M3

Hei!
Olen 16v poika ja jouduin syyskuussa tutkimusosastolle helsinkiin.
Pari viikkoa sitten tutkimusjakso loppui ja he määräsivät minut uudelleen tarkkailuun ja tekivät UUDELLEEN m3 lomakkeen.
Syynä oli, että tutkimukset eivät olleet muka onnistuneet täysin, koska en suostunut verikokeeseen ja toinen syy oli, että olisin mukamas syrjäytymis vaarassa.
Tutkimusjaksolla he totesivat lievän masennuksen oireet ja ahdistuksen.
Nyt he aikovat pitää minua siellä kunnes toiselta osastolta vapautuu paikka jotta pääsisin sinne hoitoon.
Kysymys siis on, että KUINKA voi muka laittaa ihmisen PAKKOHOITOON noin naurettavin perustein ?! Eikö jo lait estä tommoista? Vanhempani ovat raivoissaan myös, koska en ole itselle tai muille vaarallinen.
Mitä voin tehdä enään? Siellä ei yksinkertaisesti vaan voi olla, koska hoitajat eivät tee mitään muuta kun juo kahvia kansliassa ja surffaa netissä.
Eihän ihmistä voi lukita osastolle vastentahtoa jos ei ole oikeasti jotain KUNNON syytä..
6225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

http://www.laakariliitto.fi/uutiset/julkaisut/laki/8.html200206121049

Lääkäriliiton mukaan et tarvitse pakkohoitoa. Sairaalasi on ajanut sinut pakkohoitoon ilman pätevyysperusteita. Puutteelliset labrat pystyy ottamaan terveyskeskuksen labrassakin, siihen ei tarvita pakkohoitoa.

"Syrjäytymisvaara" on keksitty peruste, koska sitä ei löydy Lääkäriliiton juridisista perusteista (linkki edellä).

Käske vanhempiesi nostaa syyte asiasta, esim. potilasasiamiehelle tai eduskunnan oikeusasiamiehelle. Sairaalan henkilökunta rikkoo perusoikeuksiasi sekä rikoslain luvun 21 §5.

Äänestä

Ensimmäiseksi pitää heti hakea muutosta m3 päätökseen hallinto-oikeudesta. Vastineessa on erityisen tärkeää vaatia että saa itse olla paikalla eikä tyytyä n.s kansliapätökseen. Lisätietoa m. Finlex-ajantasainen lainsäädäntö-mielenterveyslaki

Äänestä

Kannattaa varoa myös hoitosopimuksia, joita potilaille joskus tarjotaan. Hoitosopimus ainoastaan heikentää potilaanasemaa ja antaa lääkärille jonkinlaisen vastuuvapauden annetusta hoidosta eli et voi niin helposti valittaa asiasta.

Lisäksi hoitosopimus on yleensä juridisesti voimaton, koska sopimuksen rikkomisesta ei ole määrätty juridisia sanktioita - toisaalta se on hyvä tekosyy olla antamatta järkevää hoitoa jos sopimusta ei noudateta (sikäli kun nyt olisi tarvetta edes jollekin "sopimukselle").

Niin ja lääkkeistä kannattaa yrittää päästä eroon mahdollisimman nopeasti, mutta suunnitellusti ja harkiten. Lääkkeiden säätäminen ylös ja alas vaurioittaa keskushermostoa ja toisaalta liian kauan lääkkeitä ottamalla käy kanssa huonosti (usein vuosia), joten lääkkeet on pakko lopettaa ennen kuin on liian myöhäistä.

http://www.youtube.com/watch?v=g7rACI-WJEw

Äänestä
  • Mielenkiintoinen tieto tuosta hoitosopimuksesta. Olenkin nihmetellyt miksi niitä jaellaan. Hoitosopimuksesta sanotaan, että sieltä voi katsoa mitä tehdä ongelmatilanteissa tms. mutta taitaa totuus olla kuvaamasi kaltainen.

    Äänestä

"toinen syy oli, että olisin mukamas syrjäytymis vaarassa."


Mitä v_ttua ???

Onko laissa nykyään kielletty olla syrjäytynyt? sen takia pakkohoitoon?

Joo no...olen kuullut kaikenlaisia hulluja lääkärien tempauksia miten ihminen on saatu pöpilään. Ei se paljon vaadi.

Suosittelen maastamuuttoa sinullekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakkohoito......... kirjoitti:

Hei!
Olen 16v poika ja jouduin syyskuussa tutkimusosastolle helsinkiin.
Pari viikkoa sitten tutkimusjakso loppui ja he määräsivät minut uudelleen tarkkailuun ja tekivät UUDELLEEN m3 lomakkeen.
Syynä oli, että tutkimukset eivät olleet muka onnistuneet täysin, koska en suostunut verikokeeseen ja toinen syy oli, että olisin mukamas syrjäytymis vaarassa.
Tutkimusjaksolla he totesivat lievän masennuksen oireet ja ahdistuksen.
Nyt he aikovat pitää minua siellä kunnes toiselta osastolta vapautuu paikka jotta pääsisin sinne hoitoon.
Kysymys siis on, että KUINKA voi muka laittaa ihmisen PAKKOHOITOON noin naurettavin perustein ?! Eikö jo lait estä tommoista? Vanhempani ovat raivoissaan myös, koska en ole itselle tai muille vaarallinen.
Mitä voin tehdä enään? Siellä ei yksinkertaisesti vaan voi olla, koska hoitajat eivät tee mitään muuta kun juo kahvia kansliassa ja surffaa netissä.
Eihän ihmistä voi lukita osastolle vastentahtoa jos ei ole oikeasti jotain KUNNON syytä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu