Psoriaatikot kokeilkaapa huviksenne

Ihmeparantunutko?

n. 2,5 vuotta sitten itselläni diagnosoitiin psoriasis. Päänahkaan muodostui kauttaaltaan paksuja hilsekakkuja, joiden alla punainen märkivä läiskä. Hiuksia lähti runsaasti eikä oikein mikään auttanut.

Levisi vasempaan korvalehteen, joka myös alkoi märkimään.

Lisäksi kainaloihin muodostui kämmenen kokoiset märkivät verestävän punaiset läiskät ja nivusiin.

Tänä kesänä päätin koittaa hiilihydraattien vähentämistä, ts. lopetin periaatteessa kokonaan perunoiden, pastojen, vaalean leivän, sokerin (ennen kaikkea) jne. syönnin ja nyt ruokavalio koostuu oikeastaan vain maitotuotteista (sinistä tai punaista), kaikenlaisesta lihasta ja kalasta, kasviksista ja ruisleivästä (siitä en raaski luopua).

Karkkia tuli vedettyä juurikin parin viime vuoden aikana tyyliin pussi päivässä ja pari Marssia päälle. Sokerin käytön lopetin kokonaan.

Punaiset läiskät hävisivät ensin kainaloista. Nivusissa säilyivät pitkään, mutta nyt ovat nekin pois. Päänahassa sitkeästi muodostunut ja hiustenlähtöäkin aiheuttanut psorityyppinen ihottuma on poissa ja korvalehti parantunut.

Silloin tällöin tulee vedettyä paljon kokista ja olen huomannut, että 1,5L päivässä niin alkaa kainalot haisemaan aivan järkyttävästi hielle, vaikkei edes rasita itseänsä mitenkään.

Lopetin senkin. Ei haise enää...

En ole mikään karppausintoilija enkä tiedä onko ruokavalioni aiheuttanut iho-oireiden häviämisen, mutta aika helppo tuollainen johtopäätös on minun mielestäni tehtävissä.

Painokin on pysynyt hyvin kurissa eikä tarvitse todellakaan nälkää nähdä.

Kokeilkoon ken haluaa...

1

663

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ppp+psori

      Totta, joka sana. Itsekin pidän kurissa (oireettomana) psorini vhh-ruokailun avulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      2356
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      935
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      731
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      714
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      644
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      595
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      584
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      566
    Aihe