Kouvolassa päätettiin ahneuksissaan järjestää kaksi painikilpailuja
saman aikaisesti rinnakkain...JA PIELEEN MENI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vasta aamulla oli osalle paikalle saapuneista kerrottu mahdollisuudesta
osallistua sekä FFC että Junior Kareen samanaikaisesti.
Tieto kulki ilmeisesti "sisäpiirissä" sillä puolet valmentajistakaan ei
kyseisestä mahdollisuudesta tiennyt- eikös tällaiset asiat pitäisi
ilmoittaa AJOISSA ja niin että kaikki tietävät miten painitaan -
PAINILIITTO HUOM!!!
Monelle asia selvisi vasta siinä vaiheessa kun listoja alkoi ilmestyä.
Ottelujärjestäjä laati listoja niin että painijan olisi pitänyt olla samaan
aikaan kahdella matolla- toisella Freestyle cupissa ja toisella
Junior Karessa....
Otteluita lisäksi kuulemma järjesteltiin nin että Junior Kareen saatiin
paljon otteluita eri sarjoihin- joopa joo- olikin monta sarjaa jossa oli
osallistujia peräti kaksi tai kolme. Siinä sitä sitten saa kunnolla
painia mikä onkin hyvä jos sattuu vielä ajamaan toiselta puolelta maata.
KOPA ONNISTUI SURKEASTI!!!

Vastaukset 10
Vanhimmat
oli hyvät kisat.
oikein hyvät .
ainakin meidän seuran painijat oli tyytyväsiä ja vaakalla selvitettiin että saa mennä molempiin jos haluaa.
KIITOS KOPA !
Arvoisa "päin vastoin".
Hienoa että teille tarjottiin mahdollisuutta osallistua molempiin...
Mutta olisiko mielestäsi ollut reilua että sitä olisi tarjottu
tasapuolisesti kaikille?
Itse painijan äitinä olisin mieluusti suonut poikani painivan
sarjassa jossa olisi saanut neljä ottelua- ennemmin kuin esim kaksi.
Muutoin järjestäjille suon kiitokset siitä että kisat sujuivat mallikkaasti
ja kotiinkin päästiin ihan hyvissä ajoin huolimatta vaikeuksista.
Poikamme oli pettynyt mutta onneksi kisoja on vielä edessäpäin.
Hauskaa syksyn jatkoa kaikille...
omias.
ei se sua nosta
????
sanoi kettu (arto) pihlajanmarjoista
Palaute on aina tervetullutta. Itse tulin myös siihen tulokseen, että FFC:tä ei kannata järjestetää Junior-Karen yhteyteen.
Ahneuteen tämä ei liity. Nämä yhdeksännet järjestämämme ikäkausikisat ovat keränneet aina yli sata osallistujaa. Alkuaikoina oli yli 150, mutta karsin ensin aloittelijasarjat pois ja sen jälkeen harvensin sarjajakoa. Laskujeni mukaan yli sata painijaa turvaa taloden ja alle 150 pitää kolmella matolla kilpailujen aikataulun kohtuullisena. Aikaisempina vuosina nämä juniori- ja seniorisarjat olivat Junior-Karen alla, nyt FFC:n nimellä.
FFC 4 / 4 piti alunperin olla muualla, mutta sitä tarjottiin meille, koska kyseinen seura sai toisen kisan järjestettäväkseen. Halusin yrittää tätä pakettia. Olen aina utelias kokeilemaan uutta, jos se tuntuu vähänkin toimivalta.
Alkuperäinen ajatus oli, että ikäkausisarjoja on 9-, 11-, ja 14-vuotiaille ja sitä vanhemmat painivat FFC sarjoissa. Ilmoittautumisten yhteydessä tuli kyselyjä, voiko painia molemmissa sarjoissa. Vastasin, että mikäli osanottajia ei tule yli 130 ja ottelujärjestäjä suostuu tähän, niin asiaa harkitaan. Millään tapaa tätä ei markkinoitu. Muuten siinä olisi samat kaverit olleet kahteen kertaan vastakkain matolla. Kilpailupaikalla kerroin, että otteluita saattaa tulla jopa samaan aikaan. Valmentajat, jotka ilmoittivat painijoita useampaan sarjaan, ymmärsivät tämän.
Kisoja kiertäneenä(?) tiedät sen, että jokaisessa FFC, aluemestaruus, ym. kisoissa, joissa on sarjoja pojille ja miehille, mahdollisuutta painia kahta sarjaa kysytään järjestäjältä. Jotkut suostuvat tähän, useimmat ei. Esim Itä-Suomen aluekisoissa Simpeleellä tätä mahdollisuutta käytti muutama painija.
Se, että tulee sarjoja, joissa on vain pari painijaa ei ole yksistään Kouvolassa järjestettyjen kisojen ongelma. Kritiikin otan vastaan, mutta mikähän tähän olisi parannusehdotus. Aika monta valmentajaa kuulutettiin listojen laatimisen aikana katsomaan, mitä ikä- ja painoeroja voitaisiin yhdistää, että saataisiin kaikille matseja.
Kirjoituksessa olevista asiosta arvaan, että olet jonkun nuoremman painijan isä tai äiti. Ymmärrän pettymyksesi, jos poikasi ei saanut hyviä matseja. Tiedän tunteen, koska olen joskus käynyt kauempana toteamassa, että jos edes ystävyysottelun saisi . Pettymyksiä tulee joskus. Kukaan ei niitä tahallaan järjestä. Isänä haluaa "kovia matseja", mutta kuunteleppa lastasi. Saattoiko hän sittenkin olla tyytyväinen kisoihin?
ja pitkä puolustuspuhe, ja puolustelit vain itseäsi:)
Sinä itse tuon pullan leivoit...Joten ÄLÄ SELITTELE!! vaan niele.
kisojen toteutuksessa ei ollut mielestäni mitään moittimista, vaan päin vastoin. Iso kiitos järjestäjille!
Kiitos täältä pääkaupunkiseudulta. Aina on niit, jotka olettavat, että kaikki pitäisi pyöriä hänen poikansa ympärillä. sama tyyppi haukkuu kaikki kisat, missä lapsukaisensa ei saa kultaa.
Hyvin oli kisat järjestetty.
Kouvolassa tehdään hienoa paini työtä.
Hyvä Marko!!!