Keskustelut. Kirjoitatteko lehtien nettiversioihin

Esim. Aamupostin keskustelut osioon mielipiteitänne?

Keskustelupalstojahan on lukemattomia ja näppituntumalta melkein joka
sanoma tai -aikakauslehdissä on omansa.

Onko teillä jokin aihemaailma, mihin paneudutte vai vaihteleeko osastot
ns. tilanteen mukaan?

Käytättekö omaan nimeänne, nimimerkkiä vai sekä että tarvittaessa.

Eli tuollaista kyssärin poikasta.
954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kirjoitin kauan sitten AP:n niitä pikkuviestejä. Enää en luekaan niitä, lopetin lukemisen sen jälkeen kun niiden lopusta poistettiin mitä kuntaa viesti koski. Alussa oli selkeästi nimimerkki ja esim. Riihimäki

Äänestä

En.
Tämä on "olohuone" minulle, jossa ilmaisen mielipiteeni ja kantani R:mäen
ja hieman yleisluontoisiinkin aiheisiin.

Äänestä

Minä kirjoitan ja on minulla myös oma bogi-siis blogi.
Olen nyttemmin vähentänyt noita kirjoitusvirheitä, jotta minua ei tunnistettaisi
silloin kun käytän salaisia nimimerkkejä. Viime aikoina olen kylläkin saanut
tuon koirani koulutettua niin, että se kirjoittaa sanelustani.
Tällä palstalla ole kotvasen pitänyt taukoa, kyllähän tuossa aikalailla tuli tekstiä
tietöiden aikoihin.
Nyt minulla vetää mielipiteet, olisiko, en nyt tähän hätään muista. Parempi
silloin olla hiljaa.
Aiheethan minulla on kriittisiä, pureudun yhteiskunnan ja varsinkin kotipaikkani
R:mäen epäkohtiin. Päättäjäthän täällä ei ole mistään kotoisin ja kaikki pitäisi
laittaa kilometritehtaalle!
Vaalitkin on ihan lähellä., niin se on nyt hyvä haukkua ne lyttyyn, niin on itsellä
paremmat mahdollisuudet olla valtuutettu seuraavalla kaudella. Vaikka pääsääntöisesti eri nimimerkkejä käytänkin, niin aina kannattaa panna vastaan nykyisten päättäjien toilailuja.

Äänestä

Tuleehan tuota tekstii sinne sun tänne suollettua, enemmän tosin sinne.
Kyl mä tännekin jotain läppää heitän, koska lukijakunta on melkomoinen.
Välillä mä poikkeen rannikkosaudulla morjestamassa yhtä suklaapatukkaa;
kato en muista nyt sen täyttä nimee.
Omalla nimellä ei ikinä kirjoita eikä mulla ole edes vakkarii, vetelen hatusta
mitä huvittaa just sillä momentilla.

Äänestä
  • Feikillä jorisen jotain höpinää pönttöön tänne.
    Piru kun on jääny jumittaan tähän ja on muista hoppyistä pois.
    Olen ajatellu pikkuhiljaa lopetella, täytyy vähentämällä
    koetta, ettei tu viekkuja. Pameja täytyy kans hankkii.
    Alkaa kato vituttaa yx aska ja se aiheuttaa sit taas enemmän kirjotushalui,
    mikä keittää.
    Eikä tääl taida olla muita kuin minä ja yx, vähän siltä on viime aikoina
    tuntunu. Varmaan yhtä pimee tyyppi, ei frendeja, töitä eikä muutakaan.
    Sille ois maailmanloppu jos kone sanois tiltit-niinku mullekin.
    Energiajuomalla ja röökillä käyn
    Ai niin, mikä se kyssäri oli? - aina jollain merkillä, ajoittain sama jossain
    ketjuissa.

    Äänestä

  • P. Sukunimi kirjoitti:

    Feikillä jorisen jotain höpinää pönttöön tänne.
    Piru kun on jääny jumittaan tähän ja on muista hoppyistä pois.
    Olen ajatellu pikkuhiljaa lopetella, täytyy vähentämällä
    koetta, ettei tu viekkuja. Pameja täytyy kans hankkii.
    Alkaa kato vituttaa yx aska ja se aiheuttaa sit taas enemmän kirjotushalui,
    mikä keittää.
    Eikä tääl taida olla muita kuin minä ja yx, vähän siltä on viime aikoina
    tuntunu. Varmaan yhtä pimee tyyppi, ei frendeja, töitä eikä muutakaan.
    Sille ois maailmanloppu jos kone sanois tiltit-niinku mullekin.
    Energiajuomalla ja röökillä käyn
    Ai niin, mikä se kyssäri oli? - aina jollain merkillä, ajoittain sama jossain
    ketjuissa.

    Moi!

    Minä vierailen harvemmin täällä ja silloin käytän jotain "päästä vedettyä"
    nikkiä.
    Kirjoittelen myös lehtien keskustelupalstoille käyttäen "rekattua" -nimmaria.

    Täällä ei näytä keskustelu käyvän.

    Äänestä

  • Tyttö 2011 kirjoitti:

    Moi!

    Minä vierailen harvemmin täällä ja silloin käytän jotain "päästä vedettyä"
    nikkiä.
    Kirjoittelen myös lehtien keskustelupalstoille käyttäen "rekattua" -nimmaria.

    Täällä ei näytä keskustelu käyvän.

    No kiva kun kävit ja palaa nyt takaisin sinne hyvinkään palstallesi, jossa onkin paljon "enemmän" keskustelua kuin täällä.

    Äänestä

joo, paitsi olen R.
hämptown ainut mikä vetää, mut eu mua.

Äänestä
  • Olet jo eussa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kynäilijä X kirjoitti:

Esim. Aamupostin keskustelut osioon mielipiteitänne?

Keskustelupalstojahan on lukemattomia ja näppituntumalta melkein joka
sanoma tai -aikakauslehdissä on omansa.

Onko teillä jokin aihemaailma, mihin paneudutte vai vaihteleeko osastot
ns. tilanteen mukaan?

Käytättekö omaan nimeänne, nimimerkkiä vai sekä että tarvittaessa.

Eli tuollaista kyssärin poikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu