Miten määrittelisit henkisen vahvuuden?
Mitä siihen kuuluu? Onko kaikki vahvuus hyvää vai onko myös kielteistä vahvuutta?
Entä kun ihminen sairastuu vahvuuteen?
Henkinen vahvuus ?
201
732
Vastaukset
- s-fonisti
Noh. Onhan se jotekki pöreempä olo kunon vahva kuin sirkassihärkä, jos on miäs.
- xcch
Löysin tällaisen norssin sivuilta.. Mitäs sanotte?
"Itsetunnoltaan vahva ihminen kykenee arvostamaan muita: hän näkee toisten osaamisen ja antaa tunnustusta ja arvoa muiden mielipiteille. Hän on riippumaton muiden mielipiteistä eikä koko ajan pohdi, mitä muut ajattelevat, ei ole huolestunut muiden hyväksynnästä, eikä pyri aina ajattelemaan ja toimimaan yleisen mielipiteen mukaan. Tällainen ihminen pystyy rakentavasti ja perustellusti ilmaisemaan mielipiteensä."- M.B.
Saat tänään kauniin tarran suoritusvihkoosi. Voit näyttää sitä sitten kotona ja ottaa siihen allekirjoituksen ;)
- _ __ ___ ____
Kyllä tuo kuvaus on minunkin mielestäni hyvin poimittu, kiitos xcch.
Hyvä aloitus elisakettu!
Henkinen vahvuus on todella hyvää itsetuntoa. Joskus henkinen vahvuus sekoitetaan kuitenkin esim. periksiantamattomuuteen ja joustamattomuuteen, siihen, siihen että ei esim. myönny kompromisseihin tai että ajaa aina oman asiansa läpi joka tapauksessa. Tällainen "vahvuus" on todellisuudessa heikkoutta ja liittyy pahimmillaan persoonallisuushäiriöihin. Narsistejakin monet pitävät erheellisesti henkisesti vahvoina, jos eivät osaa nähdä narsismin läpi.
Vahvuuteen sairastunut pakenee omia tunteitaan, pitää itsensä koko ajan täydellisessä kontrollissa ("kontrolifriikkiys") eikä anna itsensä tai muiden olla heikko, koska ei ole saanut lapsena olla heikko ja tullut hoivatuksi heikkona hetkenä: vahvuuteen sairastunut ei voi kohdata muita ihmisiä sellaisena kuin he ovat.
Terveen itsetunnon omaava ihminen on myös nöyrä ja tietää, että on toisinaan myös heikko ja hyväksyy heikkoudenkin itsessään. Heikkoutensa hyväksynyt ihminen osaa olla se, mikä on. Tuosta xcch.n bongaamasta jutusta voi käänteisajattelulla löytää yllättävän paljon, esim;
Itsetunnoltaan heikko ihminen ei pysty rakentavaan keskusteluun, eikä argumentoimaan väittämiään.Kiitos xcch löytämästäsi ja siitä kun toit sen tänne.
Haluaisin esittää sinulle kaksi kysymystä miten ne itse näet:
Mitä mieltä olet tekstin sisällöstä ?
Pohdi vahvuuteen sairastumista. Mitä se voisi olla ?_ __ ___ ____ kirjoitti:
Kyllä tuo kuvaus on minunkin mielestäni hyvin poimittu, kiitos xcch.
Hyvä aloitus elisakettu!
Henkinen vahvuus on todella hyvää itsetuntoa. Joskus henkinen vahvuus sekoitetaan kuitenkin esim. periksiantamattomuuteen ja joustamattomuuteen, siihen, siihen että ei esim. myönny kompromisseihin tai että ajaa aina oman asiansa läpi joka tapauksessa. Tällainen "vahvuus" on todellisuudessa heikkoutta ja liittyy pahimmillaan persoonallisuushäiriöihin. Narsistejakin monet pitävät erheellisesti henkisesti vahvoina, jos eivät osaa nähdä narsismin läpi.
Vahvuuteen sairastunut pakenee omia tunteitaan, pitää itsensä koko ajan täydellisessä kontrollissa ("kontrolifriikkiys") eikä anna itsensä tai muiden olla heikko, koska ei ole saanut lapsena olla heikko ja tullut hoivatuksi heikkona hetkenä: vahvuuteen sairastunut ei voi kohdata muita ihmisiä sellaisena kuin he ovat.
Terveen itsetunnon omaava ihminen on myös nöyrä ja tietää, että on toisinaan myös heikko ja hyväksyy heikkoudenkin itsessään. Heikkoutensa hyväksynyt ihminen osaa olla se, mikä on.Kiitos nouseva katkokirjoittaja (suo anteeksi nimeämiseni, minun on miellyttävämpi kommunikoida ihmisiä kuitenkin jollakin nimellä, ei ole vain "sinä, tuo, se, te tai joku, -tkut")
Toit kommenteissasi paljon esimerkkejä erilaisesta "vahvuudesta". Mielestäni kun rakennamme sirpaloituakin itsetuntoamme takaisin on hyvä pohtia tätäkin aluetta, mikä itsessämme on sitä heikkoa tai vahvaa henkisyyttä.
Osaisitko vielä lisätä näkökulmaa siihen, mitä vaikeasti persoonallisuushäiriöinen mahdollisesti näkee vahvuutena itsessään? Tai kuinka arvottaa henkisen vahvuuden?- RV, eikö?
Kuvaileemaasi ihmistä pelkäävät niin narsistit kuin hänen vaikutuspiirissään olevatkin. Siksipä esim. kun lähdet huoltajuuskiistaan narsistia vastaan yhteisistä lapsista, on melko varmaa että koko kiistaan liittyvä koneisto lähtee narsistin puolelle. Ihmiset kun pelkäävät sitä, minkä tiedostavat jopa omaksi ihanteekseen. On hirveää, jos joku on oikeasti sitä mitä itsekin haluaisi olla. Hirveää se on nimenomaan narsistille, joka tajuaa itsetuntonsa puutteet tällaisen "täydellisen" ihmisen kohdatessaan. Samasta syystä myös huoltajuuskiisotihin liittyvä koneisto kääntyy tätä ihanneihmistä vastaan. He kun eivät osaa tunnustaa toisen hyvyyttä, etenkin jos samalla tulisi tunnustaa oma vajavuus samassa asiassa. UGH! ja lapset kärsivät kun joutuvat vajaan vanhemman kasvattamiksi. Vaikka tosin tällainen ihanneihminen löytää kyllä keinot silti auttaa lapsiaan henkisesti. Se on hänelle kutsumus, eikä hän mieti omaa kohtaloaan. Kysymys kuuluukin, että pitääkö silti näitä vajaita vanhempia hyysätä sillä riskillä, että lapset vahingoittuvat?
- _ __ ___ ____
Pitää vielä lisätä, että todelliseen henkiseen vahvuuteen liittyy mielestäni omien tunteiden käsittelykyky sekä tunteidensäätely. Jos ei koskaan tunne mitään ja esim. menetä malttiaan, voi olla todellinen "pokerinaama" ja pahimmillaan tunteeton psykopaatti. Toinen ääripää voi olla taas jatkuvasti vihalla ja raivolla lähiympäristöään hallitseva ihminen.
"Vahva" ihminen voi siis olla pahimmillaan tunnevammainen ja sairas. Tietty raja kulkee juuri jatkuvan joustamattomuuden ja periksiantamattomuuden kanssa käsi kädessä.- _ __ ___ ____
yxex kirjoitti:
Vahvuus voi olla heikkoutta.
Heikkous voi olla vahvuutta.Hienosti kiteytetty, molemmin päin!
Kiitos yxex! _ __ ___ ____ kirjoitti:
Hienosti kiteytetty, molemmin päin!
Kiitos yxex!Kiitos :)
*paukuttelee määbäältä varast...eikun lainaamiaan henkseleitä*- _ __ ___ ____
yxex kirjoitti:
Kiitos :)
*paukuttelee määbäältä varast...eikun lainaamiaan henkseleitä*=DD
Lyhyesti: Sitä, ettei anna muiden päättää omista mielenliikkeistä/tunteistaan, eikä muserru vastoinkäymisistä, vaan hyväksyy sen, että shit happens. :)
D: "Lyhyesti: ettei anna muiden päättää, ei muserru, hyväksyy....."
Ottaa myös toisin sanoen vastuun elämästään ja laittaa rajat sille missä mennään, mikä itselle on hyväksi vahingoittamatta muita. Terveen narsismin lähtökohtia.
Mikä tässä prosessissa on kielteistä?- hyvin tuhma
elisakettu kirjoitti:
D: "Lyhyesti: ettei anna muiden päättää, ei muserru, hyväksyy....."
Ottaa myös toisin sanoen vastuun elämästään ja laittaa rajat sille missä mennään, mikä itselle on hyväksi vahingoittamatta muita. Terveen narsismin lähtökohtia.
Mikä tässä prosessissa on kielteistä?Se kun ei tottele narsistia :)
" Entä kun ihminen sairastuu vahvuuteen? "
Lyhyesti: kuvittelee tuntevansa itsensä....eikä huomaa purevansa hammasta kun pitäisi rehellisesti uskaltaa itkeä toisen nähden. Häiriöisimmät kätkee itkunsa suuttumalla kumppaniinsa.
yxex kirjoitti:
...eikä huomaa purevansa hammasta kun pitäisi rehellisesti uskaltaa itkeä toisen nähden. Häiriöisimmät kätkee itkunsa suuttumalla kumppaniinsa.
Temppuilija: mikä murtaisi tuon itsensä tuntemisen kuvitelman?
Yxex: pyydän sinulta nyt jotain tärkeää. Sanoit kerran eräälle ihmiselle, että hän on/oli sairastunut vahvuuteen. Kertoisitko näkemyksesi, miten se vaikutti tuon ihmisen elämään ja käyttäytymiseen.elisakettu kirjoitti:
Temppuilija: mikä murtaisi tuon itsensä tuntemisen kuvitelman?
Yxex: pyydän sinulta nyt jotain tärkeää. Sanoit kerran eräälle ihmiselle, että hän on/oli sairastunut vahvuuteen. Kertoisitko näkemyksesi, miten se vaikutti tuon ihmisen elämään ja käyttäytymiseen.Tjaa
- 2+9=11
yxex kirjoitti:
Tjaa
"Vahvuuteen sairastuminen voi olla myös yksipuolista huolenpitoa; minä pidän sinusta huolen, itse en tarvitse apua. Entä jos kumppanikin tuntee halua huolenpitoon ja kokee itsensä tarpeettomaksi vahvuutesi rinnalla(?) On vahvuutta osata ja uskaltaa voimattomana hetkenä pyytää toista huolehtimaan"
Tuossahan tuo on osin vieläkin...minun akilleen kantapääni...
Mutta yritän nöyränä nykyään sitäkin opetella uudessa suhteessani...
nielaista sen..."ei tartte auttaa, mua mikään vaivaa, mä mitään tartte, pärjään/osaan kyllä itte..."
ja tyytyväisenä olen pannut merkille senkin...miten levollista on vain olla ja levätä, toisen silitellessä hiuksia...nauttia läheisyydestä...olla läsnä hetkessä jossa on kaikki sillä hetkellä hyvin... 2+9=11 kirjoitti:
"Vahvuuteen sairastuminen voi olla myös yksipuolista huolenpitoa; minä pidän sinusta huolen, itse en tarvitse apua. Entä jos kumppanikin tuntee halua huolenpitoon ja kokee itsensä tarpeettomaksi vahvuutesi rinnalla(?) On vahvuutta osata ja uskaltaa voimattomana hetkenä pyytää toista huolehtimaan"
Tuossahan tuo on osin vieläkin...minun akilleen kantapääni...
Mutta yritän nöyränä nykyään sitäkin opetella uudessa suhteessani...
nielaista sen..."ei tartte auttaa, mua mikään vaivaa, mä mitään tartte, pärjään/osaan kyllä itte..."
ja tyytyväisenä olen pannut merkille senkin...miten levollista on vain olla ja levätä, toisen silitellessä hiuksia...nauttia läheisyydestä...olla läsnä hetkessä jossa on kaikki sillä hetkellä hyvin...Hyvä :) Riipunee varmaan siitä perusluottamuksen tasosta, minkä aikaa menee tuohon läheisyydestä nauttimiseen, olemalla ja olemalla nimenomaan levollinen. Se on kyllä erinomainen alku ja monesti edellytys parisuhteen kannalta.
Vähän enempi aikaa voi viedä sitten se, kuinka osaa esittää toiselle pyyntöjä: " voisitko sinä, tekisitkö, toisitko jne..."
Ja miten sen avun osaa ottaa vastaan? Tunnenko ehdottomuutta vastavuoroiseen palvelukseen, vai voinko vain.. ottaa sen, hyväksymällä, vastaanottamalla, tämä on minulle annettu ja tarkoitettu?yxex kirjoitti:
...eikä huomaa purevansa hammasta kun pitäisi rehellisesti uskaltaa itkeä toisen nähden. Häiriöisimmät kätkee itkunsa suuttumalla kumppaniinsa.
YE : "Häiriöisimmät kätkee itkunsa suuttumalla kumppaniinsa"
Auts... eiks toi olekaan normaalia ;) ?
Henkistä vahvuutta on kyky tukeutua toiseen...paljastaa toiselle heikot kohtansa.
- 1+1=2
"Henkistä vahvuutta on kyky tukeutua toiseen...paljastaa toiselle heikot kohtansa. "
Niinpä, ja kun narsistin kanssa tekee tämän niin aivan taatusti huonosti tai hyvin huonosti käy aina. 1+1=2 kirjoitti:
"Henkistä vahvuutta on kyky tukeutua toiseen...paljastaa toiselle heikot kohtansa. "
Niinpä, ja kun narsistin kanssa tekee tämän niin aivan taatusti huonosti tai hyvin huonosti käy aina.Silloin narsisti maksaa teostaan sen hinnan että sinä lähdet pois. Hän menettää sinut ja sinä löydät uuden puolison joka arvostaa kykyäsi tukeutua.
Pois lähtemällä arvostat itseäsi, etkä toimi kaltoinkohtelun mahdollistajana. :)1+1=2 kirjoitti:
"Henkistä vahvuutta on kyky tukeutua toiseen...paljastaa toiselle heikot kohtansa. "
Niinpä, ja kun narsistin kanssa tekee tämän niin aivan taatusti huonosti tai hyvin huonosti käy aina.Tarkoitushan on N-suhteen jälkeen nimenomaan löytää oma henkinen vahvuutensa ja heikkoutensa. Ja ottaa kontaktia terveellä tavalla ihmisiin.
Kaltoinkohdeltu helposti sairastuu vääränlaiseen vahvuuteen. Aloitus on tarjottu pohdittavaksi siksi että pyrkisimme pois siitä defenssien muurista, joka saattaa ympäröidä meitä. Sitoo valtavasti energiaa olla "vahva". Ihmiset uupuvat juuri tämän taakan alla.
Henkistä vahvuutta on osata sanoa; 'auta minua' :)
Yes sir...ihmiselämä tai ennemminkin kait ihmismieli on vain rakentunut jotenkin sillain, että tämän läksyn oppiminen vaatii useimmiten pohjakokemuksen jos pois lasketaan koko ajan apua pyytävät (siis turhaankin, ns avuttomat) ja ne jotka kuolevat ylpeyteensä.
Täällähän olikin jo pääkohdat kivasti esillä, eipä tule itsellekään äkkiseltään mitään uutta mieleen.
Kielteinen vahvuus voi näyttäytyä tyypillisesti juuri läheisriippuvaisella ihmisellä.
Jengi usein kuvittelee muutenkin, että vahvuus on sitä kun hampaat irvessä vedetään itte kaikki eikä apua/tukea pyydetä koskaan, eikä höllätäkään ennen kuin pumppu klikkaa kiinni. Sitä kutsutaan myös omavoipaisuudeksi jota myös läheisriippuvuudessakin näkyy.
Tai että ei näytetä tunteita, ollaan kuin ei mitään. Otetaan vastaan "hymyssä suin" ja puretaan paha olo toisin.
YE sen sanoikin, vahva ihminen on myös inhimillinen ja heikko mutta toivottavasti ei väärässä seurassa kuitenkaan =)
Ihmisluonto näin tapahtuessa pitää huolen siitä, että kyytiä tulee.
Ei se kait reilua ole mutta näin se ihmispää toimii helposti.- mites tuota
Onkos puhdas skitsoidi persoonallisuus henkisesti vahvin? :-)
Ainakin niitä pers.häiriöiden vahvimpia ehdottomasti. Luultavasti vahvin.dizel kirjoitti:
Mukava kuulla...Itselläni on tuo 99,5%:in varmuudella.
...Tosin pari, kolme kohtaa ei täsmää.
dizel kirjoitti:
...Tosin pari, kolme kohtaa ei täsmää.
Mjaa... haluatko täsmentää mitkä kohdat? =)
elisakettu kirjoitti:
Mjaa... haluatko täsmentää mitkä kohdat? =)
- Ei läheisiä ystäviä.
- Elää (melkein) selibaatissa.
- Harvoin aggressiivinen.
Tiivistettynä. :)dizel kirjoitti:
- Ei läheisiä ystäviä.
- Elää (melkein) selibaatissa.
- Harvoin aggressiivinen.
Tiivistettynä. :):)
Dizel, kun en omaa syvällistä psykiatrista tietämystä, niin enpä paljon osaa kommentoida noihin piirteisiinkään. Näen ainoastaan vain erittäin terävän palstakirjoittajan, josta ei saa kyllä erkkikään selvää, onko lintu vai kala :)
Tässä maailmassa monet olettavat, että kaikki ovat lokeroitavissa. Esimerkiksi diagnoosit. Siihen ja siihen sisältyy sitä ja tätä. Jos jokin poikkeama on; ahaa, ei sulla voi olla sitä tai tätä, mutta tunnusmerkit vahvasti viittaavat tuohon. Ja siinä oot, jämptisti niin, sivuraiteille ei livetä.
Miksi tarvitsee lokeroida? Kokeeko tiukan korsetin sisällä kulkijat olonsa turvallisemmaksi näin? Häiriöt ja sairaudet halutaan patologisoida; onko syy siinä, että ne ääripäänä ovat myös paremmin pois lohkottavissa? Pidetään ehkä itseä "vahvana"; minä olen "terve", minä en "sairastu"?
Palstalaisilla on varmasti paljon erilaisia ihmiskokemuksia. Niin minullakin. Minusta terveys-häiriöisyys ei ole niin yksiselitteisiä (koska kaikilla on sekä terveitä että häiriöisiä piirteitä). Ennemminkin toivoisin katsastettavan ihmisiä käyttäytymistieteiden kautta. Jota kaltoinkohtelemina teemmekin, mutta joskus tarve patologisoida tiettyyn lokeroon ihminen sulkee silmät tiukasti siltä mahdollisuudelta, että teemme myös liian hätäisiä päätelmiä.- LK
Voitko perustella?
- LK
dizel kirjoitti:
Mukava kuulla...Itselläni on tuo 99,5%:in varmuudella.
Uskotsie ihme juttuihi?
Mihin? LK kirjoitti:
Uskotsie ihme juttuihi?
Mihin?Minultako kysyit?
Jos tarkoitat tuota skitsoidia, niin sehän on vähän niinkuin sellainen yksikseen viihtyvä tyyppi, lyhyesti sanottuna...Skitsotypaalinen on sitten se, joka uskoo kaikenlaisiin kummallisuuksiin ja on muutenkin "erikoinen". :)
Jälkimmäiseen en ole kauhean hyvin perehtynyt.- LK
dizel kirjoitti:
Minultako kysyit?
Jos tarkoitat tuota skitsoidia, niin sehän on vähän niinkuin sellainen yksikseen viihtyvä tyyppi, lyhyesti sanottuna...Skitsotypaalinen on sitten se, joka uskoo kaikenlaisiin kummallisuuksiin ja on muutenkin "erikoinen". :)
Jälkimmäiseen en ole kauhean hyvin perehtynyt.Joo, siulta, ja oot muuten oikeessa, mie jostain syystä oletin et tarkotit sitä. Tai itseasias en muistanu et eristäytyvää persoonallisuutta sanotaa ees skitsoidiks, mut nyt ku sanoit ni totta.
Joo.
Eristäytymine on iha ihanaa.
- keskitie
Henkinen vahvuus on silmänlumetta. Jos on vahva, on narsisti. Jos ei ole heikko eikä vahva, on terve.
Keskitie monessakin asiassa on viisas ratkaisu, hyve tai mikälie.
Ihmiset usein käsittävät vain ääripäät; hyvän ja pahan; vahvan ja heikon jne. Molemmat mahdollisuudet ovat silti olemassa, jokaisella meistä - luontaisia syntymälahjoja, joita sitten otamme käyttöömme eri tavoin elämässä. Toista ääripäätä vain kielletään, toista tavoitellaan, ja silti huomaamattakin sitä itse, sorrumme itsekukin ääripäihin ajoittain.
Millainen on mielestäsi vahva narsisti? Ja käsitys narsistin näkökulmasta vai ulkomaailman?
Mietin tätä matkankulkemista. Kun polku välillä sortuu ja löytää itsensä rähmällään siellä ojan pohjalla.
Eikä tiedä miten eteenpäin kuljetaan. Mistä saa ne voimat, millä taivalta jatkaa?
Ketjussa oli (kiitos kirjoittajille) esimerkkejä henkisestä vahvuudesta.
Mutta miten sitä jälleenrakennetaan silloin, kun ollaan pohjakosketuksessa itsetunnon ja voimiensa suhteen?- 4+10=14
"Mutta miten sitä jälleenrakennetaan silloin, kun ollaan pohjakosketuksessa itsetunnon ja voimiensa suhteen? "
No tässä jotain....millä minä...
Hiljaa kuuntelemalla itseään, syväluotaamalla kaikki tunteensa...mistä ne tulevat...hyväksyen ne sellaisenaan...
jos mahdollista jakaa ne toisen kanssa...pyytää apua...suostuu autettavaksi...tuohon voi riittää sekin että on joku joka vain kuuntelee...
hetkeksi asettaa psyykkisesti itsensä kaikkien tärkeimmäksi...ohi niiden kaikkien muiden...vaikka arjen hoitaisikin...kysyy itseltään...mitä minä tarvitsen...
Hoivaa, hoitaa, hellii itseään...omaa kehoaan...
tarjoaa itselleen elämyksiä...
itseäni aikoinaan auttoi tavattomasti...
pitkät yksinäiset kävelylenkit...
Joskus huvittaakin näin jälkeenpäin...kun monet pitivät minua liikunnallisena, vaikka en minä kuntoani siten hoitanut vaan päätäni/psyykeäni...
jotenkin vaan kävellessä ulkoilmassa...ajatukset selkityivät...kiukkuisena vauhti kiihtyy, adrenaliini palaa, toisinaan sitä vaipuu mietteisiin...
ja jonain päivänä huomio jo ympäristöään, luonnon kauneutta...ihan lähiympäristössäänkin...tuntee tuulen kasvoillaan, raikkaan ilman...tulee tunne...minä elän... 4+10=14 kirjoitti:
"Mutta miten sitä jälleenrakennetaan silloin, kun ollaan pohjakosketuksessa itsetunnon ja voimiensa suhteen? "
No tässä jotain....millä minä...
Hiljaa kuuntelemalla itseään, syväluotaamalla kaikki tunteensa...mistä ne tulevat...hyväksyen ne sellaisenaan...
jos mahdollista jakaa ne toisen kanssa...pyytää apua...suostuu autettavaksi...tuohon voi riittää sekin että on joku joka vain kuuntelee...
hetkeksi asettaa psyykkisesti itsensä kaikkien tärkeimmäksi...ohi niiden kaikkien muiden...vaikka arjen hoitaisikin...kysyy itseltään...mitä minä tarvitsen...
Hoivaa, hoitaa, hellii itseään...omaa kehoaan...
tarjoaa itselleen elämyksiä...
itseäni aikoinaan auttoi tavattomasti...
pitkät yksinäiset kävelylenkit...
Joskus huvittaakin näin jälkeenpäin...kun monet pitivät minua liikunnallisena, vaikka en minä kuntoani siten hoitanut vaan päätäni/psyykeäni...
jotenkin vaan kävellessä ulkoilmassa...ajatukset selkityivät...kiukkuisena vauhti kiihtyy, adrenaliini palaa, toisinaan sitä vaipuu mietteisiin...
ja jonain päivänä huomio jo ympäristöään, luonnon kauneutta...ihan lähiympäristössäänkin...tuntee tuulen kasvoillaan, raikkaan ilman...tulee tunne...minä elän...Ihminen on siitä merkillinen otus että ajoin unohtaa sen merkittävimmän; vahvuuden löytämisen oman itsensä kautta. Monille jokin fyysinen, kehollinen kokemus auttaa palauttamaan sisäisiä voimia.
Ajattelin perusluottamusta. Miten sitä haavoitettuaan jollain, taas miettii, kuinka saavuttaa tasapaino toisten ihmisten välille? Jotenkin, en tiedä onko se sitten kilttien, läheisriippuvien vai keiden ongelmana, usein tuntuu (itsestäni) että luottamuksen pitäisi palautua toisten ihmisten kautta?
Kaikki taitaa olla vaan hemmetin suuren ympyrän sisällä, lopulta. Vastaukset löytyvät aina sieltä renkaan sisältä, eivät ulkopuolelta.- 8+11=19
elisakettu kirjoitti:
Ihminen on siitä merkillinen otus että ajoin unohtaa sen merkittävimmän; vahvuuden löytämisen oman itsensä kautta. Monille jokin fyysinen, kehollinen kokemus auttaa palauttamaan sisäisiä voimia.
Ajattelin perusluottamusta. Miten sitä haavoitettuaan jollain, taas miettii, kuinka saavuttaa tasapaino toisten ihmisten välille? Jotenkin, en tiedä onko se sitten kilttien, läheisriippuvien vai keiden ongelmana, usein tuntuu (itsestäni) että luottamuksen pitäisi palautua toisten ihmisten kautta?
Kaikki taitaa olla vaan hemmetin suuren ympyrän sisällä, lopulta. Vastaukset löytyvät aina sieltä renkaan sisältä, eivät ulkopuolelta."että luottamuksen pitäisi palautua toisten ihmisten kautta"
Luottamuksen, minä luottamuksen...
senkö ettei toinen koskaan petä, hylkää, kohtele huonosti...
Sellaista ei voi kukaan luvata..
"aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat kaikkia..."
sanoo iso kirjakin...
jos johonkin pitää luottaa niin siihen, että kaikesta huolimatta...
elämä kantaa..
vaikka täyttä varmuutta ei ole "mistään"... - LK
Varmaan sillein ite lähtisin sitä rakentamaan et ettisin niitä juttuja mihin voin vaikuttaa ja vaikuttaisin niihin ja sitä kautta aina ekakskin toki poistais stressitekijöitä mut sen lisäks myös oppis sitä vaikuttamista ja sais kokemusta siitä et homma on hanskassa. Yleensä se epätoivo tulee siitä kun ei oo tarkotuksenmukasta toimintamallia. Tai siis ite aattelen niin. Rajutkin jutut tuntuu ihmisille olevan ihan siedettävissä kunhan ne vaan tietää mitä tehdä siinä tilanteessa.
- 5+1=6
LK kirjoitti:
Varmaan sillein ite lähtisin sitä rakentamaan et ettisin niitä juttuja mihin voin vaikuttaa ja vaikuttaisin niihin ja sitä kautta aina ekakskin toki poistais stressitekijöitä mut sen lisäks myös oppis sitä vaikuttamista ja sais kokemusta siitä et homma on hanskassa. Yleensä se epätoivo tulee siitä kun ei oo tarkotuksenmukasta toimintamallia. Tai siis ite aattelen niin. Rajutkin jutut tuntuu ihmisille olevan ihan siedettävissä kunhan ne vaan tietää mitä tehdä siinä tilanteessa.
niin ihminen ny kuiteskin pystyy tavallaan vaikuttamaan vain itseensä...
että itsestään ne jutut täytyy löytää..mihin voi vaikuttaa...
.mikä aina mättää...missäkin kohtaa...suhteessa toiseen...
mutta tuota ajatustasi tarkoituksenmukaisesta toimintamallista pikkusen vierastan...
kun ei voi etukäteen tietää...mitä tapahtuu/miten toinen reagoi...jos puhutaan kanssakäymisestä ihmisten kanssa...
mutta tavallaan jos ihminen on sinut itsensä kanssa...ottaen huomioon niin vahvuutensa kuin heikkoutensa...
niin on helpompaa olla aito ja läsnä myös toiselle... - LK
5+1=6 kirjoitti:
niin ihminen ny kuiteskin pystyy tavallaan vaikuttamaan vain itseensä...
että itsestään ne jutut täytyy löytää..mihin voi vaikuttaa...
.mikä aina mättää...missäkin kohtaa...suhteessa toiseen...
mutta tuota ajatustasi tarkoituksenmukaisesta toimintamallista pikkusen vierastan...
kun ei voi etukäteen tietää...mitä tapahtuu/miten toinen reagoi...jos puhutaan kanssakäymisestä ihmisten kanssa...
mutta tavallaan jos ihminen on sinut itsensä kanssa...ottaen huomioon niin vahvuutensa kuin heikkoutensa...
niin on helpompaa olla aito ja läsnä myös toiselle..."niin ihminen ny kuiteskin pystyy tavallaan vaikuttamaan vain itseensä...
että itsestään ne jutut täytyy löytää..mihin voi vaikuttaa..."
No tavallaan joo, mut sit ihmisen toiminta yleensä kumminki vaikuttaa sen ympäristöön. Ni sitä kautta. Työt voi lopettaa (en nyt tiiä onko se järkevä teko tuossa, mutta esimerkki stressitekijöihin vaikuttamisesta) tai ihmissuhteita voi katkaista.
"kun ei voi etukäteen tietää...mitä tapahtuu/miten toinen reagoi...jos puhutaan kanssakäymisestä ihmisten kanssa..."
Monesti ei voikkaan, sen joutuu kokeilemalla selvittämään.
- 18+13=31
"Vastaukset löytyvät aina sieltä renkaan sisältä, eivät ulkopuolelta."
tulee mieleen tässä kohtaa yhden laulun sanat...
Olen etsinyt kaikkialta,
rauhaa itsellein.
Olen kysynyt maailmalta,
mitä tahtoo sydämein.
Vaan en löytänyt vastausta,
rauhaa saanut en.
Turhaan jatkoin vain taivallusta,
kunnes vihdoin tiesin sen.
refrain:
On vastaus piilotettu ihmissydämeen.
Kun sitä vain jaksaa kuulla,
saa rauhan itselleen.
Sillä ihminen harvoin antaa,
aikaa itselleen.
Hän vain tuntonsa soimaan kantaa,
jonka kätkee sydämeen.
Kun sen etsijä yksinäinen,
kerran ymmärtää.
Hän on tyyni ja tyytyväinen,
kaikki turha silloin jää.
Uskoisin että itseään vastaukset ihminen löytää vain itsestään,
omasta sisimmästään... - LK
Jos ihan henk. koht. määrittelyä hakee niin itse koen varmaan henkisen vahvuuden ominaisuuksiksi:
- Ahdistuksensietokyky (tai vaihtoehtoisesti kyky olla ahdistumatta)
- Vähäinen suggestioalttius
- Heikot tunnereaktiot ympäristömuuttujille
- Älykkyys
- Kyky toimia sosiaalisesti tarkoituksenmukaisella tavalla
- Kyky itsekritiikkiin
Ja joo, nää ei varmasti oo oikein ne mitä ehkä sillä yleisesti tarkoitetaan. Enemmän henkilökohtainen arvomaailma, jossa on kyllä jotain ongelmiakin.- LK
Tahdon tuohon vielä lisätä sen että uskon että henkisestä vahvuudesta on tosi monta erilaista käsitystä, ihmiset mieltää sen eri juttujen mukaan. En usko että siihen on oikein mitään absoluuttisen oikeaa osoitettavissa.
- eli..
koet olevasi henkisesti vahva ja nämä ovat sitten sun ominaisuuksiasi.
- LK
eli.. kirjoitti:
koet olevasi henkisesti vahva ja nämä ovat sitten sun ominaisuuksiasi.
Tuota sitä kysymystä et oonko minä henkisesti vahva niin en oo oikein nähny tarpeelliseksi ees miettiä. Oon sen vahvunen kun oon, ei se siitä muutu sano sitä heikoks tai vahvaks.
Vähä sama ku peniksen koko.
- Ihanko totta?
"Oon sen vahvunen kun oon, ei se siitä muutu sano sitä heikoks tai vahvaks."
Voihan se sun kohdalla olla tosiaan noinkin, mutta useimmille on todella merkitystä ajatteleeko ihminen itseään heikkona vai vahvana.- LK
Siis niinkun useimmille ihmisille itelleen on väliä sillä kokeeko ne ittensä heikoksi vai vahvaksi vai että useimmille on väliä kokeeko muut itsensä heikoksi vai vahvaksi.
Kyl tuo jälkimmäinen vähän kiinnostaa. Et miten muut kokee ittensä. Mut siis en oikein tiiä millä asteikolla itteäni sit arvioisin. Tai mitä mahollista hyötyä siitä ois.
Siis sinällään ihan hyvä olla perillä siitä mihin pystyy ja mihin ei tuossakin asiassa. Mut et se että onko se nyt sitten niinkun hyvin vai huonosti niin on ihan yksi ja sama. - 9+10=19
Niin itselleni sillä on kyllä merkitystä, että koen itseni vahvana...
kaikesta huolimatta, vaikka täällä olenkin perimmäisen heikkouteni...läheisriippuvaisuuden paljastanutkin...
joskus ajattelen itseäni ikäänkuin heinänkortena...joka taipuu joskus jopa maahan asti...tuulten puhaltaessa, mutta ei kuitenkaan katkea kokonaan...
löytämällä, tunnustamalla heikkotensa
voi siltikin tulla/kokea itsensä vahvaksi... - A
9+10=19 kirjoitti:
Niin itselleni sillä on kyllä merkitystä, että koen itseni vahvana...
kaikesta huolimatta, vaikka täällä olenkin perimmäisen heikkouteni...läheisriippuvaisuuden paljastanutkin...
joskus ajattelen itseäni ikäänkuin heinänkortena...joka taipuu joskus jopa maahan asti...tuulten puhaltaessa, mutta ei kuitenkaan katkea kokonaan...
löytämällä, tunnustamalla heikkotensa
voi siltikin tulla/kokea itsensä vahvaksi...*Ryhmähali*
Kauniita unia kaikille. Älkää valvoko liian myöhään. Linnut laulavat kevätaamuina. 9+10=19 kirjoitti:
Niin itselleni sillä on kyllä merkitystä, että koen itseni vahvana...
kaikesta huolimatta, vaikka täällä olenkin perimmäisen heikkouteni...läheisriippuvaisuuden paljastanutkin...
joskus ajattelen itseäni ikäänkuin heinänkortena...joka taipuu joskus jopa maahan asti...tuulten puhaltaessa, mutta ei kuitenkaan katkea kokonaan...
löytämällä, tunnustamalla heikkotensa
voi siltikin tulla/kokea itsensä vahvaksi...En usko että ihminen on heikko kun paljastaa alastomuutensa, inhimillisyytensä. Minusta se on vahvuutta parhaimmillaan.
*tuulta päin, sanoi kettu irvistellen hangessa etsien tulta ja miekkaa*
Onko vahvuus sitä, että löytää itsestään ne rakennusosat, josta on minuus tehty? Purkaa ne osiin, tutkii niitä, hyväksyy ne ja kasaa ne kokonaisuudeksi jälleen?A kirjoitti:
*Ryhmähali*
Kauniita unia kaikille. Älkää valvoko liian myöhään. Linnut laulavat kevätaamuina.Öitä A.
*hali*- 15+20=35
elisakettu kirjoitti:
En usko että ihminen on heikko kun paljastaa alastomuutensa, inhimillisyytensä. Minusta se on vahvuutta parhaimmillaan.
*tuulta päin, sanoi kettu irvistellen hangessa etsien tulta ja miekkaa*
Onko vahvuus sitä, että löytää itsestään ne rakennusosat, josta on minuus tehty? Purkaa ne osiin, tutkii niitä, hyväksyy ne ja kasaa ne kokonaisuudeksi jälleen?niin...
on olemassa sellainenkin sanonta, että
ehjimmät meistä on koottu sirpaleista...
itse pidän myös ajatuksesta, että
likaojastakin voi löytää helmiä... - LK
elisakettu kirjoitti:
En usko että ihminen on heikko kun paljastaa alastomuutensa, inhimillisyytensä. Minusta se on vahvuutta parhaimmillaan.
*tuulta päin, sanoi kettu irvistellen hangessa etsien tulta ja miekkaa*
Onko vahvuus sitä, että löytää itsestään ne rakennusosat, josta on minuus tehty? Purkaa ne osiin, tutkii niitä, hyväksyy ne ja kasaa ne kokonaisuudeksi jälleen?"Onko vahvuus sitä, että löytää itsestään ne rakennusosat, josta on minuus tehty? Purkaa ne osiin, tutkii niitä, hyväksyy ne ja kasaa ne kokonaisuudeksi jälleen?"
Olen sitä mieltä että tämä on ehdottomasti yksi käsitys henkisestä vahvuudesta, joka on nykyään aika suosittu etenkin lehdissä. Minua vähän tökkii tuohon liittyvä tietty romantiikka josta johtuen moni hyväksyy sen miettimättä koska se 'kuulostaa hyvältä ja kauniilta ajatukselta'. Mutta ei voi kieltää etteikö siinä pointtiakin ole.
Onko se ainut, niin luulen että muitakin löytyy. Tuohan on aika moderni käsitys. Oliko se henkisesti heikko joka kesti sodan valittamatta miettimättä asiaa sen syvällisemmin. Mitä jos sitä minää ei aina tarvitsekkaan erikseen tutkia.
Vaan siis esimerkkinä siitä että vahvuuskin on minusta osittain katsojan silmässä. Jonkun mielestä se ihminen joka on viidettä kertaa hoidattamassa masennustaan psykiatrilla on vahva koska uskaltaa puhua vaikeista asioistaan ja jonkun mielestä heikko koska ei pärjää ilman henkistä tukea. Jonkun mielestä tunteikas ihminen on vahva koska uskaltaa tuntea ja jonkun mielestä heikko koska on tunteidensa vietävissä.
Ja sitten yksi ihminen ehdotti minulle juuri chatissa semmoista ajatusta että ei olisi mitään yleistä vahvuutta, vaan erilaisia ominaisuuksia ja ihminen voi olla erittäin 'kestävä' jossain ja hajota palasiksi lähes itsestään toisessa. Kyse on vaan siitä miten paljon kukan altistuu juuri niille itseä hajottaville jutuille. Sekin on yksi tapa lähestyä asiaa.
- ent.ilkikurimus
Henkinen vahvuus on sama kuin itseluottamus...Kielteistä vahvuutta voisi olla se, että esittää heikkoa - nimeten sen vahvuudeksi.....
- ent.ilkikurimus
Joskus tää suomenkieli ei vaan multa taitu. Otetaas uusiksi.
Henkinen vahvuus on sama kuin itseluottamus...Kielteistä vahvuutta voisi olla se, että on heikko, mutta nimeää sen vahvuudeksi..... - LK
Jatkokysymys, mitä itseluottamus tarkoittaa?
Koska siis tuosta olen joskus jonkun kanssa keskustellut tai useankin ihmisen ja ihmisillä on tosi erilainen näkökulma siihen. Jotkut näistä merkityksistä on minusta vähän semmoisia että itse en pidä niitä edes mitenkään positiivisina ominaisuuksina.
Kun siis itse koen itseluottamuksen lähinnä niin että tietää mitä osaa ja mitä ei ja on sinut sen kanssa. Joku muu kokee sen sellaisena positiivisena uskona siihen että osaa.
Osaaminen nyt siis vähän suppea sana tuohon, mutta ehkä idea tuli selväksi. - ent.ilkikurimus
LK kirjoitti:
Jatkokysymys, mitä itseluottamus tarkoittaa?
Koska siis tuosta olen joskus jonkun kanssa keskustellut tai useankin ihmisen ja ihmisillä on tosi erilainen näkökulma siihen. Jotkut näistä merkityksistä on minusta vähän semmoisia että itse en pidä niitä edes mitenkään positiivisina ominaisuuksina.
Kun siis itse koen itseluottamuksen lähinnä niin että tietää mitä osaa ja mitä ei ja on sinut sen kanssa. Joku muu kokee sen sellaisena positiivisena uskona siihen että osaa.
Osaaminen nyt siis vähän suppea sana tuohon, mutta ehkä idea tuli selväksi.Mitä tarkoitat, ettei osaa ja on sinut sen kanssa?
Minusta sen kanssa ei kannata koskaan olla sinut....Sehän on kuin lakkaisi henkisesti kasvamasta - antaisi periksi. LK kirjoitti:
Jatkokysymys, mitä itseluottamus tarkoittaa?
Koska siis tuosta olen joskus jonkun kanssa keskustellut tai useankin ihmisen ja ihmisillä on tosi erilainen näkökulma siihen. Jotkut näistä merkityksistä on minusta vähän semmoisia että itse en pidä niitä edes mitenkään positiivisina ominaisuuksina.
Kun siis itse koen itseluottamuksen lähinnä niin että tietää mitä osaa ja mitä ei ja on sinut sen kanssa. Joku muu kokee sen sellaisena positiivisena uskona siihen että osaa.
Osaaminen nyt siis vähän suppea sana tuohon, mutta ehkä idea tuli selväksi.Itseluottamus...No sehän tarkoittaa kai juuri tuota.
Itsetunto sen sijaan kuvastaa sitten sitä ihmisen koko persoonallisuutta...joten minä ainakin liittäisin itsetunnon siihen varsinaiseen "vahvuuteen", itseluottamuksen sijaan.
Mielestäni maailmassa on myös "itsetunnottomia" ihmisiä, enkä tällä nyt tarkoita ihmisiä, joilla on alhainen itsetunto, mitä tulee siihen, mitä muut ajattelevat hänestä. Vaan yksinkertaisesti...Itsetuntoa ei ole varsinaisesti "olemassakaan".
Se ei ole siis hyvä, eikä huono...Tällöin ihmiseen ei pure myöskään kritiikki, eikä mikään muukaan palaute, koska ei ole mitään mitä hajoittaa.
Kun sitten verrataan tätä korkeaa itsetuntoa, itsetunnon olemattomuuteen, niin mielestäni jälkimmäinen vahvuudessaan pesee kyllä edellä mainitunkin 10-0...Korkeankin itsetunnon kun voi vastoinkäymiset murtaa.
Mutta taas tullaan sitten siihen, mikä kenellekin on sitä vahvuutta...- LK
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Mitä tarkoitat, ettei osaa ja on sinut sen kanssa?
Minusta sen kanssa ei kannata koskaan olla sinut....Sehän on kuin lakkaisi henkisesti kasvamasta - antaisi periksi.Henkinen kasvu, vaikkakin on muodikasta, ei ole mikään pakko. Se että hyväksyt itsesi ei ainakaan omana kokemuksenani tarkoita ettet voisi vielä opetella uutta. Se meinaa ettei sinun tarvitse josset tahdo. Minusta se on realistisempaa. Minun ei tarvitse harrastaa henkistä kasvua hyväksyäkseni itseni. Harrastan sitä muista syistä sen verran mitä harrastan ja niillä tavoilla mitkä minua kiinnostavat.
Jos joskus se ei enää tunnu kiinnostavalta tai hyödylliseltä, en usko että tulen sitä enää harrastamaan.
Mitenköhän henkisen kasvun harrastaminen muuten korreloi onnellisuuteen. - ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
Itseluottamus...No sehän tarkoittaa kai juuri tuota.
Itsetunto sen sijaan kuvastaa sitten sitä ihmisen koko persoonallisuutta...joten minä ainakin liittäisin itsetunnon siihen varsinaiseen "vahvuuteen", itseluottamuksen sijaan.
Mielestäni maailmassa on myös "itsetunnottomia" ihmisiä, enkä tällä nyt tarkoita ihmisiä, joilla on alhainen itsetunto, mitä tulee siihen, mitä muut ajattelevat hänestä. Vaan yksinkertaisesti...Itsetuntoa ei ole varsinaisesti "olemassakaan".
Se ei ole siis hyvä, eikä huono...Tällöin ihmiseen ei pure myöskään kritiikki, eikä mikään muukaan palaute, koska ei ole mitään mitä hajoittaa.
Kun sitten verrataan tätä korkeaa itsetuntoa, itsetunnon olemattomuuteen, niin mielestäni jälkimmäinen vahvuudessaan pesee kyllä edellä mainitunkin 10-0...Korkeankin itsetunnon kun voi vastoinkäymiset murtaa.
Mutta taas tullaan sitten siihen, mikä kenellekin on sitä vahvuutta...Itseluottamuksen puute alkaa kyllä valitettavasti hajottaa myös itsetuntoa.
- ent.ilkikurimus
LK kirjoitti:
Henkinen kasvu, vaikkakin on muodikasta, ei ole mikään pakko. Se että hyväksyt itsesi ei ainakaan omana kokemuksenani tarkoita ettet voisi vielä opetella uutta. Se meinaa ettei sinun tarvitse josset tahdo. Minusta se on realistisempaa. Minun ei tarvitse harrastaa henkistä kasvua hyväksyäkseni itseni. Harrastan sitä muista syistä sen verran mitä harrastan ja niillä tavoilla mitkä minua kiinnostavat.
Jos joskus se ei enää tunnu kiinnostavalta tai hyödylliseltä, en usko että tulen sitä enää harrastamaan.
Mitenköhän henkisen kasvun harrastaminen muuten korreloi onnellisuuteen.Ihminen ei kehity vain "olemalla". Ihminen tarvitsee läpi elämänsä positiivisia kokemuksia, pysyäkseen mieleltään virkeänä.
Henkinen kasvu on "pakko", jossain vaiheessa...ja sen tekevät kaikki ihan itse - kukaan ei voi tehdä sitä toisen puolesta.
Paljon palkitsevampaa on kehittyä omasta aloitteestaan kuin muiden pakottamana - nk. kantapään kautta.Siitä tahtoo syntyä vain asennevammaisia. - LK
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Ihminen ei kehity vain "olemalla". Ihminen tarvitsee läpi elämänsä positiivisia kokemuksia, pysyäkseen mieleltään virkeänä.
Henkinen kasvu on "pakko", jossain vaiheessa...ja sen tekevät kaikki ihan itse - kukaan ei voi tehdä sitä toisen puolesta.
Paljon palkitsevampaa on kehittyä omasta aloitteestaan kuin muiden pakottamana - nk. kantapään kautta.Siitä tahtoo syntyä vain asennevammaisia."Henkinen kasvu on "pakko", jossain vaiheessa...ja sen tekevät kaikki ihan itse - kukaan ei voi tehdä sitä toisen puolesta."
En ajatellut että puhuttiin tästä väkisin tapahtuvasta henkisestä kasvusta koska sen suhteenhan mitään valintaa ei edes ole olemassa eikä ole mitään merkitystä haluaako sitä vai ei.
Maailmassa on onnellisia ihmisiä jotka eivät ole juurikaan kiinnostuneet kovin henkisistä tai psykologisista ajatuksista. Sitten on todella onnettomia ketkä jauhavat näitä juttuja kymmeniä vuosia päivittäin eivätkä ikinä tule sen onnellisemmiksi. Ja toki toisinpäinkin molemmat.
Mut siis joo, en tosiaan koe ongelmaa siinä että en osaa jotain. Se on vaan realiteetti. - ent.ilkikurimus
LK kirjoitti:
"Henkinen kasvu on "pakko", jossain vaiheessa...ja sen tekevät kaikki ihan itse - kukaan ei voi tehdä sitä toisen puolesta."
En ajatellut että puhuttiin tästä väkisin tapahtuvasta henkisestä kasvusta koska sen suhteenhan mitään valintaa ei edes ole olemassa eikä ole mitään merkitystä haluaako sitä vai ei.
Maailmassa on onnellisia ihmisiä jotka eivät ole juurikaan kiinnostuneet kovin henkisistä tai psykologisista ajatuksista. Sitten on todella onnettomia ketkä jauhavat näitä juttuja kymmeniä vuosia päivittäin eivätkä ikinä tule sen onnellisemmiksi. Ja toki toisinpäinkin molemmat.
Mut siis joo, en tosiaan koe ongelmaa siinä että en osaa jotain. Se on vaan realiteetti.Siis vielä kerran. Ja uudelleen.
Ihmisen tulisi keskittyä siihen mitä osaa - vahvuuksiinsa - eikä siihen mitä _EI_ osaa. Kaikella tavalla hyväksi oleviin positiivisiin kokemuksiin liittyy tekeminen ja onnistuminen. Onnistumisten kautta tullaan vahvaksi ja lopulta elämäntaidon kasvaessa myös opitaan tuntemaan oma itse ja luottamaan siihen.
Itsetunto (terve) suojaa meitä satunnaisilta kolhuilta, mutta jos jatkuvasti tuntee olevansa riittämätön alkaa itsetuntokin horjua. Siksi on syytä keskittyä vahvuuksiin!
Muutenkin on mielestäni käsittämätöntä, miten heikkous ja hyveellisyys aina liitetään yhteen. Aivan kuin se tekisi autuaaksi, että osaa olla heikko ja huono. Onko sellaisikin, jotka eivät siihen pystyisi, jos se olisi tarvoiteltavampaa?
Kun ihmisellä on yhteys omaan sieluunsa, ei tämmösiä tarvitse enää pohtia. - LK
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Siis vielä kerran. Ja uudelleen.
Ihmisen tulisi keskittyä siihen mitä osaa - vahvuuksiinsa - eikä siihen mitä _EI_ osaa. Kaikella tavalla hyväksi oleviin positiivisiin kokemuksiin liittyy tekeminen ja onnistuminen. Onnistumisten kautta tullaan vahvaksi ja lopulta elämäntaidon kasvaessa myös opitaan tuntemaan oma itse ja luottamaan siihen.
Itsetunto (terve) suojaa meitä satunnaisilta kolhuilta, mutta jos jatkuvasti tuntee olevansa riittämätön alkaa itsetuntokin horjua. Siksi on syytä keskittyä vahvuuksiin!
Muutenkin on mielestäni käsittämätöntä, miten heikkous ja hyveellisyys aina liitetään yhteen. Aivan kuin se tekisi autuaaksi, että osaa olla heikko ja huono. Onko sellaisikin, jotka eivät siihen pystyisi, jos se olisi tarvoiteltavampaa?
Kun ihmisellä on yhteys omaan sieluunsa, ei tämmösiä tarvitse enää pohtia."Ihmisen tulisi keskittyä siihen mitä osaa - vahvuuksiinsa - eikä siihen mitä _EI_ osaa."
Molemmat kannattaa varmasti tiedostaa, mutta millain keskittymään? Ajattelemaan niitä enemmän vai hakemaan ratkasuja niiden kautta vai mitä?
" Kaikella tavalla hyväksi oleviin positiivisiin kokemuksiin liittyy tekeminen ja onnistuminen."
Miulle se on lähinnä ollu niin että vähentäny sitä niinku ajatusta et jos ei onnistu jossain niin se ois kovin huono juttu. Monesti onnistuminen vaatii aikalailla epäonnistumista niin oon jotenkin vähän pyrkiny eroo siitä et arvolataa niitä. Ne on saman prosessin vaiheita. Epäonnistumisen pelko on aika iso rajote ihmiselle. Jos siis haluaa joskus tehä jotain uutta.
Toisaalta tuo nyt liittyy vähän siihenkin että miten onnistumisen ja epäonnistumisen määrittelee itselleen. - 14+1=15
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Itseluottamuksen puute alkaa kyllä valitettavasti hajottaa myös itsetuntoa.
Noh...
vaikka myönnänkin heikkouteni...
niin kyllä minä silti luotan itseeni, että pärjään elämässä...
taivun, mutta en taitu...
ennemminkin ajattelisin, että jos ei tunne itseään...vahvuuksiaan ja heikkouksiaan...ei voi luottaakkaan itseensä...
Kun ne heikkoudetkin tulee jossain kohtaan esiin...niin jos ei niitä tiedä...niin vaikeassa tilanteessa helposti jähmettyy paikoilleen...jos omatkin mörötkin hyökkää kimppuun...
esim. kohtaan joskus työssäni väkivaltaa...
siviilissä kavahdan/inhoan/pelkäänkin sitä...tiedän mitä se on...
mutta työelämässä...kohtaan pelkoni...ja pysyn rauhallisena
kun taas joku ei asiaa itsessään kohdannut/käsitellyt menee helposti täysin paniikkiin...kun menneisyyden mörötkin hyökkää kimppuun... - ent.ilkikurimus
LK kirjoitti:
"Ihmisen tulisi keskittyä siihen mitä osaa - vahvuuksiinsa - eikä siihen mitä _EI_ osaa."
Molemmat kannattaa varmasti tiedostaa, mutta millain keskittymään? Ajattelemaan niitä enemmän vai hakemaan ratkasuja niiden kautta vai mitä?
" Kaikella tavalla hyväksi oleviin positiivisiin kokemuksiin liittyy tekeminen ja onnistuminen."
Miulle se on lähinnä ollu niin että vähentäny sitä niinku ajatusta et jos ei onnistu jossain niin se ois kovin huono juttu. Monesti onnistuminen vaatii aikalailla epäonnistumista niin oon jotenkin vähän pyrkiny eroo siitä et arvolataa niitä. Ne on saman prosessin vaiheita. Epäonnistumisen pelko on aika iso rajote ihmiselle. Jos siis haluaa joskus tehä jotain uutta.
Toisaalta tuo nyt liittyy vähän siihenkin että miten onnistumisen ja epäonnistumisen määrittelee itselleen.Niin...siis tätä asiaahan lähestyttiin tässä nyt siltä kannalta, että heikkous olisi henkistä vahvuutta. Mielestäni ei ole. Itselleen joutuu valehtelemaan pirusti, jotta saisi jatkuvan epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteen tuntumaan henkiseltä vahvuudelta!
Heikkoudesta ei kasva itseluottamus, eikä itsetunto. Päinvastoin.Tämä on kuitenkin sen verran pitkä ( ja osin itsestäänselvyyskin), etten jaksa sitä tähän alkaa enää kirjoittaa. Henkilö, jolla on vahva itseluottamus (ja itsetunto) hän kestää vastoinkäymisiäkin paljon paremmin.
En tiedä, miksi tuota olisi niin vaikea ymmärtää. Mulle se on kristallinkirkas...... - ent.ilkikurimus
14+1=15 kirjoitti:
Noh...
vaikka myönnänkin heikkouteni...
niin kyllä minä silti luotan itseeni, että pärjään elämässä...
taivun, mutta en taitu...
ennemminkin ajattelisin, että jos ei tunne itseään...vahvuuksiaan ja heikkouksiaan...ei voi luottaakkaan itseensä...
Kun ne heikkoudetkin tulee jossain kohtaan esiin...niin jos ei niitä tiedä...niin vaikeassa tilanteessa helposti jähmettyy paikoilleen...jos omatkin mörötkin hyökkää kimppuun...
esim. kohtaan joskus työssäni väkivaltaa...
siviilissä kavahdan/inhoan/pelkäänkin sitä...tiedän mitä se on...
mutta työelämässä...kohtaan pelkoni...ja pysyn rauhallisena
kun taas joku ei asiaa itsessään kohdannut/käsitellyt menee helposti täysin paniikkiin...kun menneisyyden mörötkin hyökkää kimppuun...Heikkouksien tiedostaminen on mielestäni eri asia kuin niiden (täydellinen) hyväksyminen. Ensin pitäisi tietysti sopia siitä, mitä pidetään tässä yhteydessä heikkoutena. Onko heikkoutta pelätä? Onko heikkoutta vihata? Onko heikkoutta rakastaa? Onko heikkoutta valehdella?
Riippuu tietysti asiasta, mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko? Mielestäni narsisti toimii juuri noin. Hän on mikä on ja muiden on sitten vaan se hyväksyttävä ja tuettava häntä.
Vietissäsi puhun enemmänkin itsetuntemuksesta kuin itseluottamuksesta. - mitkä on..
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Niin...siis tätä asiaahan lähestyttiin tässä nyt siltä kannalta, että heikkous olisi henkistä vahvuutta. Mielestäni ei ole. Itselleen joutuu valehtelemaan pirusti, jotta saisi jatkuvan epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteen tuntumaan henkiseltä vahvuudelta!
Heikkoudesta ei kasva itseluottamus, eikä itsetunto. Päinvastoin.Tämä on kuitenkin sen verran pitkä ( ja osin itsestäänselvyyskin), etten jaksa sitä tähän alkaa enää kirjoittaa. Henkilö, jolla on vahva itseluottamus (ja itsetunto) hän kestää vastoinkäymisiäkin paljon paremmin.
En tiedä, miksi tuota olisi niin vaikea ymmärtää. Mulle se on kristallinkirkas......sun heikkouksia?
- LK
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Niin...siis tätä asiaahan lähestyttiin tässä nyt siltä kannalta, että heikkous olisi henkistä vahvuutta. Mielestäni ei ole. Itselleen joutuu valehtelemaan pirusti, jotta saisi jatkuvan epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteen tuntumaan henkiseltä vahvuudelta!
Heikkoudesta ei kasva itseluottamus, eikä itsetunto. Päinvastoin.Tämä on kuitenkin sen verran pitkä ( ja osin itsestäänselvyyskin), etten jaksa sitä tähän alkaa enää kirjoittaa. Henkilö, jolla on vahva itseluottamus (ja itsetunto) hän kestää vastoinkäymisiäkin paljon paremmin.
En tiedä, miksi tuota olisi niin vaikea ymmärtää. Mulle se on kristallinkirkas......Minun pointtini on se että epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteen ei tarvitse mennä käsi kädessä, eikä niitten rationaalisesti ole syytäkään mennä.
En tiedä mikä sinun näkökulmastasi on sitä heikkoutta mistä ei kasva itseluottamus tai itsetunto, mutta epäonnistumisesta kyllä voi nuo molemmat kasvaa jos sen niin tahtoo käyttää. Ja henkilö joka ei pelkää epäonnistumista kestää vastoinkäymisiä myös taas vähän paremmin kuin henkilö joka pelkää.
Minusta heikkous ei ole vahvuutta, mutta se mikä on kumpaakin on tosi epämääräistä ja makuasia. - 12+18=30
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Heikkouksien tiedostaminen on mielestäni eri asia kuin niiden (täydellinen) hyväksyminen. Ensin pitäisi tietysti sopia siitä, mitä pidetään tässä yhteydessä heikkoutena. Onko heikkoutta pelätä? Onko heikkoutta vihata? Onko heikkoutta rakastaa? Onko heikkoutta valehdella?
Riippuu tietysti asiasta, mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko? Mielestäni narsisti toimii juuri noin. Hän on mikä on ja muiden on sitten vaan se hyväksyttävä ja tuettava häntä.
Vietissäsi puhun enemmänkin itsetuntemuksesta kuin itseluottamuksesta."mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia."
niin minusta on kyllä hyvä, että hyväksyy itsessään olevan "huonon" ja heikkouden...vielä tärkeämpää on, että myöntää ainakin (itselleen) ne...
Se, että kertoo toisille...ei tarkoita kunnioituksen hakemista/vaatimista...
vaan yksinkertaisesti voi olla sitä mitä on...kertoakkin siittä...tavallaan kun jakaa heikkoutensa...antaa samalla luvan toisellekkin olla epätäydellinen, inhimillinen...hyväksyy toisen...hänen heikkouksistaan huolimatta...
"että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Mielestäni narsisti toimii juuri noin."
Tuota lausettasi en allekirjoita...
oman käsitykseni mukaan narsisti ei tunnista/hyväksy itsessään mitään "huonoa" tai heikkoutta...tai ei ainakaan koskaan tunnusta sitä, että minussa on tällainen ja tällainen vika...
ja jos yrität tukea narsistia noista syistä...hän joutuu raivon valtaan...kun ei ymmärrä moista, että hänessä on jotain vikaa/heikkoutta..
.
"Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias"
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html
Jotenkin sinä nyt tunnut ajattelevan...että vahva ihminen on hän...joka ei tunnista/myönnä heikkouksiaan...
ja narsisti on hän...joka heikkoutensa tunnistaa ja myöntää...
jos minä nyt oikein tuon allaolevan kappaleesi sanoman ymmärsin...
"Riippuu tietysti asiasta, mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko? Mielestäni narsisti toimii juuri noin. Hän on mikä on ja muiden on sitten vaan se hyväksyttävä ja tuettava häntä." ent.ilkikurimus kirjoitti:
Heikkouksien tiedostaminen on mielestäni eri asia kuin niiden (täydellinen) hyväksyminen. Ensin pitäisi tietysti sopia siitä, mitä pidetään tässä yhteydessä heikkoutena. Onko heikkoutta pelätä? Onko heikkoutta vihata? Onko heikkoutta rakastaa? Onko heikkoutta valehdella?
Riippuu tietysti asiasta, mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko? Mielestäni narsisti toimii juuri noin. Hän on mikä on ja muiden on sitten vaan se hyväksyttävä ja tuettava häntä.
Vietissäsi puhun enemmänkin itsetuntemuksesta kuin itseluottamuksesta."mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko?"
Mielestäni tuo kertoo vain hyvästä itsetunnosta. :)- ent.ilkikurimus
LK kirjoitti:
Minun pointtini on se että epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteen ei tarvitse mennä käsi kädessä, eikä niitten rationaalisesti ole syytäkään mennä.
En tiedä mikä sinun näkökulmastasi on sitä heikkoutta mistä ei kasva itseluottamus tai itsetunto, mutta epäonnistumisesta kyllä voi nuo molemmat kasvaa jos sen niin tahtoo käyttää. Ja henkilö joka ei pelkää epäonnistumista kestää vastoinkäymisiä myös taas vähän paremmin kuin henkilö joka pelkää.
Minusta heikkous ei ole vahvuutta, mutta se mikä on kumpaakin on tosi epämääräistä ja makuasia.Niin. Edelliselle sanoisin, että ainakin mun heikkouksia on keskustelu sellaisen ääliöiden kanssa, joita hänkin edustaa.
Ja sitten sä LK.
Kerroinhan sen tässä jo useaankin otteeseen, että heikoutta on väittää heikkoutta vahvuudeksi, ok? Epäonnistumisen liittymisestä tähän aiheeseen en tiedä. Mielestäni se ei liity suoranaisesti tähän, mistä alkujaan kirjoitin, mutta ehkä se liittyy sinun käsitykseesi itseluottamuksesta tai heikkoudesta?
"Minusta heikkous ei ole vahvuutta, mutta se mikä on kumpaakin on tosi epämääräistä ja makuasia."
Ok, se on sinun näkemyksesi. Minä kirjoitin, että henkistä vahvuutta on itseluottamus ja heikkoutta oman heikkouden pitäminen/väittäminen vahvuudeksi. Ajatukseni lähtee siitä, että ihminen joka sallii itselleen olla heikko ja pitää sitä vahvuutena ja perustelee sen akkainlehden hömpällä itsensä täydellisestä hyväksymisestä - "vikoinen päivineen", on heikko, ei vahva. En edes ymmärrä, miten jonku taito/kyky (esim laulu) voisi olla "vika". Ainakaan itse en koe olevani heikko, koska en osaa esim. kutoa sukkia. Se on jonkun toisen vahvuus, jota hän toivottavasti kunnioittaa enemmän kuin jotain, mitä hän ei osaa. Joka tapauksessa; itseluottamus kasvaa näiden erilaisten taitojen tiedostamisesta. Eivät siitä, mitä ei osaa.
Yritän tähän loppuun luoda käytännön esimerkin siitä, mitä tarkoitan ja tarkoitin:
Sanoin jo edellä, että etten osaa kutoa sukkia. Jos mulle laitetaan kudin käteen ja käsketään kutoa sukka, siitä luultavasti tulee jotain muuta kuin sukka. Tiedän jo alkessani, etten osaa, mutta ei se silti yrittämästä estä. Jos taas olen hyväksynyt etten osaa, niin en edes yritä. Minähän olen hyväksynyt, etten osaa, minun ei "tarvitse" osata.
Ympyrä lienee sulkeutunut tämän aiheen puitteissa? - ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
"mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko?"
Mielestäni tuo kertoo vain hyvästä itsetunnosta. :)Meillähän on kaikilla erilainen käsitys rehellisyydestäkin; miksei sitten myös itsetunnosta....tai ehkä ne liittyvätkin yhteen?
;P - 14+16=30
dizel kirjoitti:
"mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko?"
Mielestäni tuo kertoo vain hyvästä itsetunnosta. :)Niin minustakin...
tuntee itsenä...molemmat puolet...niin vahvuutensa kuin heikkoutensakin...
on sinut itsensä kanssa...
jos itseluottamus/vahvuus perustuu vain hyviin ominaisuuksiin...
kieltämällä kaiken heikkouden itsessään...
se on perustettu hyvin hataralle pohjalle...
eikä ihminen voi sietää ihmistä, joka tunnustaa heikkoutensa...koska pelkää että se tarttuu ja suistaa hänen hauraan/yksipuolisen itseluottamuksensa...
kun kaikilla meillä on heikkotemme/vikamme/vammamme...tunnistimme/tunnustamme ne tai emme...
ne tekevät meistä inhimillisiä...
saadaan olla vain ihmisiä...sellaisina kuin ollaan...
että periaatteessa mielestäni itseluottamus kumpuaa hyvästä itsetunnosta...
ns. heikkokin ihminen voi luottaa itseensä epätäydellisenäkin... - 15+16=31
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Meillähän on kaikilla erilainen käsitys rehellisyydestäkin; miksei sitten myös itsetunnosta....tai ehkä ne liittyvätkin yhteen?
;P"tai ehkä ne liittyvätkin yhteen?"
Liittyvät ne...toisille voi valehdella...
mutta sääli ihmistä joka joutuu valehtelemaan itselleenkin...
syystä ettei hyväksy itsekään itseään vikoineen päivineen...
niin miten voi olettaa toisenkaan hyväksyvän...
jos esittelee itsestään vain "sunnuntaipuolen"...
Tulee hyväksytyksi valheellisena...
niin itselleenkin kuin toiselle...
Mutta naamiot joskus putoavat...
eikä siihen kuole...
jos katsoo itseään...tutustuu itseensä
sellaisena kuin on... - ent.ilkikurimus
14+16=30 kirjoitti:
Niin minustakin...
tuntee itsenä...molemmat puolet...niin vahvuutensa kuin heikkoutensakin...
on sinut itsensä kanssa...
jos itseluottamus/vahvuus perustuu vain hyviin ominaisuuksiin...
kieltämällä kaiken heikkouden itsessään...
se on perustettu hyvin hataralle pohjalle...
eikä ihminen voi sietää ihmistä, joka tunnustaa heikkoutensa...koska pelkää että se tarttuu ja suistaa hänen hauraan/yksipuolisen itseluottamuksensa...
kun kaikilla meillä on heikkotemme/vikamme/vammamme...tunnistimme/tunnustamme ne tai emme...
ne tekevät meistä inhimillisiä...
saadaan olla vain ihmisiä...sellaisina kuin ollaan...
että periaatteessa mielestäni itseluottamus kumpuaa hyvästä itsetunnosta...
ns. heikkokin ihminen voi luottaa itseensä epätäydellisenäkin...Ollaan kuitenkin vielä kaukana täydellisestä itsensä hyväksymisestä, jos pidetään omaa heikkoutta vahvuutena. Sitä paitsi, se on myös epärehellistä ja säälittävää valehdella itselleen.
Heikkouden "tiedostaminen" taas on kokonaan eri asia kuin sen hyväksyminen.
Henkinen kasvu vaatii tätä "tiedostamista", mutta hyväksymisestä kasvu loppuu...sillä "hyväksymällä" ei enää haluta muuttaa tai hallita tilannetta.
Oli edellä puhetta myös onnellisuudesta. Yksi tärkeimmistä tekijöistä onnellisuuden suhteen on oman elämän hallinta. Siitä ollaan kokolailla yksimielisiä asiantuntijalausunnoissa. Silti on valtaisa määrä ihmisiä, jotka haluaa että muut päättää heidän puolestaan.
Mielestäni henkisesti terveellä ihmisellä on halu aina parantaa suoritustaan. Ei välttämättä olla paras, mutta pyrkiä parempaan. Eikä hyväksyä olla luuseri.
"Ensi kerralla paremmin".... - ent.ilkikurimus
12+18=30 kirjoitti:
"mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia."
niin minusta on kyllä hyvä, että hyväksyy itsessään olevan "huonon" ja heikkouden...vielä tärkeämpää on, että myöntää ainakin (itselleen) ne...
Se, että kertoo toisille...ei tarkoita kunnioituksen hakemista/vaatimista...
vaan yksinkertaisesti voi olla sitä mitä on...kertoakkin siittä...tavallaan kun jakaa heikkoutensa...antaa samalla luvan toisellekkin olla epätäydellinen, inhimillinen...hyväksyy toisen...hänen heikkouksistaan huolimatta...
"että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Mielestäni narsisti toimii juuri noin."
Tuota lausettasi en allekirjoita...
oman käsitykseni mukaan narsisti ei tunnista/hyväksy itsessään mitään "huonoa" tai heikkoutta...tai ei ainakaan koskaan tunnusta sitä, että minussa on tällainen ja tällainen vika...
ja jos yrität tukea narsistia noista syistä...hän joutuu raivon valtaan...kun ei ymmärrä moista, että hänessä on jotain vikaa/heikkoutta..
.
"Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias"
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html
Jotenkin sinä nyt tunnut ajattelevan...että vahva ihminen on hän...joka ei tunnista/myönnä heikkouksiaan...
ja narsisti on hän...joka heikkoutensa tunnistaa ja myöntää...
jos minä nyt oikein tuon allaolevan kappaleesi sanoman ymmärsin...
"Riippuu tietysti asiasta, mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko? Mielestäni narsisti toimii juuri noin. Hän on mikä on ja muiden on sitten vaan se hyväksyttävä ja tuettava häntä.""Jotenkin sinä nyt tunnut ajattelevan...että vahva ihminen on hän...joka ei tunnista/myönnä heikkouksiaan..."
Se on sinun projisoimasi ajatus minuun. Mutta tuon esiin oman ajatuksenikin, kun se ei kerran noista edellisistä ole sulle auennut.
Hän on henkisesti vahva, joka luottaa itseensä. Ja hän, joka ei HYVÄKSY heikkouksiaan. Kaiken voi myöntää ja tunnistaa - hyväksyä ei tarvitse. (aivan kuten anteeksikin voi antaa, silti hyväksymättä sitä, mitä toinen on tehnyt)
Yrittää elää niin, etteivät nämä heikkoudet määritä häntä vaan vahvuudet. Miksi tämä on nyt niin vaikea ymmärtää?
En olisi ikinä uskonut, että tämäkin asia saa narsistipiireissä kannat kattoon! Pidin tätä lähinnä itsestäänselvyytenä. ent.ilkikurimus kirjoitti:
Heikkouksien tiedostaminen on mielestäni eri asia kuin niiden (täydellinen) hyväksyminen. Ensin pitäisi tietysti sopia siitä, mitä pidetään tässä yhteydessä heikkoutena. Onko heikkoutta pelätä? Onko heikkoutta vihata? Onko heikkoutta rakastaa? Onko heikkoutta valehdella?
Riippuu tietysti asiasta, mutta jos ihminen lähtee siitä, että hyväksyy kaiken huonon ja heikon mitä hänessä on ja vaatii sille vielä kunnioitusta muilta, niin eihän se voi olla hyvä asia. Vai voiko? Mielestäni narsisti toimii juuri noin. Hän on mikä on ja muiden on sitten vaan se hyväksyttävä ja tuettava häntä.
Vietissäsi puhun enemmänkin itsetuntemuksesta kuin itseluottamuksesta.Heikkouksiensa hyväksyminen, joka on nimenomaan sitä, että on itselleen rehellinen, ei tarkoita, ettei itseään ja heikkouksiaan voisi silti kehittää...Jos haluaa.
Mielestäni tässä nyt ei ole kyse "niistä muista"...tuohan on jokaisen oma asia. Jos hakee hyväksyntää omille heikkouksilleen on se myös eräänlaista heikkoutta. Jos hakee arvostusta vahvuuksilleen, on se myös heikkoutta.
Itse esim. tiedän kyllä missä olen hyvä, missä en...Mutta ei tuo kerro vielä paljonkaan heikkouksistani. Heikkous, kun liittyy ihmisen olemukseen, ei siihen, mitä hän tekee...Joku voisi esim. tulkita narsistisuuden heikkoudeksi, jonka mielestä välittäminen muista olisi rohkeutta ja vahvuutta, kun taas narsistinen ihminen näkee nämä asiat heikkoutena ja riippumattomuuden vahvuutena...
Mielestäni tässäkään, kuten ei useimmissa asioissa ole olemassa sitä absoluuttista oikeaa ja väärää.
Minun mielestäni heikkouksia voisi olla: Pelko, läheisriippuvuus, tuen tarvitseminen muilta.
Vahvuuksia sitten kaikki päinvastaiset jutut.
Tavisten mielestä taas pelkääminen ja muiden tunteiden osoittaminen "rohkeasti" voisi olla sitä vahvuutta, mutta mielestäni se on ainoastaan sitä itselleen valehtelua...Tehdään näistä inhimillisistä asioista niitä ihmisen vahvuuksia, johtuen siitä, että välittämistä ja tunteellisuutta arvostetaan yleisesti ihmisten keskuudessa...- ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
Heikkouksiensa hyväksyminen, joka on nimenomaan sitä, että on itselleen rehellinen, ei tarkoita, ettei itseään ja heikkouksiaan voisi silti kehittää...Jos haluaa.
Mielestäni tässä nyt ei ole kyse "niistä muista"...tuohan on jokaisen oma asia. Jos hakee hyväksyntää omille heikkouksilleen on se myös eräänlaista heikkoutta. Jos hakee arvostusta vahvuuksilleen, on se myös heikkoutta.
Itse esim. tiedän kyllä missä olen hyvä, missä en...Mutta ei tuo kerro vielä paljonkaan heikkouksistani. Heikkous, kun liittyy ihmisen olemukseen, ei siihen, mitä hän tekee...Joku voisi esim. tulkita narsistisuuden heikkoudeksi, jonka mielestä välittäminen muista olisi rohkeutta ja vahvuutta, kun taas narsistinen ihminen näkee nämä asiat heikkoutena ja riippumattomuuden vahvuutena...
Mielestäni tässäkään, kuten ei useimmissa asioissa ole olemassa sitä absoluuttista oikeaa ja väärää.
Minun mielestäni heikkouksia voisi olla: Pelko, läheisriippuvuus, tuen tarvitseminen muilta.
Vahvuuksia sitten kaikki päinvastaiset jutut.
Tavisten mielestä taas pelkääminen ja muiden tunteiden osoittaminen "rohkeasti" voisi olla sitä vahvuutta, mutta mielestäni se on ainoastaan sitä itselleen valehtelua...Tehdään näistä inhimillisistä asioista niitä ihmisen vahvuuksia, johtuen siitä, että välittämistä ja tunteellisuutta arvostetaan yleisesti ihmisten keskuudessa...Olet kyllä lähimpänä sitä ajatusta, jonka esitin. Koskien tuota viimeistä kappaletta kirjoituksessasi.
Kyse oli henkisesti vahvasta (ihmisestä). Kerroin omana mielipiteenäni, että henkisesti vahva on sellainen, joka luottaa itseensä ja vastapuolena esitin henkilön, joka väittää heikkouksiaan vahvuuksikseen. Eli siis valehtelee itselleen.
Jos on heikkoutensa havainnut ja tunnistaa ne, joutuu julmetusti valehtelemaan itselleen, jos niistä saa itselleen vahvuuksia. Joko muiden avustamana tai sitten vain itsekseen. Tämänkin kirjoitin jo eilen.
Ei mulla tähän muuta lisättää ole. Ajatukseni aukesi lopulta aika nopeastikin; joskus menneisyydessä siihen on täällä kulunut kuukausiakin, ennen kuin vastapuoli on saanut ahaa elämyksen.....(sen on huomannut siitä, että hän on lakannut vi*tuilemasta mulle - kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään) - 7+9=16
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Ollaan kuitenkin vielä kaukana täydellisestä itsensä hyväksymisestä, jos pidetään omaa heikkoutta vahvuutena. Sitä paitsi, se on myös epärehellistä ja säälittävää valehdella itselleen.
Heikkouden "tiedostaminen" taas on kokonaan eri asia kuin sen hyväksyminen.
Henkinen kasvu vaatii tätä "tiedostamista", mutta hyväksymisestä kasvu loppuu...sillä "hyväksymällä" ei enää haluta muuttaa tai hallita tilannetta.
Oli edellä puhetta myös onnellisuudesta. Yksi tärkeimmistä tekijöistä onnellisuuden suhteen on oman elämän hallinta. Siitä ollaan kokolailla yksimielisiä asiantuntijalausunnoissa. Silti on valtaisa määrä ihmisiä, jotka haluaa että muut päättää heidän puolestaan.
Mielestäni henkisesti terveellä ihmisellä on halu aina parantaa suoritustaan. Ei välttämättä olla paras, mutta pyrkiä parempaan. Eikä hyväksyä olla luuseri.
"Ensi kerralla paremmin"...."Henkinen kasvu vaatii tätä "tiedostamista", mutta hyväksymisestä kasvu loppuu...sillä "hyväksymällä" ei enää haluta muuttaa tai hallita tilannetta."
Noh...tuo on osin totta...
mutta ihan täysin ei ihminen voi muuttaa perusolemustaan...kykene tulemaan kokonaan toisenlaiseksi ihmiseksi...
kyllä se heikkous/vika/vamma on vaan pakko hyväksyä osaksi itseä...ja tulla toimeen sen kanssa...
mutta ei tarkoita, että kun olen semmonen...niin minun pitää olla aina iankaikkisesti semmonen...tehdä, olla ja elää aina samalla tavalla...
käyttäytymistään voi muuttaa...kun tunnistaa sen "vikansa"...esim. minäkin huomioin nykyään paremmin OMAT oloni, enkä niin keskity TOISEN oloihin...
Kun avioliitossani en vielä tiennyt/tunnistanut olevani läheisriippuvainen...joka tunnisti paremmin toisen olot ja sivuutti omat olonsa...eli toisen kautta...
Missään tapauksessa en pidä nykyään itseäni luuserina...joka ei hallitse OMAA elämäänsä...enkä usko minut tuntevan ihmistenkään pitävän...ajattelevan niin minusta... ent.ilkikurimus kirjoitti:
Ollaan kuitenkin vielä kaukana täydellisestä itsensä hyväksymisestä, jos pidetään omaa heikkoutta vahvuutena. Sitä paitsi, se on myös epärehellistä ja säälittävää valehdella itselleen.
Heikkouden "tiedostaminen" taas on kokonaan eri asia kuin sen hyväksyminen.
Henkinen kasvu vaatii tätä "tiedostamista", mutta hyväksymisestä kasvu loppuu...sillä "hyväksymällä" ei enää haluta muuttaa tai hallita tilannetta.
Oli edellä puhetta myös onnellisuudesta. Yksi tärkeimmistä tekijöistä onnellisuuden suhteen on oman elämän hallinta. Siitä ollaan kokolailla yksimielisiä asiantuntijalausunnoissa. Silti on valtaisa määrä ihmisiä, jotka haluaa että muut päättää heidän puolestaan.
Mielestäni henkisesti terveellä ihmisellä on halu aina parantaa suoritustaan. Ei välttämättä olla paras, mutta pyrkiä parempaan. Eikä hyväksyä olla luuseri.
"Ensi kerralla paremmin"....Täydellisyyteen pyrkiminen on myös eräänlaista heikkoutta, joka kielii ankarasta asenteesta itseään kohtaan, mikä taas tekee onnellisuudestakin aika lailla mahdotonta. Joskus olisi vain hyvä hellittää...edes hetkeksi.
Kunnianhimoa se ei silti poista, mutta hyväksymällä heikkoutensa, sitä ymmärtää myös rajallisuutensa ja sen, että itsensä saa antaa olla välillä, vaikka sitten luuseri, jos haluaa...Ketä se edes kiinnostaa? Ihminen itse on ainoa, joka voi tehdä asiasta jonkun numeron.
Se, jos sitten päättää jäädä loppuelämäkseen sellaiseen "luuseri-tilaan" on sitten taas sitä heikkoutta...Ja vaikka asialla ei muuten olisikaan merkitystä, niin ihmisen omaa elämänlaatua/itsetuntoa sellainen asenne ei ainakaan paranna.
Pitäisi ymmärtää jotenkin missä on se keskitie ja pysytellä siinä...Rajojensa kokeileminen on sallittua, kunhan ei tee siitä pakkomiellettä.
Tätä voi kutsua itsensä kehittämiseksi jos haluaa...Sitä voi kuitenkin kutsua myös oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, mikä mielestäni kuvastaa sitä paremmin, eikä tuo kuulostakaan niin "typerältä", kuin ensin mainittu...
Ihminen on valmis sellaisenaan, eikä kaipaa muutosta, mutta muuttuminen on välttämätöntä tietyssä mielessä, silloin, jos haluaa pitää sen oman olotilansa hyvänä.
Siihen riittää tietyllä tapaa ihan vain oman asenteensa tutkiskelu, kaikenlainen persoonansa muuttaminen on sitten taas mielestäni turhaa ja luonnon vastaistakin...- 3+10=13
dizel kirjoitti:
Heikkouksiensa hyväksyminen, joka on nimenomaan sitä, että on itselleen rehellinen, ei tarkoita, ettei itseään ja heikkouksiaan voisi silti kehittää...Jos haluaa.
Mielestäni tässä nyt ei ole kyse "niistä muista"...tuohan on jokaisen oma asia. Jos hakee hyväksyntää omille heikkouksilleen on se myös eräänlaista heikkoutta. Jos hakee arvostusta vahvuuksilleen, on se myös heikkoutta.
Itse esim. tiedän kyllä missä olen hyvä, missä en...Mutta ei tuo kerro vielä paljonkaan heikkouksistani. Heikkous, kun liittyy ihmisen olemukseen, ei siihen, mitä hän tekee...Joku voisi esim. tulkita narsistisuuden heikkoudeksi, jonka mielestä välittäminen muista olisi rohkeutta ja vahvuutta, kun taas narsistinen ihminen näkee nämä asiat heikkoutena ja riippumattomuuden vahvuutena...
Mielestäni tässäkään, kuten ei useimmissa asioissa ole olemassa sitä absoluuttista oikeaa ja väärää.
Minun mielestäni heikkouksia voisi olla: Pelko, läheisriippuvuus, tuen tarvitseminen muilta.
Vahvuuksia sitten kaikki päinvastaiset jutut.
Tavisten mielestä taas pelkääminen ja muiden tunteiden osoittaminen "rohkeasti" voisi olla sitä vahvuutta, mutta mielestäni se on ainoastaan sitä itselleen valehtelua...Tehdään näistä inhimillisistä asioista niitä ihmisen vahvuuksia, johtuen siitä, että välittämistä ja tunteellisuutta arvostetaan yleisesti ihmisten keskuudessa..."tuen tarvitseminen muilta."
Nimesit tuon heikkoudeksi...
mikä minun ja monen muunkin mielestä on vahvuutta...kyetä myöntämään, että tarvitsee muiden ihmisten tukea...
ja pelosta.., jonka vastakohta on rohkeus...tulee mieleen sanonta...
todellista rohkeutta on myöntää pelkonsa ja toimia siitä huolimatta...
"Minun mielestäni heikkouksia voisi olla: Pelko, läheisriippuvuus, tuen tarvitseminen muilta.
Vahvuuksia sitten kaikki päinvastaiset jutut."
Ettäkö vahvuuksia sitten on sinun mielestäsi noihin heikkouksiin nähden se, että...
ei koskaan pelkää...ei huomio toisen oloja millään lailla ja ei koskaan tarvitse tukea toisilta... - ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
Täydellisyyteen pyrkiminen on myös eräänlaista heikkoutta, joka kielii ankarasta asenteesta itseään kohtaan, mikä taas tekee onnellisuudestakin aika lailla mahdotonta. Joskus olisi vain hyvä hellittää...edes hetkeksi.
Kunnianhimoa se ei silti poista, mutta hyväksymällä heikkoutensa, sitä ymmärtää myös rajallisuutensa ja sen, että itsensä saa antaa olla välillä, vaikka sitten luuseri, jos haluaa...Ketä se edes kiinnostaa? Ihminen itse on ainoa, joka voi tehdä asiasta jonkun numeron.
Se, jos sitten päättää jäädä loppuelämäkseen sellaiseen "luuseri-tilaan" on sitten taas sitä heikkoutta...Ja vaikka asialla ei muuten olisikaan merkitystä, niin ihmisen omaa elämänlaatua/itsetuntoa sellainen asenne ei ainakaan paranna.
Pitäisi ymmärtää jotenkin missä on se keskitie ja pysytellä siinä...Rajojensa kokeileminen on sallittua, kunhan ei tee siitä pakkomiellettä.
Tätä voi kutsua itsensä kehittämiseksi jos haluaa...Sitä voi kuitenkin kutsua myös oman hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, mikä mielestäni kuvastaa sitä paremmin, eikä tuo kuulostakaan niin "typerältä", kuin ensin mainittu...
Ihminen on valmis sellaisenaan, eikä kaipaa muutosta, mutta muuttuminen on välttämätöntä tietyssä mielessä, silloin, jos haluaa pitää sen oman olotilansa hyvänä.
Siihen riittää tietyllä tapaa ihan vain oman asenteensa tutkiskelu, kaikenlainen persoonansa muuttaminen on sitten taas mielestäni turhaa ja luonnon vastaistakin...Eli. Pyritkö sinä menemään aina siitä läpi, mistä aita on matalin, eli et missään nimessä koskaan pyri tekemään parastasi, koska se on heikkoutta!!???
Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan? Kunnioitatko edes itseäsi, koska tuolla tyylillä joudut myös valehtelemaan itsellesi....mm. sen, että täydellisyyteen pyrkiminen olisi heikkoutta...;) - daa,
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Niin. Edelliselle sanoisin, että ainakin mun heikkouksia on keskustelu sellaisen ääliöiden kanssa, joita hänkin edustaa.
Ja sitten sä LK.
Kerroinhan sen tässä jo useaankin otteeseen, että heikoutta on väittää heikkoutta vahvuudeksi, ok? Epäonnistumisen liittymisestä tähän aiheeseen en tiedä. Mielestäni se ei liity suoranaisesti tähän, mistä alkujaan kirjoitin, mutta ehkä se liittyy sinun käsitykseesi itseluottamuksesta tai heikkoudesta?
"Minusta heikkous ei ole vahvuutta, mutta se mikä on kumpaakin on tosi epämääräistä ja makuasia."
Ok, se on sinun näkemyksesi. Minä kirjoitin, että henkistä vahvuutta on itseluottamus ja heikkoutta oman heikkouden pitäminen/väittäminen vahvuudeksi. Ajatukseni lähtee siitä, että ihminen joka sallii itselleen olla heikko ja pitää sitä vahvuutena ja perustelee sen akkainlehden hömpällä itsensä täydellisestä hyväksymisestä - "vikoinen päivineen", on heikko, ei vahva. En edes ymmärrä, miten jonku taito/kyky (esim laulu) voisi olla "vika". Ainakaan itse en koe olevani heikko, koska en osaa esim. kutoa sukkia. Se on jonkun toisen vahvuus, jota hän toivottavasti kunnioittaa enemmän kuin jotain, mitä hän ei osaa. Joka tapauksessa; itseluottamus kasvaa näiden erilaisten taitojen tiedostamisesta. Eivät siitä, mitä ei osaa.
Yritän tähän loppuun luoda käytännön esimerkin siitä, mitä tarkoitan ja tarkoitin:
Sanoin jo edellä, että etten osaa kutoa sukkia. Jos mulle laitetaan kudin käteen ja käsketään kutoa sukka, siitä luultavasti tulee jotain muuta kuin sukka. Tiedän jo alkessani, etten osaa, mutta ei se silti yrittämästä estä. Jos taas olen hyväksynyt etten osaa, niin en edes yritä. Minähän olen hyväksynyt, etten osaa, minun ei "tarvitse" osata.
Ympyrä lienee sulkeutunut tämän aiheen puitteissa?mutta kun tosiasia on, että sä osaat kutoa sukkia. Jokainen osaa, ellei satu olemaan sitten aivan kehityksessään jälkeen jäänyt. Se, että 'et osaa kutoa sukkia' ona vain sun oma harhaluulosi itsestäsi.
- 9+19=28
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Olet kyllä lähimpänä sitä ajatusta, jonka esitin. Koskien tuota viimeistä kappaletta kirjoituksessasi.
Kyse oli henkisesti vahvasta (ihmisestä). Kerroin omana mielipiteenäni, että henkisesti vahva on sellainen, joka luottaa itseensä ja vastapuolena esitin henkilön, joka väittää heikkouksiaan vahvuuksikseen. Eli siis valehtelee itselleen.
Jos on heikkoutensa havainnut ja tunnistaa ne, joutuu julmetusti valehtelemaan itselleen, jos niistä saa itselleen vahvuuksia. Joko muiden avustamana tai sitten vain itsekseen. Tämänkin kirjoitin jo eilen.
Ei mulla tähän muuta lisättää ole. Ajatukseni aukesi lopulta aika nopeastikin; joskus menneisyydessä siihen on täällä kulunut kuukausiakin, ennen kuin vastapuoli on saanut ahaa elämyksen.....(sen on huomannut siitä, että hän on lakannut vi*tuilemasta mulle - kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"Jos on heikkoutensa havainnut ja tunnistaa ne, joutuu julmetusti valehtelemaan itselleen, jos niistä saa itselleen vahvuuksia."
Ei ne heikkoudet vahvuuksiksi muutu...mutta niiden tunnistaminen ja hyväksyminen...on eräänlaista vahvuutta...ei tarvitse valehdella itselleen..ettei mussa mitään vikaa ole...
"ennen kuin vastapuoli on saanut ahaa elämyksen.....(sen on huomannut siitä, että hän on lakannut vi*tuilemasta mulle - kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"
mutta tuo viimeinen kappaleesi paljastaa sinut...
koet, että jos joku on erimieltä kanssasi asiasta, mikä on vahvuutta, mikä on heikkoutta...niin hän veetuilee sinulle...
noh...toivon mukaan minä en saa koskaan tuollaista ahaa elämystä...että olisin kanssasi samaa mieltä... (kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"
mutta se että on eri mieltä...ei ole v*ttuilemista*
on vaan pelkästään erilainen mieipide...tästäkin asiasta...
Mistä syystä otat erilaiset mielipiteet itseesi kohdistuvana veetuiluna...
kun puhutaan vaan erilaisesta tavasta ymmärtää asioita...
ajatteletko, että sinun tapasi ymmärtää asioita/mielipiteesi on ainut oikea... - ent.ilkikurimus
9+19=28 kirjoitti:
"Jos on heikkoutensa havainnut ja tunnistaa ne, joutuu julmetusti valehtelemaan itselleen, jos niistä saa itselleen vahvuuksia."
Ei ne heikkoudet vahvuuksiksi muutu...mutta niiden tunnistaminen ja hyväksyminen...on eräänlaista vahvuutta...ei tarvitse valehdella itselleen..ettei mussa mitään vikaa ole...
"ennen kuin vastapuoli on saanut ahaa elämyksen.....(sen on huomannut siitä, että hän on lakannut vi*tuilemasta mulle - kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"
mutta tuo viimeinen kappaleesi paljastaa sinut...
koet, että jos joku on erimieltä kanssasi asiasta, mikä on vahvuutta, mikä on heikkoutta...niin hän veetuilee sinulle...
noh...toivon mukaan minä en saa koskaan tuollaista ahaa elämystä...että olisin kanssasi samaa mieltä... (kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"
mutta se että on eri mieltä...ei ole v*ttuilemista*
on vaan pelkästään erilainen mieipide...tästäkin asiasta...
Mistä syystä otat erilaiset mielipiteet itseesi kohdistuvana veetuiluna...
kun puhutaan vaan erilaisesta tavasta ymmärtää asioita...
ajatteletko, että sinun tapasi ymmärtää asioita/mielipiteesi on ainut oikea...Olisi TODELLA hienoa, jos me edes puhuttaisiin samasta asiasta.
Se taas paljastaa sinut. 3+10=13 kirjoitti:
"tuen tarvitseminen muilta."
Nimesit tuon heikkoudeksi...
mikä minun ja monen muunkin mielestä on vahvuutta...kyetä myöntämään, että tarvitsee muiden ihmisten tukea...
ja pelosta.., jonka vastakohta on rohkeus...tulee mieleen sanonta...
todellista rohkeutta on myöntää pelkonsa ja toimia siitä huolimatta...
"Minun mielestäni heikkouksia voisi olla: Pelko, läheisriippuvuus, tuen tarvitseminen muilta.
Vahvuuksia sitten kaikki päinvastaiset jutut."
Ettäkö vahvuuksia sitten on sinun mielestäsi noihin heikkouksiin nähden se, että...
ei koskaan pelkää...ei huomio toisen oloja millään lailla ja ei koskaan tarvitse tukea toisilta...Se ettei koskaan pelkää, saadaan aikaan vain sillä, että kohtaa ne pelkonsa.
Se, että on jatkuvasti peloissaan kertoo vain siitä, ettei ole sitä tehnyt.
"Ettäkö vahvuuksia sitten on sinun mielestäsi noihin heikkouksiin nähden se, että...
ei koskaan pelkää...ei huomio toisen oloja millään lailla ja ei koskaan tarvitse tukea toisilta... "
Ei huomioi toisen oloja on vastakohtasi läheisriippuvuudelle?
Mielestäni vastakohta sille olisi ennemminkin, että pärjää myös yksinään, eikä tarvitse ketään kannattelemaan itseään.
"Ei koskaan tarvitse tukea toiselta."
Mielestäni tuo on helposti sellaista heittäytymistä, ei oteta vastuuta itsestään, vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada.
Kun se vahvuus pitäisi mieluummin löytää sisältä. Vahva ihminen ei tarvitse sitä tukea muilta, koska osaa toimia tukena itse itselleen...
Näin minusta.- 8+1=9
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Eli. Pyritkö sinä menemään aina siitä läpi, mistä aita on matalin, eli et missään nimessä koskaan pyri tekemään parastasi, koska se on heikkoutta!!???
Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan? Kunnioitatko edes itseäsi, koska tuolla tyylillä joudut myös valehtelemaan itsellesi....mm. sen, että täydellisyyteen pyrkiminen olisi heikkoutta...;)"Kunnioitatko edes itseäsi, koska tuolla tyylillä joudut myös valehtelemaan itsellesi....mm. sen, että täydellisyyteen pyrkiminen olisi heikkoutta..."
Täh...täydellisyyten pyrkiminen?...missä asiassa...ihmisenä olemisessako?...ihmissuhteissako?jonkun asian tekemisessäkö?...suorituksessako?
joo tuota noin...en usko, että ihminen voi missään asiassa olla/kyetä täydellisyyteen...kun se itsen mieletä "täydellinen" voi toisen mielestä olla vallan muuta...
että aina on/löytyy parantamiseen varaa...jonkun mielestä...jos tuo katsotaan valheeksi...niin olkoon sitten niin...
kun minulle riittää kulloisessakin tilanteessa...se, että tekee parhaansa...niillä resurseilla mitä itsellä on siinä tilanteessa käytettävissä... - 10+1=11
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Olisi TODELLA hienoa, jos me edes puhuttaisiin samasta asiasta.
Se taas paljastaa sinut."Olisi TODELLA hienoa, jos me edes puhuttaisiin samasta asiasta."
no olen käsittänyt...että aiheena oli "mitä on henkinen vahvuus"...
johon minun mielestäni liittyy myös heikkouksiensa tunnistaminen ja hyväksyminen...
Sinä nyt veit keskustelun taas henk. koht "sinä" tasolle...et hyväksy erilaisia mielipiteitäni sellaisenaan...vaan pyrit osoittamaan ne vääriksi...koska koet ne veetuiluksi...itseäsi kohtaan...
Näin ymmärsin...kun otit keskusteluun henkisistä vahvuuksista mukaan tuon...sinulle veetuillaan täällä...
miten se aiheeseen...henkinen vahvuus liittyy... - ent.ilkikurimus
10+1=11 kirjoitti:
"Olisi TODELLA hienoa, jos me edes puhuttaisiin samasta asiasta."
no olen käsittänyt...että aiheena oli "mitä on henkinen vahvuus"...
johon minun mielestäni liittyy myös heikkouksiensa tunnistaminen ja hyväksyminen...
Sinä nyt veit keskustelun taas henk. koht "sinä" tasolle...et hyväksy erilaisia mielipiteitäni sellaisenaan...vaan pyrit osoittamaan ne vääriksi...koska koet ne veetuiluksi...itseäsi kohtaan...
Näin ymmärsin...kun otit keskusteluun henkisistä vahvuuksista mukaan tuon...sinulle veetuillaan täällä...
miten se aiheeseen...henkinen vahvuus liittyy...Anteeksi, mutta kyllä se olit sinä, joka aloit henk.kohtaisuudet. Ennen sinun kommentointiasi, en kirjoittanut ainuttakaan sanaa sinusta.
En edes muista nimimerkkiäsi mistään keskustelusta, jossa olen ollut mukana.
Jos minä en jotain hyväksy niin sitä, että minulle laitetaan sanat suuhun ja ajatukset päähän ja sen päälle hyökätään niiden asetettujen sanojen ja ajatusten päälle.
Kirjoitin, että henkinen vahvuus on itseluottamusta. Oletko sitten eri mieltä? ent.ilkikurimus kirjoitti:
Eli. Pyritkö sinä menemään aina siitä läpi, mistä aita on matalin, eli et missään nimessä koskaan pyri tekemään parastasi, koska se on heikkoutta!!???
Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan? Kunnioitatko edes itseäsi, koska tuolla tyylillä joudut myös valehtelemaan itsellesi....mm. sen, että täydellisyyteen pyrkiminen olisi heikkoutta...;)"eli et missään nimessä koskaan pyri tekemään parastasi, koska se on heikkoutta!!???"
Ajattelet aika musta-valkoisesti tiesitkös. :)
Sanoinhan ettei se kunnianhimoa poista...Jatkuva täydellisyyteen pyrkiminen nyt vain kielii heikosta itsetunnosta ja siitä, ettei kelpaa itselleen, tai toisille sellaisenaan. Tuo on kierre, joka kannattaa katkaista...itsensä takia. Muulloin ei koskaan voi olla itseensä tyytyväinen. Sinä ilmeisesti saat tunteen omasta arvostasi juuri tuolla tavoin, vain ollessasi paras...tuo kysymyksesi "Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan?" sen paljasti.
Saa pyrkiä parhaaseen, kunhan ei tee siitä pakkomiellettä, mutta saa myös olla luuseri, jos siltä tuntuu...
Ihmiset, jotka elävät vanhempiensa vuoksi siinä uskossa, etteivät kelpaa, ovat turhia, elleivät ole täydellisiä, saavat tuon itsekunnioituksensa juuri tuolla tavoin, pyrkiessään parhaaseen...Se ei ole vahvuutta.
Vahvuutta ja on hyväksyä itsensä sellaisenaan hyvine ja huonoine puolineen...- ent.ilkikurimus
8+1=9 kirjoitti:
"Kunnioitatko edes itseäsi, koska tuolla tyylillä joudut myös valehtelemaan itsellesi....mm. sen, että täydellisyyteen pyrkiminen olisi heikkoutta..."
Täh...täydellisyyten pyrkiminen?...missä asiassa...ihmisenä olemisessako?...ihmissuhteissako?jonkun asian tekemisessäkö?...suorituksessako?
joo tuota noin...en usko, että ihminen voi missään asiassa olla/kyetä täydellisyyteen...kun se itsen mieletä "täydellinen" voi toisen mielestä olla vallan muuta...
että aina on/löytyy parantamiseen varaa...jonkun mielestä...jos tuo katsotaan valheeksi...niin olkoon sitten niin...
kun minulle riittää kulloisessakin tilanteessa...se, että tekee parhaansa...niillä resurseilla mitä itsellä on siinä tilanteessa käytettävissä...Parhaimpaansa/täydellisyyteen PYRKIMINEN on eri asia kuin täydellisenä eläminen. Juuri se PYRKIMINEN tekee täydellisenä ELÄMISESTÄ mahdotonta.
OK?
Sinun ei kannata näitä mun ajatuksia kommentoida. Et ymmärrä niitä. Tämän sanon ihan vilpittömin mielin. Tai sitten sulla on jokin pakko käydä niitä vääristelemässä. Henkilökohtainen pakko? dizel kirjoitti:
"eli et missään nimessä koskaan pyri tekemään parastasi, koska se on heikkoutta!!???"
Ajattelet aika musta-valkoisesti tiesitkös. :)
Sanoinhan ettei se kunnianhimoa poista...Jatkuva täydellisyyteen pyrkiminen nyt vain kielii heikosta itsetunnosta ja siitä, ettei kelpaa itselleen, tai toisille sellaisenaan. Tuo on kierre, joka kannattaa katkaista...itsensä takia. Muulloin ei koskaan voi olla itseensä tyytyväinen. Sinä ilmeisesti saat tunteen omasta arvostasi juuri tuolla tavoin, vain ollessasi paras...tuo kysymyksesi "Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan?" sen paljasti.
Saa pyrkiä parhaaseen, kunhan ei tee siitä pakkomiellettä, mutta saa myös olla luuseri, jos siltä tuntuu...
Ihmiset, jotka elävät vanhempiensa vuoksi siinä uskossa, etteivät kelpaa, ovat turhia, elleivät ole täydellisiä, saavat tuon itsekunnioituksensa juuri tuolla tavoin, pyrkiessään parhaaseen...Se ei ole vahvuutta.
Vahvuutta ja on hyväksyä itsensä sellaisenaan hyvine ja huonoine puolineen..."Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan?"
Tuon kysymyksesi voisi kääntää myös siten, että mistä saan lähteeni? Kun se juttu nyt vain on niin, etten sellaista tarvitse.dizel kirjoitti:
"Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan?"
Tuon kysymyksesi voisi kääntää myös siten, että mistä saan lähteeni? Kun se juttu nyt vain on niin, etten sellaista tarvitse.Saan kunnioitukseni siitä, ettei minun tarvitse etsiä tuota kunnioitusta mistään...Ei muilta, kuten ei itseltänikään. Kunnioitan itseäni sellaisena, kuin olen.
- ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
"eli et missään nimessä koskaan pyri tekemään parastasi, koska se on heikkoutta!!???"
Ajattelet aika musta-valkoisesti tiesitkös. :)
Sanoinhan ettei se kunnianhimoa poista...Jatkuva täydellisyyteen pyrkiminen nyt vain kielii heikosta itsetunnosta ja siitä, ettei kelpaa itselleen, tai toisille sellaisenaan. Tuo on kierre, joka kannattaa katkaista...itsensä takia. Muulloin ei koskaan voi olla itseensä tyytyväinen. Sinä ilmeisesti saat tunteen omasta arvostasi juuri tuolla tavoin, vain ollessasi paras...tuo kysymyksesi "Kiinnostaa kovasti kuulla, mistä silloin ammennat kunnioituksen itseäsi kohtaan?" sen paljasti.
Saa pyrkiä parhaaseen, kunhan ei tee siitä pakkomiellettä, mutta saa myös olla luuseri, jos siltä tuntuu...
Ihmiset, jotka elävät vanhempiensa vuoksi siinä uskossa, etteivät kelpaa, ovat turhia, elleivät ole täydellisiä, saavat tuon itsekunnioituksensa juuri tuolla tavoin, pyrkiessään parhaaseen...Se ei ole vahvuutta.
Vahvuutta ja on hyväksyä itsensä sellaisenaan hyvine ja huonoine puolineen...Nyt kun näistä vahemmista aloit puhua niin...
Henkilö, joka ei halua tehdä parastaan, voi hyvinkin olla siinä uskossa, ettei kelpaa - tai pelkää, että epäonnistuu (kritiikin pelko)...Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua pyrkiä aina parhaimpaansa, oppii luottamaan itseensä....ja saa henkisen vahvuuden, josta tässä alkujaan oli kyse.
Henkistä vahvuutta on hyväksyä itsensä ja tukeutua omiin vahvuuksiinsa. Heikkouksien vatvomisesta ei hyödy. Masentuneet henkilöt tekevät sitä - vatvovat heikkouksiaan päivästä toiseen - heille on "opetettu", että pitää hyväksyä heikkoudet - vahvuudet opetetaan sitten terapiassa ja osastolla, ehkä ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen....tai yritetään opettaa. Suurin osa näistä potilaista (jopa hyvinkin nuoria) ovat täysin vakuuttuneita omasta huonommuudestaan.
Se on toinen äärilaita. Narsismin vastakohta. Ehkä myös läheisriippuvat kuuluvat vatvojien joukkoon, joilla on vaikeuksia huomata omaa vahvuuttaan.
Yksi perisynti on suomalainen kulttuuri, jossa pitää alentaa itsensä. Se ei ole terve malli kenellekään. - 13+16=29
dizel kirjoitti:
Se ettei koskaan pelkää, saadaan aikaan vain sillä, että kohtaa ne pelkonsa.
Se, että on jatkuvasti peloissaan kertoo vain siitä, ettei ole sitä tehnyt.
"Ettäkö vahvuuksia sitten on sinun mielestäsi noihin heikkouksiin nähden se, että...
ei koskaan pelkää...ei huomio toisen oloja millään lailla ja ei koskaan tarvitse tukea toisilta... "
Ei huomioi toisen oloja on vastakohtasi läheisriippuvuudelle?
Mielestäni vastakohta sille olisi ennemminkin, että pärjää myös yksinään, eikä tarvitse ketään kannattelemaan itseään.
"Ei koskaan tarvitse tukea toiselta."
Mielestäni tuo on helposti sellaista heittäytymistä, ei oteta vastuuta itsestään, vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada.
Kun se vahvuus pitäisi mieluummin löytää sisältä. Vahva ihminen ei tarvitse sitä tukea muilta, koska osaa toimia tukena itse itselleen...
Näin minusta."vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada."
"Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille
http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/415-laheisriippuvuus
että joo...itse olin tuollainen" Vahvuuteen sairastunut"
"Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada....
Mutta miten voi ajatella, kääntää asian niin, että läheisriippuvainen heittäytyy silloin toisen tuen varaan...jos uhraa elämänsä toiselle...
Mutta tunnustamalla/myöntämällä tuon...heikkouteni/läheisriippuvaisuuden itsessäni...
tavallaan parannan itseäni tuosta vahvuuteen sairastumisesta...myöntämällä heikkouteni...voin olla ns. hyvä ihminen...heikkonakin..
"Vahva ihminen ei tarvitse sitä tukea muilta, koska osaa toimia tukena itse itselleen"
niin tuo kuuloostaa siltä, en tiedä oikein enää miltä...
joltain minä, minä, minä...en tarvitse muita...
jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ...
tai no...olet kertonut olevasi narsisti...
se selittää ehkä tuon...
tarkoitus ei loukata...minusta ny vaan tuntuu siltä...vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan... - tai..
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Parhaimpaansa/täydellisyyteen PYRKIMINEN on eri asia kuin täydellisenä eläminen. Juuri se PYRKIMINEN tekee täydellisenä ELÄMISESTÄ mahdotonta.
OK?
Sinun ei kannata näitä mun ajatuksia kommentoida. Et ymmärrä niitä. Tämän sanon ihan vilpittömin mielin. Tai sitten sulla on jokin pakko käydä niitä vääristelemässä. Henkilökohtainen pakko?sä et osaa ajatuksiasi ilmaista niin, että niitä voisi ymmärtää.
- 12+8=20
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Anteeksi, mutta kyllä se olit sinä, joka aloit henk.kohtaisuudet. Ennen sinun kommentointiasi, en kirjoittanut ainuttakaan sanaa sinusta.
En edes muista nimimerkkiäsi mistään keskustelusta, jossa olen ollut mukana.
Jos minä en jotain hyväksy niin sitä, että minulle laitetaan sanat suuhun ja ajatukset päähän ja sen päälle hyökätään niiden asetettujen sanojen ja ajatusten päälle.
Kirjoitin, että henkinen vahvuus on itseluottamusta. Oletko sitten eri mieltä?Mutta miten tuo kokemuksesi siitä että sinulle veetuillaan...
liittyy aiheeseen, henkinen vahvuus...mistä syystä koet niin...
kopio tästä viestiketjusta kohta...missä koet minun veetuilevan sinulle...ja perustele mistä syystä koet niin... - ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
Saan kunnioitukseni siitä, ettei minun tarvitse etsiä tuota kunnioitusta mistään...Ei muilta, kuten ei itseltänikään. Kunnioitan itseäni sellaisena, kuin olen.
Kun ihminen alistuu (vaikka nyt sitten olemaan huono) se vaikuttaa itsekunnioitukseen negatiivisesti....eikä sitä silloin mistään löydäkään.
Seurauksena mm. se, että tällainen henkilö syyllistyy helposti. Tavallista lienee myös se, että huonoutensa hyväksynyt alistuja myös alisuoriutuu ja samalla saa tukea sille käsitykselleen, että on huono.
Kehä on valmis. ent.ilkikurimus kirjoitti:
Nyt kun näistä vahemmista aloit puhua niin...
Henkilö, joka ei halua tehdä parastaan, voi hyvinkin olla siinä uskossa, ettei kelpaa - tai pelkää, että epäonnistuu (kritiikin pelko)...Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua pyrkiä aina parhaimpaansa, oppii luottamaan itseensä....ja saa henkisen vahvuuden, josta tässä alkujaan oli kyse.
Henkistä vahvuutta on hyväksyä itsensä ja tukeutua omiin vahvuuksiinsa. Heikkouksien vatvomisesta ei hyödy. Masentuneet henkilöt tekevät sitä - vatvovat heikkouksiaan päivästä toiseen - heille on "opetettu", että pitää hyväksyä heikkoudet - vahvuudet opetetaan sitten terapiassa ja osastolla, ehkä ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen....tai yritetään opettaa. Suurin osa näistä potilaista (jopa hyvinkin nuoria) ovat täysin vakuuttuneita omasta huonommuudestaan.
Se on toinen äärilaita. Narsismin vastakohta. Ehkä myös läheisriippuvat kuuluvat vatvojien joukkoon, joilla on vaikeuksia huomata omaa vahvuuttaan.
Yksi perisynti on suomalainen kulttuuri, jossa pitää alentaa itsensä. Se ei ole terve malli kenellekään."Henkilö, joka ei halua tehdä parastaan, voi hyvinkin olla siinä uskossa, ettei kelpaa - tai pelkää, että epäonnistuu (kritiikin pelko)...Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua pyrkiä aina parhaimpaansa, oppii luottamaan itseensä....ja saa henkisen vahvuuden, josta tässä alkujaan oli kyse."
Vedit keskustelun taas sinne toiseen ääripäähän.
Itse saatan pyrkiä siihen parhaimpaan suoritukseen asioissa, jotka kuuluvat vahvuuksiini, mutta en masennu, tai menetä tunnetta itsekunnioituksesta, jos en tätä parastani saavuta.
Koskaan ei kannata jättää yrittämättä, siitä olen samaa mieltä...
Mutta kuten edelleen, ei myöskään tehdä siitä pakkomieltä itselleen. Ainoaa asiaa, jolla saada itsetunto pysymään kasassa...Tämä on usein helpommin sanottu, kuin tehty, mutta mahdollista se on.
Mitä tulee terapiaan tuo yleensä käsitetään "narsistisesta lähteestä irroittautumiseksi". Eli että ymmärretään, että voi olla arvokas, vaikka ei olisikaan täydellinen...Kun ei niitä muita oikeasti kiinnosta, oletko paras vai et. Se on ihminen itse, joka itseään ruoskii. " Pakko olla paras! Pakko pyrkiä parhaaseen." Epäonnistuminen on myös sallittua...eikä sen pidä antaa koko maailmaa kaataa.- eli..
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Niin. Edelliselle sanoisin, että ainakin mun heikkouksia on keskustelu sellaisen ääliöiden kanssa, joita hänkin edustaa.
Ja sitten sä LK.
Kerroinhan sen tässä jo useaankin otteeseen, että heikoutta on väittää heikkoutta vahvuudeksi, ok? Epäonnistumisen liittymisestä tähän aiheeseen en tiedä. Mielestäni se ei liity suoranaisesti tähän, mistä alkujaan kirjoitin, mutta ehkä se liittyy sinun käsitykseesi itseluottamuksesta tai heikkoudesta?
"Minusta heikkous ei ole vahvuutta, mutta se mikä on kumpaakin on tosi epämääräistä ja makuasia."
Ok, se on sinun näkemyksesi. Minä kirjoitin, että henkistä vahvuutta on itseluottamus ja heikkoutta oman heikkouden pitäminen/väittäminen vahvuudeksi. Ajatukseni lähtee siitä, että ihminen joka sallii itselleen olla heikko ja pitää sitä vahvuutena ja perustelee sen akkainlehden hömpällä itsensä täydellisestä hyväksymisestä - "vikoinen päivineen", on heikko, ei vahva. En edes ymmärrä, miten jonku taito/kyky (esim laulu) voisi olla "vika". Ainakaan itse en koe olevani heikko, koska en osaa esim. kutoa sukkia. Se on jonkun toisen vahvuus, jota hän toivottavasti kunnioittaa enemmän kuin jotain, mitä hän ei osaa. Joka tapauksessa; itseluottamus kasvaa näiden erilaisten taitojen tiedostamisesta. Eivät siitä, mitä ei osaa.
Yritän tähän loppuun luoda käytännön esimerkin siitä, mitä tarkoitan ja tarkoitin:
Sanoin jo edellä, että etten osaa kutoa sukkia. Jos mulle laitetaan kudin käteen ja käsketään kutoa sukka, siitä luultavasti tulee jotain muuta kuin sukka. Tiedän jo alkessani, etten osaa, mutta ei se silti yrittämästä estä. Jos taas olen hyväksynyt etten osaa, niin en edes yritä. Minähän olen hyväksynyt, etten osaa, minun ei "tarvitse" osata.
Ympyrä lienee sulkeutunut tämän aiheen puitteissa?sun heikkous on keskustella mun kanssani, mutta et HYVÄKSY itsessäsi tätä ominaisuutta. Silloin en tietenkään ihmettele paikoitellen ääliömäistä kielenkäyttöäsi palstalla, koska täytyhän sen tuntua aika kamalalta, kun kerta toisensa jälkeen lankeaa samaan vanhaan paskaansa. Otan osaa.
- ent.ilkikurimus
tai.. kirjoitti:
sä et osaa ajatuksiasi ilmaista niin, että niitä voisi ymmärtää.
Sehän nyt on aina ollut aivan selvä, etten minä osaa. Sen olen täällä narsistien kanssa oppinut jo ajat sitten, että lopulta syy kaikkeen on aina minussa, ei koskaan kenessäkään muussa. Ehkä se johtuu siitä, että täällä tiedetään minun olevan niin vahvan, että jaksan kantaa heikompieni häpeän helpommin....
Odotinkin jo, koska taas huomautat asiasta....ja tulihan se sieltä.
Mutta onhan se kuitenkin kiva, että sinä olet aina oikeassa. Se on varmaan hieno tunne olla täydellinen.....;D - 1+16=17
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Parhaimpaansa/täydellisyyteen PYRKIMINEN on eri asia kuin täydellisenä eläminen. Juuri se PYRKIMINEN tekee täydellisenä ELÄMISESTÄ mahdotonta.
OK?
Sinun ei kannata näitä mun ajatuksia kommentoida. Et ymmärrä niitä. Tämän sanon ihan vilpittömin mielin. Tai sitten sulla on jokin pakko käydä niitä vääristelemässä. Henkilökohtainen pakko?noh...ainakin kokemus sinusta/keskustelu kanssasi pitempäänkin...
ent. ilkikurimus...
on muistaakseni ensimmäinen laatuaan täällä...
ettei kai ny pakosta kai tässä kohtaa vielä puhua...
kun liittyy ny vaan tähän keskusteluun/tähän aiheeseen...jonka toivot minun ilmeisesti päättävän omalta osaltani...
miksi... ent.ilkikurimus kirjoitti:
Kun ihminen alistuu (vaikka nyt sitten olemaan huono) se vaikuttaa itsekunnioitukseen negatiivisesti....eikä sitä silloin mistään löydäkään.
Seurauksena mm. se, että tällainen henkilö syyllistyy helposti. Tavallista lienee myös se, että huonoutensa hyväksynyt alistuja myös alisuoriutuu ja samalla saa tukea sille käsitykselleen, että on huono.
Kehä on valmis.Tuo taas liittyy siihen, kuten sanoinkin aiemmin, että alistuu olemaan "luuseri".
Mutta kun sitä voi säilyttää itsekunnioituksensa, itsetuntonsa ihan olemalla vain...vaikka nyt "keskinkertainen". Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö voisi olla silti myös ainutlaatuinen. ;)
Mitä taas tulee itsetuntoon, itse ainakin koen, ettei sillä osaltani ole juurikaan väliä...Kuten olen sanonutkin, ei se fiilistä nosta, eikä laske, vaikka onnistuisin jossain, vaikka saisin kehuja, eikä laske vaikka haukuttaisiin maanrakoon...
Minä vain...olen.
Tietyllä tapaa siihen sisältyy myös aivan erilainen vapaus, kun ei tarvitse kokoaikaa miettiä, mistä tuon itsekunnioituksen voisi saavuttaa...Mitä muut ajattelevat minusta, mitä itse ajattelen itsestäni, kun ei minua oikeasti kiinnosta.
Täydellisyyteen joskus pyrin siksi, että odotin sen tuovan jonkunlaisen pysyvän onnentunteen, muiden loppumattoman kunnioituksen, jonkun...pysyvän jutun.
Mutta kuten olen sanonut...Nothing changes.
Yllättäen tajusin vain elämän "turhuuden"...Ja tällaisten asioiden miettimisen turhuuden. Se on ainoa asia, minkä minä tuolla täydellisyyteen pyrkimisellä saavutin. Jonkunlaisen tietouden kaiken turhuudesta. :)
Elämän tarkoitus on elää...ei miettiä joutavia, tai pyrkiä johonkin mitä ei ole olemassakaan...- ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
"Henkilö, joka ei halua tehdä parastaan, voi hyvinkin olla siinä uskossa, ettei kelpaa - tai pelkää, että epäonnistuu (kritiikin pelko)...Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua pyrkiä aina parhaimpaansa, oppii luottamaan itseensä....ja saa henkisen vahvuuden, josta tässä alkujaan oli kyse."
Vedit keskustelun taas sinne toiseen ääripäähän.
Itse saatan pyrkiä siihen parhaimpaan suoritukseen asioissa, jotka kuuluvat vahvuuksiini, mutta en masennu, tai menetä tunnetta itsekunnioituksesta, jos en tätä parastani saavuta.
Koskaan ei kannata jättää yrittämättä, siitä olen samaa mieltä...
Mutta kuten edelleen, ei myöskään tehdä siitä pakkomieltä itselleen. Ainoaa asiaa, jolla saada itsetunto pysymään kasassa...Tämä on usein helpommin sanottu, kuin tehty, mutta mahdollista se on.
Mitä tulee terapiaan tuo yleensä käsitetään "narsistisesta lähteestä irroittautumiseksi". Eli että ymmärretään, että voi olla arvokas, vaikka ei olisikaan täydellinen...Kun ei niitä muita oikeasti kiinnosta, oletko paras vai et. Se on ihminen itse, joka itseään ruoskii. " Pakko olla paras! Pakko pyrkiä parhaaseen." Epäonnistuminen on myös sallittua...eikä sen pidä antaa koko maailmaa kaataa.Siinä se meidän ero on....Sinä pyrit vain siinä, missä tiedät olevasi vahva....Minä teen saman aina - vaikka en tietäisikään olevani vahva just siinä tilanteessa.
Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokaisen itselleen rehellisen kannattaa pyrkiä siihen....ja niin he tekevätkin, sillä kaikissa muissa vaihtoehdoissa joutuu valehtelemaan itselleen, selittämään, miksi en yrittänyt parastani. Eli ilmeisesti se tehdään sitten tuolla vakioselityksellä; "minä hyväksyn heikkouteni - minun ei tarvitse"....:)
Kun ihminen saa yhteyden minuuteensa, nämä jutut ovat päivänselviä. Se on palkitsevaa ja siihen kannattaa pyrkiä. - 16+8=18
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Sehän nyt on aina ollut aivan selvä, etten minä osaa. Sen olen täällä narsistien kanssa oppinut jo ajat sitten, että lopulta syy kaikkeen on aina minussa, ei koskaan kenessäkään muussa. Ehkä se johtuu siitä, että täällä tiedetään minun olevan niin vahvan, että jaksan kantaa heikompieni häpeän helpommin....
Odotinkin jo, koska taas huomautat asiasta....ja tulihan se sieltä.
Mutta onhan se kuitenkin kiva, että sinä olet aina oikeassa. Se on varmaan hieno tunne olla täydellinen.....;D"että täällä tiedetään minun olevan niin vahvan"
No minä en tuota tiennyt/tiedä...
kuten jo mainitsin ent. ilkikurimus on minulle ihan uusi tuttavuus...
että et voi syyttää minua veetuilusta kuin tämän keskustelun pohjalta... - ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
Tuo taas liittyy siihen, kuten sanoinkin aiemmin, että alistuu olemaan "luuseri".
Mutta kun sitä voi säilyttää itsekunnioituksensa, itsetuntonsa ihan olemalla vain...vaikka nyt "keskinkertainen". Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö voisi olla silti myös ainutlaatuinen. ;)
Mitä taas tulee itsetuntoon, itse ainakin koen, ettei sillä osaltani ole juurikaan väliä...Kuten olen sanonutkin, ei se fiilistä nosta, eikä laske, vaikka onnistuisin jossain, vaikka saisin kehuja, eikä laske vaikka haukuttaisiin maanrakoon...
Minä vain...olen.
Tietyllä tapaa siihen sisältyy myös aivan erilainen vapaus, kun ei tarvitse kokoaikaa miettiä, mistä tuon itsekunnioituksen voisi saavuttaa...Mitä muut ajattelevat minusta, mitä itse ajattelen itsestäni, kun ei minua oikeasti kiinnosta.
Täydellisyyteen joskus pyrin siksi, että odotin sen tuovan jonkunlaisen pysyvän onnentunteen, muiden loppumattoman kunnioituksen, jonkun...pysyvän jutun.
Mutta kuten olen sanonut...Nothing changes.
Yllättäen tajusin vain elämän "turhuuden"...Ja tällaisten asioiden miettimisen turhuuden. Se on ainoa asia, minkä minä tuolla täydellisyyteen pyrkimisellä saavutin. Jonkunlaisen tietouden kaiken turhuudesta. :)
Elämän tarkoitus on elää...ei miettiä joutavia, tai pyrkiä johonkin mitä ei ole olemassakaan...Kai valtaosa elääkin just olemalla keskinkertainen. Mutta valehtelemaan siinä silloin kyllä joutuu - itselleen siis.
Minä en usko millään, että jollakin olisi synnynnäinen tarve olla huonoin. 13+16=29 kirjoitti:
"vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada."
"Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille
http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/415-laheisriippuvuus
että joo...itse olin tuollainen" Vahvuuteen sairastunut"
"Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada....
Mutta miten voi ajatella, kääntää asian niin, että läheisriippuvainen heittäytyy silloin toisen tuen varaan...jos uhraa elämänsä toiselle...
Mutta tunnustamalla/myöntämällä tuon...heikkouteni/läheisriippuvaisuuden itsessäni...
tavallaan parannan itseäni tuosta vahvuuteen sairastumisesta...myöntämällä heikkouteni...voin olla ns. hyvä ihminen...heikkonakin..
"Vahva ihminen ei tarvitse sitä tukea muilta, koska osaa toimia tukena itse itselleen"
niin tuo kuuloostaa siltä, en tiedä oikein enää miltä...
joltain minä, minä, minä...en tarvitse muita...
jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ...
tai no...olet kertonut olevasi narsisti...
se selittää ehkä tuon...
tarkoitus ei loukata...minusta ny vaan tuntuu siltä...vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan..."jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ..."
En ole, ja senkin tiedät varmasti. :)
"vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan... "
En ole huomannut, mutta mielenkiintoinen havainto...Olisikohan esimerkkiä heittää?- niin..
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Sehän nyt on aina ollut aivan selvä, etten minä osaa. Sen olen täällä narsistien kanssa oppinut jo ajat sitten, että lopulta syy kaikkeen on aina minussa, ei koskaan kenessäkään muussa. Ehkä se johtuu siitä, että täällä tiedetään minun olevan niin vahvan, että jaksan kantaa heikompieni häpeän helpommin....
Odotinkin jo, koska taas huomautat asiasta....ja tulihan se sieltä.
Mutta onhan se kuitenkin kiva, että sinä olet aina oikeassa. Se on varmaan hieno tunne olla täydellinen.....;Dkuka minä olen? Kuvittelet jotenkin tuntevasi minut...
- ent.ilkikurimus
12+8=20 kirjoitti:
Mutta miten tuo kokemuksesi siitä että sinulle veetuillaan...
liittyy aiheeseen, henkinen vahvuus...mistä syystä koet niin...
kopio tästä viestiketjusta kohta...missä koet minun veetuilevan sinulle...ja perustele mistä syystä koet niin...Usko jo. En ole missään sanonut, että sinä veetuilet. En missään. Kun kirjoitan sinusta, kirjoitan SINÄ. Kun puhun jostain kolmannesta osapuolesta, kirjoitan HÄN. Ja niin minä tein. Toivottavasti osaat sen itsekin tuolta poimia.
Täss omia kirjoituksiasi, joissa kirjoitat minusta:
"koet, että jos joku on erimieltä kanssasi asiasta, mikä on vahvuutta, mikä on heikkoutta...niin hän veetuilee sinulle..."
- Koenko?? Mistä ihmeestä sinä voit päätellä näin, kun et tiedä (?) edes mistä on kyse?
"noh...toivon mukaan minä en saa koskaan tuollaista ahaa elämystä...että olisin kanssasi samaa mieltä... (kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"
- Ai niinkö? Miksi sinusta on mukavaa olla periaattesta eri mieltä?
"Mistä syystä otat erilaiset mielipiteet itseesi kohdistuvana veetuiluna...
kun puhutaan vaan erilaisesta tavasta ymmärtää asioita..."
- Edelleenkään en ota itseeni. Olet kuvitellut tämänkin tilanteen, syystä, jota et halua kertoa ja syytät siitä sitten minua. Miksi minun pitää olla syntipukkisi?
"ajatteletko, että sinun tapasi ymmärtää asioita/mielipiteesi on ainut oikea... "
- En ajattele. Mutta MINÄ ymmärrän omat ajatukseni paljon paremmin kuin sinä ne ymmärrät. Siitä tässä nyt on kyse.
Joko män jakeluun? dizel kirjoitti:
"jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ..."
En ole, ja senkin tiedät varmasti. :)
"vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan... "
En ole huomannut, mutta mielenkiintoinen havainto...Olisikohan esimerkkiä heittää?"niin tuo kuuloostaa siltä, en tiedä oikein enää miltä...
joltain minä, minä, minä...en tarvitse muita..."
Tuo on asia, mikä ei ole koskaan ollut päätettävissäni. Olen ollut tuollainen niin kauan kuin muistan. Ensimmäinen vastaava muistikuva tuollaisesta ajattelusta on, kun olin neljä-vuotias...Miksi siis alkaisinkaan kaivata tässä enää muita, kun olen niin pitkään pärjännyt itsekseni. Tuntuu typerältä. :)ent.ilkikurimus kirjoitti:
Siinä se meidän ero on....Sinä pyrit vain siinä, missä tiedät olevasi vahva....Minä teen saman aina - vaikka en tietäisikään olevani vahva just siinä tilanteessa.
Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokaisen itselleen rehellisen kannattaa pyrkiä siihen....ja niin he tekevätkin, sillä kaikissa muissa vaihtoehdoissa joutuu valehtelemaan itselleen, selittämään, miksi en yrittänyt parastani. Eli ilmeisesti se tehdään sitten tuolla vakioselityksellä; "minä hyväksyn heikkouteni - minun ei tarvitse"....:)
Kun ihminen saa yhteyden minuuteensa, nämä jutut ovat päivänselviä. Se on palkitsevaa ja siihen kannattaa pyrkiä.Jos olisit lukenut tarkkaan huomaisit, että pyrin toisinaan PARHAIMPAANI asioissa missä olen vahva...Niissä missä en ole vahvimmillani, niitä saatan kyllä harjoitella, mutta tiedostan myös sen, etten niissä pysty siihen parhaimpaan...
Jos on jossain lahjakas sitä on...Jossain toisessa asiassa nyt saattaa tulle jo fyysiset, tai henkisetkin ominaisuudet esteeksi, tai no, ainakin hidasteeksi...- ent.ilkikurimus
dizel kirjoitti:
Jos olisit lukenut tarkkaan huomaisit, että pyrin toisinaan PARHAIMPAANI asioissa missä olen vahva...Niissä missä en ole vahvimmillani, niitä saatan kyllä harjoitella, mutta tiedostan myös sen, etten niissä pysty siihen parhaimpaan...
Jos on jossain lahjakas sitä on...Jossain toisessa asiassa nyt saattaa tulle jo fyysiset, tai henkisetkin ominaisuudet esteeksi, tai no, ainakin hidasteeksi...No just! Tätä se on se asioiden ymmärtäminen!
Sinä pystyt aina parhaimpaasi!!!! Vain ja ainoastaan sinun parhaimpaasi, jos sitä yrität! Se, mikä on lopputulos onkin sitten jo aivan eri asia, mutta kuka sitä etukäteen haluaa murehtia...?? Niin, aivan.... se, joka on tuominnut itsensä olemaan huono....Ei kannata edes yrittää, kun ei pysty olemaan paras.
Mietihän vaikka pyörätuolikelaajia. Mikä heitä rajoittaa? Hekin tekevät parhaansa ja onnistuvat. Tietysti heidänkin saavutuksensa voisi mitätöidä sanomalla, etteivät pystyneet siihen juoksemalla....Mutta muuttaako se sitä touutta, että he tekevät parhaansa? Ei, ei se muuta....
Kun antaa periksi, ennen kuin on aloittanutkaan niin ei koskaan onnistu. Alistumisesta on kyse. Johan sen aiemmin kerroin. ent.ilkikurimus kirjoitti:
No just! Tätä se on se asioiden ymmärtäminen!
Sinä pystyt aina parhaimpaasi!!!! Vain ja ainoastaan sinun parhaimpaasi, jos sitä yrität! Se, mikä on lopputulos onkin sitten jo aivan eri asia, mutta kuka sitä etukäteen haluaa murehtia...?? Niin, aivan.... se, joka on tuominnut itsensä olemaan huono....Ei kannata edes yrittää, kun ei pysty olemaan paras.
Mietihän vaikka pyörätuolikelaajia. Mikä heitä rajoittaa? Hekin tekevät parhaansa ja onnistuvat. Tietysti heidänkin saavutuksensa voisi mitätöidä sanomalla, etteivät pystyneet siihen juoksemalla....Mutta muuttaako se sitä touutta, että he tekevät parhaansa? Ei, ei se muuta....
Kun antaa periksi, ennen kuin on aloittanutkaan niin ei koskaan onnistu. Alistumisesta on kyse. Johan sen aiemmin kerroin.Pitäisi varmaan saada ensin sellainen kunnon onnistumisen fiilis noista asioista, niin olisi useammin jotain järkeä tuossa "parhaimman" tavoittelussakin...
Useimmiten, ei vain maksa vaivaa.
Jos se nyt minustakin tekee jonkun silmissä vaikka luuserin, So be it. :)
( Joskus kyse voi olla ihan vain tällaisesta ajattelusta. )- LK
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Niin. Edelliselle sanoisin, että ainakin mun heikkouksia on keskustelu sellaisen ääliöiden kanssa, joita hänkin edustaa.
Ja sitten sä LK.
Kerroinhan sen tässä jo useaankin otteeseen, että heikoutta on väittää heikkoutta vahvuudeksi, ok? Epäonnistumisen liittymisestä tähän aiheeseen en tiedä. Mielestäni se ei liity suoranaisesti tähän, mistä alkujaan kirjoitin, mutta ehkä se liittyy sinun käsitykseesi itseluottamuksesta tai heikkoudesta?
"Minusta heikkous ei ole vahvuutta, mutta se mikä on kumpaakin on tosi epämääräistä ja makuasia."
Ok, se on sinun näkemyksesi. Minä kirjoitin, että henkistä vahvuutta on itseluottamus ja heikkoutta oman heikkouden pitäminen/väittäminen vahvuudeksi. Ajatukseni lähtee siitä, että ihminen joka sallii itselleen olla heikko ja pitää sitä vahvuutena ja perustelee sen akkainlehden hömpällä itsensä täydellisestä hyväksymisestä - "vikoinen päivineen", on heikko, ei vahva. En edes ymmärrä, miten jonku taito/kyky (esim laulu) voisi olla "vika". Ainakaan itse en koe olevani heikko, koska en osaa esim. kutoa sukkia. Se on jonkun toisen vahvuus, jota hän toivottavasti kunnioittaa enemmän kuin jotain, mitä hän ei osaa. Joka tapauksessa; itseluottamus kasvaa näiden erilaisten taitojen tiedostamisesta. Eivät siitä, mitä ei osaa.
Yritän tähän loppuun luoda käytännön esimerkin siitä, mitä tarkoitan ja tarkoitin:
Sanoin jo edellä, että etten osaa kutoa sukkia. Jos mulle laitetaan kudin käteen ja käsketään kutoa sukka, siitä luultavasti tulee jotain muuta kuin sukka. Tiedän jo alkessani, etten osaa, mutta ei se silti yrittämästä estä. Jos taas olen hyväksynyt etten osaa, niin en edes yritä. Minähän olen hyväksynyt, etten osaa, minun ei "tarvitse" osata.
Ympyrä lienee sulkeutunut tämän aiheen puitteissa?"Kerroinhan sen tässä jo useaankin otteeseen, että heikoutta on väittää heikkoutta vahvuudeksi, ok?"
Niin olet käsittääkseni kertonut.
"Epäonnistumisen liittymisestä tähän aiheeseen en tiedä. Mielestäni se ei liity suoranaisesti tähän, mistä alkujaan kirjoitin, mutta ehkä se liittyy sinun käsitykseesi itseluottamuksesta tai heikkoudesta?"
Se liittyi kirjoitukseen jossa puhuttiin onnistumisesta. Varsinaisesti käsitykseeni itseluottamuksesta tai heikkoudesta se ei suoraan liity, mutta toki näkyy siinäkin.
"Ok, se on sinun näkemyksesi. Minä kirjoitin, että henkistä vahvuutta on itseluottamus ja heikkoutta oman heikkouden pitäminen/väittäminen vahvuudeksi."
Joo, ei sinun tarvitse kirjoittaa uudestaan kertoaksesi mitä olet aiemmin kirjoittanut.
"Ajatukseni lähtee siitä, että ihminen joka sallii itselleen olla heikko ja pitää sitä vahvuutena ja perustelee sen akkainlehden hömpällä itsensä täydellisestä hyväksymisestä - "vikoinen päivineen", on heikko, ei vahva."
Joo, kyllä minä niin käsitinkin että se tulee. Enkä minä ole siitä erimieltä. Vaan lähinnä siitä heikkouksiensa hyväksymisestä. Minä en koe että epäonnistumiset tai puuttuvat taidot ovat juttuja joita kannattaa kokea heikkouksina tai joista tuntea pahaa mieltä.
"En edes ymmärrä, miten jonku taito/kyky (esim laulu) voisi olla "vika". Ainakaan itse en koe olevani heikko, koska en osaa esim. kutoa sukkia. Se on jonkun toisen vahvuus, jota hän toivottavasti kunnioittaa enemmän kuin jotain, mitä hän ei osaa. Joka tapauksessa; itseluottamus kasvaa näiden erilaisten taitojen tiedostamisesta. Eivät siitä, mitä ei osaa."
Taitojen tiedostamiseen liittyy senkin tiedostaminen mitä ei osaa. Minusta se on ihan yhtä tärkeää kuin se mitä osaa. Ominaisuuksia molemmat. Itse sitä sitten määrittää kuitenkin mitkä on arvostettavia ja mitkä tuomittavia niin miksi ei samantien luopuisi siitä arvottamisesta.
"Sanoin jo edellä, että etten osaa kutoa sukkia. Jos mulle laitetaan kudin käteen ja käsketään kutoa sukka, siitä luultavasti tulee jotain muuta kuin sukka. Tiedän jo alkessani, etten osaa, mutta ei se silti yrittämästä estä. Jos taas olen hyväksynyt etten osaa, niin en edes yritä. Minähän olen hyväksynyt, etten osaa, minun ei "tarvitse" osata."
Sinä liität tuohon hyväksymiseen sen että ei halua osata. Minä en osaa kutoa. Ei minua erityisesti kiinnosta opetellakkaan sitä. Hyväksyn tämän, mutta jos joskus opetteleminen tuntuu kiinnostavalta niin ei minua mikään estä. En kuitenkaan aio tuntea itseäni huonommaksi koska en osaa kutoa. Tätä meinaan hyväksymisellä.
Toisaalta sitten en osaa soittaa pianoa. Hyväksyn tämän. Pianon soittaminen on kuitenkin mielenkiintoista joten opettelen sitä aina välillä. Tuleeko minulle siitä olennaisesti parempi olo itsestäni? Ei, mutta se itse tekeminen on mieluista. Se oppiminen on sivutuote. Tavallaan se saavutettu taito ei tee minulle erityistä lisäarvostusta itseäni kohtaan, koska kyllähän kuka tahansa oppii jos opettelee. Ei se oli mikään erityinen saavutus. Sen ajan mitä siihen käytin, muut käyttivät johonkin muuhun ja oppivat jotain muuta.
Sama pätee sosiaalisiinkin taitoihin. Minusta ne syyt opetella on joku käytännön tarkoitus tai opettelun mieleisyys, ei itsetunnon kohottaminen. Minulle. Joten voidaan todeta että tämmöinenkin lähestymis- ja kokemistapa on olemassa.
"Ympyrä lienee sulkeutunut tämän aiheen puitteissa?"
Saat itse varmasti sen päättää. 13+16=29 kirjoitti:
"vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada."
"Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille
http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/415-laheisriippuvuus
että joo...itse olin tuollainen" Vahvuuteen sairastunut"
"Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada....
Mutta miten voi ajatella, kääntää asian niin, että läheisriippuvainen heittäytyy silloin toisen tuen varaan...jos uhraa elämänsä toiselle...
Mutta tunnustamalla/myöntämällä tuon...heikkouteni/läheisriippuvaisuuden itsessäni...
tavallaan parannan itseäni tuosta vahvuuteen sairastumisesta...myöntämällä heikkouteni...voin olla ns. hyvä ihminen...heikkonakin..
"Vahva ihminen ei tarvitse sitä tukea muilta, koska osaa toimia tukena itse itselleen"
niin tuo kuuloostaa siltä, en tiedä oikein enää miltä...
joltain minä, minä, minä...en tarvitse muita...
jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ...
tai no...olet kertonut olevasi narsisti...
se selittää ehkä tuon...
tarkoitus ei loukata...minusta ny vaan tuntuu siltä...vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan...No eipä niitä perusteluja tuolle väittämälle sitten tullutkaan. Olipa yllättävää. ;)
Ja se olet kyllä sinä, joka kirjoittaa monella eri nimimerkillä...
Jotenkin jutut ja mielipiteet vaihtelee taas niin tiuhaan...ja nyt yrität syyttää minua siitä, mitä itse teet.- 3+3=6
dizel kirjoitti:
No eipä niitä perusteluja tuolle väittämälle sitten tullutkaan. Olipa yllättävää. ;)
Ja se olet kyllä sinä, joka kirjoittaa monella eri nimimerkillä...
Jotenkin jutut ja mielipiteet vaihtelee taas niin tiuhaan...ja nyt yrität syyttää minua siitä, mitä itse teet.No joo...lukaisin tässä kok viestiketjun läpi...ja ehdin vastaamaan vasta nyt...kun iltavuoroni päättyi puoli kymmeneltä...
niin ehkä minä ajattelin niin...tuosta sinun...kerjää ja kerjää jutusta..
."vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada."
kun omasta kokemuksestani se nyt ei ihan mennyt niin...minun on vaikea mieltää...sitä LR käytöstäni tuollaiseksi...että ikäänkuin kerjäsin tukea itselleni..ja heittäydyin alkoholistimieheni kannateltavaksi...
kun itse koen , että tein liikaa toisen puolesta ja vein häneltä vastuun...ja erosin hänestä...kun tiedostin, etten enää itse jaksa...olla väärällä tavalla vahva...
Ja mitä sympatiaan tulee...en ole sitäkään täältä hakemassa...vaikka ikävistä kokemuksistani jotain kerronkin...haluan vain jakaa "oman heikkouteni" kertoa millainen LR olin...että jos joku on samassa tilanteessa...voisi ehkä saada oivalluksia itsestään...ja sitä kautta pääsisi tuosta "pakko pärjätä huonossakin suhteessa" asenteestaan...
että tuossa kohtaa kuullostit siltä taannoiselta vastaväittäjältäni...tietäväsi paremmin, millaisia LR ihmiset ovat...
Mutta se on kyllä totta, että itse kirjoitan vaihtuvilla "nimimerkeillä"..kun käytän tuota yhteenlaskutoimistusta nimimerkkinä...joka alati vaihtelee...
Mutta kerroin nyt vaan tuntemukseni millaisia tuossa keskustelun tuoksinassa päivällä virisi...
tässä perusteluni...mistä syystä ne syntyivät...
En nyt varsinaisesti syyttänyt sinua......jos luet tarkkaan...niin tuokin on vain pohdintaa asiasta...vastauksesi ehdin lukea vasta nyt...
"jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ." 3+3=6 kirjoitti:
No joo...lukaisin tässä kok viestiketjun läpi...ja ehdin vastaamaan vasta nyt...kun iltavuoroni päättyi puoli kymmeneltä...
niin ehkä minä ajattelin niin...tuosta sinun...kerjää ja kerjää jutusta..
."vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada."
kun omasta kokemuksestani se nyt ei ihan mennyt niin...minun on vaikea mieltää...sitä LR käytöstäni tuollaiseksi...että ikäänkuin kerjäsin tukea itselleni..ja heittäydyin alkoholistimieheni kannateltavaksi...
kun itse koen , että tein liikaa toisen puolesta ja vein häneltä vastuun...ja erosin hänestä...kun tiedostin, etten enää itse jaksa...olla väärällä tavalla vahva...
Ja mitä sympatiaan tulee...en ole sitäkään täältä hakemassa...vaikka ikävistä kokemuksistani jotain kerronkin...haluan vain jakaa "oman heikkouteni" kertoa millainen LR olin...että jos joku on samassa tilanteessa...voisi ehkä saada oivalluksia itsestään...ja sitä kautta pääsisi tuosta "pakko pärjätä huonossakin suhteessa" asenteestaan...
että tuossa kohtaa kuullostit siltä taannoiselta vastaväittäjältäni...tietäväsi paremmin, millaisia LR ihmiset ovat...
Mutta se on kyllä totta, että itse kirjoitan vaihtuvilla "nimimerkeillä"..kun käytän tuota yhteenlaskutoimistusta nimimerkkinä...joka alati vaihtelee...
Mutta kerroin nyt vaan tuntemukseni millaisia tuossa keskustelun tuoksinassa päivällä virisi...
tässä perusteluni...mistä syystä ne syntyivät...
En nyt varsinaisesti syyttänyt sinua......jos luet tarkkaan...niin tuokin on vain pohdintaa asiasta...vastauksesi ehdin lukea vasta nyt...
"jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ."Ei tuo vastannut oikein vielä mihinkään...
"minusta ny vaan tuntuu siltä...vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan... "
?- 7+13=20
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Usko jo. En ole missään sanonut, että sinä veetuilet. En missään. Kun kirjoitan sinusta, kirjoitan SINÄ. Kun puhun jostain kolmannesta osapuolesta, kirjoitan HÄN. Ja niin minä tein. Toivottavasti osaat sen itsekin tuolta poimia.
Täss omia kirjoituksiasi, joissa kirjoitat minusta:
"koet, että jos joku on erimieltä kanssasi asiasta, mikä on vahvuutta, mikä on heikkoutta...niin hän veetuilee sinulle..."
- Koenko?? Mistä ihmeestä sinä voit päätellä näin, kun et tiedä (?) edes mistä on kyse?
"noh...toivon mukaan minä en saa koskaan tuollaista ahaa elämystä...että olisin kanssasi samaa mieltä... (kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään)"
- Ai niinkö? Miksi sinusta on mukavaa olla periaattesta eri mieltä?
"Mistä syystä otat erilaiset mielipiteet itseesi kohdistuvana veetuiluna...
kun puhutaan vaan erilaisesta tavasta ymmärtää asioita..."
- Edelleenkään en ota itseeni. Olet kuvitellut tämänkin tilanteen, syystä, jota et halua kertoa ja syytät siitä sitten minua. Miksi minun pitää olla syntipukkisi?
"ajatteletko, että sinun tapasi ymmärtää asioita/mielipiteesi on ainut oikea... "
- En ajattele. Mutta MINÄ ymmärrän omat ajatukseni paljon paremmin kuin sinä ne ymmärrät. Siitä tässä nyt on kyse.
Joko män jakeluun?Noh...olllaan ilmeisesti erimieltä siiitä...mitä on itsetuntemus...
minun mielestäni se tarkoittaa sitä, että tiedostaa/tunnistaa itsessään kaikki puolet...niin vahvuutensa kuin heikkoutensakin...sen hyvän ja pahankin...ja hyväksyy itsensä ihmisenä...sellaisenaan...
Itseluottamus on mielestäni sitä, että kun tuntee itsensä...niin on sinut itsensä ja elämänsä kanssa...luottaa siihen, että elämä kantaa...minä pärjään...vähemmän täydellisenäkin...riitän itselleni/toisilleni......sellaisena kuin olen...
henkistä vahvuutta on tunnustaa tosiasiat itsestään...
ja sen kautta voi hyväksyä myös toiset...arvostaa toisia...erilaista elämää...ymmärtää, että heilläkin on vahvuutensa ja heikkoutensa...
kun täältä on lupa lähteä missä kunnossa tahansa...
Ihan en ymmärrä...miksi otit keskusteluun tuon...
"joskus menneisyydessä siihen on täällä kulunut kuukausiakin, ennen kuin vastapuoli on saanut ahaa elämyksen.....(sen on huomannut siitä, että hän on lakannut vi*tuilemasta mulle - kaikilla ei ole käynyt yhtä hyvin vieläkään) "
Miten tuo...että olet joutunut kuukausia selittämään täällä asioita, ennenkuin vastapuoli ymmärtää ja on lakannut veetuilemasta ja lopun vihjaus...ettei kaikille asia auennut vieläkään.."
Yleensä liittyy aiheeseen...henkinen vahvuus, itsetunto tai itseluottamus...
mutta päättelin siitä, että ajattelet että sinun näkemyksesi asiasta, henkisestä vahvuudesta, itsetunnosta ja itseluottamuksesta...on ainoa totuus...ja erimieltä, oman mielipiteensä ilmaisevat sitten veetuilevat sinulle...
Kun kuitenkin minä nyt keskustelen nimimerkin ent. ilkikurimus kanssa suurin piirtein eka kertaa...että ilmeisesti tuo veetulu kommentti oli tarkoitettu jollein toiselle...mutta en siltikään ymmärrä mitä tekemistä sillä oli varsinaisen asian kanssa... - 9+1=10
dizel kirjoitti:
Ei tuo vastannut oikein vielä mihinkään...
"minusta ny vaan tuntuu siltä...vaihdat mielipiteitäsi kulloisenkin asian/kirjoitajan mukaan... "
?Niin...luulin, että komppasit sitä taannoista vastaväittäjääni...
että tiedät millainen LR ihminen on...
Tuosta syystä...hetken mietin kyllä voisitko olla hän...kuten sanoin...
mietin asiaa, en syyttänyt...
Pyysit perustelemaan...miksi/mistä syystä mietin sellaista..
ja olen vastannut siihen...
Mutta tästä huolimatta...tiedät kyllä, että olen monesti arvostanut...raadollisia /totuudellisiakin mielipiteitäsi, syystä, että olen saanut niistä paljon oivalluksia...
Tämä kohta tässä nyt...kertoo...ollaan ihmisiä molemmat...loukkaannutaankin...niin minä kuin sinäkin... 9+1=10 kirjoitti:
Niin...luulin, että komppasit sitä taannoista vastaväittäjääni...
että tiedät millainen LR ihminen on...
Tuosta syystä...hetken mietin kyllä voisitko olla hän...kuten sanoin...
mietin asiaa, en syyttänyt...
Pyysit perustelemaan...miksi/mistä syystä mietin sellaista..
ja olen vastannut siihen...
Mutta tästä huolimatta...tiedät kyllä, että olen monesti arvostanut...raadollisia /totuudellisiakin mielipiteitäsi, syystä, että olen saanut niistä paljon oivalluksia...
Tämä kohta tässä nyt...kertoo...ollaan ihmisiä molemmat...loukkaannutaankin...niin minä kuin sinäkin..."Tämä kohta tässä nyt...kertoo...ollaan ihmisiä molemmat...loukkaannutaankin...niin minä kuin sinäkin... "
Kyse on enemmänkin periaatteesta.- 17+20=37
dizel kirjoitti:
"Tämä kohta tässä nyt...kertoo...ollaan ihmisiä molemmat...loukkaannutaankin...niin minä kuin sinäkin... "
Kyse on enemmänkin periaatteesta.No, sinulle ehkä niin ...
minä ny vaan olen tavis...ja loukkaannuin täällä tuosta mielipiteestäsi...
niin tyhmää kuin se onkin... 17+20=37 kirjoitti:
No, sinulle ehkä niin ...
minä ny vaan olen tavis...ja loukkaannuin täällä tuosta mielipiteestäsi...
niin tyhmää kuin se onkin...Itsepähän otit asian henkilökohtaisesti, kun puhuin vain läheisriippuvaisista.
( Ihan samaan tapaan, kuin täällä puhutaan narsisteista yms. joka ikinen päivä... )- 20+11=31
dizel kirjoitti:
Itsepähän otit asian henkilökohtaisesti, kun puhuin vain läheisriippuvaisista.
( Ihan samaan tapaan, kuin täällä puhutaan narsisteista yms. joka ikinen päivä... )Niin niin...myönsin se jo...
niin tyhmää kuin se onkin... - M.B.
ent.ilkikurimus kirjoitti:
"Jotenkin sinä nyt tunnut ajattelevan...että vahva ihminen on hän...joka ei tunnista/myönnä heikkouksiaan..."
Se on sinun projisoimasi ajatus minuun. Mutta tuon esiin oman ajatuksenikin, kun se ei kerran noista edellisistä ole sulle auennut.
Hän on henkisesti vahva, joka luottaa itseensä. Ja hän, joka ei HYVÄKSY heikkouksiaan. Kaiken voi myöntää ja tunnistaa - hyväksyä ei tarvitse. (aivan kuten anteeksikin voi antaa, silti hyväksymättä sitä, mitä toinen on tehnyt)
Yrittää elää niin, etteivät nämä heikkoudet määritä häntä vaan vahvuudet. Miksi tämä on nyt niin vaikea ymmärtää?
En olisi ikinä uskonut, että tämäkin asia saa narsistipiireissä kannat kattoon! Pidin tätä lähinnä itsestäänselvyytenä.Älä pidä itsestäänselvyyksiä.
On olemassa hyväksymistä ja on olemassa hyväksymistä.
Samana asiana mutta aste-erolla.
Sen, että ei hyväksy jotakin piirrettä itsessään, voi mitä ilmeisimminkin ottaa myös niin, että halveksuu itseään niiltä osin kun ei itsessään olevaa hyväksy.
Ja vastaavasti, voi hyväksyä itsensä vajavaisena ja epätäydellisenä sulkematta pois ja ulkopuolelle muutoksen mahdollisuutta.
Ja kolmantena, sun kirjoituksia voi lukea myös niin, että sieltä löytää se hivenehkön ylimielisen sävyn muita ihmisiä kohtaan. Odotat, että muut tulevat sinua puolitiehen vastaan, mutta itse et vaivaudu. Lieneekö sitten heikkoutta..
Joustamattomuuden voi joissakin tilanteissa katsoa kuolemaksi, vaikkapa sosiaalisissa tilanteissa. Ja se ei ole muiden vika jos yksi on joustamaton. - nisse..
dizel kirjoitti:
Pitäisi varmaan saada ensin sellainen kunnon onnistumisen fiilis noista asioista, niin olisi useammin jotain järkeä tuossa "parhaimman" tavoittelussakin...
Useimmiten, ei vain maksa vaivaa.
Jos se nyt minustakin tekee jonkun silmissä vaikka luuserin, So be it. :)
( Joskus kyse voi olla ihan vain tällaisesta ajattelusta. )Minusta ei tarvita muuta fiilistä kuin että se tekeminen on mielekästä. Tiedän jo millaista on olla liukuhihnalla enkä tarvitse sitä kokemusta enää muuta kuin korkeintaan rahan ansaitsemiseen. Olen samaa mieltä että useimmiten ei maksa vaivaa.
M.B. kirjoitti:
Älä pidä itsestäänselvyyksiä.
On olemassa hyväksymistä ja on olemassa hyväksymistä.
Samana asiana mutta aste-erolla.
Sen, että ei hyväksy jotakin piirrettä itsessään, voi mitä ilmeisimminkin ottaa myös niin, että halveksuu itseään niiltä osin kun ei itsessään olevaa hyväksy.
Ja vastaavasti, voi hyväksyä itsensä vajavaisena ja epätäydellisenä sulkematta pois ja ulkopuolelle muutoksen mahdollisuutta.
Ja kolmantena, sun kirjoituksia voi lukea myös niin, että sieltä löytää se hivenehkön ylimielisen sävyn muita ihmisiä kohtaan. Odotat, että muut tulevat sinua puolitiehen vastaan, mutta itse et vaivaudu. Lieneekö sitten heikkoutta..
Joustamattomuuden voi joissakin tilanteissa katsoa kuolemaksi, vaikkapa sosiaalisissa tilanteissa. Ja se ei ole muiden vika jos yksi on joustamaton.Mietinkin eikö tätä tuoda esille: ei ole itsestäänselvyyksiä. Ihminen kun ei ole stabiili kone joka toimii aina, joka tilanteessa ja forever forever kuin automaattiväkkärä, aina samanlaisena.
Henkinenkin vahvuus on muuttuva tekijä. Se että elämä on, muuttumaton tekijä, mutta ihmisen täytyy olla se joka muuttuu, hiotuu. Hyvinä selviytymiskeinoina todetut asiat eivät pädekään enää joku toinen päivä. Tulee tilanteita, etteivät ne voimavarat enää riitä, tarvitaan jotain uutta, tai tarvitaan muutosta. Esimerkiksi juuri silloin, kun on syystä tai toisesta pohjakosketuksessa itsensä ja elämänsä kanssa; entinen ei enää riitä, yksin sen avulla ei enää nousta, vaan tarvitaan ajatusten, käsitteiden muokkausta.
Silloin tulee tunne, että on kulkenut pitkän matkaa, mutta oivaltamatta vielä yhtään mitään. Lähteä taas, kulkemaan vuorispiraalia ylös- ja eteenpäin, noukkien voimaa jostain kuin käpyjä maasta, vaikkei kykene edes kumartua niitä poimimaan. On etsittävä toisenlaisia keinoja.
Itselläni oli juuri tuo tunne, kun nostin tämän vanhan ketjun esille. Katson sen kannattavaksi. Toihan tuo jotain oivalluksia itseenikin liittyen. Tieto siitä, että muutostöillä on mahdollisuus selviytyä, jälleen kerran. Ja kaikkein tärkeintä, että eräs pelkoni osoittautui vilkkaan mielikuvitukseni sivutuotteeksi.- 12+3=15
elisakettu kirjoitti:
Mietinkin eikö tätä tuoda esille: ei ole itsestäänselvyyksiä. Ihminen kun ei ole stabiili kone joka toimii aina, joka tilanteessa ja forever forever kuin automaattiväkkärä, aina samanlaisena.
Henkinenkin vahvuus on muuttuva tekijä. Se että elämä on, muuttumaton tekijä, mutta ihmisen täytyy olla se joka muuttuu, hiotuu. Hyvinä selviytymiskeinoina todetut asiat eivät pädekään enää joku toinen päivä. Tulee tilanteita, etteivät ne voimavarat enää riitä, tarvitaan jotain uutta, tai tarvitaan muutosta. Esimerkiksi juuri silloin, kun on syystä tai toisesta pohjakosketuksessa itsensä ja elämänsä kanssa; entinen ei enää riitä, yksin sen avulla ei enää nousta, vaan tarvitaan ajatusten, käsitteiden muokkausta.
Silloin tulee tunne, että on kulkenut pitkän matkaa, mutta oivaltamatta vielä yhtään mitään. Lähteä taas, kulkemaan vuorispiraalia ylös- ja eteenpäin, noukkien voimaa jostain kuin käpyjä maasta, vaikkei kykene edes kumartua niitä poimimaan. On etsittävä toisenlaisia keinoja.
Itselläni oli juuri tuo tunne, kun nostin tämän vanhan ketjun esille. Katson sen kannattavaksi. Toihan tuo jotain oivalluksia itseenikin liittyen. Tieto siitä, että muutostöillä on mahdollisuus selviytyä, jälleen kerran. Ja kaikkein tärkeintä, että eräs pelkoni osoittautui vilkkaan mielikuvitukseni sivutuotteeksi."Tieto siitä, että muutostöillä on mahdollisuus selviytyä, jälleen kerran"
No itse ajattelen...ettei välttämättä ole tarpeen ns. yrittää muuttaa itseään...jos tietää/tuntee itsensä...ne vahvuudet ja heikkoudet...ja hyväksyy itsensä...olen tällainen ihminen...minä olen minä...
Hyvä ja rakastettava/arvokas epätäydellisenäkin...
Ennemmin niitä muutostöitä kannattaa tehdä ajatustensa ja asenteidensa suhteen...jota kautta myös käyttäytyminen/toimintavat muuttuvat...ainakin kannattaa yrittää...
Tärkein asia on kuunnella itseään...omia tunteitaan...joista ne ajatukset ja asenteetkin/käyttäytyminen/toimintatavat syntyvät...
tärkeä kysymys lie sekin...mitä minä itse haluan itselleni...tässä hetkessä...ja antaa itse itselleen...sitä mitä haluaa...
vaikka se jonkun toisen mielestä olisikin väärin/huonoa...
Mutta ihminen on kuitenkin itse itsensä ja oman elämänsä paras asiantuntija...jostain syystä emme vain kuuntele/arvosta itseämme...emme anna itsellemme sitä tarvitsemme/haluamme...
Joku voi ajatella ja ehkä me itsekin ajattelemme, että se on negatiivista itsekkyyttä...ja asetamme toisen tarpeet itsemme edelle...kuvitellen tietävämme mitä toinen tarvitsee...ja luulemme olevamme "hyviä" ihmisiä...
Mutta kun itse arvostamme/rakastamme itseämme sellaisena kuin olemme.....annamme itsellemme sitä mitä haluamme...emme pyydä/vaadi sitä toiselta...
niin silloin kykenemme myös arvostamaan/rakastamaan toista...
sellaisena kuin hän on...ja toivon mukaan hänkin antaa itse itselleen...tarvitsemansa/haluamansa...koska rakastaa ja arvostaa itseään...
Tuo on se läksy, jota minä yritän opetella...
Mutta no...elämän tie on liukas...aina välillä jalka lipsahtaa, palaa vanhoihin ajatusmalleihin, mutta kuitenkin...eteenpäin yritetään...ja tuskin valmiiksi tullaan koskaan... - 7+4=11
ent.ilkikurimus kirjoitti:
Anteeksi, mutta kyllä se olit sinä, joka aloit henk.kohtaisuudet. Ennen sinun kommentointiasi, en kirjoittanut ainuttakaan sanaa sinusta.
En edes muista nimimerkkiäsi mistään keskustelusta, jossa olen ollut mukana.
Jos minä en jotain hyväksy niin sitä, että minulle laitetaan sanat suuhun ja ajatukset päähän ja sen päälle hyökätään niiden asetettujen sanojen ja ajatusten päälle.
Kirjoitin, että henkinen vahvuus on itseluottamusta. Oletko sitten eri mieltä?"Kirjoitin, että henkinen vahvuus on itseluottamusta. Oletko sitten eri mieltä?"
palaan vielä tähän kohtaan...
En ole tuosta erimieltä...
henkinen vahvuus on itseluottamusta...joka kumpuaa hyvästä itsetunnosta, joka tarkoittaa sitä, että tunnistaa itsensä olevan vahvuudet ja ne heikkoudetkin..
hyväksyy ja rakastaa itseään sellaisena kuin on...ja sitä kautta ymmärtää/hyväksyy, että toisetkin ovat samanlaisia epätäydellisiä...
Mutta kun luin näitä uudelleen...huomasin, että monessakin kohtaa liitit henkisen vahvuuden suorittamiseen/tekemiseen/pyrkimiseen olla paras...
esim. mielestäni erilaisten taitojen opettelu ei ny ihan mielestäni liity henkiseen vahvuuteen...josta oli kyse...sen paremmin kuin pyrkimys parhaimpaansakaan...tekojen kautta...
kun minä taas ajattelen henkistä vahvuutta pelkästään ihmisen ominaisuutena...jonain joka vain on...ajatuksina/asenteina...miten suhtautuu itseensä ja toisiin, elämään yleensä...
oli muut ihmiset/ympäristö/tapahumat/tilanteet mitä ny kulloinkin on...
niin silti olen minä...sellaisena kuin olen...kussakin tilanteessa...
Että periaatteessa...kun elämä/ihmiset nyt on mitä on...
niin jos ihminen joka tilanteessa ajattelee minä tein parhaani(omasta mielestäni)...
niin entä sitten...jos se sinun parhaasi...onkin toisen mielestä hänelle pahinta...mitä hänelle voi sattua...ja asiat menee sen takia pieleen...
niin sittenkö se toinen, joka koki toisen parhaan...itselleen huonoksi...on luuseri ja epäonnistuminen johtui vain hänestä...vaikka hänkin koki tehneensä parhaimpansa...
mutta jos tuo luuseri hyväksyy itsensä virheineen/heikkouksineen päivineen...hän osaa ajatella, että ehkä hänelläkin voi olla osallisuutta siihen että asia meni pieleen...vaikka kokikin tehneensä parhaimpansa...
Mutta entäs hän...jonka itseluottamus on siten vahva...ei hyväksy heikkouksiaan...niin osaako hän ajatella ettei hänen parhaimpansa ehkä ollutkaan toiselle/yhteisesti parhainta...vaan sai aikaan kokonaisuuden epäonnistumisen....
niin jatkaako hän matkaa aina ajatellen...minä olen ok, tein parhaani...toinen ei sitä tehnyt (vaikka omasta mielestään tekikin)...
se että asia meni pilalle...hänestä tuntui pahalta...ei johtunut minusta mitenkään, koska tein parhaimpani...
vaan hänestä...kun hän hyväksyy heikkoutensa...
eikä ymmärtänyt tehdä parastaan...vaikka omasta mielestään tekikin...
kun tietyllä lailla...se oma paras/parhain...on vain oma kokemus...
ja toisen paras...voi olla jotain ihan muuta... 7+4=11 kirjoitti:
"Kirjoitin, että henkinen vahvuus on itseluottamusta. Oletko sitten eri mieltä?"
palaan vielä tähän kohtaan...
En ole tuosta erimieltä...
henkinen vahvuus on itseluottamusta...joka kumpuaa hyvästä itsetunnosta, joka tarkoittaa sitä, että tunnistaa itsensä olevan vahvuudet ja ne heikkoudetkin..
hyväksyy ja rakastaa itseään sellaisena kuin on...ja sitä kautta ymmärtää/hyväksyy, että toisetkin ovat samanlaisia epätäydellisiä...
Mutta kun luin näitä uudelleen...huomasin, että monessakin kohtaa liitit henkisen vahvuuden suorittamiseen/tekemiseen/pyrkimiseen olla paras...
esim. mielestäni erilaisten taitojen opettelu ei ny ihan mielestäni liity henkiseen vahvuuteen...josta oli kyse...sen paremmin kuin pyrkimys parhaimpaansakaan...tekojen kautta...
kun minä taas ajattelen henkistä vahvuutta pelkästään ihmisen ominaisuutena...jonain joka vain on...ajatuksina/asenteina...miten suhtautuu itseensä ja toisiin, elämään yleensä...
oli muut ihmiset/ympäristö/tapahumat/tilanteet mitä ny kulloinkin on...
niin silti olen minä...sellaisena kuin olen...kussakin tilanteessa...
Että periaatteessa...kun elämä/ihmiset nyt on mitä on...
niin jos ihminen joka tilanteessa ajattelee minä tein parhaani(omasta mielestäni)...
niin entä sitten...jos se sinun parhaasi...onkin toisen mielestä hänelle pahinta...mitä hänelle voi sattua...ja asiat menee sen takia pieleen...
niin sittenkö se toinen, joka koki toisen parhaan...itselleen huonoksi...on luuseri ja epäonnistuminen johtui vain hänestä...vaikka hänkin koki tehneensä parhaimpansa...
mutta jos tuo luuseri hyväksyy itsensä virheineen/heikkouksineen päivineen...hän osaa ajatella, että ehkä hänelläkin voi olla osallisuutta siihen että asia meni pieleen...vaikka kokikin tehneensä parhaimpansa...
Mutta entäs hän...jonka itseluottamus on siten vahva...ei hyväksy heikkouksiaan...niin osaako hän ajatella ettei hänen parhaimpansa ehkä ollutkaan toiselle/yhteisesti parhainta...vaan sai aikaan kokonaisuuden epäonnistumisen....
niin jatkaako hän matkaa aina ajatellen...minä olen ok, tein parhaani...toinen ei sitä tehnyt (vaikka omasta mielestään tekikin)...
se että asia meni pilalle...hänestä tuntui pahalta...ei johtunut minusta mitenkään, koska tein parhaimpani...
vaan hänestä...kun hän hyväksyy heikkoutensa...
eikä ymmärtänyt tehdä parastaan...vaikka omasta mielestään tekikin...
kun tietyllä lailla...se oma paras/parhain...on vain oma kokemus...
ja toisen paras...voi olla jotain ihan muuta...Tässä tulee taas se ihmisten erilaisuus. Kun me ei ajatella eikä koeta asioita samoin, ja ne ajatukset, teot ja kokemusten tunteetkin tulevat eri tavoin myös eri ihmisten taholta omanlaisine kokemuksineen. Esim toi vaikuttaa muhun eri tavalla ja toi sitten taas toisella tavalla.
Minä ole luuseri. Tai ainakin saan itseni tuntemaan sellaiseksi. Tarkoitan nyt juuri tuota vahvuutta tai mikä lie, mutta aina tulee tilanteita, joissa entisillä eväillä ei pärjää.
Itsensä hallitsiminen on hyvä tunne. Mutta tulee tilanteita milloin joku tai jotkut asiat saa pois raiteiltaan.
Onko asia niin yksinkertainen, että hyväksyen itsensä ja toisen parhaan (olipa sitten mikä hyvänsä, ajatteli kuinka hyvänsä, tai toimiiko miten hyvänsä) kykenee olemaan horjuttamatta liikaa tuota omaa vahvuuttaan (mikä se sitten kenellekin on) ?
Vai onko ihmiselle vain lopulta, kuitenkin hyväksi, että joku tulee ja auttaa sen tornin romahduttamisessa?- 6+1=7
elisakettu kirjoitti:
Tässä tulee taas se ihmisten erilaisuus. Kun me ei ajatella eikä koeta asioita samoin, ja ne ajatukset, teot ja kokemusten tunteetkin tulevat eri tavoin myös eri ihmisten taholta omanlaisine kokemuksineen. Esim toi vaikuttaa muhun eri tavalla ja toi sitten taas toisella tavalla.
Minä ole luuseri. Tai ainakin saan itseni tuntemaan sellaiseksi. Tarkoitan nyt juuri tuota vahvuutta tai mikä lie, mutta aina tulee tilanteita, joissa entisillä eväillä ei pärjää.
Itsensä hallitsiminen on hyvä tunne. Mutta tulee tilanteita milloin joku tai jotkut asiat saa pois raiteiltaan.
Onko asia niin yksinkertainen, että hyväksyen itsensä ja toisen parhaan (olipa sitten mikä hyvänsä, ajatteli kuinka hyvänsä, tai toimiiko miten hyvänsä) kykenee olemaan horjuttamatta liikaa tuota omaa vahvuuttaan (mikä se sitten kenellekin on) ?
Vai onko ihmiselle vain lopulta, kuitenkin hyväksi, että joku tulee ja auttaa sen tornin romahduttamisessa?"Minä ole luuseri. Tai ainakin saan itseni tuntemaan sellaiseksi. Tarkoitan nyt juuri tuota vahvuutta tai mikä lie, mutta aina tulee tilanteita, joissa entisillä eväillä ei pärjää"
noh...aina tulee tilanteita, joissa ei entisillä eväillä pärjää...
mutta ei se silti tarkoita, että on luuseri...
kannattaa miettiä, miksi ne entiset eväät maistuu pahalta...edelleen miettiä...mitä minä haluan/tarvitsen itse itselleni tässä tilanteessa...ja "tehdä" uudet eväät...kooten ne niistä omista aineksista, jotka olettaa maistuvan paremmilta...
ja aina voi lainata kaverilta "tykötarpeita...jos ei omasta kaapista löydy...vaikka sitä kuuntelijan roolia...kun itse puhuu, sanoo/kirjoittaa ajatuksiaan "ääneen"...niin kas...syntyy oivalluksia...
"Onko asia niin yksinkertainen, että hyväksyen itsensä ja toisen parhaan..."
Tuossa kohtaa sinulla joku virhe...hyväksyy itsensä on oikein ...mutta tuo toisen parhaan...pitäisi olla oman parhaansa...
"Vai onko ihmiselle vain lopulta, kuitenkin hyväksi,että joku tulee ja auttaa sen tornin romahduttamisessa? "
Tuosta ajattelisin, ettei se ole hyvä...ihminen muuttuu vain silloin, kun se "oma kipu" käy liian suureksi...ei toisen halusta...tai ainakaan niin ei pitäisi olla...eikä yrittää muuttua toisen vuoksi...
"Mutta tulee tilanteita milloin joku tai jotkut asiat saa pois raiteiltaan"
joo aina tulee tilanteita, jotka HETKEKSI suistavat ihmisen pois raiteiltaan...mutta ei tarkoita että sinne raiteiden väliin pitää jäädä makaamaan...ja katsella, että kaikki junat meni jo...
kannattaa nousta ja siirtyä sivuun lepäämään, katsella rauhallisesti junien menoa, syödä eväitä ja miettiä millä keinoin pääsisisi kyytiin... - 2+20=22
6+1=7 kirjoitti:
"Minä ole luuseri. Tai ainakin saan itseni tuntemaan sellaiseksi. Tarkoitan nyt juuri tuota vahvuutta tai mikä lie, mutta aina tulee tilanteita, joissa entisillä eväillä ei pärjää"
noh...aina tulee tilanteita, joissa ei entisillä eväillä pärjää...
mutta ei se silti tarkoita, että on luuseri...
kannattaa miettiä, miksi ne entiset eväät maistuu pahalta...edelleen miettiä...mitä minä haluan/tarvitsen itse itselleni tässä tilanteessa...ja "tehdä" uudet eväät...kooten ne niistä omista aineksista, jotka olettaa maistuvan paremmilta...
ja aina voi lainata kaverilta "tykötarpeita...jos ei omasta kaapista löydy...vaikka sitä kuuntelijan roolia...kun itse puhuu, sanoo/kirjoittaa ajatuksiaan "ääneen"...niin kas...syntyy oivalluksia...
"Onko asia niin yksinkertainen, että hyväksyen itsensä ja toisen parhaan..."
Tuossa kohtaa sinulla joku virhe...hyväksyy itsensä on oikein ...mutta tuo toisen parhaan...pitäisi olla oman parhaansa...
"Vai onko ihmiselle vain lopulta, kuitenkin hyväksi,että joku tulee ja auttaa sen tornin romahduttamisessa? "
Tuosta ajattelisin, ettei se ole hyvä...ihminen muuttuu vain silloin, kun se "oma kipu" käy liian suureksi...ei toisen halusta...tai ainakaan niin ei pitäisi olla...eikä yrittää muuttua toisen vuoksi...
"Mutta tulee tilanteita milloin joku tai jotkut asiat saa pois raiteiltaan"
joo aina tulee tilanteita, jotka HETKEKSI suistavat ihmisen pois raiteiltaan...mutta ei tarkoita että sinne raiteiden väliin pitää jäädä makaamaan...ja katsella, että kaikki junat meni jo...
kannattaa nousta ja siirtyä sivuun lepäämään, katsella rauhallisesti junien menoa, syödä eväitä ja miettiä millä keinoin pääsisisi kyytiin...Chisu - Yksinäisen keijun tarina
www.youtube.com
Niin...näinkin voi joskus käydä...
niin ihmiselle kuin keijuillekkin...
"olis paratiisi meillä täällä näin, jos elettäisiin aina lähekkäin..." ent.ilkikurimus kirjoitti:
Sehän nyt on aina ollut aivan selvä, etten minä osaa. Sen olen täällä narsistien kanssa oppinut jo ajat sitten, että lopulta syy kaikkeen on aina minussa, ei koskaan kenessäkään muussa. Ehkä se johtuu siitä, että täällä tiedetään minun olevan niin vahvan, että jaksan kantaa heikompieni häpeän helpommin....
Odotinkin jo, koska taas huomautat asiasta....ja tulihan se sieltä.
Mutta onhan se kuitenkin kiva, että sinä olet aina oikeassa. Se on varmaan hieno tunne olla täydellinen.....;DTyttäreni ilkikurimus, pitihän se arvata että juuri 'henkinen vahvuus' osiosta löydän sinut kujeilemasta ihmisten kanssa. ;-D
- 18+10=28
Saanko anteeksi...tämän...
ja varmuuden vuoksi vielä seuraavatkin ylilyönnit keskusteluissa...- A
Anteeksipyytäminen ja katuvaksitekeytyminen ovat näytös numero kaksi rangaistuksenetsimiselle ja tuhmaksitekeytymiselle. Pthyi!
Olet reipas. Jätä jo tuollainen. - 1+8=9
A kirjoitti:
Anteeksipyytäminen ja katuvaksitekeytyminen ovat näytös numero kaksi rangaistuksenetsimiselle ja tuhmaksitekeytymiselle. Pthyi!
Olet reipas. Jätä jo tuollainen.nauraa...no minähän olen se mateleva LR-persoona...
Mutta joo...
on sivistynyttä pyytää anteeksi jos toinen kokee itsensä loukatuksi.. 1+8=9 kirjoitti:
nauraa...no minähän olen se mateleva LR-persoona...
Mutta joo...
on sivistynyttä pyytää anteeksi jos toinen kokee itsensä loukatuksi..Ketä on loukattu? :)
- 10+14=24
Noh...
ymmärsin OMAN maailmankuvani mukaan, että loukkaannuit tuosta minun ...
"jos minäkin nyt menen henk. koht. tasolle sinun suhteesi...niin pakostakin tulee miettineeksi...että oletko sinä yksi ja sama ihminen...monen muun täällä kirjoittavan kanssa ..."
Ihan samoin kun minä loukaannuin tuosta sinun...
"vaan heittäydytään läheiriippuvana jonkun toisen kannateltavaksi...Kerjätään, kerjätään loputtomiin toiselta tukea ja sympatiaa ja suututaan, kun sitä ei enää saada."
no minä myönsin loukaantuneeni...siitä sinun...
niin typerää kuin se onkin...
edelleen ny sitte kuvittelin sinun kokeneen samoin...tuosta minun...
"Ketä on loukattu? :)"
Tällä hetkellä ny en enää tunne itseäni loukatuksi...
sinusta en tiedä...- 17+9=26
dizel kirjoitti:
Apology accepted.
No tuosta en ymmärrä mitään...
mitä lie tarkoittaa... - 7+17=24
17+9=26 kirjoitti:
No tuosta en ymmärrä mitään...
mitä lie tarkoittaa...Hih...
pakko oli yrittää selvittää tuotakin...kysyä googlelta...
mutta jos oikein olen ymmärtänyt...
tämä asia on ny tässä kohtaa ok... 7+17=24 kirjoitti:
Hih...
pakko oli yrittää selvittää tuotakin...kysyä googlelta...
mutta jos oikein olen ymmärtänyt...
tämä asia on ny tässä kohtaa ok..."Anteeksipyyntö hyväksytty" suomeksi.
dizel kirjoitti:
"Anteeksipyyntö hyväksytty" suomeksi.
Huomaan taas että A on pahuksen oikeassa monessa asiassa.
Olette te tytöt reippaita :)elisakettu kirjoitti:
Huomaan taas että A on pahuksen oikeassa monessa asiassa.
Olette te tytöt reippaita :)Äläpä tytöttele siinä. ;P
- 11+11=22
dizel kirjoitti:
Äläpä tytöttele siinä. ;P
jaa no 50 naisen täytyy ottaa tytöttely pelkästään kohteliaisuutena...
- A
11+11=22 kirjoitti:
jaa no 50 naisen täytyy ottaa tytöttely pelkästään kohteliaisuutena...
*Ryhmähali*
Älkää valvoko joka ilta yhtä myöhään. Muistakaa pestä hampaat ennen maatemenoa. - 5+11=16
A kirjoitti:
*Ryhmähali*
Älkää valvoko joka ilta yhtä myöhään. Muistakaa pestä hampaat ennen maatemenoa.50 naisen pitää vielä muistaa aina laittaa ryppyrasvaa...
mutta joo...valvominenkin vanhentaa...olet oikeassa. - A
5+11=16 kirjoitti:
50 naisen pitää vielä muistaa aina laittaa ryppyrasvaa...
mutta joo...valvominenkin vanhentaa...olet oikeassa.Ihmiset kukkivat vasta 50 täytettyään.
- LK
A kirjoitti:
Ihmiset kukkivat vasta 50 täytettyään.
Mut... minä olen kaunis kukka myös :(
Nuori kukka. - 4+15=19
A kirjoitti:
Ihmiset kukkivat vasta 50 täytettyään.
"Ihmiset kukkivat vasta 50 täytettyään."
no kukkimisesta en tiedä...mutta tietyllä lailla kyllä...
ikä ja elämänkokemukset tuovat ehkä "viisautta"? sen suhteen, että hyväksyy, että kaikilla ihmisillä on oikeus elää niinkuin itse valitsevat...myös minulla...niinkuin sinullakin... - A
LK kirjoitti:
Mut... minä olen kaunis kukka myös :(
Nuori kukka.> Mut... minä olen kaunis kukka myös :(
Aivan niin. Olet oikein suloinen ja kasvat isoksi ja vahvaksi niin kuin Peppi.
*Hali* 4+15=19 kirjoitti:
"Ihmiset kukkivat vasta 50 täytettyään."
no kukkimisesta en tiedä...mutta tietyllä lailla kyllä...
ikä ja elämänkokemukset tuovat ehkä "viisautta"? sen suhteen, että hyväksyy, että kaikilla ihmisillä on oikeus elää niinkuin itse valitsevat...myös minulla...niinkuin sinullakin...Milloin kukka on valmis?
Silloin kun se on sipuli, vai silloin kun se kukkii, vai silloin kun se kuihtuu pois?
*arvotaan oikea vastaus, joka on; joka hetki* ;)
Tässä ja nyt!- LK
yxex kirjoitti:
Milloin kukka on valmis?
Silloin kun se on sipuli, vai silloin kun se kukkii, vai silloin kun se kuihtuu pois?
*arvotaan oikea vastaus, joka on; joka hetki* ;)
Tässä ja nyt!Ei kannata hirveästi sillein keskittyä siihen valmistumiseen, se on vaan murto-osa siitä ajasta mitä kukalla on käytettävissä. Menee hirveesti hukkaan.
LK kirjoitti:
Ei kannata hirveästi sillein keskittyä siihen valmistumiseen, se on vaan murto-osa siitä ajasta mitä kukalla on käytettävissä. Menee hirveesti hukkaan.
Pyhiinvaellus kuvaa hyvin ihmisen elämää, se alkaa jostain ja päättyy johonkin. Pääasia on kuitenkin matkanteko. Ja olla läsnä joka hetkessä matkalla.
Tästä ketjusta tuli helmi, joka on paikkansa ansainnut arkistossa! Kiitos elisakettu ja osallistujat :)
Henkisestä vahvuudesta tuli vielä mieleen se, että osaatteko hallita omaa mieltänne?
Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi.
Jos ette,...jos ette hallitse omaa mieltänne, niin kuka tai mikä hallitsee?Tämän asian kanssa minä painiskelen joka ikinen päivä. Joka ikinen päivä. Vaikka tietoisuus joistain asioista kasvaa, se ei tarkoita, että olisin sen vahvempi sitä ymmärtämään.
Minua ei hallitse kukaan. Minua hallitsee vain ja ainoastaan omat tunteet ja ajatusmaailma. Jos väitän muuta, se on vain syyllisyyden vierittämistä jonkun toisen niskoille. Minun tehtäväni on se että pyrin hallitsemaan sitä mikä on. Jos vain millään kykenen. Esimerkiksi noita edellä kuvattuja apukeinoja käyttäen.- A
elisakettu kirjoitti:
Tämän asian kanssa minä painiskelen joka ikinen päivä. Joka ikinen päivä. Vaikka tietoisuus joistain asioista kasvaa, se ei tarkoita, että olisin sen vahvempi sitä ymmärtämään.
Minua ei hallitse kukaan. Minua hallitsee vain ja ainoastaan omat tunteet ja ajatusmaailma. Jos väitän muuta, se on vain syyllisyyden vierittämistä jonkun toisen niskoille. Minun tehtäväni on se että pyrin hallitsemaan sitä mikä on. Jos vain millään kykenen. Esimerkiksi noita edellä kuvattuja apukeinoja käyttäen.Tekojensa hallinta on mahdollista. Ajatusten tuskin ja tunteiden ei varmaankaan? Minusta tekojensa hallinta riittää hyvin.
Se vielä ... Vapaata tahtoamme ja energiaamme tekojemme hallitsemiseksi voi merkittävästikin heikentää omien ajatustensa ja tunteidensa tarkkailu ja valvonta. - LK
"Henkisestä vahvuudesta tuli vielä mieleen se, että osaatteko hallita omaa mieltänne?"
Tämä on vähän monitahoinen kysymys, toisaalta kyllä jos ajatellaan niitä tunteita mitä tunnen niin melko hyvin, muttei tietenkään täydellisesti. Tämä on vain minulle vähän se ongelmakin, koska siis olen aika hyvä olemaan tuntematta yhtään mitään jne (siis tottakai aina jotain tuntee, tuskin muuten olisi motivaatiotakaan mihinkään, mutta meinaan semmoisia asioita kun kiintymystä tai surua jne tunteita jotka eivät ole kovin hetkellisiä). Sitten olen nyt lähiaikoina koittanut opetella tuntemaan jotain ja se onnistuu joskus ja joskus ei. En onnistu itselleni psykkaamaan siis mitä tahansa milloin tahansa, mutta aika hyvin pystyn purkamaan ilmeneviä tunteita. Siis verrattuna siihen minkä miellän ihmisten keskiarvoksi.
"Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi."
No tuota, periaatteessa kai jossain määrin pystyy erinäisin keinoin mutta en ole oikein kokenut tätä tarpeelliseksikaan. Tosin en ole oikein juuri ikinä masentunut tai surullinen. Ja silloinkaan kun olen niin se ei ole hirveän vahva tunne. Ei se oikein häiritse.
Ennemminkin on ongelma toiminta kuin tunne. Teen juttuja joita en aina oikein tunnu hallitsevan (eikä nyt ole kyse päihdeistä). Siis siinä hetkessä toki teen ne ihan täysin omasta tahdostani mutta saatan etukäteen ajatella että voi paska, teen varmaan noin taas ja sitten käy näin. Ja jälkikäteen toki ajattelen että hmm, no niinhän se sitten meni, olisi kyllä hyvä jos ei menisi aina.
"Jos ette,...jos ette hallitse omaa mieltänne, niin kuka tai mikä hallitsee?"
Siis kai se joka hallitsee on samalla tavalla minä kuin tämä joka tässä nyt kirjoittelee. Tai siis yhtä paljon minä. Sillä on vaan vähän erilaisia näkökulmia asioihin :). LK kirjoitti:
"Henkisestä vahvuudesta tuli vielä mieleen se, että osaatteko hallita omaa mieltänne?"
Tämä on vähän monitahoinen kysymys, toisaalta kyllä jos ajatellaan niitä tunteita mitä tunnen niin melko hyvin, muttei tietenkään täydellisesti. Tämä on vain minulle vähän se ongelmakin, koska siis olen aika hyvä olemaan tuntematta yhtään mitään jne (siis tottakai aina jotain tuntee, tuskin muuten olisi motivaatiotakaan mihinkään, mutta meinaan semmoisia asioita kun kiintymystä tai surua jne tunteita jotka eivät ole kovin hetkellisiä). Sitten olen nyt lähiaikoina koittanut opetella tuntemaan jotain ja se onnistuu joskus ja joskus ei. En onnistu itselleni psykkaamaan siis mitä tahansa milloin tahansa, mutta aika hyvin pystyn purkamaan ilmeneviä tunteita. Siis verrattuna siihen minkä miellän ihmisten keskiarvoksi.
"Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi."
No tuota, periaatteessa kai jossain määrin pystyy erinäisin keinoin mutta en ole oikein kokenut tätä tarpeelliseksikaan. Tosin en ole oikein juuri ikinä masentunut tai surullinen. Ja silloinkaan kun olen niin se ei ole hirveän vahva tunne. Ei se oikein häiritse.
Ennemminkin on ongelma toiminta kuin tunne. Teen juttuja joita en aina oikein tunnu hallitsevan (eikä nyt ole kyse päihdeistä). Siis siinä hetkessä toki teen ne ihan täysin omasta tahdostani mutta saatan etukäteen ajatella että voi paska, teen varmaan noin taas ja sitten käy näin. Ja jälkikäteen toki ajattelen että hmm, no niinhän se sitten meni, olisi kyllä hyvä jos ei menisi aina.
"Jos ette,...jos ette hallitse omaa mieltänne, niin kuka tai mikä hallitsee?"
Siis kai se joka hallitsee on samalla tavalla minä kuin tämä joka tässä nyt kirjoittelee. Tai siis yhtä paljon minä. Sillä on vaan vähän erilaisia näkökulmia asioihin :)."Teen juttuja joita en aina oikein tunnu hallitsevan"
Tuohon ei taida olla oikein sellaista patenttiratkaisua olemassa, valitettavasti...Persoonallisuushäiriöt varsinkin, kun sisältävät aika syvään juurtuneita toimintamalleja, joita ihminen sitten toistaa aina uudestaan ja uudestaan...
Kärsivällisyyttäkin voi toki opetella. Miettiä ensinnäkin, mikä on se ajatus ( tai tunne, esim. pitkästyminen, viha mitä näitä nyt on. ) mikä saa toimimaan tietyllä tavalla...ja sitten vain nujertaa se...Ainahan se motiivi toimia tietyllä tavalla lähtee jostain. Omalla kohdallani näiden juttujen miettiminen on auttanut ainakin jonkun verran. Nykyään sitä saattaa joskus jopa miettiä kahdesti, ennenkuin tekee/sanoo jotain.
"Jos ette,...jos ette hallitse omaa mieltänne, niin kuka tai mikä hallitsee?"
Itse voisin osaltani tähän yxex:än kysymykseen vastata, että nykyään kai minä itse...Ennen se oli lähinnä viha, joka minua enemmän hallitsi, mutta siitä olen jo alkanut päästä yli.
Jotain toista voisi ehkä hallita enemmän alkoholi, tai ruoka, tai mikä vain...Sinänsä ihan hyvä kysymys, kun ajattelee miten moni ihminen valehtelee itselleen, että kaikki on ok ja homma hanskassa, vaikka tosiasiassa kaikki olisikin päin helvettiä jonkun asian vuoksi, mitä ei halua edes itselleen myöntää.
No, itselläni ei ole onneksi mitään tuollaisia addiktio-ongelmia, mutta jos olisi, niin en usko, että sitä olisi kovinkaan vaikea itselleen myöntää.
Joillain ehkä se häpeä estää sen, ettei peiliin haluta vilkaista. Kun taas ihmisillä, jotka sitten ajattelevat asioita enemmän "järkeistäen", luulisi olevan myös helpompi päästä näistä ongelmistaan irti...
Kun vain sen tahdon ja motivaation ensin jostain löytää.
"Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi."
Joskus olen maininnutkin, että tykkään vain sellaisesta "melankolisesta" fiiliksestä. En muista koskaan olleeni surullinen sillä tavalla, että en olisi pitänyt siitä. Enkä iloinen siten, etten olisi tuntenut oloani jollain tapaa haikeaksi myös...joten sinänsä kysymys on aika turha. Niin, tai näin se on lopultakin aika samantekevää.
*väsyttää*- LK
dizel kirjoitti:
"Teen juttuja joita en aina oikein tunnu hallitsevan"
Tuohon ei taida olla oikein sellaista patenttiratkaisua olemassa, valitettavasti...Persoonallisuushäiriöt varsinkin, kun sisältävät aika syvään juurtuneita toimintamalleja, joita ihminen sitten toistaa aina uudestaan ja uudestaan...
Kärsivällisyyttäkin voi toki opetella. Miettiä ensinnäkin, mikä on se ajatus ( tai tunne, esim. pitkästyminen, viha mitä näitä nyt on. ) mikä saa toimimaan tietyllä tavalla...ja sitten vain nujertaa se...Ainahan se motiivi toimia tietyllä tavalla lähtee jostain. Omalla kohdallani näiden juttujen miettiminen on auttanut ainakin jonkun verran. Nykyään sitä saattaa joskus jopa miettiä kahdesti, ennenkuin tekee/sanoo jotain.
"Jos ette,...jos ette hallitse omaa mieltänne, niin kuka tai mikä hallitsee?"
Itse voisin osaltani tähän yxex:än kysymykseen vastata, että nykyään kai minä itse...Ennen se oli lähinnä viha, joka minua enemmän hallitsi, mutta siitä olen jo alkanut päästä yli.
Jotain toista voisi ehkä hallita enemmän alkoholi, tai ruoka, tai mikä vain...Sinänsä ihan hyvä kysymys, kun ajattelee miten moni ihminen valehtelee itselleen, että kaikki on ok ja homma hanskassa, vaikka tosiasiassa kaikki olisikin päin helvettiä jonkun asian vuoksi, mitä ei halua edes itselleen myöntää.
No, itselläni ei ole onneksi mitään tuollaisia addiktio-ongelmia, mutta jos olisi, niin en usko, että sitä olisi kovinkaan vaikea itselleen myöntää.
Joillain ehkä se häpeä estää sen, ettei peiliin haluta vilkaista. Kun taas ihmisillä, jotka sitten ajattelevat asioita enemmän "järkeistäen", luulisi olevan myös helpompi päästä näistä ongelmistaan irti...
Kun vain sen tahdon ja motivaation ensin jostain löytää.
"Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi."
Joskus olen maininnutkin, että tykkään vain sellaisesta "melankolisesta" fiiliksestä. En muista koskaan olleeni surullinen sillä tavalla, että en olisi pitänyt siitä. Enkä iloinen siten, etten olisi tuntenut oloani jollain tapaa haikeaksi myös...joten sinänsä kysymys on aika turha. Niin, tai näin se on lopultakin aika samantekevää.
*väsyttää*"Kärsivällisyyttäkin voi toki opetella. Miettiä ensinnäkin, mikä on se ajatus ( tai tunne, esim. pitkästyminen, viha mitä näitä nyt on. ) mikä saa toimimaan tietyllä tavalla...ja sitten vain nujertaa se...Ainahan se motiivi toimia tietyllä tavalla lähtee jostain. Omalla kohdallani näiden juttujen miettiminen on auttanut ainakin jonkun verran. Nykyään sitä saattaa joskus jopa miettiä kahdesti, ennenkuin tekee/sanoo jotain. "
Joo, uskoisin että itselläni se tunne mikä siinä tilanteessa on vallalla on jonkinlainen sekoitus uteliaisuutta ja riemua. Lähinnä nämä liittyvät näihin tyttö-poika juttuihin.
Sekin on siinä vähän kun siitä ei varsinaisesti tule minulle mitään ongelmia yleensä. Tosin joskus, mutta ei erityisen usein koska vahingot on oppinut minimoimaan. Ennemmin siitä tulee pahaa mieltä jollekkin toiselle. Mutta voi tietysti ajatella myös niin että minulla ei ehkä ole palavaa motivaatiota tämän muuttamiseen tällä hetkellä. - 15+16=31
LK kirjoitti:
"Kärsivällisyyttäkin voi toki opetella. Miettiä ensinnäkin, mikä on se ajatus ( tai tunne, esim. pitkästyminen, viha mitä näitä nyt on. ) mikä saa toimimaan tietyllä tavalla...ja sitten vain nujertaa se...Ainahan se motiivi toimia tietyllä tavalla lähtee jostain. Omalla kohdallani näiden juttujen miettiminen on auttanut ainakin jonkun verran. Nykyään sitä saattaa joskus jopa miettiä kahdesti, ennenkuin tekee/sanoo jotain. "
Joo, uskoisin että itselläni se tunne mikä siinä tilanteessa on vallalla on jonkinlainen sekoitus uteliaisuutta ja riemua. Lähinnä nämä liittyvät näihin tyttö-poika juttuihin.
Sekin on siinä vähän kun siitä ei varsinaisesti tule minulle mitään ongelmia yleensä. Tosin joskus, mutta ei erityisen usein koska vahingot on oppinut minimoimaan. Ennemmin siitä tulee pahaa mieltä jollekkin toiselle. Mutta voi tietysti ajatella myös niin että minulla ei ehkä ole palavaa motivaatiota tämän muuttamiseen tällä hetkellä."Henkisestä vahvuudesta tuli vielä mieleen se, että osaatteko hallita omaa mieltänne?
Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi"
Noh...en pysty määräämään mieltäni iloiseksi sormia napsauttamalla ...
tyyliin ole ny iloinen...
joskun on hyvä myös...antaa masennuksen ja surun olla...ja lähestyä niitä tunteita...kysymällä miksi minusta tuntuu tältä... mistä syystä olen masentunut, surullinen...
Jos en halua olla masentunut, surullinen...niin mietin, mikä pitäisi olla toisin, mitä voisin itse tehdä parantaakseni oloani...mitä minä tarvitsen...ja antaa itse itselleni sitä...kohdella itseäni hyvin ja rakastavasti...
jossain kohtaa jo kerroinkin...pitkien yksinäiseten kävelylenkkien toimineen kohdallani hyvin...ulkoilmassa pää pelaa paremmin, kuin sisätiloissa...palaset loksahtelivat paikoilleen...
Ihminen on kuitenkin kokonaisuus...on se ruumis(fysiikka), ajatukset/tunteet(psyyke) ja se henkinen ominaisuus...sielu (ainutkertainen oma kokemus)...
kun kaikki on suurin piirtein balanssissa...ruumis "ravittu", tuntee/ajattelee että kaikki on siinä hetkessä hyvin... niin sielu lepää...on hyvä olla...
vaikka ihmiset/maailma ympärillä ovat mitä ovat... Hyviä pohdintoja heititte mielenhallinnasta ja hallitsemattomuudesta! :)
Mikä lienee totuus?
Onko se sisäisen lapsen keskustelua vastuullisen aikuisen kanssa. Vai mielen yliminä joka valvoo silloinkin kun itse nukumme. Kenties kysymys Hectorin biisistä; 'missä piileskelet Jumala, ootko sisälläni vai ulkopuolella, vai kaiken takana..' ei olekaan tuulesta temmattu.
Joka tapauksessa, jos emme hallitse itseämme täydellisesti, ts ole henkisesti täysin ja erehtymättömän vahvoja, ei meidän tule olettaa kenenkään kanssaihmisenkään olevan täydellinen.
Eli, virheiden anteeksianto-kyky on mielestäni henkistä vahvuutta ;)- A
yxex kirjoitti:
Hyviä pohdintoja heititte mielenhallinnasta ja hallitsemattomuudesta! :)
Mikä lienee totuus?
Onko se sisäisen lapsen keskustelua vastuullisen aikuisen kanssa. Vai mielen yliminä joka valvoo silloinkin kun itse nukumme. Kenties kysymys Hectorin biisistä; 'missä piileskelet Jumala, ootko sisälläni vai ulkopuolella, vai kaiken takana..' ei olekaan tuulesta temmattu.
Joka tapauksessa, jos emme hallitse itseämme täydellisesti, ts ole henkisesti täysin ja erehtymättömän vahvoja, ei meidän tule olettaa kenenkään kanssaihmisenkään olevan täydellinen.
Eli, virheiden anteeksianto-kyky on mielestäni henkistä vahvuutta ;)> virheiden anteeksianto-kyky on mielestäni henkistä vahvuutta
Kannatetaan. yxex kirjoitti:
Hyviä pohdintoja heititte mielenhallinnasta ja hallitsemattomuudesta! :)
Mikä lienee totuus?
Onko se sisäisen lapsen keskustelua vastuullisen aikuisen kanssa. Vai mielen yliminä joka valvoo silloinkin kun itse nukumme. Kenties kysymys Hectorin biisistä; 'missä piileskelet Jumala, ootko sisälläni vai ulkopuolella, vai kaiken takana..' ei olekaan tuulesta temmattu.
Joka tapauksessa, jos emme hallitse itseämme täydellisesti, ts ole henkisesti täysin ja erehtymättömän vahvoja, ei meidän tule olettaa kenenkään kanssaihmisenkään olevan täydellinen.
Eli, virheiden anteeksianto-kyky on mielestäni henkistä vahvuutta ;)"virheiden anteeksianto-kyky on mielestäni henkistä vahvuutta"
Masokismiapas. :)LK kirjoitti:
"Kärsivällisyyttäkin voi toki opetella. Miettiä ensinnäkin, mikä on se ajatus ( tai tunne, esim. pitkästyminen, viha mitä näitä nyt on. ) mikä saa toimimaan tietyllä tavalla...ja sitten vain nujertaa se...Ainahan se motiivi toimia tietyllä tavalla lähtee jostain. Omalla kohdallani näiden juttujen miettiminen on auttanut ainakin jonkun verran. Nykyään sitä saattaa joskus jopa miettiä kahdesti, ennenkuin tekee/sanoo jotain. "
Joo, uskoisin että itselläni se tunne mikä siinä tilanteessa on vallalla on jonkinlainen sekoitus uteliaisuutta ja riemua. Lähinnä nämä liittyvät näihin tyttö-poika juttuihin.
Sekin on siinä vähän kun siitä ei varsinaisesti tule minulle mitään ongelmia yleensä. Tosin joskus, mutta ei erityisen usein koska vahingot on oppinut minimoimaan. Ennemmin siitä tulee pahaa mieltä jollekkin toiselle. Mutta voi tietysti ajatella myös niin että minulla ei ehkä ole palavaa motivaatiota tämän muuttamiseen tällä hetkellä.Parisuhteet ja muut on kyllä kieltämättä vähän hankalia juttuja...
Ja ne "ongelmat", mitä noihin kuuluu, ei kai niitä ilmankaan vaan voi elää...kävisi elämä varmaan liian tylsäksi. :)
Vaikka ei ne nyt aina mitään mukaviakaan ole.
Mulle parisuhteiden keskeisin tarkoitus on aina ollut ihan vain "hauskanpito", mutta ongelmia tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun se ei sille toiselle ikinä riitä...vaatimuksia, velvollisuuksia...Miksi asioista edes pitää tehdä niin vaikeita, kun elämä olisi ilman niitä hyvin yksinkertaista.dizel kirjoitti:
"Teen juttuja joita en aina oikein tunnu hallitsevan"
Tuohon ei taida olla oikein sellaista patenttiratkaisua olemassa, valitettavasti...Persoonallisuushäiriöt varsinkin, kun sisältävät aika syvään juurtuneita toimintamalleja, joita ihminen sitten toistaa aina uudestaan ja uudestaan...
Kärsivällisyyttäkin voi toki opetella. Miettiä ensinnäkin, mikä on se ajatus ( tai tunne, esim. pitkästyminen, viha mitä näitä nyt on. ) mikä saa toimimaan tietyllä tavalla...ja sitten vain nujertaa se...Ainahan se motiivi toimia tietyllä tavalla lähtee jostain. Omalla kohdallani näiden juttujen miettiminen on auttanut ainakin jonkun verran. Nykyään sitä saattaa joskus jopa miettiä kahdesti, ennenkuin tekee/sanoo jotain.
"Jos ette,...jos ette hallitse omaa mieltänne, niin kuka tai mikä hallitsee?"
Itse voisin osaltani tähän yxex:än kysymykseen vastata, että nykyään kai minä itse...Ennen se oli lähinnä viha, joka minua enemmän hallitsi, mutta siitä olen jo alkanut päästä yli.
Jotain toista voisi ehkä hallita enemmän alkoholi, tai ruoka, tai mikä vain...Sinänsä ihan hyvä kysymys, kun ajattelee miten moni ihminen valehtelee itselleen, että kaikki on ok ja homma hanskassa, vaikka tosiasiassa kaikki olisikin päin helvettiä jonkun asian vuoksi, mitä ei halua edes itselleen myöntää.
No, itselläni ei ole onneksi mitään tuollaisia addiktio-ongelmia, mutta jos olisi, niin en usko, että sitä olisi kovinkaan vaikea itselleen myöntää.
Joillain ehkä se häpeä estää sen, ettei peiliin haluta vilkaista. Kun taas ihmisillä, jotka sitten ajattelevat asioita enemmän "järkeistäen", luulisi olevan myös helpompi päästä näistä ongelmistaan irti...
Kun vain sen tahdon ja motivaation ensin jostain löytää.
"Kun olette masentuneita tai surullisia, pystyttekö määräämään mielenne iloiseksi."
Joskus olen maininnutkin, että tykkään vain sellaisesta "melankolisesta" fiiliksestä. En muista koskaan olleeni surullinen sillä tavalla, että en olisi pitänyt siitä. Enkä iloinen siten, etten olisi tuntenut oloani jollain tapaa haikeaksi myös...joten sinänsä kysymys on aika turha. Niin, tai näin se on lopultakin aika samantekevää.
*väsyttää*"No, itselläni ei ole onneksi mitään tuollaisia addiktio-ongelmia, mutta jos olisi, niin en usko, että sitä olisi kovinkaan vaikea itselleen myöntää.
Joillain ehkä se häpeä estää sen, ettei peiliin haluta vilkaista. Kun taas ihmisillä, jotka sitten ajattelevat asioita enemmän "järkeistäen", luulisi olevan myös helpompi päästä näistä ongelmistaan irti...
Kun vain sen tahdon ja motivaation ensin jostain löytää."
Addiktion sairaudenkuvaan kuuluu se ettei sitä alkuun tajua (siinä on omat vaiheensa miten homma etenee vähitellen). Se ei ole järjellä hallittavissa. Kaikkea muuta ; jos ottaa läheisemmän esimerkin vaikka narsistista, niin kuvittele narsisti toimimaan sillä narsistisella tavallaan siinä vaiheessa kun hänellä ei ole minkäänlaista itsetietoisuutta vielä (jos koskaan). Sama homma tavallaan.
Eihän addiktioita tai narsismia tms muuten oliskaan ; kaikki "fiksut" sitten vain kontrolloisivat itsensä vaikka viinasta tai syömishäiriöistä ulos ?
Myöhemmin sitten alkaa se vaihe, kun tajuaa mutta ei saa katki tai siitä tulee ajoittaista. Alkaa sota päässä. Samantyyppinen prosessi kuin sellaisella, joka pääsee jäykistä toimintamalleistaan vähitellen eroon kun "huomaa" että mielenvikaisuutta on samojen virheiden toistaminen eri lopputuloksen toivossa. Joutuu aikansa reenaamaan ennen kuin menee ytimeen ja luihin. Sekin on jonkinlainen kasvuprosessi.Niin kuin elämässä aina.
Yleensä juuri ne ihmiset, joka kokevat kontrolloivansa itseään tai ongelmiaan "täysin", ovat niitä jotka on eniten sokeita itselleen. Kyllähän mäkin (vaikka olenkin kana-aivo enkä "fiksu") olen tiennyt lapsesta asti ja opiskellut koko myöhemmän ikäni addiktioasioita ja työskennellytkin niiden parissa mutta siltikään se "järki" ei auta vaikka ongelman myönnänkin ja näen täysin.
Mulla on myös tuttuja jotka nykyäänkin tekee töitä addiktien kanssa heitä auttaakseen mutta samalla ovat itse addikteja. Että se siittä tietoisuudesta.dizel kirjoitti:
Parisuhteet ja muut on kyllä kieltämättä vähän hankalia juttuja...
Ja ne "ongelmat", mitä noihin kuuluu, ei kai niitä ilmankaan vaan voi elää...kävisi elämä varmaan liian tylsäksi. :)
Vaikka ei ne nyt aina mitään mukaviakaan ole.
Mulle parisuhteiden keskeisin tarkoitus on aina ollut ihan vain "hauskanpito", mutta ongelmia tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun se ei sille toiselle ikinä riitä...vaatimuksia, velvollisuuksia...Miksi asioista edes pitää tehdä niin vaikeita, kun elämä olisi ilman niitä hyvin yksinkertaista.Tässä päästään taas tohon ongelmaan, että valitettavasti usein toinen osapuoli ei pysykään messissä vaikka alkuun olis ajateltukin että tämä järjestely sopii. Siis vaikka alunperin kaksi samanlaista oliskin kohdannut.
Ehkä toinen sitten viimeistään ihastuu siihen toisen välittömyyteen ja kykyyn olla vain niin ja miettii paradoksaalisesti että siinäpä olisikin oiva kumppani... ;)
Huonoin tilanne on varmaan silloin, kun toinen haluaa ja haluaa ja toinen on saavuttamaton ja toinen haluaa sitten vain lisää ja "rikkoo" itsensä. Oletukset ja toiveet on pettymysten äitejä. Ja varmaan faijojakin.
Mäkin olen joskus tapaillut miehiä, jotka suurinpiirtein heti haluaa jo sitä ja tätä ja mä olen aivan ymmyrkäisenä. Mun kaikki suhteet jotka on lähteneet joko liittoutumisperiaatteesta (ilman rakkautta ns, eli toisinsanoen molemminpuolisesta hyödystä kait...) tai ihan vain haluista.
Kyllähän sitä välillä funtsii että ois kiva olla "normaalissa" suhteessa mutta mulla on vielä työtä tämän pohjattoman itsekkyyteni kanssa. Mä olen suhteessa se ottaja joka ei osaa antaa. Ehkä se kehittyy ajan myötä, ehkä ei. Aika näyttää enkä aijjo hötkyillä =)
Niin, miksi pitää tehdä asioista aina niin vaikeita ?
Kun tietäs siihen vastauksen, saisko sillä jonkun nooopelin tai jotain ?- A
dizel kirjoitti:
"virheiden anteeksianto-kyky on mielestäni henkistä vahvuutta"
Masokismiapas. :)Älä sooloile. Meidän mielestämme masokistit ovat rikkureita ja sadistit luokkapettureita.
A kirjoitti:
Älä sooloile. Meidän mielestämme masokistit ovat rikkureita ja sadistit luokkapettureita.
"Meidän"
Kuinka monta persoonaa sinulla on? :)- A
dizel kirjoitti:
"Meidän"
Kuinka monta persoonaa sinulla on? :)> Kuinka monta persoonaa sinulla on? :)
Joidenkin arvioiden mukaan nolla ja joidenkin kuusi miljardia. Persoona on niin häilyvä käsite, etten ota kantaa näiden välillä. Mutta varon siis käyttämästä yksikön ensimmäistä persoonaa ja ymmärtämästä itseäni jäännöksettä ns. "yksilöksi".
- LK
Uusi ajatus:
Minusta henkinen vahvuus on sitä että tietää mitä on eikä tunne syyllisyyttä tai häpeää siitä.Turhaapa se olisikin tuntea syyllisyyttä siitä millaiseksi on syntynyt, vaikka ihmisillä tuntuukin olevan kummallinen käsitys, että jos olet narsisti sinun pitäisi elää elämääsi häveten itseäsi ja tekojasi, joka ikinen päivä. Ehkä se sitten heidän elämäänsä helpottaisi se ajatus, mutta jotenkin epärealistinen, typerä ja itsekäs ajatus silti...
Minusta jokainen saa olla omanlaisensa, ilman että tarvitsee keneltäkään kysyä siihen erikseen lupaa. :)
Mutta...hyvä pointti.- LK
dizel kirjoitti:
Turhaapa se olisikin tuntea syyllisyyttä siitä millaiseksi on syntynyt, vaikka ihmisillä tuntuukin olevan kummallinen käsitys, että jos olet narsisti sinun pitäisi elää elämääsi häveten itseäsi ja tekojasi, joka ikinen päivä. Ehkä se sitten heidän elämäänsä helpottaisi se ajatus, mutta jotenkin epärealistinen, typerä ja itsekäs ajatus silti...
Minusta jokainen saa olla omanlaisensa, ilman että tarvitsee keneltäkään kysyä siihen erikseen lupaa. :)
Mutta...hyvä pointti."Ehkä se sitten heidän elämäänsä helpottaisi se ajatus, mutta jotenkin epärealistinen, typerä ja itsekäs ajatus silti..."
Kostoajatus lienee se. - A
LK kirjoitti:
"Ehkä se sitten heidän elämäänsä helpottaisi se ajatus, mutta jotenkin epärealistinen, typerä ja itsekäs ajatus silti..."
Kostoajatus lienee se.Kohdehäiriön neutraali esiintuominen ei ole kostamista kuin häiriöisen itsensä mielestä, joka raukka kuvittelee vikojaan ominaisuuksiksi.
- LK
A kirjoitti:
Kohdehäiriön neutraali esiintuominen ei ole kostamista kuin häiriöisen itsensä mielestä, joka raukka kuvittelee vikojaan ominaisuuksiksi.
Hienoja sanoja mutta sisältö hieman epäkoherentti, hyvä herra.
Tai rouva. - A
LK kirjoitti:
Hienoja sanoja mutta sisältö hieman epäkoherentti, hyvä herra.
Tai rouva.Mitä hienoa on kohdehäiriössä tai neutraalissa? Ne ymmärtää tällainen taviskin.
- 5+11=16
"Uusi ajatus:
Minusta henkinen vahvuus on sitä että tietää mitä on eikä tunne syyllisyyttä tai häpeää siitä. "
Niin, hyvä pointti tuo...luin hiljattain aiheesta Voi hyvin lehdestä...josta kopioin tämän...
"niin yllättävältä ja järjenvastaiselta kuin saattaa vaikuttaa, syvästä, aidosta hyväksymisestä alkaa muutos. Se ei ole pyrkimistä olla jotain, mitä pitäisi olla vaan se on ovien avaamisista kaikelle sille, mitä todella on. Itsensä aito hyväksyminen on oman äänen löytämistä ja sen arvostamista...
Aito itsensä hyväksyminen ei tarkoita periksi antamista omille heikkouksille tai itsekkäiden toiveiden ja mielihalujen seuramista.Aito hyväksyntä on omien ominaisuuksien tarkaa katsomista ja toiminnan syiden rauhallista tutkailua."
Täällä oli jossain seassa puhetta mm ahdistuksen sietokyvystä jne.
"Keltikangas-Järvisen mukaan tuore aivotutkimus vahvistaa, että stressinsietokyky kehittyy kolmen ensimmäisen ikävuoden aikana."
En nyt äkkiseltään löytänyt areenalta sitä ohjelmaa minkä yksi aamu kuuntelin mutta pelkästään stressinsietokyvystä ei ollut kyse. Mainittiin myös kiintymyssuhteen häiriöt jne. Pitää vielä kaivella.
Tämähän vahvistaisi myös narsismiteoriaa. Siis myös. Ja sitä oletusta, että narsistiset häiriöt olisivat jokseenkin kasvussa. Tänä päivänä ongelmaperheiden lisäksi lapsia viedään päivähoitoonkin jopa alle vuoden ikäisenä jne.
Eli minkälainen lapsuus (alle 3 v) sitten vahvistaa sietokykyä ja millainen ei. Kuka tietää ?
Itse "stressilapsuuden" kokeneena olen kyllä ahdistus/stressiherkkä mutta se ei lamaa tai pelota. Se on vähän niin kuin normiakin ja pistää liikkeelle. Tuo kyllä mukanaan muita häiriöitä sitten, kuten addiktioita jne.
Myös paniikkitilanteissa (hätä) olen usein ainoa joka toimii (siksi mm EA-puoli sopii meikälle hyvin), mutta toisaalta myös minä olen mennyt elämässäni muutaman kerran ihan lukkoon, toisissa merkeissä kylläkin. Silloin on ollut kyse lähinnä "toisinnosta" jossa ikään kuin aivot tuntuvat kokemuksen perusteella lukkiutuvan koska tilanne muistuttaa jotain tapahtunutta liikaa.Sitä ikään kuin taantuu lapsen tasolle eikä tiedä mitä tehdä (eli toimii kuten silloinkin). Tästäkin voi kuitenkin harjoitella ulos mm vastaavien stressiharjoitusten avulla.- A
> Silloin on ollut kyse lähinnä "toisinnosta" jossa ikään kuin aivot tuntuvat kokemuksen perusteella lukkiutuvan koska tilanne muistuttaa jotain tapahtunutta liikaa.
Näihin johtavia tilanteita oppii välttämään. Samalla välttää naksahduksia päässä. A kirjoitti:
> Silloin on ollut kyse lähinnä "toisinnosta" jossa ikään kuin aivot tuntuvat kokemuksen perusteella lukkiutuvan koska tilanne muistuttaa jotain tapahtunutta liikaa.
Näihin johtavia tilanteita oppii välttämään. Samalla välttää naksahduksia päässä.Niin... onhan siinä ajan kanssa aina se riski, että alkaakin reagoimaan ennen lamauttaneessa tilanteessa esim aggressiivisesti. Sekin on koettu monesti.
Eli nämä "häiriöt täällä päässä" (lue : kokemusten tuomaa), piirilevyt, ylikuumenevat ja alkavat heittää kipinöitä. Toi lamaantuminen on tullut todella spesifististi toisinnetuissa tilanteissa esiin.
Onhan tietyissä tilanteissa joskus tullut mietittyä vaikka mitä äärimmäisiä ratkaisuja mutta onneksi en (ainakaan vielä) ole kokenut koskaan totaalista napsahdusta sillä olen itseäni kohtaan liian "tietoinen" ja kontrolloiva. Eli vaikka mikä härdelli olis päällä ja tekis vaikka puhelin mieli heittää seinään (esimerkki) niin mulla raksuttaa takaraivossa että hmmm... olihan tää aika kallis... =)
Tai mua ei saa esim riitelemään lapsen aikana millään, ei napsahda sillä tavoin etten tajuaisi tai kykenisi hillitsemään itseäni. Ja ne miehet jotka sen ovat erehtyneet tekemään, ovatkin saaneet lähteä tosta ovesta mutta avaimet onkin mun taskussa. Se on moro.
Toiset taas tuntuvat tekevän kaiken miettimättä ja sitten ihmetellään mistä uudet rahat uuteen puhelimeen tai katto pään päälle.
Mä olen elänyt noiden naksahdusten keskellä ja ehkä siksi (?) oppinut hallitsemaan tunnereaktioita (tai olemaan muutenkaan tuntematta juuri mitään) menemästä överiksi, siis lopullisesti. Ja kun näin sitten tavallaan kiellän sen puolen itsestäni ja oletan ettei se minua koske...olenkin nimenomaan vaaravyöhykkeellä tekemään sen... ;)
Mutta tuo tilanteiden välttely on totta, en eka osannut oikein yhdistää. Olen oppinut välttelemään niitä ja siihen kuuluu mm se, ettei "nykyiselläni" ole ikinäkoskaan enää asiaa kotiini muuten kuin kahville kipaisemaan. Se on ennaltaehkäisevää työtä se eikä mene turhaa iltapäivälehtienkään palstatilaa ;)- A
lynett kirjoitti:
Niin... onhan siinä ajan kanssa aina se riski, että alkaakin reagoimaan ennen lamauttaneessa tilanteessa esim aggressiivisesti. Sekin on koettu monesti.
Eli nämä "häiriöt täällä päässä" (lue : kokemusten tuomaa), piirilevyt, ylikuumenevat ja alkavat heittää kipinöitä. Toi lamaantuminen on tullut todella spesifististi toisinnetuissa tilanteissa esiin.
Onhan tietyissä tilanteissa joskus tullut mietittyä vaikka mitä äärimmäisiä ratkaisuja mutta onneksi en (ainakaan vielä) ole kokenut koskaan totaalista napsahdusta sillä olen itseäni kohtaan liian "tietoinen" ja kontrolloiva. Eli vaikka mikä härdelli olis päällä ja tekis vaikka puhelin mieli heittää seinään (esimerkki) niin mulla raksuttaa takaraivossa että hmmm... olihan tää aika kallis... =)
Tai mua ei saa esim riitelemään lapsen aikana millään, ei napsahda sillä tavoin etten tajuaisi tai kykenisi hillitsemään itseäni. Ja ne miehet jotka sen ovat erehtyneet tekemään, ovatkin saaneet lähteä tosta ovesta mutta avaimet onkin mun taskussa. Se on moro.
Toiset taas tuntuvat tekevän kaiken miettimättä ja sitten ihmetellään mistä uudet rahat uuteen puhelimeen tai katto pään päälle.
Mä olen elänyt noiden naksahdusten keskellä ja ehkä siksi (?) oppinut hallitsemaan tunnereaktioita (tai olemaan muutenkaan tuntematta juuri mitään) menemästä överiksi, siis lopullisesti. Ja kun näin sitten tavallaan kiellän sen puolen itsestäni ja oletan ettei se minua koske...olenkin nimenomaan vaaravyöhykkeellä tekemään sen... ;)
Mutta tuo tilanteiden välttely on totta, en eka osannut oikein yhdistää. Olen oppinut välttelemään niitä ja siihen kuuluu mm se, ettei "nykyiselläni" ole ikinäkoskaan enää asiaa kotiini muuten kuin kahville kipaisemaan. Se on ennaltaehkäisevää työtä se eikä mene turhaa iltapäivälehtienkään palstatilaa ;)> Mutta tuo tilanteiden välttely on totta, en eka osannut oikein yhdistää. Olen oppinut välttelemään niitä ja siihen kuuluu mm se, ettei "nykyiselläni" ole ikinäkoskaan enää asiaa kotiini muuten kuin kahville kipaisemaan. Se on ennaltaehkäisevää työtä se eikä mene turhaa iltapäivälehtienkään palstatilaa ;)
Ihan on rajojen vetämistä ja "tervettä itsekkyyttä". - LK
A kirjoitti:
> Silloin on ollut kyse lähinnä "toisinnosta" jossa ikään kuin aivot tuntuvat kokemuksen perusteella lukkiutuvan koska tilanne muistuttaa jotain tapahtunutta liikaa.
Näihin johtavia tilanteita oppii välttämään. Samalla välttää naksahduksia päässä."Näihin johtavia tilanteita oppii välttämään. Samalla välttää naksahduksia päässä."
Oppii, mut välttämiskäyttäytymisessä on selkeitä ongelmia. Niinkun se että se kaventaa elinpiiriä, väistää sen varsinaisen konfliktin jonka mahdollisesti voisi selvittääkkin ja sillä on myös taipumus yleistyä jolloin se vältettävä 'alue' alkaa pikkuhiljaa muuttua suuremmaksi ja suuremmaksi. - A
LK kirjoitti:
"Näihin johtavia tilanteita oppii välttämään. Samalla välttää naksahduksia päässä."
Oppii, mut välttämiskäyttäytymisessä on selkeitä ongelmia. Niinkun se että se kaventaa elinpiiriä, väistää sen varsinaisen konfliktin jonka mahdollisesti voisi selvittääkkin ja sillä on myös taipumus yleistyä jolloin se vältettävä 'alue' alkaa pikkuhiljaa muuttua suuremmaksi ja suuremmaksi.> Oppii, mut välttämiskäyttäytymisessä on selkeitä ongelmia. Niinkun se että se kaventaa elinpiiriä, väistää sen varsinaisen konfliktin jonka mahdollisesti voisi selvittääkkin ja sillä on myös taipumus yleistyä jolloin se vältettävä 'alue' alkaa pikkuhiljaa muuttua suuremmaksi ja suuremmaksi.
Vanhemmiten feministiksi kasvettuani ymmärrän, että pelon maantiedettä kartoittavan neitosen mielestä juurikin noin. Arkaaisia väkivaltaimpulssejaan kontrolloimaan kykenemättömäksi osoittautuneena preferoin silti niin kuin edellä.
Hei Kettu-tyttö, keräsin rohkeutta ja tulin kysymään lähtisitkö kanssani viikonlopun viettoon ja leikkimään?
*ihailee itseään peilistä. Ooon niiin vahva ja rohkea* ;-DEn mä oikein tiedä. Lottamarikin tuli palstalle. Ehkäpä jakaisit aikaasi hänen kanssaan?
*seuraa vaanien kehittyvää tilannetta mustat sukat jalassa*elisakettu kirjoitti:
En mä oikein tiedä. Lottamarikin tuli palstalle. Ehkäpä jakaisit aikaasi hänen kanssaan?
*seuraa vaanien kehittyvää tilannetta mustat sukat jalassa*Oikeassa olet Kettu-muru, mustasukkaisuus kuuluu henkiseen vahvuuteen.
Mustasukkaisuus on oikein, mustasukkaiseksi tekeminen väärin. :)
Ketju on lukittu ja avainkin heitetty kankkulan kaivoon. *kling*
Ääähähää, hää, sainpas viimeisen sanan!
*narskuttelee nautinnollisesti hampaitaan*
Tästä vahvuusketjusta tuli megapitkä. Olisi muutama juttu ollut vielä lisättäväksi, mutta täytynee antaa niille sijaa muissa ketjuissa. Kiitos kaikille kommentoijille! Teitte - jälleen - sitä arvokasta työtä, miksi täällä palstalla olemme, mitä annamme ja vastaanotamme.
Lainaan tuota yxexän viimeistä kommenttia uuteen.- jaolipakerranketsu
Yritän vielä ängetä ketjuun onnitellakseni ketsua
,sitä hyvää tyyppiä hyvistä kirjoituksista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 173796
Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1722315Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja731557Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o641157Onko muita oman polkunsa kulkijoita
Jotka ei oikein pärjää kenenkään kanssa eli on niin omat ajatukset ja omat mielenkiinnon kohteet yms. On tavallaan sella231017- 171894
Toivoisin etten jännittäisi
niin kauheasti. Hassua tässä on se, että en varmaan olisi niin ihastunut sinuun, jos et olisi niin älykäs, ja henkisesti42862Junan kylkeen autolla
Miten helevetissä voi ajaa auton junan kylkeen?? Puhelinta hivelöity kenties!!? Koirat vielä kyydissä on käsittämätöntä73831Oletko päättänyt
Jo varmasti että ensi vuonna keräät rohkeutesi ja sanot tunteesi vai et? Sitä odottaessa ja toivoessa72790- 100789