Vain yksi vastaus (1. osa)

Petra oli just katoamassa nurkan taakse, mutta mä ehdin huutaa sen perään. ''Petra, odota!'' ''Ai, moi Tuomas. Mitä asiaa?'' ''No mun piti kysyä yhtä juttua... Nähtäiskö tänään koulun jälkeen?'' ''Mihin aikaan?'' Petran suorasukainen vastaus yllätti mut ihan täysin. Mä olin ihan nolona, vaikka ei mua usein jännittänyt pyytää tyttöjä ulos. ''Käviskö vaikka viideltä teillä?'' ''Ihan miten sä haluut. Nähdään.'' Ilmeisesti Petralla oli kiire, koska ei se muuten olis häippässyt niin hätäseen.

Elämä tuntui hymyilevän leveintä hymyään. Mun edellinen suhde - Mari oli kyllä loppujen lopuks aikamoinen lutka, jos nyt totta puhutaan - oli päättyny jo kuukausi sitten, mutta sen jälkeen naisrintamalla on ollut vähän enemmänkin tarjokkaita. Ehkä se on tää alkusyksy, kun kaikki on ehtineet kyllästyä toisiinsa kesällä. Mulla ei toisaalta oo ikinä ollukaan vaikeuksia, jos tytöistä puhutaan. Hengailenhan mä paljon ihan jätkäporukallakin, mutta mä vaan tunnen, et mä oon aika paljon muita edellä. Kehityksellisesti.

Paitsi että poikkeushan vahvistaa säännön. Mun ryhmään tuli sellanen naistenmies, että ei paremmasta väliä... Sen nimi on Jussi, ja sillä näyttäis olevan hitonmoinen suosio tyttöjen keskuudessa. Se kävelee ohuella jäällä, sillä mä oon tähän mennessä hallinnut tätä areenaa. Kyllä se nyt vaikuttais olevan ihan OK tyyppi, mutta siinä on kyllä jotain tosi epäilyttävää... En mä nyt sano, että se mielipuoli on, mutta mä oon pitäny sitä silmällä. Mulla on omat epäilykseni.

---

Kello oli jo 17.16, eikä Petraa näkynyt missään. Mä olin yrittänyt soittaa sille jo viis kertaa, mutta ilmeisesti se oli unohtanu kännykkänsä jonnekin. Sellasia ne tytöt joskus on, mä aattelin. Sitten nurkan takaa ilmestyi tuttu hahmo. Ja selityskonsertti oli taattu... ''Anteeks ihan kauheesti, mut mä myöhästyin bussista, kun mä en löytäny mun hiuslakkaa. Ja ai nii, se kännykin jäi. Mutta sullahan on kännykkä?'' ''Joo, onhan mulla...'' ''No, mihinkäs mennään?'' ''Mä aattelin, että ihan vaan kävellään ja jutellaan.''

Alkuhankaluuksien jälkeen Petra tuntui kyllä tosi mielenkiintoiselta mimmiltä. Meillä oli aika paljonkin yhteistä, ja sen persoonallisuus oli jotenkin niin... Särmikäs. Se olis ehkä paras sana kuvaamaan sitä. Tokihan toi hiuslakkaepisodi vähän pisti miettimään, mutta hitto vie: sehän ties vaikka mitä nykymaailman menosta! Se on tosi kiinnostunut politiikasta, ja se onkin miettinyt kansanedustajan uraa. Täytyy kyllä myöntää, että siinä olis homma, joka sille sopis kuin nenä päähän. Ja söpö nenä Petralla olikin.

Me hengailtiin kaiken maailman paikoissa iltayhdeksään saakka, mutta sitten Petran piti mennä kotiin. Me ei sovittu uudesta tapaamisajasta, mutta mä olin varma, että meidän tapaamiset ei tohon loppunut. Kyllä Petra tuntu musta pitävän, mitä mä nyt tarkkailin sen kehonkieltä. Mä oon ylipäänsä aika hyvä päättelemään, mitä ihmiset ajattelee jo pelkästään katsomalla niitä. Hyvistä geeneistä ei tässä kohtaa oo tietoakaan...

---

Muutamaa päivää myöhemmin tapahtu jotain tosi omituista. Mä ja Petra oltiin kävelemässä puistossa, kun yhtäkkiä Jussi ilmestyi vastakkaisesta suunnasta. Petra oli kuitenkin huomannut sen mua aiemmin: ''Hei, kato! Se on Jussi.'' ''Niinhän toi näyttää olevan...'' ''Mut eihän se asu täällä.'' ''Ei mua ainakaan kiinnosta... Ehkä ei.'' ''Mikä sulla on Jussia vastaan?'' ''E-ei mikään...'' ''No onhan sulla! Sä et koskaan puhu sille koulussa etkä koskaan tee sen kanssa yhtään mitään!'' ''Miten se nyt sua liikuttaa?''

Meidän tappelu keskeytyi, kun Jussi oli kävellyt jo muutaman metrin päähän. ''Mitenkäs kyyhkyläisillä oikein menee?'' Sen ivallinen äänensävy oli myrkkyä mulle. Mä meinasin käydä siihen lipevään lieroon käsiks, mutta Petran läsnäolo esti mun aikeet.