kun ei vaan voi unohtaa!

zirpakka85 kirjoitti:

2 vuotta olen ollut on/off suhteessa, minua vanhemman miehen kanssa. Mies ei pysty "päättämään" minun ja ex/nyx naisen väliltä. Ovat olleet yhdessä yli 20 vuotta, avoliitossa, ei lapsia. Heidän ongelmat ovat kestäneet monta vuotta ja yhdessä olo on melkein pelkkää riitelyä. 2 vuotta sitten kun ne erosivat minä olin miehen kanssa kuukauden. Kaikki meni hyvin ja meillä oli mahtavaa yhdessä henkisesti ja fyysisesti. Mies palasi kumminki yhteen exän kanssa ja sen jälkeen tämä on ollut yhtä ees taas höyläämistä. Ovat eroneet useamman kerran. Aina jotain kautta minä sotkeudun kuvioon. Ollaan miehen kanssa "yhdessä" ja kaikki on hyvin. Meillä on aivain mahtavaa yhdessä. Silti se palaa aina takasin vanhaan huonoon suhteeseen kun kumpikaan ei osaa päästää irti. Jokainen ero on raskaampi. Kun järki sanoo, että pitäs vaan osata antaa olla. Mutta sydän ja kroppa huuutaa sen luo. Ja kun se on siinä niin ei pysty sanomaan EI! Sitä nauttii siitä pienestä onnen hetkestä minkä saa ja siitä seuraa pirun paha mieli ja musertava ikävä. Toivon etten enää ikinä näkiskään koko ihmistä. Olis helpompi olla kun ei tietäsi yhtään mitään. Silti pelkään eniten maailmassa sitä etten enää nää ja että "ero" on lopullinen. Mieli on rakentanut hirveät esteet päähän. Olo on turta. Ikävä mieletön. Mutta silti pitäs antaa olla, koska tämä ei tästä miksikään muutu. Ei ole muuttunut 2 vuoden aikana. Mistä pirusta sitä saa voimia niin paljon, että pystyy olemaan vahva. Sanomaan EI sille jota rakastaa eniten. Pää pettää, se on niin pirun kaunis mies! Ajatukset ei pysy kasassa. On Ikävä, suunnaton ikävä. Ja sen miehen minä menetän kerta toisensa jälkeen. Se ainut asia mitä ei halua menettää! Kuinka kauan tätä vielä jatkuu!? Ei jaksa ymmärtää, ei sitte millään..

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä