outolintu

No jopas jotain. Mäntyharju lähestyi asukkaitaan ihan tälläisellä "kansainvälisyyttä mäntyharjuun" julkaisulla. Siellä kunnanjohtajankin iso pää tervehtii niin iloisesti simmulasit huurussa kuntalaisia pakolaisten tiimoilta.Ihan pelottavaa.
"Tästä meidän on hyvä jatkaa kotouttassamme uusia kuntalaisiamme". Ei jumankevita! Jotain Irakilaisia! Eipä ole tuo mies ottanut kantaa todellisiin ongelmiin oman väestön suhteen. Pikkaisen on vellit sekaisin. Tai housuissa.
20425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

En ota kantaa pakolaisiin,mutta olisin kyllä tullut toimeen ilman tuota julkaisuakin. Rahaa tuntuu olevan,kun on varaa painattaa tuollaisia lehdyköitä;(

Äänestä
  • Silkkaa rahan tuhlausta koko läpyskä. Eivät asenteet muutu suuntaan eikä toiseen tuollaisella yrityksellä.

    Äänestä

  • Tuhlausta kirjoitti:

    Silkkaa rahan tuhlausta koko läpyskä. Eivät asenteet muutu suuntaan eikä toiseen tuollaisella yrityksellä.

    Liian läpinäkyvää. Järjestetään elokuvailtoja ja kaikkea. Tyhmänäkö ne meitä pitää?

    Äänestä

Tuon julkaisun olisi ymmärtänyt, jos vaikka isompi saksalainen yritys olisi rakentanut isot tilat Mäntyharjuun ja tuonut mukanansa työpaikkoja tänne. Siinä sitä olisi ollut kansainvälisyyttä ja kansojen välistä yhteistyötä.
Enemmän tuollainen tilanne olisi mielestäni kansainvälisyyttä, kuin pakolaisten majoittaminen lähiöön.

Äänestä
  • Tuskin Mäntyharjun markkinat kiinostaa mitään Saksalalaista yritystä ennen kuin tänne saadaan 5-10 tuhatta asukasta lisää. Eli lisää vaan pakolaisia ja muita paluumuuttajia niin ehkä saamme tänne sen myötä myös muuta kansainvälistä toimintaa.

    Äänestä

  • 1+x=y kirjoitti:

    Tuskin Mäntyharjun markkinat kiinostaa mitään Saksalalaista yritystä ennen kuin tänne saadaan 5-10 tuhatta asukasta lisää. Eli lisää vaan pakolaisia ja muita paluumuuttajia niin ehkä saamme tänne sen myötä myös muuta kansainvälistä toimintaa.

    Ei kait kukaan täysjärkinen sinne muuta. Eikä takuulla nää tulevat kansainväliset ystävämmekään siellä kauan notku!!

    Äänestä

Julkaisun tarpeellisuuden ymmärtää, kun ottaa huomioon paikkakuntalaisten kulmakuntaisuuden. Vieraisiin suhtaudutaan varovasti. Niitä pelätään ja niitä kammoksutaan.

Ei ole ihme, sillä harvahan on käynyt Koirakiveä ja Nironkylää edempänä maailmalla.

Nyt tulee oikein vieraiden maiden eläviä. Puhuvatkin sellaista kieltä, jota paikkakuntalainen ei niin millään ymmärrä.

Äänestä
  • Jos paikkakuntalainen ei käy maailmalla, niin tuodaan maailma paikkakunnalle :D
    Tuskinpa kovin moni muutenkaan kyllä turistimatkalla Irakissa käy.
    Sitä minä en kyllä ymmärrä, että jos jossain osissa Irakia on turvallista, niin miksi Irakista pitää ottaa pakolaisia?. Sama jos Helsingissä olisi levottomuutta, niin Helsingistä porukka muuttaisi Kiinaan, vaikka muualla Suomessa olisi turvallista asua...

    Äänestä

Joo.. enpä viittiny kyseistä prosyyria edes lukea..varmaan semmoset sen lukee ketkä näitä mehmettejä tänne on haluamassa muutenkii.. Sen verran sitä kuitenkii silmäilin että nämä 'kauhu-tarinat' oli taas sitä paljon, että sieltä on tulossa miehiä joista ois kyllä kiva jos vaimot ja lapsetkii saatas tänne ja näin pois päin.. Meillä päin kyseisenlaisia tapauksia sanottiin joskus käpykaartilaisiks ja niitä ammuttiin pellonlaidassa eikä lähetetty muiden maiden kiusaksi..olivatpa ne sitten Koirakivestä tai vaikka Varpasesta..

Äänestä

Ei se ole prosyyri. Tv1 uutiset, jossa kerrotaan kuinka Mäntyharju on ainut kunta, joka vastaanottaa tänä vuonna kiintiöpakolaisia, että jees: Mäntyharju vaan jeesustelee. Kannattaa katsoa!

Äänestä

Eikä se varmaan jää siihen kolmeekymmenee pakolaisee, kun sit alkaa se ns. perheiden yhdistäminen yms.
Ja kun on tyhmän Mäntyharjun kunnan rahat käytetty, niin muutetaan isompiin paikkoihin.
Onhan se nähty, että rahoja löytyy kaikkeen mikä koskee, joitakin muita kuin omia kunnan alkuperäisasukkaita.
Millälailla kunnan päättäjät ovat huomioineet meitä kuntalaisia, ehkä tää onkin vuonna 2020 kolmenkoplan johtama ulkomaalaiskylä!

Äänestä

Kunnanjohtaja toimi oikeinen.
Ottakaa häneltä esimerkkiä.
Miten täällä kärsii muuten oma väestö,olisi mukava tietää.
Ainoa ongelma täällä on kateus ja katkeruus.
Joten tervetuloa maahan muuttajat.

Äänestä

Käykääs rakkaat "pakolaisten" paapojat lukemassa Lieksalaisten kokemuksia asian tiimoilta. Saatte vähän perspektiiviä "pakolais" hömpötyksiinne!!!

Äänestä

Odottakaahan muutama vuosi, niin vilahtelee irakilaisia nimiä kunnanvaltuustossa, eri lautakunnissa, urheiluseuroissa, liikkeiden kylteissä ym. Paikkakunnan uusin olutjuottolakin on silloin saanut nimen Janoinen Ahmed. Paikkakunnan lehtikin julkaisee väliin arabiankeilisen liitteen mainoksineen.
Meillä menee LUJAA!

Äänestä
  • Ainahan siellä on mennyt LUJAA! Niinkaun kun pillereitä piisaa. Ja puistotiellä niitä piisaa!!!

    Äänestä

Odottakaahan muutama vuosi,niin Irakilaisista ei ole täällä jälkeäkään. Mutta venäläisiä ja virolaisia sitäkin enemmän. Ja kyltit ja opasteet sen mukaisia. Kansallisruokana hapankaali.

Äänestä

Mites nyt kun heikki sai potkun persiille? Kukas tään onnettoman surkeen kunnanjohtajan palkkaa hilaa pilviin??

Äänestä
  • Kunnanjohtajan palkka ei täällä ole hääppönen, vertailkaapa sitä vähän muiden samankokoisten kuntien johtajien palkkoihin.
    Joka tapauksessa nykyinen kunnanjohtaja on lyhyessä ajassa ehtinyt saada paljon aikaan, siitäkin huolimatta, että joukossa on ollut sellaisia, jotka ovat tyrkkineet kapuloita rattaisiin.
    (Heikki muuten lähti ja erosi oma-aloitteisesti. Viisaasti teki.)

    Äänestä

Vaalit tulossa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuo kunnanjohtaja kirjoitti:

No jopas jotain. Mäntyharju lähestyi asukkaitaan ihan tälläisellä "kansainvälisyyttä mäntyharjuun" julkaisulla. Siellä kunnanjohtajankin iso pää tervehtii niin iloisesti simmulasit huurussa kuntalaisia pakolaisten tiimoilta.Ihan pelottavaa.
"Tästä meidän on hyvä jatkaa kotouttassamme uusia kuntalaisiamme". Ei jumankevita! Jotain Irakilaisia! Eipä ole tuo mies ottanut kantaa todellisiin ongelmiin oman väestön suhteen. Pikkaisen on vellit sekaisin. Tai housuissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu