Nyt MIKAEL ulos , hyväksi käyttää Annikaa.

NYT MIKAEL ULOS TALOSTA,koska niin törkeälla tavalla käyttää hyväksi Annikaa. Mikael heti meni liehittelemään Elinaa, vaikka Elina ei varmasti piittaa imelluksesta lainkaan. MUTTA SIINÄ NÄKEE MIKAELIN EPÄREHELLISYYDEN, kun joku muu tulee taloon, niin Annika ei merkitse juurikaan mitään. Annikaa pitää hätävaranaan. Joten tyhjäaivo ulos nyt tällä viikolla.
1106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suljetussa ympäristössä, omassa pienessä maailmassa läheisyydenkaipuu varmasti saavuttaa ihmiset, ja tarve löytää joku viekkuun nukkumaan on suuri. Paremman puutteessa Mikael ja Annika löysivät toisensa, mutta näkeehän jo hullukin ettei tuo suhde ulkomaailmassa kestäisi, kunhan hakevat toisistaan turvaa ja lohtua. Ymmärtäähän Mikaelin käytöksen, kyllästyminen Annikaan tapahtunut jo aikoja sitten, mutta mihinkäs sitä talon sisällä toista pakenisi, joten vietetään nyt sitten sitä aikaa yhdessä kun ei muutakaan voida. Täysin ymmärrettävää, Annikan henkinen ikä lähentelisi viidettä ikävuotta, kiljuntaa, kikatusta ja ylitsevuotavaa esittämistähän tyttö on täynnä. Annikaakaan ei pahemmin enää kiinnostanut tuo suhde, mutta kappas kummaa kun uusi nainen astui taloon, johan sitä porua ja mustasukkaisuutta astuikin kuvioihin. Sitä heiteltiin kärrynpyörää, kunhan vain joku huomaisi että täällä sitä ollaan ja esitetään.
Alussa pidin Annikasta kovastikin, ajattelin että siinäpä on aito ja iloinen tyttönen, mutta viimeistään taivas ja helvetti -viikkotehtävän aikana tuokin totuus paljastui, siellähän puhuivat pahaa oikein urakalla, Annika helvetillisenä johtajanaan.

PS. "Hyväksikäyttää" kirjoitettaan yhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyväksikäyttäjä ulos kirjoitti:

NYT MIKAEL ULOS TALOSTA,koska niin törkeälla tavalla käyttää hyväksi Annikaa. Mikael heti meni liehittelemään Elinaa, vaikka Elina ei varmasti piittaa imelluksesta lainkaan. MUTTA SIINÄ NÄKEE MIKAELIN EPÄREHELLISYYDEN, kun joku muu tulee taloon, niin Annika ei merkitse juurikaan mitään. Annikaa pitää hätävaranaan. Joten tyhjäaivo ulos nyt tällä viikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu