isäni (56v)kuoli nyt hiljattain syöpään joka todettiin 3vuotta sitten keuhkosyöpänä ja joka sitten levisi aivoihin asti.
Vika kerta kun näin isäni vielä hengissä oli pääsiäisenä jolloin olin viettämässä siellä koko perheen voimilla.
Onneksi isäni ei tarvitse enää kärsiä kivusta.
Enkeli vartioi sinua!
tämä halusin vain kertoa.
Vika kerta kun näin isäni vielä hengissä oli pääsiäisenä jolloin olin viettämässä siellä koko perheen voimilla.
Onneksi isäni ei tarvitse enää kärsiä kivusta.
Enkeli vartioi sinua!
tämä halusin vain kertoa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,
tarinasi kuulostaa aika tutulta! Oma isäni kuoli 55 v. reilu vuosi sitten myös keuhkosyöpään (keuhkopussinsyöpään). Hänelle ei alunperinkään annettu toivoa ja hän sai vain oireita lievittävää sytostaattia. Diagnoosin jälkeen hän eli 8 kk.
Kyllä tuo aika oli tosi raskasta ja kuoleman yli ei vieläkään ole päässyt. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että hänen elämnsä loppui kesken kaiken. Toivon meille molemmille voimia! Kyllä tästä vielä selvitään.
Ja teille, joiden läheiset ovat vielä terveinä ja elossa: nauttikaa heistä! Elämä on lyhyt.
Isäni kuoli vain muutama viikko sitten keuhkosyöpään. Hänellä diagnosoitiin syöpä vähän yli vuosi sitten ja hän sai hoidoksi stytostaatin ja sädehoidon. Vuoden vaihteen jälkeen hänet todettiin terveeksi. Hän piristyi, hän oli elinvoimainen, mutta sitten tapahtui käänne. Syöpä ei ollutkaan voitettu ja vuosi aikaisemmin todettu varjostuma maksassa olisin osoittautunut yllättäen syöväksi, sairautta ei saatu parannettua.
Isäni kohtaloksi koitui keuhkokuume, jonka väsyttämänä hän nukkui pois.
Tämä kaikki opetti, että elämä on aivan liian arvokas hukattavaksi ajatuksille, että jotain PITÄISI tehdä. Nyt niitä asioita pitää vaan alkaa tekemään...
Isää syvästi kaipaava isin tyttö