Onko väärin?

Eli, ollaan tapailtu todella mukavan tuntuisen miehen kanssa muutamia kertoja ja mies on sanoillaan ja käytöksellään osoittanut olevan todella kiinnostunut ja ihastunutkin luultavasti kun ikävöi kovasti. Ongelma on se, etten itse tunne samoin ollenkaan, vaikka miehessä on melkein kaikkea mitä toivoa saattaa; huumorintaju kohdillaan, hyvännäköinen, kiltti, huomaavainen, avoin, ymmärtäväinen, älykäs.. En ymmärrä miksen tunne enempää tätä miestä kohtaan, tuntuu vain kun veljen kanssa olisi tämän seurassa... Ja nyt siihen itse asiaan, onko ok, jos viihteellä ollessani satun säätämään muiden miesten kanssa? Siis tarkoitan että tavallaan olen hyvinkin kiinnostunut tästä miehestä ja voisin jopa sanoa ikävöiväni jos ei olla nähty päiviin, mutta en vaan tunne fyysistä vetoa tähän mieheen ja siksi baareissa käydessä alkaa kaipaamaan jotain 'vipinää'(en puhu ihan seksin harrastamisesta, vaan pusuttelusta ja halailusta jne..) Enkä usko että sellainen pieni säätäminen kävisi omantunnonkaan päälle, kun emme vielä ihan seurustele kuitenkaan. Ihan asia erikseen on sitten tietysti jos seurusteltaisiin, mutta siitä ei olla vielä puhuttu.
Toisaalta tunnen kyllä etten ansaitse tätä miestä ja uskon että jos saisi kuulla että olen jonkun toisen kanssa säätänyt niin ei haluaisi enää nähdä.. Siispä, mitä mieltä?
Hyvä minä, sain itseni kuulostamaan melkein huoralta, vaikka olen kaukana siitä.
9292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No siis huoraustahan tuo on.

Siis se että et oikeasti kerro tätä sille ihmiselle joka on kyseessä: ""etten itse tunne samoin ollenkaan,"

Samalla kun selkeästi haaveilet ja suunnittelet toisten miesten kanssa säätämisestä.

Tällä hetkellä pelailet miehen kanssa ja se tekee sinusta, pahoittelen huoramuksen.

Vai miltä sinusta tuntuisi jos peli olisi toisin päin?
Olisit kiinnostunut miehestä ja yrittäisit pitää yhteyttä kun hän vehtaa selän takana naisten kanssa ja säätää?

Se mikä on hälyttävää ajattelussasi minun mielestäni on tämä:
"Enkä usko että sellainen pieni säätäminen kävisi omantunnonkaan päälle, kun emme vielä ihan seurustele kuitenkaan."

Eli kyse on siis jostakin joka ei kävisi sinun omantunnon päälle vaikka tietäisit tekeväsi ainakin jonkin verran väärin kun te ette ehkä vielä niin vakavasti seurustele?

Itse miehenä joka on suora näissä asioissa en pidä lainkaan teistä viivan päällä tanssijoista ja pelleilijöistä.

No et ansaitse häntä etkä ketään muutakaan tuolla pelillä.

Äänestä
  • Oppisit tuntemaan miltä toisesta ihmisestä ehkä tuntuu ja miten väärin teet häntä kohtaan etkä miettisi asiaa vain omasta pienestä maailmastasi ja itsestäsi lähtien.

    Suotta mietit onko joku asia yleisellä tasolla väärin tai kolkuttaako sinun omatunto (varsinkin kun sen oikein kouluttamalla saa sen olemaan tuntematta koskaan mitään) koska kysymyshän on siitä miten väärin teet tuota miestä kohtaan ja miltä hänestä tuntuu.

    Tässä maailmassa ei ole pelkästään kyse siitä miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä haluat ja miten manipuloida ihmisiä saadaksesi mahdollisimman paljon tunnetyydytystä.

    Joko joudut siis luopumaan tuosta miehestä tai sitten säätämisestä. MItään välimuotoja ei ole olemassa.

    Äänestä

Provo?

Äänestä
  • Voi olla, tai sitten kyseessä on nuori nainen.

    Olen tuntenut joitakin nuoria naisia joilla ei ole mitään ongelmaa käydä baarissa "tuulettumassa" ja viettämässä tyttöjen iltaa katsellen miehiä ja etsimässä sitä "Kiellettyä hedelmää" (vaikkei varsinaista seksiä harrastettaisikaan) sekä mittailemassa omaa viehätysvoimaa ja selailemassa "tarjontaa" samalla kun mies jota on tapailtu tai jopa seurusteltu istuu kotona miettien tätä naista.

    Nykynaiset ovat tällaisia valitettavan usein.

    Äänestä

  • Herätys! kirjoitti:

    Voi olla, tai sitten kyseessä on nuori nainen.

    Olen tuntenut joitakin nuoria naisia joilla ei ole mitään ongelmaa käydä baarissa "tuulettumassa" ja viettämässä tyttöjen iltaa katsellen miehiä ja etsimässä sitä "Kiellettyä hedelmää" (vaikkei varsinaista seksiä harrastettaisikaan) sekä mittailemassa omaa viehätysvoimaa ja selailemassa "tarjontaa" samalla kun mies jota on tapailtu tai jopa seurusteltu istuu kotona miettien tätä naista.

    Nykynaiset ovat tällaisia valitettavan usein.

    Olet ehkä oikeassa. Tiedän itsekin tuollaisia tapauksia ja vaikuttaa sivusta katsoen touhu aivan käsittämättömältä. Ehkä hetkellisesti ajattelin, että tuollaiset ihmiset olisivat niin suuri vähemmistö, että kukaan ei kirjoita tuollaista tosissaan vaan korkeintaan muita kiusatakseen, mutta taidat olla oikeassa, että tuollaisia ihmisiä on. Nyt kun asiaa mietin, niin tuollaisesta kuuleekin vähän liian usein.

    Kaikki yrittää elää jotain typerää Sinkkuelämää-elämää ilmeisesti nykyään.

    Äänestä

Kuulostaa vähän samantapaiselta kuin minun ystävyyssuhteeni vastakkaiseen sukupuoleen. Niissä on niitä hyviä, ihania ihmisiä, joita joskus jopa kaipaan, kuten muitakin läheisiä ihmisiä ja ystäviä, mutta ystäviä ne on ja haaveilen joskus kohtaavani rakkauden. Välittämistä on noihinkin ystäviin ja jonkinnäköinen ihmissuhde, mutta ei ole mitään ja minkäänlaista tarkoitusta eikä etenkään tarvetta yrittääkään tehdä niistä ystävyyssuhteista jotakin muuta kuin mitä ne ovat, kun ne eivät muuta ole.

En ymmärrä mitä tarkoitat tuolla määrittelyllä, että olet kiinnostunut? Mitä se tarkoittaa? Silti olet kiinnostunut muistakin ihmisistä?

Minusta ei ole väärin tietenkään jos olet vapaa, niin säätää muiden kanssa. Mutta aivan kauhean väärin on edes kuvitella seurustelevansa jonkun ihmisen kanssa, kun samaan aikaan haluaa olla kiinnostunut muistakin ihmisistä. Silloinhan on viisainta pysyä vaan iloisesti sinkkuna ja olla kiinnostunut kenestä tahtoo. Ainakin itse kokisin hirveänä loukkauksena ja tunteillani leikkimisenä, jos joku edes puhuisi mistään seurustelusta kanssani, jos ei olis ollenkaan varma, että tahtooko minut vai jotkut muut, vaikka hän kehuis luonteeni ja muut ominaisuudet taivaisiin. Aivan järjettömältä se kuulostaa.

Miten voit sanoa, että ette vielä seurustele, yleensä joko seurustellaan tai ollaan iakomassa alkaa seurustella, mutta ei siinä vaiheessa nyt enää pitäisi toiset kiinnostaa tai sitten on mietitty seurustelun aloitusta väärin perustein! Nimittäin pakkohan niitä jotakin tunteita on olla jo siinä vaiheessa, että kiinnostaa alkaa edes seurustelemaan ja jos siinä tilanteessa jo soutaa ja huopaa et mitä haluaa, niin se on tosiaankin toisen tunteilla leikkimistä pahasta päästä ja samalla myös sitä, ettei ole uskollinen edes omille tunteilleen, kun ei edes tiedä mitä ne ovat.

Mutta eniten oudolta tuntuu, että sinulla ylipäätään käy mielessäkään jonkun seurustelun aloittaminen jonkun mukavan, "huumorintaju kohdillaan, hyvännäköinen, kiltti, huomaavainen, avoin, ymmärtäväinen, älykäs" -omin sanoin määrittämäsi ihmisen kanssa, vaikka toisaalta sanot, ettet tunne samoin ollenkaan. Mistä IHMEESTÄ tulee edes mieleen et sun ikinä pitäisi seurustella sellaisen kanssa, koska maailma on täynnä tuollaisia ihmisiä, silloinhan sitä pitäisi saada mieleensä joka toisesta ihmisestä, että nytkö alan seurustelemaan? Aivan outoa minusta. Jos kysymyksessä olis yksi ainut mies maailmassa, vois olla eri asia, mutta kun niitä riittää satoja. Munkin pitäisi varmaan seurustella töistäni puolen henkilökunnan kanssa, kaikkien ystävieni kanssa, naapureistakin osan..

Mistä sä siis edes olet päähäsi saanut että sun PITÄÄ seurustella ihmisen kanssa, ja itse sanot ettei ole edes samanlaisia tunteita? Sinustahan tässä on kysymys, ei jonkun toisen luonteesta tai olemuksesta, niitä riittää. Käsittämätöntä sekoilua? Olen pahoillani että sanon kärkevästi, mutta kun ei mene jakeluun yhtään mistä koko asia on tullut edes mieleen sinulle?

Äänestä

"Mistä sä siis edes olet päähäsi saanut että sun PITÄÄ seurustella ihmisen kanssa, ja itse sanot ettei ole edes samanlaisia tunteita?"

Jos olisit lukenut tarkemmin, niin kirjoitin että olen miehestä kiinnostunut ja ikävöin, kun ei olla nähty. eli kyllä tunteitakin on omaltakin puolelta, muttei läheskään niin paljon kun miehellä, mikä tässä ahdistaakin. Tuntuu ihan oikeasti pahalta kun ei voi vastata samalla tavalla toisen tunteisiin, vaikka haluaisi.
Ikimaailmassa en tälläistä tietenkään olisi kysynyt jos oltaisiin tämän miehen kanssa oltu todella läheisesti ja tiiviisti ja toisinsanoen siis seurusteltaisiin, mutta ihan niin ei ole toistaiseksi ainakaan. Tunnen itseni sen verran kuitenkin, että humalassa en tajua ajatella asioita toisten kannalta ja ratkaisu tähän olisikin varmaan alkaa absolutistiksi...En siis haaveile vartavasten että teenpä sitten sitäsuntätä... Joku kehottikin miettimään miltä itsestä tuntuisi, ja voin sanoa ettei se olisi niin vakavaa että lopettaisin koko homman siihen, varsinkin juuri kun tämä mies on sellainen mistä olen haaveillut, mutta minkä sille tässä mahtaa kun tuntuu ettei ole kemiaa, mutta toivonkin tässä että alkaisi omaltakin puolelta tunteet syvenemään vaikka sitten hiljalleen.
Ja ei, tämä ei ole provo, olen sitten näköjään helveti n huono ilmaisemaan itseäni:D

Äänestä
  • Niin ja olin kyllä kirjoittanut etten tunnen samoin OLLENKAAN, eihän se siis ihan niin ole. Mutta siis tajuatte varmaan. tai ehkä ette, kun en tunnu itsekkään tietävän mitä tarkoitan ja haluan. Nyt voittekin sortaa lisää ja haukkua huoraksi.

    Äänestä

  • tgfm kirjoitti:

    Niin ja olin kyllä kirjoittanut etten tunnen samoin OLLENKAAN, eihän se siis ihan niin ole. Mutta siis tajuatte varmaan. tai ehkä ette, kun en tunnu itsekkään tietävän mitä tarkoitan ja haluan. Nyt voittekin sortaa lisää ja haukkua huoraksi.

    Ei ole mikään tarkoitus haukkua tai sortaa ketään. Eniten hirvittää oma kohta, ettei koskaan menisi itse tekemään kuin sinä, että sekoittaisi perusihmisten väliset välittämiset ja hyvintoimeentulemisen sitten siihen, että nyt pitää syttyiä se suuri rakkaus ja olla kuin vähän epätoivoinen, että kun toinen olisi niin hyvä ja tässä on kuitenkin vähän tunteitakin, niin sitten tekemällä tekisi siitä itselleen sen the rakkauden ja sitten pienessä mielessään pohtii, että mikä on kun muut kiinnostaa.

    Siis eikö sun elämässä ole miehiä ollut sen vertaa, että kun ensimmäinen näennäisen hyvä tapaus jonka kanssa nyt on jonkinlaisessa säällisessä ihmissuhteessa kuten ystävätkin, sä alat heti kuvitella ja odottaa niitä tunteita. Onko sulla ollut kokemusta miehistä sen vertaa, että olisit ystävä miesten kanssa ja tietäisit, että kyllä niistäkin voi välittää ja ikävöidä, vaikka ei tarvitse ahdistaa itseään, että nyt pitäisi tulla ne suuren rakkauden tunteet. Että nyt niiden sitten pitäisi tulla kun toinen on varustettu ominaisuuksilla 1,2 ja 3. Ja eikö susta ole tässä maailmassa niin paljon välitetty ennen, että sä jotenkin koet että sulle PITÄISI silti tulla niitä tunteita takaisin. Mitä jos susta olis kiinnostunut viisitoista eri miestä, kokisitko sä sittenkin että sun pitää tuntea niitä kohtaan niin. Et kokisi ja ahdistaisi itseäsi noin nurkkaan.

    Ei seurustelu tarkoita sitä, että seurustelun tuloksena ne oikeat tunteet tulevat. Ne tulevat, jos ovat tullakseen, ja sillä seurusteli tai ei, on sen kanssa vähän tekemistä. Ne tunteet voivat syventyä seurustelun aikana, mutta niinsanottu seurustelu ei luo kahden ihmisen välille tunteita.
    Ei ystävyyssuhteetkaan ole täysin tunteettomia, ei se niinkään ole, mutta miksi näet asiat niin mustavalkoisesti, että joko on jotain tunteita ja niistä seuraa seurustelu ja sen myötä rakastuminen tai sitten ei ole tunteita. Ei asiat ole niin mustavalkoisia.
    Jos sulla olis yksi tai parikin ystävyyssuhdetta mieheen, sä tajuaisit, että ne on aika eri asioita, pystyisit helposti vertaamaan ne tunteet ja erottamaan toisistaan. Lisäksi käykö niin, että jos niitä tunteita ei tule, mitä sä odotat, niille on kuitenkin paikkansa ja ne tulevat sitten jokatapauksessa joskus riippumatta siitä olit sä sitonut itsesi noihin perusvälittämisen tunteisiin tai et.

    Ei ole niinkään, että ihmissuhteet on joko tai, että tunteita on tai ei ole. Jokaikisessä ihmissuhteessa on tunteita varmasti. Mutta se, minkälaiset tunteet tulkitsee rakkaudeksi ja mitä odottaa ja haluaa rakkaudelta on sitten asia erikseen. Jokainen tietysti päättää itse, mihin suhteeseen lyö sen leiman, että rakkautta on, mutta itse lopulta tietää sydämessään, mikä se tilanne on ja se ei välttämättä ole se, että niitä tunteita ei olisi ollenkaan jos ei rakasta tai jos rakkautta ei lahjaksi vaan saa vaikka haluaa ja tekisi kaikki mahdolliset temput myös itselleen rakastuakseen. Itsensä kanssa sitä kuitenkin pitää elää koko elämänsä ja omien tunteidensa ja ajatustensa. Ja sen pohjimmaisen tiedon kanssa, että mikä tilanne on. Rakastaminen totuudessa myös itseään on tärkeää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tgfm kirjoitti:

Eli, ollaan tapailtu todella mukavan tuntuisen miehen kanssa muutamia kertoja ja mies on sanoillaan ja käytöksellään osoittanut olevan todella kiinnostunut ja ihastunutkin luultavasti kun ikävöi kovasti. Ongelma on se, etten itse tunne samoin ollenkaan, vaikka miehessä on melkein kaikkea mitä toivoa saattaa; huumorintaju kohdillaan, hyvännäköinen, kiltti, huomaavainen, avoin, ymmärtäväinen, älykäs.. En ymmärrä miksen tunne enempää tätä miestä kohtaan, tuntuu vain kun veljen kanssa olisi tämän seurassa... Ja nyt siihen itse asiaan, onko ok, jos viihteellä ollessani satun säätämään muiden miesten kanssa? Siis tarkoitan että tavallaan olen hyvinkin kiinnostunut tästä miehestä ja voisin jopa sanoa ikävöiväni jos ei olla nähty päiviin, mutta en vaan tunne fyysistä vetoa tähän mieheen ja siksi baareissa käydessä alkaa kaipaamaan jotain 'vipinää'(en puhu ihan seksin harrastamisesta, vaan pusuttelusta ja halailusta jne..) Enkä usko että sellainen pieni säätäminen kävisi omantunnonkaan päälle, kun emme vielä ihan seurustele kuitenkaan. Ihan asia erikseen on sitten tietysti jos seurusteltaisiin, mutta siitä ei olla vielä puhuttu.
Toisaalta tunnen kyllä etten ansaitse tätä miestä ja uskon että jos saisi kuulla että olen jonkun toisen kanssa säätänyt niin ei haluaisi enää nähdä.. Siispä, mitä mieltä?
Hyvä minä, sain itseni kuulostamaan melkein huoralta, vaikka olen kaukana siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu