Kävin tänään Kelan nettisivuilla hoitamassa sähköisesti asioitani. Siinä sivussa huomioni kiinnittyi sattumalta seuraavanlaiseen uutiseen:
-------------------------------------
Cymbalta-valmisteen korvattavuus päättyy 31.3.2012
Lääkkeiden hintalautakunnan käsiteltävänä on ollut Cymbalta-valmisteen korvattavuutta ja kohtuullista
tukkuhintaa koskeva uusintahakemus. Hintalautakunta on hylännyt hakemuksen, koska valmisteelle
ehdotettuja tukkuhintoja ei pidetty kohtuullisina.
Potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi valmisteen korvattavuus päättyy vasta siirtymäajan jälkeen
31.3.2012. Myyntiluvanhaltijalla on mahdollisuus hakea siirtymäaikana tai sen jälkeenkin uudelleen
valmisteelle korvattavuutta ja kohtuullista tukkuhintaa.
Duloksetiinia sisältävä Cymbalta-valmiste on tarkoitettu masennuksen, perifeerisen diabeettisen
neuropatiakivun ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoitoon. Kansaneläkelaitoksen tilastotietojen mukaan
duloksetiinia sisältävistä valmisteista maksettiin vuonna 2010 korvauksia noin 25 000 vakuutetulle.
Lisätietoja
Yliproviisori Minna Manner, puh. 09 160 74787, [email protected]
Johtaja Lauri Pelkonen, puh. 09 160 74202, [email protected]
------------------------------------------------
Olen itse Cymbaltan käyttäjä, ja minulla se on käytössä masennukseen ja paniikkihäiriöön. Yllä oleva uutinen kuulosti huolestuttavalta, koska kyseinen lääkehän on suhteellisen kallis.
-------------------------------------
Cymbalta-valmisteen korvattavuus päättyy 31.3.2012
Lääkkeiden hintalautakunnan käsiteltävänä on ollut Cymbalta-valmisteen korvattavuutta ja kohtuullista
tukkuhintaa koskeva uusintahakemus. Hintalautakunta on hylännyt hakemuksen, koska valmisteelle
ehdotettuja tukkuhintoja ei pidetty kohtuullisina.
Potilaiden hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi valmisteen korvattavuus päättyy vasta siirtymäajan jälkeen
31.3.2012. Myyntiluvanhaltijalla on mahdollisuus hakea siirtymäaikana tai sen jälkeenkin uudelleen
valmisteelle korvattavuutta ja kohtuullista tukkuhintaa.
Duloksetiinia sisältävä Cymbalta-valmiste on tarkoitettu masennuksen, perifeerisen diabeettisen
neuropatiakivun ja yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoitoon. Kansaneläkelaitoksen tilastotietojen mukaan
duloksetiinia sisältävistä valmisteista maksettiin vuonna 2010 korvauksia noin 25 000 vakuutetulle.
Lisätietoja
Yliproviisori Minna Manner, puh. 09 160 74787, [email protected]
Johtaja Lauri Pelkonen, puh. 09 160 74202, [email protected]
------------------------------------------------
Olen itse Cymbaltan käyttäjä, ja minulla se on käytössä masennukseen ja paniikkihäiriöön. Yllä oleva uutinen kuulosti huolestuttavalta, koska kyseinen lääkehän on suhteellisen kallis.
Vastaukset 19
Vanhimmat
On vaan niin, että lääketehdas Lillyn pitää tiputtaa Cymbaltan hintoja; 100 kpl 75mg geneerista Efexoria maksaa n. 6 euroa ja Cymbalta kymmeniä kertoja enemmän (kummatkin siis saman vaikutustavan lääkkeitä SNRI). Ja kun ne tehoerot ovat hyvin hyvin marginaalisia (usein venlafaxiinin eduksi).
Siis yhdessäkään suorassa tutkimuksessa Cymbalta ei ole osoittautunut tehokkaamaamksi tai paremmin siedetyksi kuin riittävä annos venlafaxiinia.
Lääke vaihtoon siis.
Joo, olen aiemmin käyttänyt myös Efexoria. Cymbalta nyt vaan toimii paremmin mulla.
Cymbalta=duloksetiini
Efexor=venlafaksiini
Näissä lääkkeissä on eri vaikuttavat aineet, joten vaikka vaikutustavat ovat samantyyppisiä, niin ne eivät ole yksi ja sama lääke.
Mulle Cymbalta on ollut huomattavasti parempi lääke kuin Efexor. Cymbalta on auttanut masennukseen, ja sivuoireetkin on vähentyneet reippaasti jos verrataan Efexoriin. Tosi ikävä uutinen Kelalta.. :(
Yksilötasolla varmasti eroja on suuntaan ja toiseen. Ongelma hintalautakunnan puolelta kuitenkin on se, että isoissa tutkimuksissa tai analyyseissä ei ole pystytty osoittamaan Cymbaltan paremmuutta verrattuna huomattavasti edullisempiin masennuslääkkeisiin. Eli valmistajan pitää laskea hintaa reippaasti, että korvattavuus isoille potilasryhmille jatkuu.
Kunpa suostuisivat laskemaan hintaa, koska tarvitsen Cymbaltaa tällä hetkellä. Mulla on hyvin pitkä historia mielenterveysongelmien kanssa, ja nyt kun vihdoin kaikkien mahdollisten lääkekokeilujen jälkeen löydän lääkkeen, joka auttaa, niin sen korvattavuus päättyy :( Olen kokeillut myös Efexoria, mutta tuloksetta.
Joo, tekis mieli itkeä. Tottakai Lily isona lääkeyhtiönä yrittää nyhtää mahdollisimman paljon rahaa tuotteestaan, koska kilpailijoita ole. Mahtaako heillä edelleenkin olla patentti voimassa, niin että halvempia vaihtoehtoja ei lähiaikoina ole tulossa markkinoille?
Onko kyseiselle lääkkeelle mitään korvaajaa, siis sellaista mikä sisältäisi duloksetiinia??? Efexoria kokeilin ensin vuoden, mutta ei se auttanut. Cymbaltalla olen sentään alkanut kokea jo jotain edistymisaskelia..
Ei ole korvaajaa. Lääkeyhtiöllä on varmaan vielä patentti voimassa, joten muut lääkeyhtiöt eivät voi kopioida lääkettä, jolloin hinta laskisi. Tosi harmi. :(
Miten tämä voi olla mahdollista? Olen kuullut niin monelta ihmiseltä että Cymbalta on ollut pelastus ja ainoa toimiva lääke kun kaikki muut on kokeiltu! Mulla 5v masennusta ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö jonka takia tulee pahoja niska- ja selkäkipuja. Näihin kaikkiin Cymbalta auttanut loistavasti ja vihdoinkin siis viiden vuoden jäkeen löysin lääkkeen joka auttaa. Cymbalta on valtavan kallis lääke joten minä en ainakaan pysty sitä enää käyttäämään jos kelakorvattavuus päättyy!
Efexor oli huonoin lääke mitä koskaan olen käyttänyt enkä todellakaan käytä toista kertaa. Vaikutus oli jotain amfetamiinin tapaista. En syönyt enkä nukkunut. Todella kaukana Cymbaltasta.
Kuten tuossa edellä oleva totesi, ei ole pystytty osoittamaan, että duloksetiinilla olisi joku erityisen hyvä vaikutus masennukseen verrattuna muihin lääkkeisiin.
Voi olla pelkkää sattumaa, että juuri duloksetiini on teillä tehonnut tai sitten kyse on lumevaikutuksesta, koska mielialalääkitys on pääosin plaseboa. Tietysti jos te uskotte, että juuri Cymbalta auttaa, niin voi olla vaikeaa saada apua muista lääkkeistä.
Olen kokeillut Cymbalta enkä saanut muuta kuin sivuoireita ja sellaisen silmät selällään" olotilan.
Duloksetiini on Lillyn patentoima, joten ei sitä ole vielä rinnakkaislääkkeenä. Käsitykseni mukaan se patentti raukeaa aika pian. Sitä voisi kysyä Fimeasta eli entisestä Lääkelaitosesta.
Noinkohan asia todellisuudessa on..tai sitten hinta on pudotetaan muiden tasolle.
Aikoinaan sitä käytin ja aikansa se "toimi", niinkuin muutkin. Nyt menossa 5:des
mielialalääke, joka ei kyllä täysiä pisteitä saa.
Sekin muuten saattaa vaikuttaa "tehoon", kun tietää lääkkeen olevan kallis...
Eli koska lääke ei toiminut sulla, niin meillä muilla vaikutus perustuu pelkkään plasebo-vaikutukseen.. No, ihan miten vain.. Itse olin hyvin sketinen Cymbaltan tehoon, koska olin ennen kyseistä lääkettä kokeillut vuosien varrella melkein kaikki "masennuslääkkeet" läpi.. Mutta niin kävi, että se auttoi...
Voisitteko muuten linkittää johonkin näihin tutkimuksiin johon vetoatte sanoessanne, että " ei ole pystytty osoittamaan, että duloksetiinilla olisi joku erityisen hyvä vaikutus masennukseen verrattuna muihin lääkkeisiin", tai "Siis yhdessäkään suorassa tutkimuksessa Cymbalta ei ole osoittautunut tehokkaamaamksi tai paremmin siedetyksi kuin riittävä annos venlafaxiinia".
Onko muista lääkeaineista sitten jotain ihan tutkimustietoa, että tehoavat erityisen hyvin masennukseen??? Lukisin ihan mielelläni tutkimuksia psyykelääkkeiden vertailuista, jos sellaisia on?
No, henkilökohtaisesti en oikein uskoisi lääkkeen hinnalla olevan plasebovaikutusta minuun, ja siihen, ja että koen sen tehonneen.
Homman nimihän on se, että masennuslääkkeitä tutkitaan vertailuna lume, tarkemmin sanottuna inertti lume ja se riittää lääkeviranomaisille.
Farmafirmat ovat voineet tehdä lisäksi tutkimuksia, joissa on mukana lumeen lisäksi ns. kolmas käsi eli joku jo hyväksytty lääke, mutta näitä lääketutkimuksia ei ole pakko julkistaa.
Miten sinä kuvittelisit, että joku masennuslääke toimisi paremmin kuin toinen, koska ne ovat kaikki OIREIDENMUKAISTA hoitoa, eivätkä perustu siihen, että ne hoitaisivat masennuksen syytä.
Psyykelääketutkimuksissa on aina paljon niitä jotka saavat vasteen lumelääkkeestä, eikä niissä tutkita edes parantumista, vaan lääkevastetta eli jotain pientä oireiden lievittymistä. Lumevaikutukseksi on arvioitu 75-90 %.
Ja lumevaikutus syntyy monista asioista: usko lääkkeisiin, usko lääkäriin, usko uusimpaan (ja kalliimpaan ) lääkkeeseen, lääkärin vakuuttelut auttavat, samoin valkoinen takki lääkärin päällä. Pillerin värilläkin on väliä. Ja silläkin on merkitystä kuinka usein käy kontrollissa lääkärin tai depressiohoitajan pakeilla.
Ei ole mitään masennuslääkettä joka toimisi erityisen hyvin. Pitkäaikaistutkimuksien mukaan vain 10-.30% lääkityistä on viiden vuoden kuluttua lääkityksen aloittamisesta ja jopa jatkuvasta lääkityksestä huolimatta kunnossa.
Jotkut toimivat kyllä vielä surkeammin, kuten Edronax ja Valdoxan.
Hoitoa ja kuntoutusta pitää kyllä hakea muualta: psykoterapiasta, ammatillisesta kuntoutuksesta, päihteiden käytön lopettamisesta, harrastamisesta, ihmisuhdeongelmien ratkaisemisesta jne.
Ohessa yksi ihan ilmaisista lähteistä saatava tutkimus PLOS-lehdestä:
Kirsch I, Deacon BJ, Huedo- Medina TB, Scoboria A, Moore TJ, et al. (2008) Initial severity and antidepressant benefits: A meta- analysis of data submitted to the Food and Drug Administration. PloS Med 5(2): e45. doi:10.1371/journal. pmed.0050045
Lilyn patentti Cymbaltaan (duloksetiini) päättyy kesäkuussa 2013. Sen jälkeen varmaan muutkin lääkeyhtiöt alkavat kopioida samaa lääkettä, jolloin hinta laskee.
Toki kaikkien mielialahäiriöiden kohdalla voi miettiä placebo-vaikutuksen osuutta potilaan olotilaan. Toisaalta tätä voi ajatella myös joidenkin muiden lääkkeiden kohdalla tyyliin: "otan särkylääkken, jotta päänsärky lakkaa" - ja särky yhtäkkiä loppuu, koska oletankin sen loppuvan kohta lääkkeen avulla... Kaikessa on loppujen lopuksi kyse potilaan omista tuntemuksista; osa voi olla placeboa, osa jotain muuta..
Se on ihan totta, että monissa lääkkeissä on lumevaikutusta.
Mutta on törkeää propagandaa väittää niiden lääkkeiden olevat tehokkaita tai täsmälääkkeitä, niin kuin SSRI-lääkkeistä on väitetty.
Korvattavuus jatkuu: http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=2686463&name=DLFE-17009.pdf
Loistava lääke. Neljättä vuotta käytän ja kahteen vuoteen en ole enää käynyt "pohjalla" lainkaan, kärsittyäni sitä ennen seitsemisen vuotta vakava-asteisesta, vuodehoitoa vaatineesta masennuksesta.