NISSENIN HALVAT LASIT

15

Kävin tuolla itäkeskuksen nissenillä katsomassa tarjouslaseja 75 euroa 3 lasit. No sovittelin siinä eri kehysmalleja ja löysin lopulta sopivat. Siihen tuli sitten naismyyjä ja alettiin katsomaan mitä maksaa. No eihän meikäläisen plussanäöllä 6,5 tietenkään ihan halvalla olisi lähteneet, mutta 355 euroa tuntui kuitenkin aika suolaiselta meikäläisen tulotasoon nähden. No kävin siinä katsomassa Specsaversilla niin olivat siellä n 400 euroa. Okei menin sitten uudestaan seuraavana päivänä nissenille ja siihen tuli sitten miesmyyjä joka alkoi laskemaan laseille hintaa. Meinasin pompata tuolilta ilmaan kun sanoi, että halvimmillaan maksaa 650 euroa. No voi sun hemmetti hinta oli noussut yhdessä yössä kolmellasadalla eurolla. Miten hemmetissä noita laseja oikein hinnoitellaan. Pitänee varmaan ostaa netistä. Onko kellään kokemuksia esim. tuosta favopticista ?

40

7788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdfasdfasdfasdf

      Kohdallasi ei ole varmastikkaan ollut kyse samasta tuotteesta, koska ei se lasien hinta nouse yhdessä yössä. Tämä juuri onkin hankalaa silmälaseja ostaessa, koska hintoja vertaillessa tulisi kysymyksessä olla aina täysin sama tuote. Ensimmäinen myyjä on saattanut erehdyksessä katsoa varastorajat väärin ja kertoa liian alhaisen hinnan. Aika monella linssimaahantuojalla varastolinssien voimakkuusraja pluspuolella loppuu 6.00 voimakkuuteen. Jos olisit tarjouksen pyytänyt kirjallisena Nisseniltä olisi heidän tullut tehdä lasit sillä hinnalla mitä aikaisemmin oli sovittu.

    • 15

      Tilasin lasit nyt ensimmäistä kertaa kokeeksi tuolta favopticista. Lähettävät kokeeksi kuudet valitsemani kehykset ja jos hyvin natsaa niin tulee 300-400 euroa halvemmaksi kuin noista silmälasikaupoista. Meikäläiselle kuitenkin iso raha.

    • bb

      Noi halpaliikkeet yrittävät halvalla hinnalla saada asiakkaat sisään.
      Sitten myydään silmät ja suut täyteen ja hinta nousee rajusti.

      Toimitusajat on mitä vaan,koska Thaimaassa tulvii.

      Omaa oksaa sahaavat.Specsavers tuo linssit halpamaista ja hiovat ne lopulliseen muotoon Englannissa ja firma on rekisteröity niin,että veroja ei tartte maksaa.

      Näin se raha katoaa tästä maasta.

      • 15

        Tuli vaan mieleen, että onkohan noilla silmälasien hinnoilla oikeastaan mitään ylärajaa jos toinen myyjä voi myydä noin paljon halvemmalla. Siis samassa liikkeessä. Eli onko kyse vain siitä, että joku myyjä haluaa maksimoida provikkansa ja toinen taas tyytyy vähempään.


      • @@

        Tiedoksi sinulle bb, että lähes kaikki Specsaversin liikkeet ovat suomalaisten yrittäjien omistamia ja verot maksetaan ihan normaalisti kotimaahan.


      • r-i---
        @@ kirjoitti:

        Tiedoksi sinulle bb, että lähes kaikki Specsaversin liikkeet ovat suomalaisten yrittäjien omistamia ja verot maksetaan ihan normaalisti kotimaahan.

        Kerro sitten miten franchising-periaate toimii Specsin tapauksessa. Montako prosenttia valuu emolle? Miten se raha ei ole pois Suomesta?


      • ..
        15 kirjoitti:

        Tuli vaan mieleen, että onkohan noilla silmälasien hinnoilla oikeastaan mitään ylärajaa jos toinen myyjä voi myydä noin paljon halvemmalla. Siis samassa liikkeessä. Eli onko kyse vain siitä, että joku myyjä haluaa maksimoida provikkansa ja toinen taas tyytyy vähempään.

        ei ole myyjillä tai optikoilla provikkapalkkaa. ihan kuukausipalkalla tekevät töitä.


      • Suomi suomalaisille!
        r-i--- kirjoitti:

        Kerro sitten miten franchising-periaate toimii Specsin tapauksessa. Montako prosenttia valuu emolle? Miten se raha ei ole pois Suomesta?

        Yrittäjä kyllä maksaa verot suomeen jos jäisi jotain verotettavaa. Todellisuudessa kaikki voitot ja tuotot valuu ulkomaille toisin kun oikeasti suomalaisissa yrityksissä. Sama homma on muillakin aloilla. Jos aiomme pitää Suomen pystyssä tulee välttää ulkomaalaisomisteisia ketjuja. Rillikaupassa näitä ovat Specsavers, Nissen ja Instru.


      • bb
        @@ kirjoitti:

        Tiedoksi sinulle bb, että lähes kaikki Specsaversin liikkeet ovat suomalaisten yrittäjien omistamia ja verot maksetaan ihan normaalisti kotimaahan.

        Tiedoksi sulle,että specssavers yrittäjä maksaa liikevaihdosta 16 prossaa emoyhtiölle.Emoyhtiö on rekisteröity veroparatiisiin.

        Se raha häipyy tästä yhteiskunnasta.Piste


    • köyhä kulkija

      Hei 15

      Kirjoittele kokemuksistasi noista Favopticin laseista kun saat ne. Itsekkin ajatellut tilata netistä kun tulee niin paljon halvemmaksi.

      • gggghhhh

        Joo jos jossakin on ilmaa niin silmälasien hinnoissa. Olisi vaan kiva tietää, että missä menee tuolla nissenilläkin se vahvuuksien raja, että saa tarjoushinnalla vai saako kukaan ?


      • aldgjköldgk
        gggghhhh kirjoitti:

        Joo jos jossakin on ilmaa niin silmälasien hinnoissa. Olisi vaan kiva tietää, että missä menee tuolla nissenilläkin se vahvuuksien raja, että saa tarjoushinnalla vai saako kukaan ?

        silmälasien hinnoissa ei itseasiassa ole kovinkaan paljoa ilmaa. monissa muissa tuotteissa on paljon isommat voittomarginaalit mitä optisen alan tuotteissa on. alv nostaa hintoja paljon verrattuna esim. etelästä ostettuihin silmälaseihin. jos suomesta poistettaisiin alv, olisi silmälasien hintakin ihan erilainen.


      • repeq
        aldgjköldgk kirjoitti:

        silmälasien hinnoissa ei itseasiassa ole kovinkaan paljoa ilmaa. monissa muissa tuotteissa on paljon isommat voittomarginaalit mitä optisen alan tuotteissa on. alv nostaa hintoja paljon verrattuna esim. etelästä ostettuihin silmälaseihin. jos suomesta poistettaisiin alv, olisi silmälasien hintakin ihan erilainen.

        Totta helvetissä rillien hinnoissa on ilmaa jos samassa liikkeessä kaksi eri myyjää päätyy hinnoittelussaan aivan eri summaan samoista rilleistä. Onko kyse sitten myyjien provikoista vai mistä? Joku yläraja noiden vahvojenkin lasien hinnoissa pitäisi olla. Ainakin niin, että mainostettaessa halpoja laseja voisi ainakin kaiken rehellisyyden nimissä ilmoittaa mainoksessa, että vahvempien lasien hintoihin tulee satoja euroja lisähintaa.


      • Varmistus
        aldgjköldgk kirjoitti:

        silmälasien hinnoissa ei itseasiassa ole kovinkaan paljoa ilmaa. monissa muissa tuotteissa on paljon isommat voittomarginaalit mitä optisen alan tuotteissa on. alv nostaa hintoja paljon verrattuna esim. etelästä ostettuihin silmälaseihin. jos suomesta poistettaisiin alv, olisi silmälasien hintakin ihan erilainen.

        Missäs firmassa olet töissä?


      • Ilmavaivat
        aldgjköldgk kirjoitti:

        silmälasien hinnoissa ei itseasiassa ole kovinkaan paljoa ilmaa. monissa muissa tuotteissa on paljon isommat voittomarginaalit mitä optisen alan tuotteissa on. alv nostaa hintoja paljon verrattuna esim. etelästä ostettuihin silmälaseihin. jos suomesta poistettaisiin alv, olisi silmälasien hintakin ihan erilainen.

        Totta. Esimerkiksi leluissa, vaatteissa, jalkineissa, asusteissa jo kodin tekstiileissä kate voi olla yli 90%.


      • Velipuolikuukkeli
        Ilmavaivat kirjoitti:

        Totta. Esimerkiksi leluissa, vaatteissa, jalkineissa, asusteissa jo kodin tekstiileissä kate voi olla yli 90%.

        Joo menin itsekkin tohon halpaan, että kolmet lasit 75 euroa. Missään ei tosiaankaan mainittu edes pienellä präntillä, että ei koske suurempia vahvuuksia. Ittellä -4 ja kalliiksi olisivat tulleet. Näyttää täällä olevan noita silmälasiliikkeiden henkilöitä puolustelemassa tuota harhaanjohtavaa mainontaa. Selittäisivät nyt sitten tyhmemmällekkin, että miksi ei voisi mainoksessa jo ilmoittaa, että tarjous ei koske suurempien vahvuuksien linssejä eli suurinta osaa silmälasien käyttäjistä. Tiedän kyllä itsekkin vastauksen. Sehän karkottaisi ostajat.


      • aldgjköldgk
        repeq kirjoitti:

        Totta helvetissä rillien hinnoissa on ilmaa jos samassa liikkeessä kaksi eri myyjää päätyy hinnoittelussaan aivan eri summaan samoista rilleistä. Onko kyse sitten myyjien provikoista vai mistä? Joku yläraja noiden vahvojenkin lasien hinnoissa pitäisi olla. Ainakin niin, että mainostettaessa halpoja laseja voisi ainakin kaiken rehellisyyden nimissä ilmoittaa mainoksessa, että vahvempien lasien hintoihin tulee satoja euroja lisähintaa.

        vaikka kehys on ollut sama, niin se ei tarkoita sitä, että linssit olisivat olleet samat. Jos hinnat ovat vaihtuneet on täysin varmasti ollut kyse erilaisista linsseistä. Ja edelleen, myyjät sen enempää kuin optikotkaan eivät saa provikkaa myymistään tuotteista.


      • näin_se_vaan_on
        Velipuolikuukkeli kirjoitti:

        Joo menin itsekkin tohon halpaan, että kolmet lasit 75 euroa. Missään ei tosiaankaan mainittu edes pienellä präntillä, että ei koske suurempia vahvuuksia. Ittellä -4 ja kalliiksi olisivat tulleet. Näyttää täällä olevan noita silmälasiliikkeiden henkilöitä puolustelemassa tuota harhaanjohtavaa mainontaa. Selittäisivät nyt sitten tyhmemmällekkin, että miksi ei voisi mainoksessa jo ilmoittaa, että tarjous ei koske suurempien vahvuuksien linssejä eli suurinta osaa silmälasien käyttäjistä. Tiedän kyllä itsekkin vastauksen. Sehän karkottaisi ostajat.

        Valitettavasti ns. normi "rivioptikoilla" ei ole juurikaan valtaa vaikuttaa mainontaan. Luuletko, että optikoista ja myyjistä on mukava selitellä harhaan johtavaa mainontaa asiakkaille monta kertaa päivässä?


      • Neiti Linssi
        aldgjköldgk kirjoitti:

        silmälasien hinnoissa ei itseasiassa ole kovinkaan paljoa ilmaa. monissa muissa tuotteissa on paljon isommat voittomarginaalit mitä optisen alan tuotteissa on. alv nostaa hintoja paljon verrattuna esim. etelästä ostettuihin silmälaseihin. jos suomesta poistettaisiin alv, olisi silmälasien hintakin ihan erilainen.

        Itseasiassa silmälasien hinnoissa on ilmaa ja PALJON.
        Optisen alan tuotteet , kehykset ja linssit , ovat niitä tuotteita joissa suurimmat voittomarginaalit
        muihin aloihin verrattuna. Ja tiedän mistä puhun, olen niitä työkseni hinnoitellut.


    • ikjijhughyguhio

      Kattelin noita silmälaseja netissä myyviä kauppoja. Ovat tosiaankin reippaasti halvempia kuin liikkeissä. Hintaero perustuu varmaankin siihen että niiden ei tarvitse pyörittää niin raskasta organisaatiota. Houkutteleva vaihtoehto joka tapauksessa.

      • rillientarve

        Olen kahden vaiheilla tilaanko rillit nettikaupasta. Kertokaa te jotka olette kokeilleet että toimiiko ?


      • Anonyymi

        Niinpä. R-kioskista saa ostaa silmälasit ja ne saa heti mukaansa. Ei maksa paljon.

        Halvoilla nettikaupoilla on sama laatu. Se ero vain, että valikoima on isompi. Ja suunnilleen reseptin mukaiset vahvuudet asennetaan kehyksiin vasta, kun tilaus on kaupassa.


    • Miinuslasit

      Olen tilannut kahdet lasit LensWayltä ja tyytyväinen olen ollut. Niin hintaan kuin laatuunkin. Lisäksi kahden vuoden tyytyväisyystakuu. Eli jos haluat hyvät lasit hintalaatusuhteeltaan niin netistä kannattaa tilata.

    • jijijijhuygygu

      Joo jos ei halua maksaa itseään kipeäksi niin netistä kannattaa tilata. Minä ainakin olen ollut tyytyväinen netistä tilaamiini laseihin-

    • zappakappa10

      Voisko joku ystävällinen kertoa kuinka tuo netistä tilaaminen oikein toimii ja onko esim. Lens Wayssä tai Favoptikissa eroja ?

      • saatanan tunarit

        Taitaa olla samaa paskaa eri paketissa. Jotkut diletantit siellä myy jossain Meksikon hikipajassa muovipulloista kahden kiven murikan välissä hiottuja linssejä laatulaseina. Päin vittua siis hiottu linssit ja ainakin sen Lenswayn asiakaspalvelijan ohjeet, jonka kanssa minä olin tekemisissä, eivät liity millään lailla hänelle esitettyyn ongelmaan, ja seurauksena on vain hirveä hämmennys kuinka joku noin asioista pihalla oleva ihminen on voinut päästä noinkin "vastuulliseen" hommaan.


    • hihbionjnhjhj

      Favoptikilla ainakin ihan hyvä palvelu ja hinta/laatu suhde.

    • Pettynytasiakas

      Joo mulla kävi ihan sama juttu kun kävin kysymässä noita nissenin tarjouslaseja. Katteltiin myyjän kanssa sopivia kehyksiä ja kun löydettiin ne niin minä hölmö tietenkin luulin että nyt tuli kahdet rillit edullisesti hankittua. No myyjä katteli sitä mun reseptiä ja sanoi että kyllä se näillä vahvuuksilla nousee yli 400 euron. Siis 75 euron tarjouslasit tulisivatkin maksamaan yli 400 euroa HUH HUH mitä kusetusta.

    • eioptikkoo

      Favoptkikilta sain 160e hyvät 2 teho lasit ,värikin vaihtuu linsseissä tummaksi ulkona. . olen tyytyväinen.

    • 17

      Yleensä voimakkuusrajat on /-6 noissa tarjouslinsseissä eli niihin voimakkuuksiin asti mahdollista saada tarjoushintaan. Eri asia on sitten tietysti kuka haluaa esim /-4 voimakkuudella ohentamattomat linssit... Ohennukset ja pinnat tuo tietysti extrahintaa siihen tarjoushinnan päälle. Ethän sä voi vaatekaupan mainoksestakaan kattoo että jaahas tossa on takki 50 e, mennä kauppaan ja huomata että eipä oo sopiva koko tai malli ja vaatia 300 euron takkia tohon tarjoushintaan :) ..Sellasta

      Ykstehojen tilaamisen netistä ymmärrän mutta näyttöpäätelasit tai monitehot on vähän arpapeliä ilman kunnon mitoittamista..

    • lasien tilaaja

      Netistä olen tilannut useita laseja. Zenni opticalia käytän useimmiten kun on niin halpa ja laatukin on vähintään yhtä hyvä kuin muissa. Zennin lasit kestävät naarmuuntumatta usean vuoden käyttöä toisin kuin monet kotimaiset kivijalkaliikkeestä hommatut, jotka naarmuuntuvat pienimmästäkin hankauksesta. Kehyksien mittojen kanssa täytyy olla tarkkana, että mahtuvat päähän. Kun katsoo mitat nykyisistä laseista eikä hanki ainakaan pienempiä niin voi osua kohdalle sopivat. Itse olen aina tilannut useammat lasit kerralla kun hinnat ovat tosiaan niin halpoja, 10-15 euroa kappale monet mallit. Toimitukset ovat olleet kohdallani nopeita, noin parista viikosta kuukauteen.

      http://www.zennioptical.com/

      Lenswaylta olen hankkinut myös yhdet lasit, jotka olivat jonkin verran vielä tuota Zenniä laadukkaammat muuten, mutta niistä hajosi toinen nenätyyny lyhyen käytön jälkeen. Hyvältä vaikutti kuitenkin hintaansa nähden enkä epäröisi tilata sieltä, jos edullisesti löytyisi sopiva malli.

      Ulkomailta voi tilata myös kalliimpia merkkikehyksiä monesta paikkaa mutta siinä riskit ovat jo paljon suurempia, jos tulee ongelmia laadun tai toimitusten suhteen. Itse ostan ykköslasit mieluiten ihan tavallisesta silmälasikaupasta ja varalasit ja aurinkolasit tilaan netistä.

    • zennioptical com

      Samaa mieltä edellisen kanssa, Zennioptical on tosiaan hyvä. Tilasin lasit sieltä viime syksynä ja käytän niitä tälläkin hetkellä ykköslaseina. Hintaa tuli kaikenkaikkiaan heijastuksenestolla, 1.57:n ohennuksella ja kotiinkuljetuksella n. 15 € ( kaupanpäälle kova kotelo ja puhdistusliina). Tasan viikon kuluttua saapuivat oven taakse, joten loistavaa toimintaa! Suosittelen!

    • Maltaita

      Käänsin juuri tv-kanavan kun tuli taas tuo Nissenin renkutus. Se on 100% varma etten tuollaiselta yritykseltä lasejani osta. Tilasin juuri Ruotsista uudet ja saan aina hyvät ja edulliset. Meinaako tuo Nissen ajaa kaikki asiakkaansa pois tuolla kuvottavalla mainoksella. Kyllä tuo renkutus on maksanut jo maltaita.

    • emmummu

      Ostin Itiksen Nisseniltä kahdet lasit peruslinsseillä. Kotona sitten huomasin, että toisien silmälasien oikeanpuolimmaisessa linssissä oli kaksi isoa naarmua. Ihmettelin tätä suuresti, miten UUSISSA laseissa voi olla naarmuinen linssi? Seuraavana päivänä vein lasit takaisin kys. liikkeeseen ja oikeanpuolimmainen linssi luvattiin vaihtaa ja saisin lasit n. 2 viikon kuluttua. Asiaa ei pahoiteltu mitenkään ja koin asiakaspalvelun minua kohtaan tympeäksi.
      Kävin hakemassa lasit uudestaan, kun minulle ilmoitettiin niiden olevan valmiit. Kotona huomasin vaihdetun linssin olevan huonosti paikallaan, se ei pysynyt ollenkaan urallaan, vaan naksahteli koko ajan pois paikoiltaan. Menin taas seuraavana päivänä käymään liikkeessä ihmetellen tilannetta. Liikkeestä minulle ilmoitettiin, ettei linssissä ole mitään vikaa! Mitä ihmettä!? Kerroin, että en ole asiasta ollenkaan samaa mieltä, kyllähän linssin pitää pysyä sille tarkoitetulla uralla. Minulle vastattiin, että olen väärässä, kolme optikkoa oli tutkinut lasit ja minun piti kuulema luottaa heidän ammattitaitoonsa. Koin, että minua vastaan hyökättiin, minua väheksyttiin eikä kohdeltu asiallisesti. Ilmoitin selvästi, etten ole tyytyväinen laseihin, mutta optikko vain ilmoitti, ettei laseissa ole vikaa. Tässä vaiheessa ei enää sanallakaan mainostettu 100% tyytyväisyystakuuta, jota oli aikaisemmin niin kovasti minulle hehkutettu. Poistuin liikkeestä hetkeksi miettimään tilannetta, ja muistin, että minulle on tosiaan luvattu 100% tyytyväisyystakuu. Menin takaisin liikkeeseen ja ilmoitin, että vetoan tyytyväisyystakuuseen, haluan uudet linssit kehyksiin, koska en ole tyytyväinen laatuun. Tämä toimi ja linssit lähtivät uusittaviksi. Optikko tosin käyttäytyi minua kohtaan vähättelevästi ja ilmoitti minulle, että "tämä on sitten VIIMEINEN kerta kun linssejä uusitaan, ei meillä TURHAN takia näitä jatkuvasti uusita". Olin saamastani kohtelusta tuohtunut ja hyvin pettynyt.
      No, sitten minulle ilmoitettiin taas, että lasit ovat noudettavissa ja kävin hakemassa ne samana päivänä. Sain muuten asiallista kohtelua, mutta tapahtumia ei vieläkään pahoiteltu mitenkään. Seuraavana päivänä huomasin kuitenkin, että oikeanpuolimmaisessa linssissä oli TAAS naarmu. Tällä kertaa pienempi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta silti ihan selvä paljaalla silmällä nähtävä naarmu. Lähdin samantien käymään liikkeessä avomieheni kanssa. Optikko tutki laseja ja sanoi ettei hän nää mitään naarmua. Tämä voi olla totta, koska liikkeessä oleva valaistus heijastui voimakkaasti linssien pintaan. Hän vei lasit takahuoneeseen ja palattuaan ilmoitti, että kolme optikkoa oli tutkinut linssin eikä naarmua ole. Minun ja mieheni sanoilla ei ollut minkäänlaista painoarvoa asiassa, vaikka eihän linssissä olevan naarmun näkemiseen tarvita optikon tutkintoa (ainakaan minun tietääkseni..?). Meitä vähäteltiin ja koin, että minut leimattiin suorastaan HULLUKSI ja itketettiin ja nolattiin täysin. Optikko nauroi minulle ja sanoi, että "olet liian pikkutarkka, kyllähän näissä aina on naarmuja.." ja "jos kerran olet noin pikkutarkka, olisit ottanut naarmuuntumattomat linssit" ja "olisit ottanut heijastamattomat linssit niin naarmu näkyisi paremmin" ja "tämä tilanne on aivan naurettava". Minulle myös sanottiin, että olen itse naarmuttanut linssin, vaikka en ollut laseja vielä käyttänyt, kerran vaan puhdistanut annettujen ohjeiden mukaan (huuhdellut haalealla vedellä, pessyt varovasti laimealla saippualla ja kuivannut silmälasien puhdistukseen tarkoitetulla mikrokuituliinalla).
      En ollut uskoa korviani. Mitä tällainen asiakaspalvelu on olevinaan? Lopulta kuitenkin tarjottiin, että linssi voidaan uusia. Sanoin, että mielestäni tämä ei tässä tilanteessa enää riitä, vikoja on ollut jo liian paljon ja asiasta on aiheutunut minulle niin paljon harmia. Minkäänlaista hyvitystä en kuitenkaan saisi, koska heidän mielestään laseissa ei ole ollut mitään vikaa ja niitä on korjattu koko ajan turhaan ilman syytä. No, ei auttanut muu, kuin antaa lasit TAAS korjattaviksi ja alkaa odottamaan TAAS seuraavat 2 viikkoa niiden valmistumista..
      Ei kukaan vie laseja korjattaviksi ihan vaan "huvin vuoksi" ilman syytä, kuka nyt haluaa luopua maksamistaan laseista turhaan noin pitkäksi aikaa? Olen hyvin loukkaantunut saamastani kohtelusta ja erittäin pettynyt lasien laatuun. Kokemus on ollut stressaava ja suorastaan traumaattinen. Toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa, joten välttäkää hyvät ihmiset Nisseniä jos suinkin vaan voitte!

      • -A-

        Moneenko paikkaan olet käynyt itkemässä tämän saman vuodatuksen? Ei jaksa enää. Hyväuskoista on niin helppo jymäyttää ja paskalla on tekijänsä. Aamen.


    • prillityttö

      Pakko huomauttaa näille vahvojen yli -3 voimakkuuksien omistajille. Tottakai te saatte myös ostaa tarjoushinnoilla linssit, mutta ne ovat paksut, kömpelöt käyttää ja saattavat painaa nenänvartta. Miettikää etukäteen mikä on laseissa tärkeintä: halpa hinta vai oikeasti mukavat ja toimivat lasit.
      Otetaan esimerkki automainonnasta, jossa käytetään myös alkaen-hintoja. Lisäominaisuuksista kuten hienosta metalliväristä tai ilmastoinnista maksat lisähintaa. Kuten myös linssien pinnoitteista ja ohennuksista. Yksitehojen hintoja on vielä helppo vertailla eri liikkeiden välillä, mutta monitehot ovat jo vaikeammat.

      Ja kuten edellä on mainittu, optikot ja myyjät ovat kuukausipalkalla eivätkä monessakaan liikkeessä provikoista nauti.

      • Laatua10

        Matkailu avartaa myös tässä asiassa. Lasit kaikilla herkuilla ja upeilla merkkikehyksillä esim. Versace, Prada Tallinnan Istrusta puoleen Suomen hinnoista. Ranskalaista laatua myös hionnat.


    • Anonyymi

      Jos arvostat silmiäsi, älä ikinä mene näöntarkastukseen Kampin Nisseniin Helsingissä.
      Menin tarkastuttamaan silmäni siellä ja he mittasivat vahvuuden olevan 2 molemmille silmille.
      Sitten menin silmälääkärin vastaanotolle ja hän mittasi vahvuuden olevan 1.25.
      Menin takaisin Nissenille muuttamaan lasien vahvuuden.
      Ensimmäinen kuuhullu optikko sanoi minulle, että silmälääkäri tarkastaa silmät silmäsairauksien varalta ja optikot tarkastavat silmät silmälasien tekemistä varten, joten molemmat mittaustulokset eroavat toisistaan.
      Hän pyysi minua varaamaan toisen ajan näöntarkastukselle.
      Sitten kun tulin takaisin myöhemmin näöntarkastukseen, toinen kuuhullu optikko kysyi minulta, miksi tarvitsen näöntarkastuksen, kun kerran se on jo tehty.
      Kerroin hänelle, että silmälääkäri oli määrännyt minulle eri vahvuudet, mutta hän kieltäytyi vaihtamasta niitä laseihin tai tarkastamasta silmiäni uudestaan.
      Sitten kolmas kuuhullu optikko sanoi minulle, että minun on käytettävä 2 vahvuisia laseja 2 viikon ajan, ja vasta sitten voidaan vaihtaa.

      Minkä ihmeen takia haluaisin käyttää laseja, jotka ovat liian vahvoja kahden viikon ajan ja vasta sitten vaihtaa vähemmän vahvoihin laseihin? He ovat todella röyhkeitä, vallanhimoisia optikkoja, jotka eivät välitä ajatella asiakkaan etua vaan ennemmin pitävät kiinni omasta arvovallastaan.

      Toivon, että tämä lisää tietoisuutta kaikille siitä, miten nämä optikot voivat huijata meitä ylpeytensä takia!

    • Anonyymi

      Nissen kusee linssiin pitkällä kokemuksella. On NÄHTY.

    • Anonyymi

      Ainakin meillä oli Nissen laseja 30 vuotta ja nyt joku muu halpaketju.
      Mulla ja vaimolla loistonäkö 70v ja iskäkin sai vielä 93 vuotiaana ajokortin.
      Kaikkien lasten silmät laaseroitiin se oli heille auton ajokortin ja auton lisäksi 18v lahja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe