En ole ikinä vihannut ketään niin kuin nykyään itseäni.
Syön joka päivä hemmetisti liikaa, illalla ja suraavana päivänä olen kuvottava läski sika. Miten musta ei ole tähän?
Alan olla luovuttamispisteessä. En yksinkertaisesti jaksa enää... Itseinho on kamalinta mitä on, itseään ei voi paeta kulman taakse rauhoittumaan. Nytkin itken täällä, ihan vaan että saan jotain muute tekemistä ja saan hysteerisen itkukohtauksen laantumaan.
Tuntuu että töitä on aina liikaa (vaikka todellisuudessa kaikkea muuta) enkä saa mitään aikaiseksi. En löydä enää yhtään asiaa jossa olisin, tai edes voisin olla hyvä. Hetken kuvittelin olevani hyvä syömättömyydessä ja laihduttamisessa, nyt en osaa sitäkään. En vaan kestä olla tällainen ikuinen epäonnistuja. Mulla ei ole enää ketään eikä mitään. Ainoastaan läskit kropan joka kohdassa ja pää, joka ei jaksa enää.
Miksi mä? Miksi mä en osaa elää niin kuin muut? Miksi mun elämästä tuli mulle liian vaikeaa?
Tänään on taas yksi niistä illoista kun haluaisin, enemmän kuin mitään muuta, vaan antaa periksi. Voisin harkita oikeesti itseni satuttamista tai jotain, mutta ei mulla riitä siihen kantti. Toisaalta haluaisin tehdä jotain, jotta joku tajuaisi etten oikeasti jaksa. (En kuitenkaan voi ottaa riskiä, että vanhemmat saisi tietää...)
En tiiä mitä haluan, haluanko parantua vai sairastua enemmän. Jos uskoisin hetkeäkään mahdollisuuksiini parantua, niin varmaan yrittäisin sitä. Toisaalta olen niin läski, etten kehtaisi kenenkään puheille mennä. Vaikken tiedä, taidan sopia vain masennusdiagnoosiin, tällä ruholla syömishäiriöstä tietoakaan...
Miss u M, even though you can't see me.
Syön joka päivä hemmetisti liikaa, illalla ja suraavana päivänä olen kuvottava läski sika. Miten musta ei ole tähän?
Alan olla luovuttamispisteessä. En yksinkertaisesti jaksa enää... Itseinho on kamalinta mitä on, itseään ei voi paeta kulman taakse rauhoittumaan. Nytkin itken täällä, ihan vaan että saan jotain muute tekemistä ja saan hysteerisen itkukohtauksen laantumaan.
Tuntuu että töitä on aina liikaa (vaikka todellisuudessa kaikkea muuta) enkä saa mitään aikaiseksi. En löydä enää yhtään asiaa jossa olisin, tai edes voisin olla hyvä. Hetken kuvittelin olevani hyvä syömättömyydessä ja laihduttamisessa, nyt en osaa sitäkään. En vaan kestä olla tällainen ikuinen epäonnistuja. Mulla ei ole enää ketään eikä mitään. Ainoastaan läskit kropan joka kohdassa ja pää, joka ei jaksa enää.
Miksi mä? Miksi mä en osaa elää niin kuin muut? Miksi mun elämästä tuli mulle liian vaikeaa?
Tänään on taas yksi niistä illoista kun haluaisin, enemmän kuin mitään muuta, vaan antaa periksi. Voisin harkita oikeesti itseni satuttamista tai jotain, mutta ei mulla riitä siihen kantti. Toisaalta haluaisin tehdä jotain, jotta joku tajuaisi etten oikeasti jaksa. (En kuitenkaan voi ottaa riskiä, että vanhemmat saisi tietää...)
En tiiä mitä haluan, haluanko parantua vai sairastua enemmän. Jos uskoisin hetkeäkään mahdollisuuksiini parantua, niin varmaan yrittäisin sitä. Toisaalta olen niin läski, etten kehtaisi kenenkään puheille mennä. Vaikken tiedä, taidan sopia vain masennusdiagnoosiin, tällä ruholla syömishäiriöstä tietoakaan...
Miss u M, even though you can't see me.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Rauhoitu.. kyllä tuo teini-ikä menee ohi joskus. Itselläni ihan samat ajatukset ja ongelmat sinun iässäsi. Nyt minustakin on tullut tylsä tasainen aikuinen..ei siis hätää.
Keskity opiskeluun, hanki joku harrastus ja tapaa kavereita. Älä jää yksin noiden sairaiden ajatusten kanssa.