Nepalissa loukkuun jääville Suomalaisille järjestää keräys. Kovin vaikeaa on uutisten mukaan kiipijäsankareiden poispääsy Nepalin vuoren rinteeltä ja olokin on kuulemmma varsin yksitoikkoista. Emmehän me enää halua liian aikaisin henkisesti eläkkeelle jääviä. Aamuteevestäkin olisi lähitulevaisuudessa mukava kuulla ko. henkilöiden uroteoista.
Pitäisikö
3
176
Vastaukset
- tomppelit maailmalla
Pitääkö sitä jokapaikkaan tunkea, noin siinä sitten käy. Kävelköön pois vaan ihan itsekseen.
- jumpidumpi
Tiedä keitä siellä on, mutta uutisointi jutusta on naurettavaa. Kysessähän on tavallinen keli vuorimaisemilla ja silloin ei voi tietenkään lentää pieniltä kentiltä.
Uutisessa on mieluusti oltava julkimo ja tässä tapauksessa se on Mt Everest, jos ihmiset olisivat Skotlannissa niin eipä olisi uutinen.
Joku haastateltavista sanoi, että ei ole tekemistä. Toivottavasti se oli lipsahdus tai toimittajan houkuttelu tyyliin "käyhän teillä aika pitkäksi kun ei ole tekemistä, käyhän".
En tosissani usko, että sinne lähteneet eivät viihtyisi siellä pari ekstrapäivääkin.
- Bradffff
Joo ei kun pattikoimaan vaan tuako sitä pitää tunkea joka persläpeen.
Oisivat menneet Tahkolle tai Rukalle rimpuilemaan.
Tanan pässit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722699Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252458Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville412131Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131996Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081482- 1671343
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28954IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16768Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99761