Noin 3 vuotta sitten meidän kissa lopetettiin,se oli 6 v ja se oli silleen sairas että sillä oli aina maha auki ja se jouduttiin puhdistamaan.viimeisinä kuukausina ronja alkoi oksennella ja voida pahoin se joi paljon. Iskä oli nukkumassa kun me olimme mummolla,(meillä oli 2 muuta pentua meidän mukana)iskä kuuli mun kissa hyppäsi hyllltä alas ja se naukaisi,se kävi jättämässä jäähyväiset.
toinen kerta oli kun olin nukkumassa(olin 10 v) niin tunsin kuinka kissa hyppäsi jalkojeni päälle(sen tunnee selvästi ku se etsii nukkumapaikkaa)ja käpertyi keräksi minun jalkojen keskkelle,ekaksi luulin että se oli toisista kissoista ja aloin silittämään yllätyksekseni tunsin erittäin lämpimä kohdan ja tiesin että se oli rakas ronjani :(
toinen kerta oli kun olin nukkumassa(olin 10 v) niin tunsin kuinka kissa hyppäsi jalkojeni päälle(sen tunnee selvästi ku se etsii nukkumapaikkaa)ja käpertyi keräksi minun jalkojen keskkelle,ekaksi luulin että se oli toisista kissoista ja aloin silittämään yllätyksekseni tunsin erittäin lämpimä kohdan ja tiesin että se oli rakas ronjani :(
Vastaukset 13
Vanhimmat
Omat kissani (3 kpl) ovat myös siirtyneet manan majoille. Olen silti tuntenut kissan hyppäävän sängylleni ja käyvän nukkumaan jalkaani vasten, useammankin kerran. Silloin ajatuksena on ollut ainoastaan "älä vaan lähde pois". Sen verran ikävä vaivaa edelleen. Ihan alussa kurotin silittämään kissaa, mutta kun käteni tapasi tyhjää, muistin, ettei minulla enää olekaan kissoja.
En tiedä, onko kyseessä jonkinlainen kosketus- tai havaintomuisti. Olipa mikä tahansa, tilanne tuntuu todella miellyttävältä.
Ihanaa. Suru eläimen puolesta on kova ja rakkaus kurkoittaa yli kuoleman rajan.
pelottavaa :O
ei se pelottanut yhtään,tuli turvallinen ja hyvä olo kuin rakas oli lähellä :)
Liittyyköhän surutyöhön. Kun suree kovasti kuollutta oamsita ja vaikkapa lemmikkiä, psyyke voi kuvittella kaikenlaista aistiharhaa. Tämä on hyvinkin tyypilistä surutyön alussa: tuntuu kuin poimennyt olis koko ajan läsnä.
Ninnu,
Kyllä nuo kokemukset ihan totta ovat. Lemmikkieläinten kummitukset ovat paljon yleisempiä kuin kummittelevat ihmiset, ja niiden läsnäolo tuntuu yleensä paljon mukavammalta kuin ihmiskummitusten. Uskoisin sen johtuvan siitä, että lemmikkieläimen henki jää maan päälle eri syystä kuin kuolleen ihmisen henki. Eläinkummitukset ovat rakastavia sieluja, mutta maan pintaan jäävät ihmissielut ovat useimmiten olleet itsekkäitä ja jopa ilkeitä henkilöitä.
Minä olen nähnyt kaksi kertaa aavehevosen. Voin sanoa, että ei ollut mukava kokemus.
Hankasalmella eräällä Niemisjärven rantaniityllä/pellolla on nähty valkoinen aavehevonen. Aavehevonen näyttäytyy kuulemma vain elokuun loppupuolella sumuisina aamuöinä. Itse näin kyseisen aave-eläimen tullessani öiseltä kalareissulta. Huomasin hevosen peltoaukean rannalla, se katsoi kun soutelin mökkirantaa kohti. Sitten hevonen kääntyi ja käveli usvaan kadoten sen sisään.
Kyselin paikallisessa kaupassa kenenkähän hevonen se mahtaa olla, vastaukseksi sain että kyseessä on aavehevonen. Pidin vastausta vitsinä, mutta kun kuulin lisää näitä samanlaisia juttuja, ajattelin että ehkä tosiaan näin tuon kyseisen haamuhevosen.
Mielenkiintoista..
Itse muistan ekan lemmikkikanini kuoleman, tein surutyötä viisikin vuotta ennen kuin pystyin menemään itkemättä hoitamaan muita kanejani kuitenkin koko surutyön ajan saattoi tuntea sen läsnäolon. Esimerkiksi saattoi tuntea jonkun painavan selällään sylissä, minun puputtini ja sitten sitä että musta varjo vilistää heinikossa iltahämärissä, naapurin kukkapenkissä juoksee musta pallero tms. Ja ruokasäkki rapisee (kanini tunki ruokasäkkiin aina :D ). Enään surutyön tehtyä se ei vaivaa niin paljon ja kummittelu on lakannut (ellei lasketa sitä että joku kaataa kynttilän haudalta aika kömpelösti, ja olen voinut katsella vieressäkin kun se tapahtuu, eli tiedän ettei se oli normaalia luonnovoimaa).
Uskon että lemmikki voi huomata joskus ettei se enään kuulu kotiinsa ja lähtee valoon, muuten tämäkin talo kuhisisi aaveita.
Hei! Löysin tälläsen blogin kannattaa lukea, siellä on kokemuksia hengistä ym.
http://hilla-verna.blogspot.com/
Kun koirani kuoli ja suruni oli kova, pari päivää myöhemmin näin sänkyni vierellä koirani näköisen vaaleanruskean varjon, se ikäänkuin tuli luokseni. Näky kesti vain muutaman sekunnin.
Mökkimme ympäristössä olen nähnyt vähän pöllöä muistuttavan hahmon jolla on punaisen oranssit silmät. Muuten menisi ehkä pöllöstä, mutta otuksella on kokoa arviolta 2,5 metriä. Mitään se ei ole meille tehnyt, mutta lapset pelkäävät sitä kuin ruttoa. Yleensä se näyttäytyy iltaöisin tai aikaisin aamulla, se seisoo yleensä avoimella paikalla hiljaa tuijotellen. Sitten se saattaa kadota yhtäkkiä kuin salamaniskusta.