Gallup

joutunut kahnauksiin auktoriteettien kanssa ja jos niin miksi?

Auktoriteeteilla tarkoitetaan tietojensa, asemansa tai persoonansa takia kunnioitettua, arvostettua ja käskyvaltaista henkilöä tai tällaisen henkilön asemaa. Auktoriteetti voi olla siis esimerkiksi tiedemies, opettaja, pappi, poliisi.
586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kerran jouduin yrittäessäni puolustaa psykiatrisessa mielisairaalassa olevaa toista potilasta jota yritettiin sitoa ja piikittää todennäköisesti siksi ettei ollut suostunut vapaaehtoisesti tähän kummankin vanhempansa menetettyään auto-onnettomuudessa. Itse olin sairaalassa vaikean masennuksen takia, johon sairastuin lemmikkini kuoltua. Myöhemmin kuulin toiselta potilaalta kuinka tällainen "kidutus" oli arkipäivää kyseisessä sairaalassa ja johon oli yritetty jo useasti puuttua, vaikkakin tuloksetta. Sokerina pohjalla tuonnempana, paljastui pikkuhiljaa henkilön paniikinomaisen reaktion "kidutukseen" johtaneista syistä muutamia, joista erityisen silmiinpistävää oli se, että henkilö oli keskivaikeasti autistinen ja että häntä hoitohenkilöstön osaamattomuuden vuoksi oli kohdeltu turhaan ihmisarvoa alentavalla tavalla. Miten tällaisten tilanteiden toistumista voisi jatkossa vähentää ilman, että itse joutuu vaikeuksiin?

Äänestä

Missä tuollaista tapahtuu?

Äänestä

Varmaankin vähän joka paikassa muttei tapahtumista usein uskalleta puhua vielä nykyisinkään ääneen varsinkaan toimipaikkojen sisällä kun pelätään miten se voisi mahdollisesti vaikuttaa omaan asemaan työyhteisössä.

Äänestä
  • Olisiko asialle mahdollisesti jotain tehtävissä?

    Äänestä

Miten tämä aihe muka kuuluu keskusteluun autismista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Oletko koskaan kirjoitti:

joutunut kahnauksiin auktoriteettien kanssa ja jos niin miksi?

Auktoriteeteilla tarkoitetaan tietojensa, asemansa tai persoonansa takia kunnioitettua, arvostettua ja käskyvaltaista henkilöä tai tällaisen henkilön asemaa. Auktoriteetti voi olla siis esimerkiksi tiedemies, opettaja, pappi, poliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu