Täällä on paljon keskusteltu siitä, että katuuko bipo hypomaniassa/maniassa tai masennuksessa sanomiaan tai tekemiään asioita. Ja häipyykö katumus, kun uusi nousuvaihe alkaa.
Itse kadun tekemiäni ja sanomiani asioita, jos muistan ne. Alkoholi liittyy aika vahvasti maniaan, joten senkin vuoksi kai unohdan asioita. Uudessa maniassa en tietenkään huolehdi mistään menneestä enkä tulevasta, niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Joskus jopa tuntuu, että anteeksi pyytely on aivan turhaa, koska mokaan kuitenkin aina uudestaan. Siitä tulee tavallaan ihan turha lause. Ja kuka edes uskoo sitä monen mokauksen jälkeen? Sehän on pelkkä lause, joka ei valitettavasti korjaa yhtään mitään. Joskus mokaukset hävettävät niin paljon, että poistan FB-tilin ja tavallaan katoan maan alle. Kukapa ymmärtäisi, mitä bipopään sisällä liikkuu, kun ei itsekään aina ymmärrä. En tahallani ole ilkeä.
Itse kadun tekemiäni ja sanomiani asioita, jos muistan ne. Alkoholi liittyy aika vahvasti maniaan, joten senkin vuoksi kai unohdan asioita. Uudessa maniassa en tietenkään huolehdi mistään menneestä enkä tulevasta, niin kamalalta kuin se kuulostaakin. Joskus jopa tuntuu, että anteeksi pyytely on aivan turhaa, koska mokaan kuitenkin aina uudestaan. Siitä tulee tavallaan ihan turha lause. Ja kuka edes uskoo sitä monen mokauksen jälkeen? Sehän on pelkkä lause, joka ei valitettavasti korjaa yhtään mitään. Joskus mokaukset hävettävät niin paljon, että poistan FB-tilin ja tavallaan katoan maan alle. Kukapa ymmärtäisi, mitä bipopään sisällä liikkuu, kun ei itsekään aina ymmärrä. En tahallani ole ilkeä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen todella pahassa masennuksessa huutanut ja sanonut järkyttäviä asioita perheelleni. Kadun niitä jokainen päivä. Tekisin mitä vaan, jotta saisin pyyhittyä ne pois. Tuskin menee päivääkään, ettenkö muistaisi niitä asioita. Vihaan itseäni niiden vuoksi, enkä kykene antamaan itselleni anteeksi. Toivon vaan, että he ymmärtäisivät kuinka kamalassa kunnossa olin tuolloin ja etten mitään niistä asioista tarkoittanut. Ovat ainakin sanoneet, että ymmärsivät tilanteeni.
Enää noin ei ole tapahtunut, koska en aio kaataa pahaa oloani heidän niskaansa koskaan enää. Toivottavasti ainakaan. Jos sairauteni pahenee, niin sitten häivyn vaikka ulkomaille, koska rakkaimpiani en koskaan enää halua satuttaa. Mikäli terveydentila sen sallii, niin suosittelen jokaista bipoa hankkimaan itsehillintää, koska kyllä tälle sairaudelle pystyy laittamaan vastaan, jos löytyy kovaa tahtoa ja sairaus ei ole pahinta laatua. Jokaisen on kannettava vastuu sairaudestaan, eikä heittäytyä marttyyriksi ja täten pilata läheisten elämä. Rakastan perhettäni niin paljon, että olen valmis tekemään mitä tahansa heidän hyvinvointinsa vuoksi. Tätäkin kirjoittaessa aloin itkemään. Kunpa vain saisin ajan kelattua taaksepäin, ja saisin pahat sanani otettua takaisin.
Ymmärrän tuskasi hyvin mitä koet, on varmasti vaikeaa kokea syyllisyyttä sanoistaan. Mutta ajattele se näin, sanat voivat loukata, mutta teot loukkaavat myös. Jos kuitenkin olet pysynyt perheesi lähellä, etkä polttanut siltojasi heihin pysyvästi, niin tilanteessasi on vielä monia hyviä asioita. Sanoja voi pyytää anteeksi koska se on sairaudesta johtuvaan ja sen aikana sanottua. Ei omaisesi ole sinua menettänyt vielä, äläkä anna heidän menettääkään itseäsi. Tappele vastaan kynsin ja hampain.
Anteeksi on turha pyytää - tai antaakaan -, jos sairas ei samalla tee kaikkeaan, jotta asiat eivät toistuisi. Itseään pitää hoitaa vastuullisesti. Aito katumus tarkoittaa myös sitä, että asioiden eteen yritetään tehdä jotakin. Pelkät sanat eivät riitä.
Jos täysillä yrittämisestä huolimatta sairaus saa taas yliotteen, pitää olla itselleen armollinen. Miten monta turhaa itsemurhaa onkaan tehty, kun häpeä ja syyllisyys ovat saaneet vallan.
Rakkailtamme vaaditaan todella paljon. Hyvä parisuhde vaatii paljon työtä terveiltäkin, saati sitten bipo-suhteessa.
Saaralla oli hyvä kirjoitus. Luulen, että moni meistä voisi allekirjoittaa tuon. Minä ainakin.