Koiran oksentaminen

ououou

Mistäköhän mahtaa johtua koiran oksentelu?
Minulla on vasta 12 viikkoa täyttänyt pentu ja oksensi ensimmäisen kerran reilu viikko sitten kerran yöllä, samoihin aikoihin kun aloin vaihtamaan sille ruokamerkkiä. Ajattelin silloin että saattaa johtua uudesta ruuasta, mutta päätin silti jatkaa ja katsoa onko kyse oikeasti siitä. Oksentelu loppui, mutta tässä toissa päivänä heräsin taas yöllä koiran kakomiseen. Sama homma aamupäivänä ja viime yönä.

Oksennus on ollut joka kerta erinlaista, öisin se on ollut sellaista läpikuultavaa, sylkimäistä, toissa yönä hieman vaalean punertavaa ja viimeyönä vaahtomaista. Eilinen aamupäivän oksennus oli vihreää, mutta se johtui ilmeisesti siitä että vapaana juostessaan pentu saattoi keritä matkan varrelta haukata suuhunsa hevosen jätöksiä.

Kaikki kasvit ja muut helposti suuhun haoavat ei koiralle syötävät olen laittanut pennun ulottumattomiin ja ulkona yritän vahtia mitä kaikkea se suuhunsa laittaa, mutta koko aikahan ei mitenkään pysty sen touhuja seuraamaan.

Tuon ruoka merkin vaihdoin royal caninista boosteriin sen korkeamman lihapitoisuuden takia, ajattelin jotenkin että se olisi hyvä asia koiran ruuassa ja että ei kyseinen merkki muutenkaan sitä aivan huonointa laatua ole kun sitä jotkin metsästäjät suosittelevat.. Pikkuhiljaa lisäilin boosterin nappuloita RC:n ruuan sekaan enemmän ja enemmän, nyt vielä viikonkin jälkeen osa nappuloista on caninia, niin enkai sentään ole liian nopeasti toiseen ruokaankaan siirtynyt..

Pentu on muuten ihan normaali, pirteä ja leikkisä. Ihan samanlainen riiviö kuin ennenkin.

11

2577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jebouu..

      Mun koiralla oli ainakin pentuna todella paljon oksentelua, myös ripulointia. Usein just öisin ja joskus myös muulloinkin. Sillon yritetettiin keksiä syytä: vaihtaa ruokamerkkiä, yrittää syöttää tasaisin väliajoin, ettei oksenna sen takia et on ollu liian pitkä väli syömättä, ja kaikkea sen sellasta. Mut eipä noista mikään auttanut. Pentu oli kova syömään kaikkea mitä maasta löysi ja söi jopa omaa kakkaansa, aina ei ennättänyt väliin. Mutta noista ajoista on selvitty ja on muisto vain. Tota oksenteluvaihetta kesti kyllä hyvin pitkään... Oisko ollut vuoden ellei enemmänkin. Ja se oli lähes viikottaista. Nyt koira on voinut sen pentuajan jälkeen mainiosti ja oksentelee hyvin harvoin! En osaa sanoa varmaksi tietenkään, mutta omien kokemusten perusteella toi on normaalia.

      • ouououou

        Ainiin unohtu mainita että vähän ripuliakin ollut, tänäänkin kun töistä tulin niin kaksi isoa löysää kasaa ovella koiran lisäksi vastassa. Eipä siinä, pentu sitten polkaisi yhden läjän päältä ja hyppäsi tietysti tassut minua vasten ja sotki myös rappukäytävää pa*kaisilla tassuillaan =D eikun siivoamaan!

        Vähän huonosti pentu on itseasiassa tällä viikolla syönytkin, yleensä tyhjentänyt kuppinsa kerralla ja lisää kerjäämässä, nyt ollut niin että käy vaan närkkimässä ruokaansa ja samat nappulat saattavat pyöriä puoli päivää astiassa.
        tässä illalla sitten taas söi kaikki kerralla pois, liekö vointi sitten taas paranemassa, toivottavasti...

        Mietin tuossa että voisiko kyse olla madosta? madotus on kyllä tehty 2 viikkoa sitten, mutta kaipa tässä välissä on saattunut jokunen suolistoon eksyä..

        aloittaja


    • rökäleitäpökäleitä

      Miksi ihmeessä on alettu "säätämään" pentukoiran ruokintaa, jos ei ole ollut mitään ongelmia vanhan ruoan kanssa?
      Suuri ruuan lihapitoisuus saattaan olla 12vk. ikäisen pennun vatsalle haitaksi, varsinkin jos se on huonosti sulavassa muodossa. Raaka jauheliha on parempi vaihtoehto kuin kypsennetty ja kuivattu "nappulaliha".
      Pentukoiralle on parempi syöttää useampi pieni annos päivässä kuin pari suurta.
      Muuten, se hevosen kakka ei ole vaarallista, saattaa jopa olla hyödyksi vatsan toiminnalle.

      • sofi

        Miksi ei voisi muuttaa ruokaa mitä pentu on kasvattajalla saanut? Jos uusi ruoka on pennulle parempaa ja tukee sen kehitystä paremmin?

        Ja lihasta vielä sen verran, että pennulle ei kannattaisi antaa kovin paljoa punaista lihaa, ei nappulassa, eikä jauhelihana. Mutta esim jauhettua broilerin lihaa voi hyvin antaa.

        Ja aloittajalle: Koirilla voi olla oksentelua monista syistä, mutta jos se vielä syö ja ripuli ei jatku kauhean kauaa ei ole mitään syytä huoleen. Mutta jos ripuli jatkuu esim. yli kaksi viikkoa niin voisi olla aiheellista ainakin soittaa eläinlääkärille ja kysyä pitäisikö tulla näyttämään.


    • naturemom

      Jos koira on muuten pirteä ja kehittyy hyvin, ei tarvitse huolehtia. Koirat oksentelevat todella helposti, ei se ole sairauden tai ongelmien merkki sen kummemmin. Esim. pennut ehtivät pureskella kaikenlaista ja huonosti sulavat kappaleet eivät etene suolistoon, vaan oksennetaan pois. Myös satunnaiset ripulit kuuluvat pentukauteen. Huomaa, että liika hygienia pennun kanssa ei ole hyväksi. Immuunijärjestelmän kehittyminen tarvitsee bakteereja sekä loisia. Ylihygienia johtaa allergioitten puhkeamiseen, tämä on jo ihmisilläkin todettu syyksi.

    • ououououo

      no niin minä ruokinkin sitä 3-4 kertaa päivässä, näinä viimepäivinä se ei vaan ole syönyt kunnolla.. ja nappuloiden lisäksi annan muutakin kuten hapanmaito tuotteita, kalaa, mureketta ja sitä jauhelihaakin.

      Halusin kokeilla toista nappula merkkiä ihan tuon RC:n hinnan takia, minusta se on aika ylihinnoiteltua sanokaa mitä sanotte. Kuitenkin yritin etsiä yhtä laadukasta, eli en ihan marketi ruokaan kuitenkaan aikonut siirtyä. Mutta jos tämä ei sovi koiralleni niin siirryn varmasti takaisin alkuperäiseen jos nyt en muuta keksi. Miten pitkää koiralle pitää syöttää ruokaa varmistuakseen että sopiiko se sille? Vai pitäisikö sen näkyä heti?

      Tänä yönä pentu ei oksentanut mutta monta läjää löysää ulostetta kyllä löytyi. Sen lisäksi ihan kuin koiran vyötärö olisi kapeampi kuin yleensä, kylkiluut tosin eivät tunnu yhtään selvemmin kuin ennenkään...
      Mikäköhän auttaisi rauhoittamaan tuota vatsaa?

      aloittaja

    • nnnnklöjadsf

      "...Mutta jos tämä ei sovi koiralleni niin siirryn varmasti takaisin alkuperäiseen jos nyt en muuta keksi. Miten pitkää koiralle pitää syöttää ruokaa varmistuakseen että sopiiko se sille? Vai pitäisikö sen näkyä heti?"

      1-3 viikkoa

    • ..............

      Muistathan, pienellä koiralla ja ihmisellä nestevajaus kehittyy hurjan paljon helpommin ja kuivuminen uhkaa. Juomista, juomista.. Muistathan myös rokottaa koirasi mm. parvovirusta vastaan.

    • ououou

      muistan, koiralla on vettä kupissa koko aika. Jos tuo parvo rokote sisältyy pennun perus rokotteisiin niin sekin hoidossa

    • Pohjisss 100%

      Meijän koiralla oli kanssa tuomoisia oireita ja paljon oksentelua. Käytettiin eläinlääkärissä ja koiralla todettiin vatsahaava. Sai lääkeet ja oksentelu loppu heti. Kannataa tarkistaa mahahaavan riski.

    • naturemom

      Satunnaisia ripuleita ajatellen pidä koiran lääkekaapissa Attapectin-tabletteja. Kun tulee löysät, pistä ruokaan tabletti tai useampi, koiran koon mukaan. Menee nopeasti ripuli ohi. Tabletteja myyvät ainakin eläinklinikat, varmasti apteekeissakin on jotain vastaavia tuotteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies nähdäänkö?

      Missä voitais tavata? En jaksa enää odottaa.🙄🌞🤎
      Ikävä
      74
      1297
    2. Kela kelaa toimeentulotukia takaisin

      Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii
      Maailman menoa
      114
      1242
    3. Sen uskon että et

      Sä oikeasti kovin helpolla muihin rakastu ja ehkä se on molemminpuolista
      Ikävä
      62
      1204
    4. Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme

      Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?
      Ikävä
      51
      945
    5. Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua

      Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p
      Ikävä
      60
      893
    6. Kirk ei ollut hyvä ihminen

      Hän edusti kristillistä äärioikeistoa puhtaimmillaan ja pahimmillaan: hengellistä sodankäyntiä, nationalismia, kristilli
      Maailman menoa
      210
      824
    7. Siksi meidän suhteesta

      Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko
      Ikävä
      73
      810
    8. Minulla on edelleen

      ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o
      Ikävä
      32
      773
    9. Näin paljon somalian kielen tulkki tienaa

      Istu ja hämmästy. Ammatti jota ei edes tarvittaisi Suomessa ilman maahanmuutto bisnestä. Tulkin keskimääräinen palkka ol
      Maailman menoa
      149
      742
    10. Mä unohdan kyllä

      Sut ajallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu niin olet muisto. Toki tämä yhteys hankaloittaa mut et sä jaksa kovin pitkään vai
      Ikävä
      25
      727
    Aihe