en osaa nauttia raskaudesta

lisään tähän vielä, että mahankasvua todella odotin myös vauvakuumeisena ja alkuraskaudesta tuijottelin päivittäin peiliin, mutta nyt vatsan näkyessä en osaa siitä lainkaan iloita, vatsa ei tunnu yhtään mitenkään erityisemmältä ja pakko myöntää että en näe masuani ltai itseäni ainkaan kauniina raskaana.. Muiden raskaana olleiden vatsat ovat mielestäni vallan suloisia, muttei oma.

En tiedä mikä minussa on vikana :-/

Miksi se raskausaika pitäisi kokea jotenkin erityisenä? Kukaan niin on koskaan väittänyt?

Lapsen saannin takia se raskaus käydään läpi, jos ei adoptioprosessiin halua ryhtyä. Se ei ole itsetarkoitus, joten miksi sitä raskausaikaa pitäisi jotenkin hehkuttaa tai pitää muuten merkityksellisenä?

Mulla oli samaa.. ja minusta raskaana olo oli raskasta, eikä sellaista "hekumallista". Ehkä kun jälkeen päin miettii, niin muistot ovat tulleet ruusuisemmaksi ja muistaa ne parhaimmat hetket :)
Minun mielestäni ei kannata tuhlata aikaa murehtimiseen siitä mitä ajattelisi että kuuluisi tuntea, vaan olla ja nauttia siitä mitä on ja itselle natsaa.. muista lomailla ja nauttia ihan omasta ajasta

Onnea ja tsemppiä ;)

Teksti oli melkeinpä täysin mun suusta!
Itse olen viikolla 33, ja ihan samanlaisia tuntemuksia. Kauhea vauvakuume oli, ja olen aina halunut omaa lasta. Odotin raskausajan olevan jotenkin ihan erilaista mitä tää nyt sitten on. Silti, olen kyllä todella ylpeä mahastani :)
Kyl nää silti mun mielestä on ihan normaaleja tuntemuksia. Ainakin mitä neuvolassa juttelin asiasta pintapuolisesti.

jokainen kokee raskaus ajan miten haluaa... itse tunnen itseni seksikkääksi iso maha ja voi käyttää bikineitä uimahallissa ilman että maha roikkuu :D

Ymmärrän, että monet etukäteen luulevat ja odottavat raskausajan olevan jotakin aivan elämää suurempaa ja että itse silloin jotenkin muuttuisi ihmisenä ajatuksiltaan tai tuntemuksiltaan erilaiseksi kuin ennen. Varmaan joillekin tälläinen ns. romanttinen kuva muodostuu elokuvien tms kautta, joissa raskautta kuvataan juuri hyvin ylimaallisena ja ihmeellisenä.
Tosiasiassa raskausaika on useimmille meistä yleensä suht normaalia arkea, kuten aiemminkin, vaikkakin hormonit saattavat saada aikaan tunnekuohuja ja fyysisiä muutoksia tottakai tulee. Se, ettei koe itse raskaana olemista mitenkään taivaita hipovana kokemuksena, ei liity millään tavalla siihen, etteikö tuleva vauva olisi kovasti odotettu ja rakastettu. Toisillehan raskausaika on kaikkea muuta kuin hienoa aikaa, jos on alusta asti mutkia matkassa ja erilaisia vaivoja piisaa.
Odotan itse kolmatta lastani raskausviikolla 33, mutta en elä missään ihanassa kuplassa raskauteni takia, vaan elämä on tosiaan sitä normaalia arkirumbaa ja raskaus nyt vain tällä hetkellä on osa sitä arkea. Vauvaa silti odotan todella innokkaasti ja pikkuinen on todella toivottu ja rakastettu.

Huh. minä jo luulin että olen jotenkin outo :-) hyvä tietää että fiilis on aivan normaali1 Kiitos kaikille vastanneille.

Kiva tietää että on muitakin! Mulla on menossa rv 29 enkä kyllä ole nauttinut olostani, päinvastoin. Odotan pientä innolla, mutta mun puolesta saisi tulla vaikka heti! Oon aina ollut hoikka enkä nyt ole missään vaiheessa sopeutunut pyöristyneisiin muotoihin. Ootan vaan että pikkuinen tulis ehjänä ulos ja saan oman kehoni takaisin! Hehkumisesta tai muustakaan ei ole tietoakaan... Peiliin katsoessa alkaa ärsyttää oma kukkiva naama :D

Mutta kyllä tämä on ehdottomasti vaivan arvoista ja rakastan masukkia

Itselläni neljäs lapsi tulossa ja mitä useammin olen raskautunut, sen vähemmän siitä pidän. Itseasiassa inhoan tätä olotilaa mutta ymmärrän sen olevan pakollinen tila lapsen saamiseksi. En nauti hormonimuutoksista enkä mahan kasvusta. Enkä todellakaan "hehku".

Tämä tunnetila vaan sattuu olemaan tabu, kovin monelle en ole edes livenä viitsinyt sanoa, että en pidä raskaanaolosta ensinkään. Lapsista pidän kovasti enkä epäile tätäkin lastani rakastavani yli kaiken mutten vaan haluaisi olla raskaana. Eli et ole yksin kuten aikaisemmat kommentit jo ovat osoittaneet :)

noin miehistä näkökulmaa jos pistäis, niin en kyllä käsitä miten siitä pitäis onnellisena hehkua että paisuu kuin pullataikina, massa ja kömpelyys lisääntyvät ja mitä lie kaikkia muita hormonaalisia- / alapäävaivoja siitä seuraakaan.

Hulluhan se on joka semmosesta tykkää.

Rakastan lapsia, mutta vihaan raskaana oloa. En voi juosta ja urheilla siihen malliin kuin ennen, en voi ottaa sauna siideriä tai jaksa käydä juhlissa ison mahan kanssa silmätikkuna. Odotan toista lastani ja odotus on aina yhtä jännittävää. En siltikään nauti tästä tai tunne suurta hehkua raskaudesta. Tiedän, että mahan sisältöä tulen rakastamaa valtavasti vaikka itse mahaa en.
Ja tämä loppu aika on lähinnä semmoisessa fiiliksessä menoa, että jos ei ala tulemaa ajoissa tuo asukas tuolla nii tekis mieli repiä jo ulos.
Ihan normaalia minusta olla nauttimatta ns. raskausoireista. Yksilöllistä kylläkin mutta omalla kohdalla pitäs lähinnä olla masokisti, että tästä voisi nauttia :D Tsemiä muillekkin raskauden kanssa! Johan sen raskaus nimikin sanoo ;)

Vaikka olenkin mies niin kommentoin ja vastailen:

- naiset kokee raskauden monella eri tapaa jotkut nauttii ja jotkut ei ja siltä väliltä ja olipa se miten tahansa niin ei sitä kannata pitää ihmeellisenä, ihmiset on vaan erillaisia tässäkin suhteessa

- onhan raskaudessa vaikka millaisia tekijöitä, jotka vaikuttaa raskauden aikan niin naiseen kuin mieheenkin eikä näitä tekijöitä voi ohittaa, tekijöistä kun puhun niin fysiologiset kuin henkisetkin tekijät ja onhan se tiedetty, että fysiologiset myös vaikuttaa henkiseen ja toiste päin eli nämäkin aiheuttaa erillaisia tuntemuksia ja siihen vaikuttaa, että pitääkö raskaudesta vai ei jne.

- itellä mulla on 3 poikalasta vaimon kanssa, tosin isoja jo ja kyllä raskaus vaimolle oli ainakin osittain nautintoa sekä myös minulle mutta kyllä täytyy sanoa, että myös raskauteen vaimolla oli ei niin nautittavia olohetkiäkin johon osittain pystyi samaistumaan ja osaan ei koska eihän miehet kanna saati synnytä. Olin 2 ekassa synnytyksessä mukana ja oli kokemus josta en halua luopua, kolmannessa en ollut kun piti hoitaa kahta ensimmäistä. Ainakin minua miehenä on vaimon raskauskin sekä sen jälkeinen elämä opettanut ja viisastuttanut sekä kasvattanut ihmisenä ja myöskin lisännyt entisestään naisen arvostusta. Harmi, että en kaikkea voinut vaimon puolesta kokea kuten synnytystuskan olisin jakanut jos se vain olisi mahdollista mutta oli oli todella avuton ja pystyi/sai pitää vain kädestä kiinni ja olla tukena vieressä, nainen sen homman teki ja tälle nostan hattua.

- osa asioistahan menee samalla painolla kun ei olla raskaana eli osa asioista ei muutu

- se kaikista tärkein asia on aina kuitenkin se, että äiti, lapsi ja isä sekä sisarukset voi hyvin, saa rakkautta ja elää terveenä sekä onnellisena niin raskausaikana kuin sen jälkeenkin

En tiedä onko tästä mun kirjoituksesta mitään hyöytä tai iloa sinulle tai muille mutta ihmiset on erillaisia erillaisine tuntemuksineen, pääasia on rakkaus, terveys, onnellisuus ja jos olo tuntuu ns. normaalilta raskausaikana niin sitten se on normaalia ilman hehkutuksia raskaudesta.

Täällä näköjään on toinenkin äijä kirjoitellut:

"noin miehistä näkökulmaa jos pistäis, niin en kyllä käsitä miten siitä pitäis onnellisena hehkua että paisuu kuin pullataikina, massa ja kömpelyys lisääntyvät ja mitä lie kaikkia muita hormonaalisia- / alapäävaivoja siitä seuraakaan." - sä näet asiat vain tältä kantilta eli aika kapeakatseisesti koska raskaus ei todellakaan ole vain tuota mitä mainitsit ja pitää aina muistaa että ns. kauneus/onnellisuus on myös katsojan silmissä/tajunnassa.

Hulluhan se on joka semmosesta tykkää. - tässä sama juttu, kapeakatseinen kuvakulma asiaan, kyllä raskaus voi olla iloinenkin ja positiivinen asia.

Moni asia muuntuu sen mukaan kuka sitä katsoo ja mistä kuvakulmasta. Tämän tajuaa ihmiset, jotka käyttävät aivojansa eivätkä istu niiden päälle (sorry letkautus mutta oli pakko pistää).

Aloittajalle lopuksi vielä että pärjäile ja jos olo normaalia ilman hehkutusta niin sitten näin ;-)

Mun eka raskaus meni tosi hyvin. Odotin lasta innolla ja todellakin voin hyvin ja olin onnellinen koko raskauden ajan. Nyt odotan toista ja masenuin heti alkumetreillä. En enää halua koko lasta ja muutekin on ihan kauheeta olla raskaana.

Viimeinen raskaus oli alusta loppuun raskas, olin väsynyt, masentunut, ruokahaluton, helvetilliset liitoskivut. Nautin toki vauvan liikkeistä jne. Loppuaika oli hirvittävän väsyttävää aikaa, en jaksanut yhtään mitään, vaikka pakko oli. Siivosin, pesin saunaa jne. väkisin, en halunnut lasta yliajalle, eikä mennyt mutta ne viimeiset viikot...huh huh. Painoa tuli alle 10kg ja vauva normaalipainoinen syntyessään.