http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117756-kansanedustaja-kypsyi-”raikeaan-hyvaksikayttoon”-–-”ei-ole-oikein”
Taitaa joku lähipiiriin kuuluva olla virtsassa (=kusessa) näistä vipeistä, kun tällaisen avauksen on tehnyt, sillä tämä ei ole edustamansa puolueen linjanmukaista.
Taitaa joku lähipiiriin kuuluva olla virtsassa (=kusessa) näistä vipeistä, kun tällaisen avauksen on tehnyt, sillä tämä ei ole edustamansa puolueen linjanmukaista.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vai olisiko vaalityötä? Kohtahan ne vaalit taas ovat. Saa cv:hen tämänkin aloitteen.
Mutta puuttuu kerrankin oikeaan asiaan. Kieloon koko vippitoiminta!!! Aivan hanurista, porukka on ihan kusessa.
Niina ja tätä rouvaa en ole äänestänyt, enkä tule äänestämään. En koko puoluetta!
Olkoon vaikka vaalitemppu tai mikä, mutta olen vakaasti samaa mieltä että kaikki pikavippi toiminta on lopetettava kokonaan.
Niin monta ihmistä on ajanut, monesti nuoren ihmisen tietämättömyyttä tai jopa kaverien painostuksesta itsensä ja elämänsä hirvittävään tilanteeseen.
Minusta on tässä oikein, että puututaan rankalla kädellä asiaan, jospa joku ehtisi kasvaa aikuiseksi ja jäisi tuo elämän tuhoaminen tekemättä, vastuu on kyllä noiden nuorten aikuistenkin kohdalla vielä meillä vanhemmilla.
Jos nelikymåppinen vielä pikavippejä tarvitsee, antaa hänen jo sotkea, sillä ketään ei kuuntele ja luultavasti joku muu hallitsee ja tuskin paranee on ikuinen tyhjätasku luuseri.
"Taitaa joku lähipiiriin kuuluva olla virtsassa (=kusessa) näistä vipeistä, kun tällaisen avauksen on tehnyt, sillä tämä ei ole edustamansa puolueen linjanmukaista. "
Eipä taida heillä kenelläkään olla sellaista rahantarvetta, että tarvitsisi pikavippejä käyttää.
Ihan hyvä aloite. Minusta pikavipit voisi kieltää kokonaan. Törkeää koronkiskontaa.
Tuliko aloite väärästä suunnasta? Tulee mieleen se vakinaisen palokunnan päällikön kommentti, kun vapaapalokuntalaiset olivatkin jo ehtineet palon sammuttaa: "Väärin sammutettu!"
Aloitteen suunnalla ei ole mitään merkitystä, sillä tavoite on saavutettu eli kyseessä oli "vaalikampanja" kokoomusnaisten puheenjohtajuudesta.
Tavoite on saavutettu sitten, kun pikavipit on kielletty tai niihin on tullut merkittäviä rajoituksia.
Toivakalta hieman huvittava kommentti:
"velkaa annetaan usein silloin, vaikka todellista kykyä velan takaisinmaksuun ei ole. Ei ole oikein, että velkaantuminen on tehty näin helpoksi, Toivakka lataa."
Kas kun ei tuolleensa ole ajatellut, kun Kreikalle kasattiin jo toista rahoituspakettia. Taitaa olla vaan yksi kokoomuksen kumileimasimista tämä rouva...
Nytkö vasta huomaat? Koska hän on oikeasti pitänyt tämän maakunnan puolta? Isot pojat sanovat ja tytöt tottelee. Voisi joku vaikka ärähtää jos käyttäisi omaa mielikuvistusta.
Vielä huvittavampaa on nähdä joka asiassa vain negatiivisia puolia. Näinkin positiivisessa aloitteessa. Mutta eihän rikkaille toivakoille kateellisten luusereiden passaa antaa mitään positiivista palautetta!
Menkääpä kaikki aasit nyt peilin eteen. Lenitan tekemä aloite on hyvä ja täällä tulee vaan paskaa niskaan.
Olen senverran näitä ihmisten velanottamisia ja pelihomoja katsellut, että ihan meidän kaikkien asiansa hoitavien vuoksi on erittäin tärkeää saada nämä oikavipit pois käytöstä, sillä loppujen lopuksi me muut maksamme maksamatta jääneet vipin monin eri tavoin tässä yhteiskunassa.
Jokainen joka saa avustuksia elämiseen, oman nimensä tuhrattuaan esim elää suurin piirtein toisten varoista. En millään haluaisi olla kenenkään kulutushysterian maksajana.
Muutenkin tuntuu olevan vallalla velan ottaminen. ilman että ajattelee, pystyykö maksamaan, samoin se pankille velkansa maksamatta jättäminen, sinä joka hoidat asioitasi oikein maksat näiden luusereiden hunsvonttien velat samoin kuin niiden jotka elävät yli varojensa.
Kun he eivät itse halua ymmärtää, niin on oikein, että heitä valvotaan, eikä anneta luottoja, ei ihminen tarvitse mitään mitä pikavipillä ostaa, eikä ihminen tarvitse ylisuuria asuntoja tai sisustusta, johon eivät omat tulot riitä.
Jossakin on raja tälle kaikelle laitettava.
On se vaan niin noloa, että suuressa mediassa, kuten tv, aloitteen allekirjoittajaksi mainitaan S.Kataja. Allekirjoittajia tulee ilmeisesti kaikista ryhmistä. Asia on tullut muutakin kautta ministerin pöydälle. Siis allekijoittamista vaille valmis laki.
...aikaisin lintu se madon nappaa...
Peesaaja on aina peesaaja. Kärjessä ovat innovaattorit.
"On se vaan niin noloa, että suuressa mediassa, kuten tv, aloitteen allekirjoittajaksi mainitaan S.Kataja. Allekirjoittajia tulee ilmeisesti kaikista ryhmistä. Asia on tullut muutakin kautta ministerin pöydälle. Siis allekijoittamista vaille valmis laki. "
Asia ei ole noin yksinkertainen. Ensinnäkin on kaksi aloitetta: Katajan totaalikielto ja Toivakan tiukat rajoitukset pikavippitarjonnalle. Eikä ministeriössäkään asia ole allekirjoittamista vaille valmis - se on vasta valmisteilla. Ministeriön valmistelua varmasti ohjaa se, kumpi vaihtoehto saa eduskunnassa, valiokunnissa ja lakiasiantuntijoiden suunnalta enemmän kannatusta.
Jotenkin näyttää siltä, että suurin osa tämän keskustelun "kannanottajista" ei ymmärrä juurikaan eduskunnan työskentelytapoja ja lainsäädännön periaatteita.
Täällä näyttävät Toivakan kannatusyhdistyksen jäsenet puolustavan edustajaansa. Kyllä me muutkin ymmärrämme miten eduskunta toimii. Ymmärrämme myös sen, että propagandaa syydetään ovista ja ikkunoista. Kaikella mediajulkisuudella yritetään ratsastaa mutta oikeita asioita jää sen vuoksi sitten tekemättä. Hiljaisia puurtajia ei osata kunnioittaa.
"Kaikella mediajulkisuudella yritetään ratsastaa mutta oikeita asioita jää sen vuoksi sitten tekemättä. Hiljaisia puurtajia ei osata kunnioittaa. "
Taitaa sossuilla, kommareilla ja persuuksilla käydä kateeksi, kun eivät itse ehtineet tässä asiassa tehdä mitään!
Kerropa nimim. Ei kokkari, mikä tässä aloitteessa oli vikana! Ainoastaanko se, että ehdotuksen ovat tekemässä väärät ihmiset?
Kateus on paha tauti - se vie kalatkin vedestä. Siksi Mikkeli onkin jäänyt tällaiseksi rupukyläksi, kun kaikki hyvät ajatukset tyrmätään vain, koska ne on tehnyt joku väärä henkilö!
"Kaikella mediajulkisuudella yritetään ratsastaa mutta oikeita asioita jää sen vuoksi sitten tekemättä."
Sehän nähtiin huhtikuisissa eduskuntavaaleissakin, että liika julkisuus voi kääntyä tarkoitusta vastaan.
Hyvät kokkarit, menikö yöunet?