Nilkka on muka murtunut ja ei sen vuoksi voi osallistua puhdasta peruskuntoa vaativaan lisätehtävään. Syömään kuulemma pystyy. Vetämään limukkaa, syömään donitseja, hampurilaisia ja pitzaa. Käveleskeleen pitkin taloa ja *it*uilemaan muille asukkaille heidän suorittaessa tehtävää. Jotta paino nousisi viikkotehtävää ajatellen. MUTTA ei voi osallistua 2-5 minuutin hyppytuokioihin, joita tulee todella usein.
Missä se Suvi on edes murtanut tuon nilkkansa? Kummasti moinenKIN vamma ilmaantui juuri ennen kyseistä lisätehtävää.
BB Oli kuulemma sanonout päiväkirjahuoneessa: ONKO NILKKASI NIIN KIPEÄ, ETTÄ HALUAT POISTUA BB-TALOSTA? - Ei kuulemma ollutkaan. Yllättäen. Nauraa rätkättää kuin teinipenikka, kun muut jumppaavat tuolla musiikkin soidessa. Myötätuntositeen sai jalkaansa ja makaa lahnana sohvalla jalka kohti taivasta. Valittaa, ettei saanut edes särkylääkkeittä, mitä on kuulemma saanut päivittäin aikaisemmin.
MIKSI päivittäin särkylääkkeitä tarvitsevan Suvi (34-vuotta. Neljän lapsen äitin) on pitänyt edes mennä ko. ohjelmaan?
Onneksi Suvikin sai punaisen nauhan käteensä ja on siten häädössä, ellei oljenkorsikilpailu pelasta häntä.
Tiedot asukkaista: http://fi.wikipedia.org/wiki/Big_Brother_2011
Ylipainoinen Suvi feikkaa
2
85
Vastaukset
- Pyh ja PAh Suvi
Joo ja itku tuli kun kuuli et muut pääsiki Nygårdin keikkaa kuuntelemaan! Suvi lukittiin makuuhuoneeseen, ku on kerta niin kipee. Ei tienny mihin muut joutuu, joten jäi mielellään makoilemaan. Sit tuli itku ja poru ja makkarissa mökötys kun kuulikii mitä toiset sai kokee! Tottakai metelin heti nosti ja itku kurkussa päiväkirjahuoneeseen ja anoo talosta poistumista. Haluaa kuulem vittuun tuolta. Menkööt!!!!!!!!!!!!!!
Voi sääli sääli taas. - jirjrrig
Suvilla on nauru ja itku yhtä herkässä.
Suvi puhuu aina kauniisti lapsistaan.
Eihän talo ole mitään ilman Suvia. Ihana persoona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422081- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 41806
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637