Paljon asiaa:juuri todetut virtsakivet/ruoka,ylläpitoruoka?jne

virstakivi :O

Hei!

Eli nyt olen aivan uudessa tilanteessa. Meillä on kolme kissaa (kaksi leikkaamatonta narttua jotka ovat pian leikattuja, sekä yksi leikattu kolli). Ruoaksi ovat kaikki saaneet monta vuotta samaa ruokaa (siis kaikki kolme kissaa on saanut samaa ruokaa), jota on lähes aina ollut tarjolla raikkaan veden kanssa. Eli ovat tottuneet syömään silloin kun on nälkä. Kuivaraksujen lisäksi ovat saaneet yhteensä noin 1 ja puoli purkkia märkäruokaa. Mutta poju on ollut todella kova raksujen syöjä (eli monesti on enemmin syönyt raksuja kuin märkäruokaa, mutta on sitäkin syönyt kuitenkin joka päivä jonkun verran).

Lisäksi ovat syöneet hiiriä ja pikkulintuja sitä mukaan kun ovat saaneet kiinni:) Eli ovat sisä/ulkokissoja. Suurimman osan vuorokaudesta ovat sisällä, mutta käyvät joka päivä ulkona noin 3-7 tuntia (vapaana).

Käytin tuota kollipoikaa tällä viikolla eläinlääkärissä kun virta oli silloin tällöin veren sekaista. Virtsan ph oli todella emäksistä (8 luokkaa ja eikö sen pitäis olla jossain 6,5 tietämillä?) ja pissan seassa oli "hiekkaa" eli pienen pieniä kiviä. Eläinlääkäri ei antanut antibioottia, vaikka näytepissassakin oli ihan selvästi verta eli tulehdusta/ärtymistä varmasti on kivistä johtuen (eli annetaanko antibioottia yleensä vai onko ok pelkkä ruokavalionmuutos? varmaan on :)).

Määräsi siis vain uuden ruokavalion! Ja siitä nyt olisi muutama kysymys, kun jäi niin monta kysymystä ilmaan, kun ei sanonut paljon muuta kuin että 5 viikkoa pitää syöttää Urinary ruokaa eikä muuta.. Eläinlääkärillä ei ollut kuin muutama Royal Caninin Urinary näytepusseja (jotka oli puoli vuotta vanhoja) antaa muutama mukaan ja kehoitti kokeilemaan niitä että maistuuko. Sitten maanantaina ilmoittaa että tilataanko niitä (jos on maistunut) vai jotain muuta merkkiä.

Nuo raksut on mennyt kaupan nyt hmm.. aika vaihtelevasti. Kyllä niitä syö, muttei minusta tarpeeksi kun pussissa on 60 grammaa ja koko pussi ei aivan mene päivässä ja kyseessä on noin 4-5kiloinen kissa.. Koitin myös tarjota raksuja niin että liotin lämpimään veteen ja muussasin ne semmoseksi vetiseksi mössöksi. Kyllä sitäkin syö,muttei niin kovasti kuin normaalisti.

Tässä nyt olen koittanut lukea keskusteluja sekä muuta infoa minulle uudesta asiasta. Eli olenko ymmärtänyt oikein että nyt noin 5 viikkoa pitäisi syöttää liotusruokaa (joka sisältää mm. dl-metioniinia).

Mutta mikä sitten on liotusruokaa ja mikä ylläpitoruokaa? liotusruoan tiedän mitä tarkoittaa käsitteenä/sanana mutta mitä tuo ylläpitoruoka sitten on? Monessa keskustelussa puhutaan siitä. Tarkoitetaanko sillä sitä ruokaa mitä annetaan liotusruoan jälkeen?

Asutaan täällä metsän keskellä joten lähimmällä eläinlääkärillekkin tulee matkaa. Siksi innostuin katselemaan zooplussan ruokia, kun ne tulis ilman postikuluja suoraan kotiovelle. Löysin tämmösiä ruokia, ja haluaisinkin kysyä että voiko esim. tuolla Kattovitin ruualla korvata tuon RCn Urinary ruoan, eli toimiiko liotusruokana, vai olisiko tämä mahdollista ylläpitoruokaa. Tuota näyttäisi löytyvän myös purkkiruokana :)

http://www.zooplus.fi/shop/kissat/kuivaruoka/kattovit/virtsatiehyet/142145


Sitten siellä oli myös jotain DL- tahnaa kissalle :O onko tommosesta kellään kokemusta:

http://www.zooplus.fi/shop/kissat/25106/kissantahnat/muut_tahnat/198636


Niin ja jos tuolla Kattovitin ruoalla ei voi korvata sitä RCn Urinary ruokaa, niin voiko sitten millään netistä saatavalla ruoalla vai onko oltava el.lääkärin kautta tilattua lääkeruokaa? Ja tietenkin pitäis sitten olla muutenkin hyvää ja maistuvaa :)



Sitten vielä yksi lisäkysymys...
Kun tosiaan kaikki kissat on tähän mennessä saaneet syödä kaikki samasta kupista vapaasti. Nyt sitten pitäisi jotenkin saada järjestettyä ruokinta niin että yksi erillään muista. Ja vielä niin että sitä ruokaa on tarjolla päivässä noin 10-15min x noin 4 kertaa. Eli sitä ei enää olisi saatavilla koko ajan. Onko ideoita miten ruokinnan sais järjestettyä järkevästi rivitalokaksiossa (tilaa ei hirmuisesti) :O

Sitten mietin että oiskohan jotakin sellaista ruokintatapaa että kaikki kissat voisi syödä silti samaa ruokaa? Eli sitten sen jälkeen kun pojan kivet on saatu pois ja virtsan ph normaaliksi.

Mietin raakaruokintaa tai sitten jokunlaista märkä/raakaruokinta sekotusta ?:D


Tulipas paljon asiaa, mutta varmaan jäi paljon oleellistakin sanomatta. Eli kysykää jos jäi jotain oleellista kertomatta.

3

1278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terhuli84

      mulle on tulos rotukissa kahen maatiaisen lisäks ja kasvattaja kerto että royalkanin ruoka on jossai todettu syöpää aiheuttavaks en tiiä pitääkö paikkaansa mut kasvattaja kehotti ostaan yams multikattia joka ehkäisis myös virtsakiviä joten ite ostan tulevaisuudes laadukkaampia raksuja meillä kissat vetelee melkei enemmä märkäruokaa ku raksui, pitäs opettaa ne syöää enemmä raksui ku se kuulem pitäs olla niien päääsääntönen ruoka tuo raksut

    • kisulaperhe

      hmm.. itse taas olen kuullut ihan päin vastoin.. Moni ei halua/syötä raksuja ollenkaan. Ennemmin märkäruokaa/raakaruokaa monipuolisesti :)
      Ei varmaan tuota multikattia kuitenkaan liotusruokana, mutta ehkä YHDEKSI OSAKSI kaikkien kissojen ruokaa vois olla.

      itse liotusruoasta ei ole kokemuksia :O Mutta sen verran tiedän että tuo RCn urinary on ihan lääkeruokaa, eikä sitä taida saada mistään lemmikkieläinkaupastakaan vaan vain eläinlääkärien kautta, niinkuin aloittaja taisikin sanoa.

    • liotus ja ylläpito

      Olipas paljon kysymyksiä tosiaan;)

      Ensinnä antibiooteista; niitä ei pidä antaa ellei ole varmuutta, että pissassa on bakteerikasvua. Turhien antibioottien syöttäminen kun lisää riskiä resistentteihin bakteereihin. Osa lääkäreistä antaa antibiootit varmuuden vuoksi, osa taas vain jos siihen on oikeasti tarvetta. Antibiootti ei poista kiviä/kiteitä, vaan hoitaa vain tulehdusta. Rakon limakalvon ärtyminen ei aina kerro tulehdusta olevan, vaan limankalvo voi vuotaa ilman bakteeriakin esim. kivien hankaamisen johdosta. Rakko on steriili tila, eli hyvin harvoin siellä tulehduksia on ja varmuus saadaan ottamalla pissanäyte suoraan rakosta ja viljelemällä näyte.

      Liotusruokaa syövälle kissalle EI SAA ANTAA mitään muuta kuin sitä liotusruokaa, muuten ruoasta ei ole toivottua tulosta. Ei edes syödä niitä hiiriä eli hoidon aikana kissan tulisi pysyä sisäkissana kokonaan. Liotusruokaa ei saa antaa muille jos ongelmaa toisilla kissoilla ei ole. Ylläpitoruoka tarkoittaa sitä, että sillä ruoalla pidetään virtsan ph-tasapainoa yllä, sitä voi antaa myös muille kissoille. Dl- metioniinia voi lisätä myös ruokaan erikseen, mutta silloin ph:ta pitää seurata koko ajan, ettei mennä toiseen ääripäähän eli liian happamaan virtsaan ja toisiin virtsakiviin/-kiteisiin.

      Kuivaruoka ei ole pissavaivaiselle kissalle oikea hoito, vaikka olisikin lääkeruokaa. Kun yksi kivien/kiteiden suurimmista aiheuttajista on liian kuiva ruoka ja sitä kautta liian vähäinen nesteen määrä rakossa eli huuhtelu jää minimiin. Lääkeruokia saa myös märkäversioina, joten mieluummin niitä. Kun tilanne on saatu korjaantumaan, eli pissanäyte kontrolloitu ja havaittu olevan ok, voi ruokavalion muuttaa. Moni on saanut avun barffista eli liha luut ruokavaliosta, kissahan on lihansyöjä. Lihapitoinen ruokavalio kuuluu kissalle jonka pissan ph on normaalisti hapan. Viljapitoinen ruokavalio muuttaa ph:n emäksiseen suuntaan ja on yksi tekijä kivien/kiteiden synnyssä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      874
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      821
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      117
      816
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe