Sain muutama päivä sitten voimakkaan allergisen reaktion kasvojen ja kaulan alueelle, käytettyäni kasvoje puhdistukseen tarkoitettua vaahtomaista pesuainetta. Ehdin käyttää tuotetta kahtena iltana. Noin 12h viimeisen käytön jälkeen kasvojen iho ikään kuin ajettui kauttaaltaan ja kuivui hilseileväksi ja kutiavaksi. Voisi sanoa, että iho paloi, paikoitellen ilmaantui myös pienenpieniä rakkuloita.
Kävin pesuaineen tuoteselosteen läpi incihaku.fi -sivuston avulla ja huomasin tuotteen sisältävän kolmea erilaista parabeenia. En löytönyt tuotteesta muuta mahdollista allergisoivaa ainesosaa, tuotetta mainostetaan muuten hypoallergeenisena :O
Lopetin tietysti pesuaineen käytön ja rasvasin rutikuivaa ihoa apteekin Apo Base -perusvoiteella.
Ihon kunto ei kuitenkaan parantunut ollenkaan, vaikka rasvasin ihoa yölläkin parin tunnin välein. Kolmen päivän rasvailun jälkeen tajusin katsoa myös käyttämäni perusvoiteen tuoteselosteen läpi ja kippaskappas, se sisältää neljää eri parabeenia.
Päätin siis kokeilla kuontalooni parabeenitonta voidetta, mutta yllätys olikin melkoinen kun apteekintäti sanoi, että "kaikki meidän apteekin tuotevalioimassa olevat voiteet sisältävät parabeenia". (pienen paikkakunnan apteekin valikoima ei ilmeisen laaja:) Myyjä ehti jo suositella marssimista lähikauppaan ostamaan oliiviöljyä, kunnes huomasi Bepanthen -emulsiovoiteen. Siinä sitten syynäsimme tuoteselostetta ja sain kuin sainkin mukaani parabeenittoman rasvan.
Muutoksen huomasi heti alettuani käyttämään tätä toista voidetta. Punoitus hävisi lähes kokonaan, rasva imeytyi paljon paremmin ja iho pääsi hengittämään. Tämän seurauksena tuo kuivunut ihosolukko pääsi kuoriutumaan ja ihon pinta tasoittui jonkin verran. Luulen, että muutaman päivän sisällä iho on taas normaali.
En ole atoopikko, eikä minulla ole koskaan todettu minkäänlaisia allergioita. Ihoni on ohut ja herkkä, mutta olen aiemmin säästynyt tämänkaltaisilta kokemuksilta, osin varmaan senkin vuoksi, etten käytä kosmetiikkatuotteita kovin paljon. Tuotteet, joita olen käyttänyt, ovat olleet pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. Mikäli olen jostain rasvasta/tuotteesta saanut joitain reaktioita, ovat ne olleet hyvin pienimuotoisia ja olen jättänyt tietysti tuotteen käyttämättä. En ole koskaan perehtynyt asiaan sen tarkemmin. Olisi ehkä pitänyt, niin olisin mahdollisesti säästynyt tältä tuskalta:/
Onko aiheesta kokemuksia muillakin, olis kiva kuulla:) Ja erityisesti siitä, millaisia parabeenittomia tuotteita te muut olette löytäneet!
Parabeeniallergia?
tiiliinu
0
221
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2312563- 601374
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871088- 991085
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221058Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985