Moi. Täytin juuri 18, eikä minulla ole yhtään ainutta kaveria. Masentaa.
Minua kiusattiin satunnaisesti ala-asteella ja ylä-asteen alussa hävitin viimeisetkin kaverini, osittain tietoisesti. Asuin pienellä paikkakunnalla, jossa ikäisiäni ei kovin paljoa ollut, eikä varsinkaan ketään samanhenkistä. Ei huvittanut lähteä juomaan jokaikinen viikonloppu, eikä minua sinne oikein huolittukaan. Myöskään kaikkein nörteimpien seura ei hirveästi houkutellut.
Hain ammattikouluun hieman kauemmalle paikkakunnalle, enkä tuntenut sieltä ketään. Tutustuin kuitenkin nopeasti luokkalaisiini, ja tulen heidän kanssaan toimeen oikein hyvin. Koulussa on ihan hauskaa. Kuitenkaan oikeaa kaveria en ole yhdestäkään saanut, sillä he tunsivat jo lähes kaikki ennaltaan toisensa, ja heillä on omat kaveripiirinsä, eikä ketään oikeastaan kiinnosta tutustua minuun mitenkään tarkemmin. Vapaa-ajalla en ole nähnyt näiden kahden ja puolen vuoden aikana yhtään näistä luokkalaisistani. Pari kyllä lupaili tulla kesän aikana käymään, mutta puheeksi jäi. Minuakaan eivät oikeastaan halua minnekään mukaansa. Muutin vanhempieni kanssa vuoden alussa pienen matkan päähän eri paikkakunnalle. En tunne täältä ketään. Kavereita ollut siis nyt varmaan jo neljä vuotta tasan nolla.
Tytöistä puhumattakaan. Ylä-asteella minut satuttiin lottoamaan poikaluokalle, jolla ei siis ollut ainuttakaan tyttöä. Ammattikoulussakaan ei luokallani ole ainuttakaan. Puhuin tytölle viimeksi varmaan ala-asteella, jos silloinkaan - käytännössä en siis koskaan.
Vapaa-ajan makaan sängyllä tekemättä mitään. En jaksa opiskella, tuntuu turhalle kun ilmankin pärjää ihan riittävän hyvin. En harrasta mitään. Harrastusmahdollisuudet ovat vähissä. Pitäisi jo olla hyvä jossain lajissa, jos meinasi johonkin seuraan liittyä. Ei löydy mistään sellaista ei-niin-vakavaa joukkuetta tai vastaavaa. Salilla käyminen yksin ja turhan takia ei hirveästi innosta. Joku lenkkeily kuulostaa ihan mahdolliselta, mutta en sitten tiedä auttaako se hirveästi eikä sillä ainakaan kavereita löydä.
Koska minulla ei käytännössä koskaan ole ollut minkäänlaista sosiaalista elämää, olen hyvin epävarma itsestäni. Itsetunto on aika pyöreä nolla. Sosiaalinen epävarmuus on sitten jossain miljoonissa. Ujokin olen varmaan. Uusia kavereita on vähän hankala löytää, kun ei ennestään tunne ketään. Itse en ainakaan osaa luontevasti vain mennä puhumaan jollekin täysin tuntemattomalle, enkä usko että kovin usea siihen pystyy ainakaan mitään järkevää alkaa höpisemään ilman minkäänlaista yhdistävää tekijää tjsp. Joskus harvoin kun joku tulee juttelemaan jotain, en keksi yhtään mitään sanottavaa ja tilanne loppuu noloon hiljaisuuteen.
Tilanteeni tuntuu suoraansanottuna aivan surkealta, enkä keksi yhtään mitään mahdollisuutta jolla se muuttuisi yhtään miksikään. Joka päivä on samanlainen, en ikinä tee yhtään mitään. Tuntuu turhalta. Masentaa ja olen jo alkanut harkita itsemurhaa. (Ei mitään hätää, ei ole munaa siihen kuitenkaan)
Minua kiusattiin satunnaisesti ala-asteella ja ylä-asteen alussa hävitin viimeisetkin kaverini, osittain tietoisesti. Asuin pienellä paikkakunnalla, jossa ikäisiäni ei kovin paljoa ollut, eikä varsinkaan ketään samanhenkistä. Ei huvittanut lähteä juomaan jokaikinen viikonloppu, eikä minua sinne oikein huolittukaan. Myöskään kaikkein nörteimpien seura ei hirveästi houkutellut.
Hain ammattikouluun hieman kauemmalle paikkakunnalle, enkä tuntenut sieltä ketään. Tutustuin kuitenkin nopeasti luokkalaisiini, ja tulen heidän kanssaan toimeen oikein hyvin. Koulussa on ihan hauskaa. Kuitenkaan oikeaa kaveria en ole yhdestäkään saanut, sillä he tunsivat jo lähes kaikki ennaltaan toisensa, ja heillä on omat kaveripiirinsä, eikä ketään oikeastaan kiinnosta tutustua minuun mitenkään tarkemmin. Vapaa-ajalla en ole nähnyt näiden kahden ja puolen vuoden aikana yhtään näistä luokkalaisistani. Pari kyllä lupaili tulla kesän aikana käymään, mutta puheeksi jäi. Minuakaan eivät oikeastaan halua minnekään mukaansa. Muutin vanhempieni kanssa vuoden alussa pienen matkan päähän eri paikkakunnalle. En tunne täältä ketään. Kavereita ollut siis nyt varmaan jo neljä vuotta tasan nolla.
Tytöistä puhumattakaan. Ylä-asteella minut satuttiin lottoamaan poikaluokalle, jolla ei siis ollut ainuttakaan tyttöä. Ammattikoulussakaan ei luokallani ole ainuttakaan. Puhuin tytölle viimeksi varmaan ala-asteella, jos silloinkaan - käytännössä en siis koskaan.
Vapaa-ajan makaan sängyllä tekemättä mitään. En jaksa opiskella, tuntuu turhalle kun ilmankin pärjää ihan riittävän hyvin. En harrasta mitään. Harrastusmahdollisuudet ovat vähissä. Pitäisi jo olla hyvä jossain lajissa, jos meinasi johonkin seuraan liittyä. Ei löydy mistään sellaista ei-niin-vakavaa joukkuetta tai vastaavaa. Salilla käyminen yksin ja turhan takia ei hirveästi innosta. Joku lenkkeily kuulostaa ihan mahdolliselta, mutta en sitten tiedä auttaako se hirveästi eikä sillä ainakaan kavereita löydä.
Koska minulla ei käytännössä koskaan ole ollut minkäänlaista sosiaalista elämää, olen hyvin epävarma itsestäni. Itsetunto on aika pyöreä nolla. Sosiaalinen epävarmuus on sitten jossain miljoonissa. Ujokin olen varmaan. Uusia kavereita on vähän hankala löytää, kun ei ennestään tunne ketään. Itse en ainakaan osaa luontevasti vain mennä puhumaan jollekin täysin tuntemattomalle, enkä usko että kovin usea siihen pystyy ainakaan mitään järkevää alkaa höpisemään ilman minkäänlaista yhdistävää tekijää tjsp. Joskus harvoin kun joku tulee juttelemaan jotain, en keksi yhtään mitään sanottavaa ja tilanne loppuu noloon hiljaisuuteen.
Tilanteeni tuntuu suoraansanottuna aivan surkealta, enkä keksi yhtään mitään mahdollisuutta jolla se muuttuisi yhtään miksikään. Joka päivä on samanlainen, en ikinä tee yhtään mitään. Tuntuu turhalta. Masentaa ja olen jo alkanut harkita itsemurhaa. (Ei mitään hätää, ei ole munaa siihen kuitenkaan)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmasti kavereita löytyy kouluelämän ulkopuoleltakin, itseasias uskoisin että sieltä niitä löytyy huomattavasti helpommin. Sulla on selvästikin ollut epäonnea matkassa, mutta uskoisin että elämääsi voisi tulla enemmän sisältöä jos yrittäisit aktiivisesti luoda uusia kontakteja esim. hakeutumalla jonkinlaisiin seuroihin tai muihin aktiviteetteihin.
Mikä noissa itsareissakin jengiä niin paljon houkuttelee... tosi masentavaa luettavaa, heittää nyt ainoa ihmiselämä kankkulan kaivoon :(
toi teksti on ihan kuin mun kirjottama - paitsi että olen tyttö. olen myöskin suunnilleen saman ikäinen ja mullekin on vaikeaa saada uusia kavereita kun niiden hankkiminen pitäis alottaa ns. tyhjästä kun en oikeen entuudestaan tunne ketään.
Sinä poika ja sinä tyttö siinä teillä kaverit!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
älä tappa ites voin olla sun kaveri jos sitä haluat
Tälläine taitaa olla meikänkin tulevaisuus.Olen 17 ja kymppi luokalla.Sitä ennen suunnitteluassistenttialalla.Kummassakaan en ole saanut kavereita niin nopeastihan siinä alkaa masentumaan.Omat kaveripiirithä niillä on ja itse kun asun täällä vähä korvemmalla aluella ja koulu on taas kaupungissa nii eihä siel tunne ketään.
Yksi kaveri on,mutta nuorempi.Joka on 9. luokalla.Mutta kohta haetaan kummatkin autokorjaajiksi nii kattoo sitten että tapahtuuko siellä mitään.
Ootteko nähneet Seppoani? Muutama yö sitten se heräsi kainalostani ja hoki niuvanniemeen, niuvanniemeen, niuvanniemeen ja läksi ulos. Sen jälkeen en ole Seppoani nähnyt.
Jos tiedätte jotain Sepostani, niin ilmoitattehan täällä. Minä menen nyt talleille lypsämään ori Eri Vieteriä.