En kestä enää, en voi puhua tyttöystävälleni koska hän ei tajua mitään, tahdon saada puhua jonkun järkevän ihmisen kanssa, joka ei ole kyyninen, joka on välittävä ja rehemllinen ja avoin.
Miten voi olla näin oksettavaa ajatella edes puhuvansa jonkun kanssa? En ymmärrä, olen kyllä yrittänyt kovasti hänelle selittää asioita mutta tuntuu kuin puhuisimme eri kieltä, eikä hän tajua oikeasti yhtään mitään? Vai enkö vain arvosta häntä ollenkaan?
MIksen voi puuha hänelle? Mksei hän voi tajuta asioita? Tahdon saada tietää, että kun puhun niin minua ymmärretään, että jaksan jatkaa.
Olisi niin mahtavaa voida yhdessä miettiä suhdetta ja pohtia asioita, ja kertoa tunteista ja niin edes päin, mutta toinen ei osa mitään ja hermot menee.
Hän ei ole paha ihminen, ellei pahalla tarkoiteta vain sitä mitä saadaan aikaan. Ihan kuin sanoillani ei olisi mitään väliä. Nytkin kuvittelen, että sanon hänelle, että haluaisin puhua jostain, voisi kuvitella vaikka jättäväni hänet, ja hän ei ymmärtäisi yhtään mistä olisi kyse, ei ollenkaan. Olen niin paljon kuluttanut energiaa yrittäen selittää hänelle miltä tuntuu. En väitä tai edes kuvittele olevani oikeassa, haluaisin vain jutella kaikesta, että tietäisin itsekin paremmin mistä tunteeni johtuvat.
Lopulta hänelle ei voi sanoa enää yhtään mitään, ilman että lähtee kauhea oksetus päälle ja että kaikki menee ihan vituilleen suoraan sanoen.
Miksen minä halua jättää moista naista? En tiedä, kertokaa joku miksi tämä on niin helvetin vaikeaa. En halua menettää sitä mikä meillä on hyvää kai, en tiedä. En tosiaankaan teidä, olen aivan solmussa j aminun on pakko puhua jonkun kanssa ennen kuin järki menee.
Miten voi olla näin oksettavaa ajatella edes puhuvansa jonkun kanssa? En ymmärrä, olen kyllä yrittänyt kovasti hänelle selittää asioita mutta tuntuu kuin puhuisimme eri kieltä, eikä hän tajua oikeasti yhtään mitään? Vai enkö vain arvosta häntä ollenkaan?
MIksen voi puuha hänelle? Mksei hän voi tajuta asioita? Tahdon saada tietää, että kun puhun niin minua ymmärretään, että jaksan jatkaa.
Olisi niin mahtavaa voida yhdessä miettiä suhdetta ja pohtia asioita, ja kertoa tunteista ja niin edes päin, mutta toinen ei osa mitään ja hermot menee.
Hän ei ole paha ihminen, ellei pahalla tarkoiteta vain sitä mitä saadaan aikaan. Ihan kuin sanoillani ei olisi mitään väliä. Nytkin kuvittelen, että sanon hänelle, että haluaisin puhua jostain, voisi kuvitella vaikka jättäväni hänet, ja hän ei ymmärtäisi yhtään mistä olisi kyse, ei ollenkaan. Olen niin paljon kuluttanut energiaa yrittäen selittää hänelle miltä tuntuu. En väitä tai edes kuvittele olevani oikeassa, haluaisin vain jutella kaikesta, että tietäisin itsekin paremmin mistä tunteeni johtuvat.
Lopulta hänelle ei voi sanoa enää yhtään mitään, ilman että lähtee kauhea oksetus päälle ja että kaikki menee ihan vituilleen suoraan sanoen.
Miksen minä halua jättää moista naista? En tiedä, kertokaa joku miksi tämä on niin helvetin vaikeaa. En halua menettää sitä mikä meillä on hyvää kai, en tiedä. En tosiaankaan teidä, olen aivan solmussa j aminun on pakko puhua jonkun kanssa ennen kuin järki menee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Surullista, mutta miten voit kuvitella viettäväsi loppuelämäsi sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ymmärrä sinua, ja jonka kanssa ei pysty keskustelemaan asioista?
Asiaan ei ole muuta tyydyttävää ratkaisua kuin ero.
Mikä on sitä hyvää? Läheisyys, seksi? Kiintymys? Ymmärrettäviä asioita, mutta kyllä se elämä pitäisi jakaa sellaisen ihmisen kanssa, joka ei aiheuta tuon tuosta oksennus-reaktioita.
Oletko muka onnellinen? Rakastatko häntä?
En ole onnellinen, ja siihen on monia asioita. Itkin tänään pitempään kuin ehkä koskaan, en tiedä, ihan yleisesti asioita, menneitä, osittain joihin tämä ihminen ei edes liity. Se helpotti, mutta ongelmat silti pysyvät.
Rakastanko häntä? En edes tiedä mitä se on... Ehkä? Välitän suuresti, mutta siitä on vain tullut liian hankalaa. On sellainen olo, että koko lopun ikäni miettisin mitä hänelle on tpaahtunut, aj hyvät tai huonot uutiset tekisivät minut erittäin surulliseksi, koska halusin jakaa ne hänen kanssaan, halusin elää hänen kanssaan aina. Mutta siitä on tulossa mahdotonta jotenkin, ja tämä ristiriita on niin voimakas että hajoan kappaleiksi.
Hyviä asioita on ymmärrys, seksi voisi olla paljon mukavampaa henkisesti, mutta silti siinäkin on jotain. Kiintymys on myös vahva, olimme pitkään kuin paita ja peppu, erottamattomat, ainoat ystävät toisillemme jonkin aikaa. Olemme kokemneet paljon. Ystävyys ei silti toimisi, suurilta osin tämän kommunikaation takia.
Nyt näin itkeneenä voin taas sanoa itselleni, että antaa tämän hajota jos hajoaa, mutta en enää haluaisi olla tässä pisteessä. Jotain on pakko tehdä ja olen aivan neuvoton..
Ero on ehkä se mitä tulisi tapahtua, ihan senkin takia että saisin tilaa itselleni. Kuitenkin eroilla on yleensä aika lopullinen vaikutus, enkä sitä haluaisi. Taukoja en saa, koska siihen tämä ei suostu, ja luulen itskein, että se olisi vain todella epäreilu tapa ottaa etäisyyttä ja lopulta lopettaa tämä suhde, en tiedä. Enkä edes halua lopettaa tätä suhdetta, en pysty kuvittelemaan ketään toista itselleni, enkä halua. Jotenkin jos sellainen nainen eteeni tulisi, hänen pitäisi pakottaa minut pois, mutta samalla en ikinä haluaisi sellaista naista itselleni, eikä kukaan sellaista oikeasti tekisi ellei olisi jotenkin itse ongelmainen.
Mitähän sitä oikein keksisi, olen tätä pähkäillyt ja pähkäillyt.
Kuvittelin hetken, että olisimme jollain parisuhdeneuvojalla, mutta luultavsati jotain tulisi sanottua, mikä ajais tämän naisen itsesääliin tai sellaiseen. Hän jotenkin kieltää kaikki vikansa tai virheensä sillä, että äkkiä ottaa ne vastaan jotenkin loukkauksina, sitten niitä ei tarvitse ikinä selvittää. On hän ehkä parantanut, mutta olemme niin eri puista veistetyt ettei mitään rajaa..
Olisinko onnellisempi jonkun muun kanssa? Tai yksin? En osaa sanoa, jos eroaisimme, hamuilisin hänen peräänsä niin vahvasti etten tiedä mitä tekisin, ja kun hänen kanssaan olen, olo on usein aivan kamala.
Nyt ehkä keksin, minun on pakko asettaa jokin ultimaattumi tälle jutulle, jokin raja jota ei ylitetä, ja sitten asettaa vaatimuksia. Jos niitä ei täytetä, en voi jatkaa.
Joskus tuntuu pahalta, mutta vaihtoehdotkaan ei sen koommin miellytä. Aaargh
Moih, olipa muuten tosi mielenkiintosta luettavaa. Melkeen aivan ku omasta elämästä. Paitsi että mää olen nainen, kumppani mies. Eipä siis juuri noihin lisättävää, niin paljon samaa.
Toisaalta rakastaa toista ainakin jollain tavalla, toisaalta on joku (perustavanlaatuinen?) persoonien ero. Mä niin toivoisin semmoista suurta ymmärtäjää, mutta hänen vahvuutensa ovat muualla. Hänelle ei näytä olevan asiassa mitään ongelmaa. Minä oon se meidän suhteessa jolla ei juurikaan noita ystäviä ole, joten tää tilanne tekee mut joskus entistä yksinäisemmäksi. Toisaalta hän on ihana, toisaalta niin erilainen.
Niin, missä menee raja? Oon jo kerran jättäny tämän miehen, se oli suhteen alkuaikoina, ja se meni tietenkin ihan rikki. Niin mäkin, ja niin me sitten palattiin yhteen. Nyt on jo 2v takana. Ja vieläkin tuntuu että jumitan, en pääse puusta pitkään hänen suhteensa, vaikka hän ois valmis vaikka mihin.
Aikaa on menny jo puol vuotta kirjottamisestas, ois kiinnostavaa tietää mikä on nyt tilanteesi, jos lueskelet näitä vielä?
Oletko kännissä vai kärsitkö mielenterveysongelmasta? Ainakin läheisriippuvaisuudesta. Kuka haluaa ripustautuvan ukon, ei kukaan. Hanki ammattiapua äläkä rasita läheisiäsi. Kukaan ei jaksa jos toinen kaataa sontansa hänen päälleen. Ryhdistäydy. Naiset ei ole viemäreitä.
Asia on kyllä valitettavasti mennyt niin, että olen "saanut" koko suhteemme ajan hoitaa tämän naisen ongelmia, koska hän sen ansaitsi olemalla hyvä tyyppi, jota oli vain kohdeltu kaltoin. Se ei kuitenkaan liity tähän mitenkään, sillä se, ettei hän ole oikein kykenevä puhua asioista nyt ei liity siihen, että hänellä on ollut vaikeaa.
Sukupuolella taitaa olla aika vhän asian kanssa tekemistä muutenkin. Feminismi on jees, siis se alkuperäinen.. Se joka haki sitä tasa-arvoa.
Lisäksi hän on ollut erittäin ripustautunut minuun, mutta sen asian olemme jokseenkin ymmärtäneet, sillä olin kauan hänen ainoa ystävänsä. Joka sitten ajaakin siihen, miksi tämä on vähän enemmän vaikeaa vain jättää joku.
Miksi valitat täällä? Eikö juttuai kuuluisi ennemmin jonnekin parisuhdepastalle? Jossa kaikilla on elämä.
No siksi koska olen yksinäinen.
Oletko sinä niitä ihmisiä jotka alkaa kilpailemaan yksinäisyyden määrästä (negatiivisen asian määrä on tietysti vähän paradoksaali?
En löydä ihmistä, kenen kanssa puhua tästä asiasta = Yksinäinen, seuran puutteessa oleva henkilö.
Jos haluat määrittää yksinäisyyden omalla tavallasi, jonka ulkopuliset asiat sitten eivät ole sitä, niin siitä vaan onnea yritykselle.
Ja muutenkin, tällä palstalla on ihmisiä jotka varmasti ymmärtävät, tai näin olen käsittänyt, ei kaikki, mutta ainakin osa.
Vaikka olis paljon kavereita ja tyttöystävä, voi hyvin tulla sellanen asia eteen mistä ei osaa puhua läheisten henkilöiden kanssa. Mut emmä nyt tiiä tekeeks se yleensä hirveen yksinäistä... Ehkä? Ainaki tunnetasolla. Tuo tekstisi kertoi kiihkeästi siitä kuinka vain haluat PUHUA, vähän hassusti kirjotettu, mut tiedoksi, puhua saat psykologin/psykiatrin luona. Varaa siis aika?
Et sä tekstissäs viitannu kyl hirveesti yksinäisyyteen, joten kyl joku parisuhdepalsta kuulostais oikeemmalta vaihtoehdolta.
´´En löydä ihmistä, kenen kanssa puhua tästä asiasta = Yksinäinen, seuran puutteessa oleva henkilö.´´
Ehkä vähän kärjistettyy tollanen. Kaikil on omia asioitaan joista ei osaa puhua muille, ainaki isol osal ihmisii, ei ne silti heti ajattele et ne on hirveen yksinäisiä ku ei voi puhua tietystä asiasta. Ei se pelkkä seura korvaa tota asiaa, selkeästi laitat sille seuralle vaatimuksia et voit jutella ´´tuosta asiasta´´ sen seuras kanssa. Eli seurankin pitää olla tiettyä seuraa. Mut jos sun tyttöystäväs mieli ei kulje yhtää samallailla ku sulla ni harkitsisit eroa... Ei tollases paikallaan kävelemisessä oo mitään järkee.
Minulla oli myös miesystävä, joka sulkeutui. Yritin vaikka mitä, mutta hän ei kyennyt juttelemaan eikä näyttämäänkään oikein tunteita.
Tuntui aina etten saa sitä mitä tarvitsisin ja lopulta rohkenin erota, vaikka koin aluksi siitäkin syyllisyyttä.
Ja sitten on baarit pullollaan näitä avautujia, joita kukaan ei jaksa kuunnella. Katsopa vaan lähteekö vakionaamat menemään kun avaat baarin oven. Siitä tiedät että on avauduttu liikaa ja kukaan ei jaksa kuunnella jankkausta joka ei johda mihinkään, muuta kuin ihmisten kaikkoamiseen. Minulle valitettiin joskus tällaisesta tyypistä, mutta kysyin että jeesusteipilläkö sen suu pitää sulkea. Muutaman vuoden se veivasi ongelmiaan jos joku suostui kuuntelemaan. Ystävät palasivat kun se lopetti saman levyn jauhamisen.
Vaikka se olisi vaikeaa, niin uskalla lähteä tuosta suhteesta ja etsi sellainen ihminen, joka on kaikkea mitä voit toivoa. Sellaisiakin on, usko pois. Vaikka se sattuisi tyttöystävääsi, niin hänen pitäisi haluta sinun onneasi, jos hän välittää sinusta yhtään. Jos hän ei välitä, niin hän vielä paremmalla syyllä kannattaa lähteä. Itse menetin vähän aikaa sitten ihmisen, joka oli kuin unelma - ja ajatteli samoin minusta, mutta mt-ongelmat tulivat väliimme. Tiedän siis, miltä tuntuu erota, mutta tiedän myös, miltä tuntuu olla valtavan onnellinen - enkä koskaan tyytyisi enää vähempään.
Taidat olla niitä tyyppejä jotka ei osaa olla yksin vaan pitää saada aina uus nainen lennossa.