Sotainvalidien veljesliitto

Sain tuossa puhelinsoiton jossa sotainvalidien veljesliitosta soitettiin ja tiedusteltiin halukkuutta joulukorttien ostoon. Kun kieltäydyin, minulta agressiiviseen sävyyn tiedusteltiin miksi heidän pitää kärsiä väliinpitämättömyydestäni. Kerroin tukevani toista järjestöä joka aiheutti voimakkaan syytösten tulvan. Kerrottiin kuinka heiltä on rahat loppu ja että kaikki kiinteistötkin on myyty jotta rahaa saataisiin. Minulle annettiin kuva että jos en auta,olen vstuussa sotainvalidien loppuelämän kurjuudesta. Tässä vaiheessa itsellänikin rupesi niskakarvatnousemaan pystyyn jamietin että on aika tehdä hieman taustatyötä.

Menin sotainvalidien www-sivuille, www.sotainvalidit.fi ja koitin etsiä sieltä toimintakertomusta tai tilinpäätöstä. Sitä en löytänyt. Uutisissa muistan kuitenkin kerrotun että heillä olisi erilaisissa säätiöissä noin 30Me rahaa.

Se mitä sotainvalidien sivuilta löysin, oli 46 ihmisen palkattu armeija joka hoitaa säätiön asioita. Ja ihan oma lakimieskin oli keskusjärjestöön palkattuna.

Tietääkö kukaan mistä saisi tämän sotainvalidien veljesliiton tilinpäätöksen, tai mistä sen voisi ladata. Sillä ennen lahjoitustani on aika tarkastaa sen nykyinen tila ja joko varmistaa tai kumota puhelimessa esiteyt asiat. Jos asin on,kuten sanottu, niin he tarvitsevat tukea. Mutta jos ei, niin perästä kuuluu...
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Miten se nyt olikaan kirjoitti:

Sain tuossa puhelinsoiton jossa sotainvalidien veljesliitosta soitettiin ja tiedusteltiin halukkuutta joulukorttien ostoon. Kun kieltäydyin, minulta agressiiviseen sävyyn tiedusteltiin miksi heidän pitää kärsiä väliinpitämättömyydestäni. Kerroin tukevani toista järjestöä joka aiheutti voimakkaan syytösten tulvan. Kerrottiin kuinka heiltä on rahat loppu ja että kaikki kiinteistötkin on myyty jotta rahaa saataisiin. Minulle annettiin kuva että jos en auta,olen vstuussa sotainvalidien loppuelämän kurjuudesta. Tässä vaiheessa itsellänikin rupesi niskakarvatnousemaan pystyyn jamietin että on aika tehdä hieman taustatyötä.

Menin sotainvalidien www-sivuille, www.sotainvalidit.fi ja koitin etsiä sieltä toimintakertomusta tai tilinpäätöstä. Sitä en löytänyt. Uutisissa muistan kuitenkin kerrotun että heillä olisi erilaisissa säätiöissä noin 30Me rahaa.

Se mitä sotainvalidien sivuilta löysin, oli 46 ihmisen palkattu armeija joka hoitaa säätiön asioita. Ja ihan oma lakimieskin oli keskusjärjestöön palkattuna.

Tietääkö kukaan mistä saisi tämän sotainvalidien veljesliiton tilinpäätöksen, tai mistä sen voisi ladata. Sillä ennen lahjoitustani on aika tarkastaa sen nykyinen tila ja joko varmistaa tai kumota puhelimessa esiteyt asiat. Jos asin on,kuten sanottu, niin he tarvitsevat tukea. Mutta jos ei, niin perästä kuuluu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu