. Kumpi on tarkoitus?

    Jos pyritään hajaannukseen, niin menttaliteettina on mitä ilmeisemmin katkeruus uskonnon uudistumisesta, eli ns. nykyaikaistumisesta. Monesti on vaikeaa uudistautua.

    Ja jos nyt "nettiaikana" lueskelee keskustelupalstoja havaitsee selvästi mitenkä taas on meneillään uudistus.
    Onko se tarpeellista, kaikiltaosin? On vastapuolen evästys.

    Toinen mielenkiintoa herättävä asia on juuri se mistä "Hei Haloo" kirjoitat nimittäin:
    >>Uskonnonvapaus ei silloin pääse toteutumaan - vapaasti.

    Äänestä

  • 17+17 kirjoitti:

    Tarkoitatko että "hoitokokoukset" olivat opillisia jakotilaisuuksia? Vai olivatko ne sittenkin Uskon koetinkiviä?

    Äänestä

Ei tartte kun vilkaisee ympärilleen missä sattuu olemaan VL:lliä koolla sukulaisia ja kylänmiehiä huomaa että on ainakin puolipakko kuulua heihin.

Äänestä

Ai miksi on puolipakko kuulua?
Eiköhän se suuri katkeruus mikä tälläkin palstalla pursuaa johdu siitä kun henkilöt ei ole päässeet "johto" paikoille vl piireissä. Olisivat halunneet muuttaa liikettä oman mieltymyksen mukaan ja kun se ei ole onnistunut niin katkeruus iskee.
Ei kannatas jäädä omaa elämää tuhlaa siihet katkeruuteen kun voi elää sen paljon onnellisimminkin. Ihan sama mihin "porukkaan" ne sukulaiset ja tutut kuuluu heidän kanssa vpi silti tulla hyvin toimeen ja elää onnellista elämää:
Se tiedän että esim. vl sukulaisen syntymäpäivät menee hänen kaavan mukaan ja sen me jokainen kestämme. Sehän on hänen merkkipäivänsä ja hän haluaa viettää sen omalla tavallaan ja nauttikaamme siitä jokainen vieras. Ei pitäs olla kovin vaikeaa elää hetken silleen miten he haluavat viettää.

Minulle ei ainakaan tuota ongelmia:)

Äänestä

Moni on lähtenyt ja moni lähtee.

Äänestä

Aivan. Totta. Myös minä kannatan hoitokouksien järjestämistä kuten alla eräässä viestissä kirjoitetaan. Siis kaikki se väärä, pedofilia ym. saadaan kitkettyä pois uskovaisten joukosta kun vain järjestettäisiin niitä hoitokokuksia ja siinä yhteydessä ne erotettaisiin pois.
Tottakai ne uhrit ovat ensisijalla, joita pitää auttaa, mutta haluavatko he tulla autettaviksi - julkisuuteen. Tuskinpa vain.
Hienotunteisuutta kehoittaisin tässä asiassa noudattamaan. Ja luotettava viranomaistaho on ehkä parhain apu heille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

portaaton syvyys kirjoitti:

Jokaisella "kitisijällä" on täysi vapaus perustaa uusi, haluamansalainen herätysliike.

Luettuani muutamia viestiketjuja, totesin että jos minulla olisi niin suuria ongelmia ev.lut.kirkon, yhden herätysliikkeen kanssa, mitä tällä palstalla kirjoitellaan, en tietenkään kuuluisi siihen. Jos vanhoillislestadiolaisen opin rajaa oman elämänsä ulkopuolelle kokonaan, ei silloin siitä myös kirjoittele - terveet ihmiset.

Ja jos kirjoittelee, niin silloinhan siihen haluaisi kuulua, ja/tai pitäytyy siinä, mutta vain omilla ehdoillaan.
Ok. Jopa luku - ja kirjoitustaitoa voi harjoittaa omilla ehdoilla. Se vaan tietää että samaan kokemukseen yltää aina vain pienenpi joukko. Samaa kokemusta kun on aniharvalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu