Sivuaineen kautta vaihtoon?

Onko yleisesti ottaen mahdollista päästä vaihtoon sivuaineen kautta? Jos esimerkiksi pääaineen kautta ei löytyisi tarpeeksi kiinnostavia vaihtokohteita, niin voiko tällöin lähteä suorittamaan ulkomaille sivuaineopintoja?
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

en osaa sanoa, mutta joku jollain foorumilla kertoi että teki ulkomailla kokonaisen sivuainekokonaisuuden : ) että ei muutakun ottamaan selvää!

Äänestä

Uskoisin, että voi, koska vaihtoon voi lähteä vaikka vaihtovuoden opiskelut eivät välttämättä liittyisi sen enempää pää- tai sivuaineeseenkaan. Pelkät kieliopinnot ovat ihan riittävä syy. Toki, jos haluat suorittaa vaihtovuoden aikana opintoja jotka luetaan hyväksi omiin pää- tai sivuaineopintoihin Suomessa (sen sijaan, että ne tulisivat "vain" vapaavalintaisiin/kieliopintoihin), niin silloin kannattaa katsella sitä vaihtokohdetta sitten sen mukaan ja keskustella jo valintavaiheessa oman opinto-ohjaajan ja laitoksen ihmisten kanssa mahdollisista korvaavuuksista ja hyväksiluettavuuksista. Yleensä noista vaihtokohteista on hyvät tiedot olemassa mistä selviää kyllä mitä kursseja/kokonaisuuksia vaihto-opiskelija voi vuoden aikana suorittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paremmat vaihtoehdot kirjoitti:

Onko yleisesti ottaen mahdollista päästä vaihtoon sivuaineen kautta? Jos esimerkiksi pääaineen kautta ei löytyisi tarpeeksi kiinnostavia vaihtokohteita, niin voiko tällöin lähteä suorittamaan ulkomaille sivuaineopintoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu