pitäisi nauttia omasta ajasta, siis kun lapsi on tapaamassa etäänsä. Mutta mitä te lähit todellisuudessa teette silloin?
Miten olette pärjänneet ne joulut, kun lapsi onkin etän luona joulun vietossa?
Onko lapsi käynyt koko joulun aikana lähin luona vai onko se ollut koko joulun ajan näkemättä?
Tuntuu ankealta ajatus että elämäni tärkein asia on poissa jouluna, mitenköhän tämän asian yli pääsisi, kertokaa miten tähän pitäisi suhtautua.
Miten olette pärjänneet ne joulut, kun lapsi onkin etän luona joulun vietossa?
Onko lapsi käynyt koko joulun aikana lähin luona vai onko se ollut koko joulun ajan näkemättä?
Tuntuu ankealta ajatus että elämäni tärkein asia on poissa jouluna, mitenköhän tämän asian yli pääsisi, kertokaa miten tähän pitäisi suhtautua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun lapset on pari kertaa ollut joulun aikana isällään. Toisen kerran lähtivät isän luokse joulupäivänä ja toisen kerran tapaninpäivänä. Minä olen nauttinut rauhasta, hiljaisuudesta ja jouluisesta kodista. Lukenut, katsonut telkkaria, saunonut, syönyt jouluruokia. Eli ollut vaan itseni ja toisena jouluna rakkaani seurassa tekemättä mitään sen ihmeempää. Minä olen ollut iloinen lasten puolesta että ovat saaneet viettää juhlaa myös isän kodissa.
Minun lapset käyvät isällään hyvin epäsäännöllisesti ja silloin kun ovat siellä niin enimmäkseen olen vain. Nautin siitä että ei tarvitse ajatella ketään muuta kuin itseään, teen ruokaa josta tykkään, luen tosi paljon ja katson elokuvia. Hyvin harvoin olen innostunut mihinkään lähtemään.
kiitos wilma60 omasi jakamisesta, luulen että noin se tulee minullakin olemaan mutta jotenkin "pelkään" että koen itseni kovin yksinäiseksi.
Sinulla on varmaankin jo sen verran isommat lapset että hulinasta on kiva saada vähän lomaa, isommat pärjäävätkin ihan hyvin jos tapaamisia on harvemminkin.
osaakos joku tähän sitten vielä sanoa neuvoja että mitäs sitten teen kun lapsi ei haluakaan lähteä etän luokse, siis kaikin keinoin sinne pitää kannustaa mutta jos tulee tilanne että pistää kiukkuraivarit eikä suostu lähtemään ja lapsi on alle 12 vuotias. Mitä tässä tilanteessa tehdään? Pitääkö lapsi lähettää sinne itkun kanssa? Sehän tuntuisi ihan hirveältä.
Tällä hetkellä lapset ovat jo "isoja" mutta eron aikaan nuorimmainen olivat 4,6 ja 9. Välillä on ollut hetkiä että lapset ovat vähän vastenhakoisesti isänsä luokse lähteneet mutta pienellä kannustuksella olen saanut heidän tapaamiseen ja takaisin tullessaan ovat olleet hyvin onnellisia tapaamisesta. Nyt kun esikoinen on 15v ja keskimmäinen 12v niin eivät aina välttämättä lähdekään kun isä pyytää. Kaverit ja harrastukset alkavat mennä isän tapaamisten edelle, valitettavasti. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä nuoria.
Aikoinaan jouduin oman poikani laittamaan isälleen itkuraivarin kanssa toisinaan ja tosi pahalta tuntu mutta kun sitten myöhemmin soiteltiin olikin poika rauhottunut ja oikein iloinen ja nautti olostaan. Oli mahdollisuus olla enemmän isovanhempien kanssa vaikka heitä tapasi minunkin kanssa, aina ollaan väleissä oltu.
Yritä aina olla positiivinen lapselle etä vanhemmasta, mielestäni koskaan ei saa musta maalaa oli toinen millainen tahansa.
Se itku tulee varmaan hyvin pitkälti siitä ettei tahdo sinusta olla erossa, olethan kuitenkin se turvallinen lähi ja kaikki oma on kotona.
Aikanaan sitä oppii itsekin nauttimaan omasta ajasta, alkuunsa se oli aivan kamalaa, kiersin varmaan asuntoa ympäri niin että lattia kului puhki enkä osannut oikeen mitään tehdä. Nykyään käyn ystävien luona, vietetään toisinaan sauna iltoja tai sitten olen vaan ja teen rästi hommia kotona.
Joulu meillä jaetaan edelleen niin että toisella on aatto aamu ja toinen hakee illaksi. Ihan toimivaa meillä ja kumpikin saa nauttia joulusta lapsen kanssa.
jatkan vielä vähän, kiitos viesteistä/tiedoista.
En puhu lapselle pahaa etästä, vaikka hänen pahuuksistaan voisi kirjankin kirjoittaa. Ajattelen ettei ole minun tehtävä tehdä lapsen puolesta päätelmää ja toisaalta ajattelen vähän itseänikin koska tiedän että jos puhun pahaa niin tapaamiset alkavat takkuamaan ja se tuntuu kyllä varmasti ikävältä.
Ikävän tästä tilanteesta tekee se, ettei etä suostu puheluihin siten että saisin jutella lapsen kanssa tämän ollessa siellä. Ei ole tarkoitus soitella ja ahdistella mutta ihan vain vaikeina aikoina tukeakseni.
Tuo etä kun ei suostu edes käyttämään reissuvihkoa vaikka se on jopa oikeuden vahvistama käytäntö kommunikointiin.
Ehkä tuleva eroaminen lapsesta esim jouluksi tuntuu aluksi vähän kurjalle, toivottavasti siihen tottuu ja toisaalta parin vuoden välihän siinä sitten tulee olemaan.
Ja jotenkin pelottaa se, että aika todennäköisesti tuo etä alkaa luistelemaan tapaamisista ja sitten pitkän tauon jälkeen on ottamassa taas luokseen esim juhlapyhän vuoksi. Mitäs sitten pitäisi tehdä kun ei semmoinen pompotus ole lapselle hyväksi ja pieni lapsi ei enää pitkän väliajan jälkeen oikein muista paikkaa ja henkilöäkään. Voi että tämä on vaikeaa kun yrittää ikävät asiat ennakoida jotenkin, ja ehkä jonkun mielestä turhaa mutta mieluummin pohdin niitä ennakkoon jotta edes jotenkin osaan noihin suhtautua kun sattuvat kohdalle.