Lapsettoman joulu

Joulu tulee taas lapsettomaan "perheeseenkin". Älkää lähetelkö kortteja kullannupuistanne, joille on photoshopattu tonttulakki päähän sille lapsettomalle sukulaiselle ja näin kiertäkö puukkoa siinä syvässä lapsettomuuden haavassa, ellette tiedä onko lapsettomuus vapaaehtoista.
15326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Aika omituista! Pitääkö ottaa niin henkilökohtaisesti? Eihän sillä ole tarkoitus muistuttaa ettei sulla oo lasta, vaan hyvän joulunt oivotus.
Älä sinäkään lähtetä sellaiselle ihmiselle koirastasi kuvaa jolla ei ole koiraa, tai uuden talon kuvaa tai muutakaan mitä sillä henkilöllä ei ole.

On kumma että on noin negatiivinen suhtautuminen.

Äänestä

Ymmärrän sinua.
Minulla on pieni lapsi, mutta pitkän lapsettomuuden jälkeen muistan nuo tunteet joulukorttien tullessa. Omasta lapsestani en ole joulukuvia lähettänyt, ajatus ja tuntemukset ovat niin pinnassa.
Mutta toisaalta tiedän senkin, etteivät kuvia lähettävät ihmiset tee sitä ilkeyttään tai pahuuttaan. He lähettävät saman kuvan kaikille ja monista kortin vastaanottajista on mukava nähdä, kuinka vuosi on lasta muuttanut, etenkin jos vähemmän nähdään.
sinun ei tarvitse kortteja säilyttää, laita paperinkeräykseen ne, jotka tuntuvat pahalta ja yritä jättää asia omaan arvoonsa.

Äänestä

Ei varmaankaan ole tahallista.Itsekään ei tuntunut niin mukavalta,kun sai kortteja missä luki perheineen,kun oli juuri omansa menettänyt.Ei kukaan tahallaan minulle kuitenkaan toivonut pahaa mieltä.

Äänestä

Itse pidän kohteliaana ajatella aina kutakin ihmistä yksilöllisenä. En lähetä koirani tai kissani kuvaa kenellekkään muulle kuin sen kennelin sedälle josta koirani ostin ja kissani kuvasta tehdyn joulukortin lähetän sen kasvattajalle. Muut sukulaiset saavat perinteisen tiimarin neutraalin tonttu / joulupukkikortin.
Ei tulisi mieleenkään jos naapuri on juuri menettänyt puolisonsa, mennä kehumaan että kyllä se on niin ihanaa kun on oma mies jonka viereen illalla kellahtaa, kun toinen suree.
Eri asia jos olisin muksun kummi tai muuten tärkeä osa ko. muksun elämää.
Aika narsistista on lähettää kuvia omasta onnesta, jos toinen kärsii sen puutteesta. Minusta asia vaan on näin.

Äänestä
  • Kellä onni on se sen kätkeköön? Ymmärrän tuskasi, ei meillekään lasta sormia napsauttamalla tullut, todellakaan, ja sektiokomplikaatioiden vuoksi haaveet suurperheestä jäi ekalle synnytysreissulle (ja siitä ainoasta synnytysreissusta siis olen äärimmäisen kiitollinen), mutta en minä silti koe sitä henkilökohtaisena loukkauksena jos joku laittaa mulle joulukortin kaikista kolmesta lapsestaan. Ja mun täytyy tunnustaa, etten joulukortteja ostaessani pohdi ystävien saati tuttavia lisääntymiskäyttäytymistä - kuuntelen kyllä mielelläni huolia ja olen tukena, vältän "milloinkas teillä lisäännytään" -uteluja koska tiedän että asia ei ole kaikille helppo, mut en tosiaan sunnuntai-iltana Ifolorin nettikaupassa miettisi että onko puolison Aune-täti lapseton ihan vapaasta tahdostaan vaiko Luojan pakosta. Ja olisi hitusen itsekästä lähteä oletuksesta, että lapsettomat olisivat sitä vasten tahtoaan... ihan kuin minun valitsemani elämäntapa, "lapsellisuus", olisi siis se ainoa oikea.

    Ai niin, en muuten lähettele lapsitonttukortteja ihan vaan siksi että ne on musta ällöimeliä :) Mutta uskaltaako sitä lähettää mitään kortteja jouluna, onhan kyseessä Kristuksen SYNTYMÄjuhla...?

    Toivon hurjasti, että teillekin perheenlisäystä suodaan tavalla tai toisella, jos sitä toivotte!

    Äänestä

En nyt ihan ymmärrä... Vaikkei olisi harkittu lapsettomuus, niin ikävä kyllä sen kanssa on elettävä. Eihän sitä voi sitten edes mennä mihinkään jos ei vaan kestä nähdä muiden lapsia.. olisihan sekin vähän kummallista ennen joulua soitella sukulaiset/ystävät läpi ja kysellä kuka mitenkin on lapseton ja kuinka "sujut" asian kanssa on. ja joku voi myös loukkaantua kun sitten toisen luona näkee että jaa sulle onkin lähetetty oikein lapsista tehty kortti minä sain taas tiimarikortin! Kyllä minusta on kiva nähdä kuinka kauempana asuvien lapset on kasvaneet ja aion kyllä lähettää tänä vuonna ekaa kertaa omasta lapsesta tonttulakki päässä kuvan. Tiedän kyllä että lapsettomuus on kauhea asia, olen sitä läheltä seurannut, mutta kyllä tämä nainen silti haluaa olla muiden ihmisten lasten kanssa tekemisissä. toki meitä on moneen junaan, mutta ei se ole sen vika jolle lapsi on suotu ettei joku toinen voi sitä saada..

Äänestä

kyllä suoraan sanottuna on mielikuvituksen puutetta ja omahyväisyyden huippua lähettää kersakuvia kortteina puolitutuillekin, jotka ei edes koko paskapesuetta ole koskaan tavannut. ei ole mitään niin turhaa ja idioottimaista kuin saada jonkun epaton kuva joulukorttina, varsinkin kun vanhemmat harvoin tajuaa, kuinka rumia nuo kersat ovatkaan. kyllä se on kukkua, että lapsi muka olisi lähtökohtaisesti ihastuttava olento. usein kaikkea muuta. yäk.

Äänestä
  • No onneksi ei sentään kortin kautta haju pääse kotiisi!;)
    Viskase roskiin.

    Äänestä

mulla on kaksi lasta. molemmat iha ok äkösiä. kummeille oo atanu kuvia ja isovanhemmille kuvat "pikku possuista".. thats it. joteki minuakin ahistaa ne väkisin tonttuhattuihi puetut tekohymyyn pakotetut lapset! jos olis vaikka kuva jostain vahingossa napatusta kuvasta mutta ei.. kaameeta kuvaa pukkaa..no ehkä kaikki ei ajattele näin..

Äänestä
  • Juurikin näin. Kyllä mun mielestäni (varsinkin omat) ipanat on vallan suloisia tonttulakeissaan ja muissa vermeissään, mutta kuvakortit lähtevät silti vain isovanhemmille, isoisovanhemmille, kummeille yms. "lähiaikuisille".

    Äänestä

Äl sinäkään lähtetä ihmisille omakotitalon kuvaa jolla ei ole omakotitaloa, koiran kuvaa kellä ei ole koiraa, kukkasen kuvaa ellei ole kukkasia, kissan kuvaa ellei oo kissoja..... tulee heille paha mieli.

Äänestä

No kerro onko se vapaaehtoista vai ei. Ota vastuu omista tunteistasi äläkä tyrmää hyväätarkoittavaa tuttua/sukulaista, joka on ja pitääkin olla onnellinen lapsistaan - ei se sinulta ole pois, ellet sitten tuijota vain omaan napaasi!

Äänestä
  • Näin voi kirjoittaa vain joku, jolla ei ole mitään käsitystä siitä, minkälaisista tunnemyrskyistä tässä on kyse. Joku, joka ei ole joutunut käsittelemään ajatusta tahattomasta lapsettomuudesta omalla eikä kenenkään läheisensä kohdalla. Joku, joka ei ole koskaan menettänyt lasta tai jonka läheinen ei koskaan ole siihen tilanteeseen joutunut.
    Tässä ei ole kyse itsekkyydestä tai omasta navasta vaan primitiivisistä tunteista ison elämän asian äärellä - sellaisen asian, johon ei voi vaikuttaa, mutta joka on käsiteltävä. Ja se käsittely tekee kipää, vuosia.

    Äänestä

Aika hankalaa minun tietääkseni on lapsia hankkia jos puutuu vehkeet joilla niitä tehdään. Takana kolme kohdun ulkoista munatorvissa. Päätelkää siitä. Ikääkin jo on.

Äänestä

minä ainakin lähetän kaikille lapsistani tonttulakit päässä otetun kuvakortin, siinä kun on vuosiluku mukana niin jääpä joku muisto kun ei muutoin tule valokuvia läheteltyä lasten kasvun aikana kuin pakolliset kummit ja mummit.

Ja lapset tykkää, kokevat arvostusta kun heidän kuvansa laitetaan niille ja noille kivoille ihmisille.

Ei se ole vinoilua. Lapsettomuudenkin kanssa on pakko oppia elämään ihan niin kuin köyhyyden tai jonkin sairaudenkin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kidless kirjoitti:

Joulu tulee taas lapsettomaan "perheeseenkin". Älkää lähetelkö kortteja kullannupuistanne, joille on photoshopattu tonttulakki päähän sille lapsettomalle sukulaiselle ja näin kiertäkö puukkoa siinä syvässä lapsettomuuden haavassa, ellette tiedä onko lapsettomuus vapaaehtoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu