Kävin haastattelussa päiväkodissa ja tehtiin suullinen sopimus, että paikka on minun. Haastattelun aikana hän soitti suosittelijalleni, kun kysyin haluaako soittaa entiseen työpaikkaan vai suosittelijalle. Seuraavana aamuna minulle tulee puhelu, että he eivät voi palkata minua töihin, koska olivat soittaneet edelliseen työpaikkaan ja kuulleet "järkyttäviä" asioita minusta. En tiennyt puhelusta etukäteen mitään, ja aamulla en saanut puhdistettua mainettani.
Eivät siis uskoneet minua kun yritin selittää.
Edellinen työnantajani oli valehdellut minusta asioita mm. käyn kuulemma jatkuvasti tupakalla kesken lastenhoidon ja vihjaillut että minulla on epämääräisiä poissaoloja. En tiedä mitä muuta on jauhanut, mutta sen verran tuohtuneelta tuo haastattelija kuulosti, että uskon tuossa olevan vain osa.
Minulla oli syksyn ajalta 2 poissaoloa virtsatieinfektion takia, ja molemmista toimitin sairaslomatodistukset. En ollut kertaakaan myöhässä, ja tein paljon ylitöitäkin. Kävin tupakalla silloin kun työ sen salli esim. tauolla ja välillä silloin, kun oli kourallinen lapsia talossa- enemmän hoitajia melkeimpä kuin lapsia. omistajan luvalla saatin polttaa, enkä tietenkään polttaisi paikassa, missä säännöt sen kieltävät.
Olen keskustellut asiasta entisten työkavereitteni kanssa ja he olivat todella järkyttyneitä. Hehän kuitenkin tietävät paremmin työskentelystäni, kuin omistaja joka ei ole koskaan paikalla.
Paikka on muutenkin konkurssin partaalla. He eivät yhtään pitäneet siitä kun irtisanouduin. Kyseessä olevasta päiväkodista on irtisanoutunut monta työntekijää syksyn aikana. Kukaan ei viihtynyt talossa huonosti hoidettujen asioiden vuoksi kovinkaan pitkään. sijaisia ei ollut, palkat myöhässä, jne. jne. Lista on pitkä.
Joka tapauksessa olen ihan pulassa, koska valmistuin vuosi sitten ja siitä lähtien olen ollut talossa. Ei ole muuta kunnollista työkokemusta. Jos jatkossa haastattelijat soittavat entiseen työpaikkaan, on päiväni lastenhoidossa luetut.
Mitä teen?
Apua!!
6
220
Vastaukset
- 21
Pistä kova kovaa vastaa - vaadi vahingonkorvausta edelliseltä työnantajaltasi.
Perättömien tietojen levittäminen voi olla rangaistavaa, jos teot täyttävät rikoslaissa määriteltyjen herjauksen ja solvauksen tunnusmerkit.
Katso esim. http://www.ts.fi/online/kotimaa/159910.html Sinulle aiheutunut taloudellinen vahinko on merkittävä, joten korvaussumma pitäisi olla myös merkittävä. Minusta se pitäisi olla samaa luokkaa laittomasta irtisanomisesta maksetun korvauksen kanssa. Vahingonkorvausta ei katsota verotettavaksi tuloksi, eikä sitä esim. jyvitetä työttömyyskorvaukseen.
Tässä on ehkä rikottu myös työelämän tietosuojalakia. Se yksiselitteisesti kieltää entistäkin työnantajaa ilmaisemasta työntekijän terveyden tilaa kuvaavia tietoja, vaikka ne olisivat totuuden mukaisia.
Jos sinulla on kotivakuutuksessa oikeusturvavakuutus, niin voit ottaa asiassa yhteyttä vakuutusyhtiöösi. Luultavasti asia ratkeaa ilman oikeudenkäyntiä. Asiasta sovittaessa on hyvä sopia kirjallisesti jatkosta, eli että sopimus on salainen eikä ex-työnantaja esitä mitään negatiivista suoraan tai epäsuoraan sinusta. Kertoo kysyjille vain että yrityksen politiikka on, että kenestäkään nykyisistä eikä entisistä työntekijöistä ei anneta muuta lausuntoa kuin mikä työtodistukseen on mahdollisesti kirjattu. Ainakin ex-työnantaja saa muistutuksen siitä mikä on sallittua ja mikä ei. - ..lhtytsy
minulla ei ole kotivakuutusta.. mihin siis voin ottaa yhteyttä?
- liitto neuvoo
Omaan ammattiliittoosi. Tai jos olet loimaanliittolainen, niin http://www.ytk-yhdistys.fi/default.aspx?id=286
- .lhtytsy.
KIITOS!!!! Toivotaan että oikeus toteutuu :)
- rqwerqer
Tilanteen voi tulkita toisinkin. Jos katsotaankin että uuden työpaikan suullinen työsopimus olis syntynyt, niin sinut irtisanottiin sieltä laittomasti. Koeaika perusteeseen tuskin voi vedota... Koeaikanahan irtisanominen on helpompaa, mutta syyn täytyy liittyä koeajan tarkoitukseen. Asian voisi tulkita niin, että perättömien tietojen levittäminen johti irtisanomiseen koeaikana, jolloin syyllinen on perättömien tietojen levittäjä.
Jos päätöksenteko oli kuitenkin kesken, niin päätöstä ei olisi saanut tehdä ennen kuin uudet tiedot on ilmoitettu sinulle. Tämä on kyllä samalla tavalla veteen piirretty viiva kuin se, ettei irtisanomisista saa tehdä päätöstä ennen yhteistoimintamenettelyn päättymistä.
Yksinkertaisinta varmaan on että ajat asiaa siten, että kaikki virheet ovat pelkästään ex-työnantajan. Hänen puheethan tässä ongelman aiheuttivat. - qwertyuöllkkj
Tupakoinnin perusteella ei ainakaan voida jättää valitsematta työpaikkaan, mutta arvaa nyt miten se käytännössä toimii?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454422Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232879Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412632Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?831606Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161508- 491229
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2021052- 45996
- 59993