Olipa isänpäivä

Ei ollut aikaa isälle, maailma vie. Kakut odotti, jääneekö aikaa edes ahaudalle aikanaan.
Tämäkin isä on kaikkensa antanut ja tehnyt lastensa eteen, nyt ei ole aikaa hänelle tippaakaan.
16486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sen siitä saa kun tekee hölmöyksiä.. Ei voi muuta sanoa kun et katsos peiliin.

Äänestä

Juttele jälkikasvusi kanssa. Ymmärrän surusi, mutta lapsien käytökselle voi olla jokin syy. Selvittäkää asia ja parempaa huomista. Voimia.

Äänestä

Sehän oli upea isänpäivä - sait olla kerrankin ihan rauhassa! Ei kukaan häirinnyt ja kysellyt turhia!

Äänestä

En tiedä tämän isän tehneen yhtään mitään hölmöyksiä, on isä joka on todella aina pitänty huolta, ei ole yliopistoissassa opiskellut, mutta osaa tehdä paljon asioita ja työelämässkin tehnyt pitkän työuran. Ei ole juoppo ei luuseri.
Nyt jälkikasvu vain tuntuu ymmärtävän jotain varsin väärin. On saanut hyvän koulutuksen ilman velkoja, isä on tehnyt valtavasti hänen hyväkseen, nyt joku ulkopuolinen ihminen taitaa olla rikkomassa lapsen elämää.

Joten tuo nimimerkki kahdehtin onneasi, menepä nyt ajattelemaan kirjoittamaasi.

Äänestä
  • Eikä muuten yhtään hävetä...

    Äänestä

  • Mitä pahaa siinä on tai mikä on väärin, kun isälle antaa vapaapäivän? Isä saa olla rauhassa kenenkään häiritsemättä.
    Moni isä olisi otettu ja kiitollinen, kun saa vietää isänpäivää oman mielensä ja ohjelmansa mukaan.

    Se on hieno isänpäivälahja - kannattaa olla ylpeä! Siitä on itku ja parku kaukana, kun isä saa viettää isän oikeaa päivää!

    Äänestä

Niin mikä???

Äänestä

Kadehtin onneasi, olet se sovinistisika , juuri tuontapaisia isiä ei kapaa kukaan, itsekeskeisiä paskoja.
Jos edes tuon yhden päivän voisit olla kokonaan kotonasi ja ainakin miettiä, mitä olet lapsellesi isänä antanut, ollut heidän kanssaan ja antanut heidän valita heidän se mienlenkiintoinen asia mitä teette.

Varsin moni isä kun tahtoo vaatila lapsia harrastamaankin sitä mikä isää miellyttää ei sitä mitä lapsia haluaa. Vileä tuo isä viitsii suuttua, kun lapsi ei haluakaan lähteä mukaan. Kukahan tässä se suurempi lapsia onkaan.

Äänestä
  • Nimimerkki Isäkö vai luuseri:
    Opettele kirjoittamaan ymmärrettäviä suomenkielen lauseita!

    Äänestä

Oppi ei ojaan kaada on tosi, mutta voi näköjään tehdä itsekeskeisen toisitsa välittömättömän ylimielisen ihmisen.

Asia on tärkein, ei oikein kirjoitus tai mikään muukaan muotoseikka. Vain moukka kirjoittaa laillasi.

Äänestä
  • Ei liity varsinaiseen aiheeseen.

    Mutta olen jo useasti tuonut julki kirjoitusvirhepaholaisen, mikäli naputtelee
    mokkulan kautta.
    Kenenkään ei siis tarvitse arkailla tänne kirjoittelua, edes virheineen .

    Äänestä

  • Kuk aon näk öjään kirj oitta nutit se kesk ei se sti toi sitsa väli t tä mättö mänj a yli mieli sen as ijan?
    Oikein kirjo itus on sivus eikka. Min ustakin as ija on tärkei ntä vai kka mo ukka ol en.
    Ku no saa kirj oittaa oik ei n, nii noppi eik aad aoj aan sill oin.

    Äänestä

  • S illee no n! kirjoitti:

    Kuk aon näk öjään kirj oitta nutit se kesk ei se sti toi sitsa väli t tä mättö mänj a yli mieli sen as ijan?
    Oikein kirjo itus on sivus eikka. Min ustakin as ija on tärkei ntä vai kka mo ukka ol en.
    Ku no saa kirj oittaa oik ei n, nii noppi eik aad aoj aan sill oin.

    Hieno teksti kun ei kerran oikeinkirjoituksesta tarvitse täällä välittää!

    Äänestä

  • Noin se menee kirjoitti:

    Hieno teksti kun ei kerran oikeinkirjoituksesta tarvitse täällä välittää!

    kolmesta aikuisesta pojasta yksi soitti isänpäivänä ja pyysi autoa lainaksi ja pensarahaa.

    Äänestä

  • isi vm. 60 kirjoitti:

    kolmesta aikuisesta pojasta yksi soitti isänpäivänä ja pyysi autoa lainaksi ja pensarahaa.

    Se kertoo, että isä on hänelle tärkeä ja isä muistetaan,

    Äänestä

On tärkeä, mutta riippuu pojan iästä, miten isän sydän tuosta sykähtää.
Jokainen isä toivoo, että lapsi pääsee jaloileen, niin että elää omilla tuloilaan ja ostettua autonsa ja tarvikkeensa itse.

Onhan se hyvä, etä sentään on edes tuollaisetkin välit, voisivat olla olla paljon muutakin.

Tosin monikaan isä ei ole voinut lainailla vanhemmiltaan yhtään mitään, sillä silloin ei ollut edes monilla vanhemmilla autoja saatikka ylimääräistä rahaa. Jokaisen piti tulla omillaan toimeen ja silloin oli paljon vähemmän kaikenlaista kaunaa ihmisten välillä, lurjustelua, ei erottu ja jätetty lapsia. Joustettiin ja venyttiin, kun ei totu liian helppoon ei vaadi kaikkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itkettää kirjoitti:

Ei ollut aikaa isälle, maailma vie. Kakut odotti, jääneekö aikaa edes ahaudalle aikanaan.
Tämäkin isä on kaikkensa antanut ja tehnyt lastensa eteen, nyt ei ole aikaa hänelle tippaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu