Masentunut(ko)?

Siis olen 14 vuotias tyttö. Muutin perheeni kanssa erittäin kauas vanhasta asuin paikastani reilu 2 vuotta sitten. Sen jälkeen oli sen koko ensimmäisen vuoden ihan alla päin mietin kauheita asioita kuten miten mut sais erotettua tästä koulust ja itsemurhaakin tuli ajateltua pari kertaa vaikka olinkin vielä niin nuori. Joka päivä oli sellainen tyhjä olo enkä välittänyt oikein mistään mitään. Olin koulussa aina ison siskoni kanssa eikä minulla ollut koko vuonna kavereita. Kirjoittelin surullisia runoja vanhoista kavereitani mutta välit katkesivat niiden kanssa koska sattui ajatellakin niitä vaikka entinen elämänikään ei ollut mitenkään huippua ja poltin pari kertaakin 11 vuoden ikäisenä ): kaikkein kamalinta tässä on se että en älynnyt itse koko sinä vuonna että saatoin olla masentunut. Viime vuonna kumminkin sain kavereita ja elämä oli parempaa mutta nyt olisi muutto edessä taas ensi kesänä todella lähelle kumminkin vanhaa paikkaa. Mutta pelkään nyt että minulle käy samalla tavalla kuin kävi viime kerralla kun muutin että masennuin mutta en ymmärtänyt sitä itse ja se pelottaa minua koska jos se on taas niin että en älyä sitä että olen masentunut ja teen jotain pahaa itselleni. Sillä viime vuonnakin oli jakso jolloin olin masentunut ja viiltelin itseäni ja harkitsin hyvin vahvasti itsemurhaa. Lopetin nämä kyllä kavereiden avulla mutta nyt minua masentaa taas ajatus muutosta ja elämän aloittaminen alusta taas kerran vaikka olenkin vasta 14 se tuntuu että se on liikaa enkä jaksa vain tätä enää. Olen puhunut kavereiden kanssa ja he suosittelevat terkkarille tai jollekin muulle koulun henkilölle puhumista mutta en haluaisi ja se ajatuskin tuntuu epä mukavalta. Vanhemmilleni en voi tästä myöskään puhua. Olen myös viime puolen vuoden aikana välillä juonut itseni todella huonoon kuntoon kavereideni kanssa. En siis yhtään tiedä mitä tehdä. Välillä on kauhea tyhjä olo sisällä. Enkä jaksaisi tehdä mitään. Kavereitanikaan en haluaisi tällä vaivata kun he vaan sanovat että kun minä olen surullinen se tekee heidätkin surulliseksi joten tällä hetkellä ei ole oikein ketään kelle puhua. En tiedä mitä tehdä :/ onko mitään keinoja jolla saisin itseni rauhallisemmaksi ja iloisemmaksi taas?
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kappalevälit olis kyl iha kivat ni jaksais lukeakki

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Depressed12345 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu