Mitä pahaa siinä on? No sinänsä ei pitäis olla paljonkaan, mutta mä olen ollut usein. En juodakseni tai iskeäkseni miehen... vaan koska tanssin, pidän hauskaa, tapaan muita ihmisiä. Yleensä selvinpäin. Ei rahoja tarvi sinne tuhlata, nillä on parempaa käyttöä kotona. Se on hyvä tapa rentoutua. Päästä hetkeksi pois kodinkuvioista. Saada hetken aikaa vain itselleen ja pukeutua juhlavammin, sekä meikata. Eihän kauppaan viitsi minihametta ja tiukkaa puseroa laittaa ja viimeisen päälle meikkiä.
Lapsellani on tuttu hoitaja, joka tulee kun pyydän. Yleensä joka toinen viikonloppu. Ja aina jaksaa taas paremmin kun on hetken saanut tuulettua. Johtukoon tämä nyt elämättä jääneestä nuoruudesta tai mist lie, mutta näin jaksaa arjen paremmin. Lapselleni olen paras mahdollinen. kaiken teen hänen eteensä, enkä osaa kuvitellakkaa aikaa ennen häntä. Eli taidan nyt olla sit kriteerejen mukaan huono äiti...
Onneksi lapseni katsoo minua edelleen silmät loistaen ja sanoo, että sä näytät äiti taas kauniilta. Hyvää yötä. Tai jos olen ollut kuukaudenkin kotona niin saataapa jo tokaista ala jo painua. Kyllä mä Nanin kans pärjään tän yhen illan.
Ja kehtaanpa vielä baarissakin tunnustaa jos joku rohkea miehenpuolisko tulee juttelemaan, ettei kannata jos ei ole valmis pieneen ihmeeseen, eli lapseeni. Kotiini en kuitenkaan ketään vie... Se on minun ja lapseni oma paikka, jonne ei tuntemattomilla ole asiaa.
Joten tuomitsijat tuomitkoon. Mä elän ja meen... Ja rakastan kuin enempää ei voisi olla.
Lapsellani on tuttu hoitaja, joka tulee kun pyydän. Yleensä joka toinen viikonloppu. Ja aina jaksaa taas paremmin kun on hetken saanut tuulettua. Johtukoon tämä nyt elämättä jääneestä nuoruudesta tai mist lie, mutta näin jaksaa arjen paremmin. Lapselleni olen paras mahdollinen. kaiken teen hänen eteensä, enkä osaa kuvitellakkaa aikaa ennen häntä. Eli taidan nyt olla sit kriteerejen mukaan huono äiti...
Onneksi lapseni katsoo minua edelleen silmät loistaen ja sanoo, että sä näytät äiti taas kauniilta. Hyvää yötä. Tai jos olen ollut kuukaudenkin kotona niin saataapa jo tokaista ala jo painua. Kyllä mä Nanin kans pärjään tän yhen illan.
Ja kehtaanpa vielä baarissakin tunnustaa jos joku rohkea miehenpuolisko tulee juttelemaan, ettei kannata jos ei ole valmis pieneen ihmeeseen, eli lapseeni. Kotiini en kuitenkaan ketään vie... Se on minun ja lapseni oma paikka, jonne ei tuntemattomilla ole asiaa.
Joten tuomitsijat tuomitkoon. Mä elän ja meen... Ja rakastan kuin enempää ei voisi olla.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eihän tossa mitään..tai ehkä vain ymmärrän hyvin, koska olen itsekin yh-äiti, tosin tenavia on kolme. Totta hitolla meidänkin täytyy päästä joskus ulos ja irti tästä rumbasta, jota kuitenkin mä ainakin hoidan mitä mieluiten. Mulla vaan pitää olla edes hetki aikaa ilman kenestäkään huolehtimista.
Jos joku käy nitiseen, ni miettiköön sitä ennen missä on useimmat isät, jos äidit on yksinhuoltajia.Ainakin mun tenavieni isä lentää satalasissa su-pe, lauantaina asettuu siksi aikaa kun omat lapsensa on luonaan, häthätää mutta suurinpiirtein kuitenkin. Kukaan ei kitise hänelle, vaikka on aina liikenteessä. Ei pitäisi olla kenenkään asia moralisoida, jos tenavat on hyvässä hoidossa asiallisesti. Eri juttu, jos lapset jätetään millon kenellekin hoitoon, tai ovat pääsääntöisesti hoidossa, kun lähivanhempi lentää, mutta ne on taas lastensuojelun asioita ne.
minulla meni kaksi vuotta eron jälkeen opiskeluun.
Lapset vielä pieniä ja lukeminen yöllä en jaksannut käydä missään kun hoisin kodin ja luin.
Hyvä kun käytte ja muita ei tarvitse kuunella.
Eksyin juuri tälle palstalle ja olen pitkästä aikaa tosi pahoillani YH suhtautumisista ja "keskusteluista".
Minun lapseni aikuisia,
ja minä nautin nyt kaikesta siitä,
joka jäi väliin,
joko ajan puutteen tai tois sijaisuuden vuoksí.
Että maailma ja ulkopuoliset jaksavat kauhistella ja muka ovat jotenkin parempia, ja siksi näkevät asiakseen tuomita. Keskittymällä toisten ongelmiin voi omat unohtaa, projisointi on sen psykologinen nimi..
Minusta me olemme rohkeampia ja voimakkaampia kuin ne ketkä esimerkiksi elävät kulissiavioliittoa kärsien marttyyreinä. Me olemme sentään rehellisiä edes itsellemme, olemme ratkaisseet ongelmat joita ruoditaan monellakin palstalla. Olemme tehneet valintoja, joihin kaikilla ei ole voimavaroja.Tosin, ainakin omalla kohdallani tämä ei ollut tavoitteeni, päinvastoin, mutta pakon edessä sitä muuttaa suunnitelmiaankin jos se on ainut keino selvitä henkisesti ja/tai fyysisesti ehjänä, tai ainakin vähemmän rikkonaisena. Mun taustoistani lapset ja parisuhdeosiossa pätkässä äitinä kahdelle..vai oliko se aikuiselle miehelle tai jotain. Meillä jokaisella on tarinamme, enkä usko, että monikaan on kevein perustein ratkaisuaan tehnyt. Mutta ainakin omasta puolestani voin sanoa valinneeni yksinhuoltajuudessa kahdesta pahasta pienemmän.
Tuo on hyvin ajateltu. Itselläni ei ole koskaan käynytkään mielessä, että olisin valinnut pienemmän pahan... Ajattelin lapseni parasta.
Mutta totta on, meidän on pakko olla vahvoja koska otimme ne ensiaskeleet, ettemme olisi niitä vaimoja ja äitejä, jotka valittavat huonoista miehistä... Ja ennen kaikkea olemme naisia! Myös näiden joiden liitto ei toimi tulisi ottaa tuo kanta. Vaikka he ovat äitejä... he voivat olla myös naisia.
Kannustakaamme toisiamme.
Siis jos liitossa on ongelmia niintä ei kannata selvittää vaan tehdä pienempi paha ja erota??
Itte oon niin jääräpää parisuhteessani, että sen eteen jaksan nähdä vaivaa..
Tosi omituinen keskustelu muutenkin. Onko baarit lapsettomille sinkuille tarkotettuja? Mä ainakin tulevana perheellisenä meinaan heittää esikoiseni hoitoon välillä ja mennä bilettään ja rankasti!
Mä en pahemmin jaksa valittaa ukostani, en ole ittekään täydellinen..
Tsemppiä kaikille äideille.. naisiahan tässä vaan ollaan..
vaan ihan sitä meinasin, että jos mikään ei auta, vaikka miten yrittää niin parempi uskaltaa lahteä kuin jäädä.
Jos äidin tai isän on paha olla koko ajan eikä mikään auta, niin silloin on parempi erota. Ihan jo lapsen takia. Koska lapsi kärsii vanhempen kiristyneistä väleistä, varsinki jos ne vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...
Hyvästä suhteesta kannattaaki tapella, mutta huonossa on tehtävä valinta.
Tahallasiko heitit noin yksioikoisen näkemyksen, muka toisten kirjoituksista päätellen. Joko sä olet sisälukutaidoton tai hölmö, anteeksi vaan. Jos luet yhtään noita ero tai muita palstan kirjoituksia, niissä yleensä tulee hyvinkin ilmi,että parisuhdetta on yritetty pitkään pitää hengissä ja pinnalla. Monet itkut itketty ja valitukset valitettu sille kuka vaan on jaksanut kuunnella. Jo pelkästeen perikristillinen "käännä toinenkin poski", tai "rakkaus on pitkämielinen" totetuu monen monta kertaa, ennen kuin tajuaa, ettei pelkkä laupeus riitä elämän sisällöksi. Jossain vaiheessa vaan kuppi on kilahtanut täyteen, eikä enää jaksa yksin yrittää. Parisuhteessa kummankin on annettava ja saatava. Meille sanottiin pienimmäisen ollessa ihan käpynen, että jakakaa ! Viisaan olisi pitänyt kenties sanoa, että tasan.
Entäpä jos sinä jääräpäisyyttäsi jaksat nähdä parisuhteen eteen vaivaa, mutta kumppanisi vähät välittää ? Pitäisiköhän sun tarkistaa kantasi siinä tapauksessa, jos olet vuositolkulla nähnyt vaivaa, ypöyksin ? Mä luulen, ettet sääkään ole sen vahvempi kuin muutkaan.. Oikeastaan mä olen siitä ihan varma. Luehan se mainitsemani äitinä miehelle, ja mieti, miten kauan jaksaisit itse ?
Tulevana perheellisenä sä tulet huomaamaan, ettei niitä esikoisia noin vaan heitetä hoitoon, vaan monta asiaa on järjestettävä sitä ennen. Tietysti hienoa, jos on ukko, josta ei pahemmin tarvi valittaa, ja tämä katsoo penskan perään, ja jopa hoitaakin, mutta rankasta bilettämisestä saattaa koitua muita murheita.
Mutta.. näitä ei tarvitse ottaa oppina ja ojennuksena, jokainen tekee itse omat virheensä mottona "mullehan ei käy noin".
Leppoisaa lauantaita.
Tulevana perheellisenä en silti ole täysin tietämätön mitä perhe-elämä on..
Kyllä mulla hoitajia riittää; mummut ja vaarit, sisarrukset (ittellä 3, miekkosella 4), kummit, kaverit ja jos kellekään edellämainituista ei sovi tai sillon ei kiinnosta, niin hoitaja löytyy mannerheimilta..
Vanhempani eros ja erolapsena voin sanoa, että minä en ainakaan eroa "lapseni vuoksi". Jos ei osaa elää parisuhteessa niin turha syyllistää lapsia erolla, ymmärrän että tarkoitit varmaan jollain tapaa hyvää, mutta lapsi kärsii erossa. -Vaikka tilanne erolla helpottuisi ettei lasten "tarvitse" kuunnella riitoja, ei tarkoita sitä että vanhemmilla asenne paranee eikä enää riideltäisi. Musta liian moni pari käyttää lastaan lyömäaseena.
Helppoa on vinkua huonoa elämäänsä toisille, vaikeempaa on puhua kumppanille ja koittaa löytää ratkaisu. (muu kun täälä "eroa siitä pellestä, se ei sua rakasta")..
Entisaikaan ei voitu erota toisesta ja nykyään voidaan erota heti kun toisen leipäläpi kiinnostaa vähemmän kun naapurin Leilan..
Meillä molemmat jaksaa nähdä vaivaa, ollaan jääräpäitä koska halutaan yrittää vaikka paskasti menny jo pitempään ja parempaa olisi tarjolla jos lähtisi.
Mä en yksin näe vaivaa parisuhteessa, niinkun itte kirjoitit, pitää antaa ja saada. Sillon se on vaikeeta jos annat etkä saa, mutta siinä on meijän voima, epäitsekkäästi välillä vaan antaa.
Jokainen on itsekäs yksilö ja tuntuu pahalta jos toinen ei annakaan enää.. Mä en vuosikausia suostu vain antamaan, aikasemmin on haettava apua ja juteltava asiat halki.
Toisten virheitä katsoneena voin sanoa, että jos me tästä joskus erotaan niin sitä ennen on varmasti kaikki yritetty. Eikä vaan itsekkäästi huudettu omien halujen perään ja/tai jättäny kuuntelemasta toisen haluja.
Ollaan oltu reilut viis vuotta vasta yhdessä ja kaveriporukasta me ollaan pisimpään yhdessä roikkunut pari, muut on tullu ja menny.
Sanoin ettei olla täydellisiä, eli valitettavaa löytyy jos valittaa haluaa, mutta tiedän mitä mieheni haluaa ja mihin pystyy ja päinvastoin. Ollaan puhuttu jo vuosia sitten kasvatusmenetelmistä ja haaveista sun muista niin ei tule pahoja yllätyksiä ja halutaan samoja asioita elämältä.
Aina ei kuitenkaan saa mitä haluaa, joskus tarttee tehdä kompromissejä ja joskus antaa kokonaan periks.
Meijän menemisistä harrastuksiin tai bilettämisiin ei tule toiselta nipottamista koska meillä on selvät sävelet suhteessa.
Sulla on avioerolapsena kokemusta asiasta, mutta yksinhuoltajuudesta toivottavasti ei tulekaan. Sä olet kuitenkin eri viivalla perhesuhteinesi, keskutelevine kumppaninesi. Kaikilla ei ole yhtä hyvin. Totta kai teidän kannattaa pitää kynsin hampain toistanne ja suhteestanne kiinni, jos se kerran toimii.
Asioista voi aina puhua, mutta vain ne jotka omakohtaisesti elävät sitä mitä kirjoittavat voivat edes pääpiirteissään tajuta edes osaa mahdollisista syistä ja seurauksista. Ei ehkä kannattaisi yrittää olla viisaampi mitä onkaan. Jossittelu ja etukäteen suunnitteleminen on joka tapauksessa eri asia. Kummallista muuten, että olet yksinhuoltajapalstalla miettimässä mitä sinä ainakin tulet lapsesi kanssa tekemään.. Oliko alitajuinen valinta ?
Mielestäni ero on tapahtuneen virheen korjaus, jos siinä on jo lapsiakin mukana, niin ei edes kyse ihan pienestä virheestä.
Älkää yleistäkö omia kokemuksianne. Ei parisuhde ole kaikille kulissia, pakkopullaa ja virhevalinta.
Mitä baareihin tulee, niin monella niissä ramppaaminen näkyy olevan elämäntehtävä eron jälkeen. En ota kantaa siihen miten tämä vaikuttaa lapsiin, mutta tärkeää se näkyy olevan.
Ei... Siinä ei koskaan ole kyse pienestä virheestä. Mutta onko virhe se lapsi vai se mies? Olen miettinyt tilantees uudestaan ja uudestaan monta kertaa ja aina olen tullut samaan tulokseen. Synnyttäisin sen lapsen. Vaikka tietäisin sen mitä nyt isästä tiedän... synnyttäisin. Ehkäpä vain olisin valinnut toisen isän.
Ikävä kyllä mennyttä ei saa takaisin, eikä tulevaisuutta tiedä, eikä sen perusteella pääse valitsemaan isää... Vaan se kaikki tehdään koska se silloin tuntuu hyvältä ja toivotulta.
Ja monet käy baareissa. Yh, sinkut, homot, lesbot, äidit, isät... mutta jotenkin ihmiset tarttuvat eniten sanaan yh. Se on pahasta, ne on pahoja, ne eivät huolehdi lapsistaan jne.
Ja monesti eron jälkeen siellä voi käydäkkin useasti. Mutta ei sen seksin takia, vaan olemassa ja tapaamassa ihmisiä. Pitämässä hauskaa, jotta jaksaisi taas kotona. Vanhemmatkin tarvitsevat välillä tuuletusta... Eiköhän jokainen itse tiedä mikä vaikutus sillä on lapsiin. Jos minun lapseni sanoo et mene, niin silloin en mene. Niin yksinkertaista se on.
tuli kirjoitusvirhe ja haluaisin ihan ilmoittaa, että tarkoitus oli kirjoittaa olen miettinyt ittekseni tai miten se ny meni... Oon mä lahopää, kun en ny muista miten tarkallee kirjoitin, mutta itteeni tarkoitin, en sua.
Kiitoksia valoisasta kirjoituksestasi!
Minulla on näköjään kohtalotovereita,itse tosin ulkoilutan itseäni vain joka toinen kuukausi ihan itsekseni, ihaillen yhtä ja tiettyä herraa jo puolitoista vuotta.
Ei jokainen yh juopottele tai metsästä miehiä reissuillaan ja kotiin eivät kaikki seuraa tahdo.
PS Paino putoaa, tupakkalakko pitää ja viina ei maistu, myös elämä hymyilee.