Koiramme kimppuun on käynyt kahdesti vapaana ollut koira, jonka jälkeen koira on alkanut pelätä kaikkia koiria. Eli täys rähinä päälle heti kun näkee kaukaakin koiran tulevan. Kokeiltu on vaikka mitä, mutta tuntuu kun edistystä tapahtuu niin ei tarvitse kuin yhden vastaantulevan koiran rähistä kunnolla, niin olemme tulleet takapakkia kaksin verroin. Ja koska koiramme rähisee muille koirille, niin aloittavat nämäkin aina valmiiksi rähinän, eli harjoittelemaan ei oikein pääse paitse rähisivien koirien kanssa. Onko joku ihan oikeasti saanut oman koiran tälläisen jälkeen niin varmaksi että sietää vastaantulevan koiran rähinän ilman että itse haukkuu? Ja joo joo vika on minun ja vain minä asian voin korjata, mutta miten? Kananpaloja ja lehmän vatsalaukkua on mätetty ämpärikaupalla ja katseltu kaukaa muita koiria ja hyvin on mennyt kunnes joku rähisee vanhasta tottumuksesta...
miten saa ikuna pelon muita koiria kohtaa pois?
6
150
Vastaukset
- aran omistaja
Mulla on kanssa pennusta asti epävarma koira jolla ei ole kovin hyvät hermot. Ennen kesää oltiin siinä tilanteessa (1,5v) että ei rähise jos vastaantuleva on hiljaa. Kesällä kun oli huimasti aikaa harjoitella ja valoisaa, ei rähissyt vaikka millainen tuli vastaan, ja kontakti pysyi, jes!
No, nyt vähän aikaa sitten tuli kaksi vuotta täyteen ja syksyn mittaan naapuriteiden räyhääjät omistajien piittaamattomuudesta pääsi tääs käymään päälle niin ollaan samassa etapissa kuin keväällä, ehkä koira vieläkin epävarmempi. Ikävää :/
jos ehtisin useammin kuin viikottain antaa tutustua uusiin koiriin ja leikkiä koirapuistossa turvallisten koirien kanssa niin varmasti edettäisiin taas. Katsotaan miten ensi keväänä/kesänä taas menee. Mutta uskon että noi namut kannattaa kuitenkin pitää kuvioissa kunhan niitä antaa oikealla hetkellä ja jos koira vähänkään kiinnostuu niiden avulla. - cozma
No meillä kanssa murkkuikäinen on jo kolmesti saanut vanhemman uroksen kimppuunsa. Remmirähjäksihän se siitä äityi, aiempi hieno käytös katosi tuhkana tuuleen. Erityisesti isokokoisemmat vastaantulijat haukuttiin niskavillat pystyssä. Vaan treenataan ja treenataan kohtaamisia, ja pikkuhiljaa edistytään parempaan suuntaan. Nykyisin useimmat ohitukset onnistuu hiljaisesti, vaikka koira jännittyneenä pyörii ja pomppii hihnan päässä.
En ole makupaloja käyttänyt, vaan ns. johtajuudella mennään tilanteet, itse yritän olla rento, rauhallinen ja jämäkkä. Kiellän hyvissä ajoin koiraa ottamasta kantaa vastaantulijaan, ja nyppään hihnasta, nostan toisen käteni koiran eteen kiellon merkiksi. Hyvästä suorituksesta toki kiitellään koira.- tyhmä omistaja
Kiitos kommenteista, tuo makupalojen antaminen on välillä hankalaa jos koira ehtii yhtään kiihtyä niin sormethan siinä mukana menee vaikka kuinka on opeteltu varovasti ottamista. Entä tuo kiittäminen hyvästä ohituksesta? Miten teet sen? Jos itse sanon hyvä poika ohituksen jälkeen, jos on menty hiljaa hienosti niin siitä koirani riehaantuu ja kääntyy haukkumaan juuri ohitetun perään innoissaan eli meneekö kehuni silloin hukkaan?
Ja cozma oletteko tosiaan onnistunut ohituksiin vaikka vastaantulijat räyhäisivät? Nostan hattua. :-)
Ikäviä juttuja nuo ovat...
Mutta johtui mistä johtui,niin itse lähden noissa liikkeelle oikean käytöksen ohjaamisella.Elikä koiralle opetetaan vaikka alusta kaikki.Kontakti,kontakti kuntoon (palkka oikeasta toiminnasta).Kunnon harjoittelut ja sitten jos mahdollista pikkuhiljaa likemmäs tilanteita.Omistaja tarkkana,ettei anna vääriä signaaleita koiralle eli oma olemus kuntoon, hihna sen verran päästä löysällä,ettei kiristämällä saa signaalia.Tarvittaessa hallintaan kuonopanta,jonka kanssa voi olla lungimmin ja löysemmällä.
Hyvästä kehuminen ja palkka.Palkassa opetetaan myös tapa rauhallisesti kiittää ja ottaa vastaan.
Ja ennakointi varsinkin alussa tosi tärkeää.Koira on otettava kontaktiin ennenkuin alkaa paineistua.Jos menee rähinälle,niin erittäin rauhallisesti ja määrätietoisesti koiralle huomautus väärästä.Rauhallisuus on tärkeää,koska oma vähäinenkin kiihtymys paineistaa lisää koiraa.
Se sitten,jos lähtee pakotteille,niin kannattaa olla varma,että sen hallitsee myös oikein.Kun saattaa niilläkin mennä ojasta allikkoon,ihan kuin millä tavoin vaan,jos ei oikein klaaraa ja tunne hyvin koiraa.Ja jos on oikein isosta ja vahvasta kyse(myös luonteisesta),niin kannattaa miettiä,onko rahkeita sitten myös vastata,jos koira haluaakin vastata omistan "haasteeseen" haasteella...
Ja sitten yksi tärkein.Se "johtajuus" mahdollisimman hyväksi.Mitä paremmin koira luottaa omistajaan,ja on hanskassa ylipäätään,niin sen paremmin auttaa kaikessa muussakin.
Hihnassa en antaisi ylipäätään seukkailla,mutta pahitteeksi ei olisi,että olisi vaikka muutama kiva koirakaveri,jonka kanssa touhuta ja irti.- cozma
Ei nyt ihan raivopäätä ole tullut vastaan viime aikoina, pahin oli yksi norjanharmaa, joka ponnekkaasti haukkui. Meiltä lyhyt matala murina jonka jälkeen hiljaa. Pikkutipsut yksin tai kaksin pitävät aika mekkalaa, mutta niitä ei milloinkaan ole otettu vakavasti, joten vain katsellaan. Hiljainen koira ilman muuta ohitetaankin hiljaa ja hihna löysällä, vain kiinnostuneena katsellen.Ykkösvihollinen, se räyhä joka päälle tuli, on vielä kohtaamatta... veikkaan että siinä vielä haastetta riittää.
Ohitusjännitys purkautuu useinkin pomppimiseen ja hihnan hammasteluun, jonka koira lopettaa heti kun pysähdyn ja katson pahasti. Sitten jatketaan rauhallisina matkaa.
Kehumisen pidän tarkoituksella sellaisena rauhallisena hiljaisena puheena, jonka koira kyllä tietää suosioksi, mutta pysyy pöksyissään. - ...
Koirakouluun koiran kanssa. Sieltä löytyy harjoituskavereiksi koiria jotka eivät vastaa rähinään millään tavoin ja pääsette siedättämään. Ensimmäisillä kerroilla kun menet, et mene ryhmään, vaan pysyt reunalla vaikka vain katselemassa toisten työskentelyä ja annat koirallesi postiivista palautetta tai vedät jotain ohjaajaa hihasta ja pyydät häneltä apua valitsemaan jonkun varmasti rähisemättömnän koiran kanssanne yksityisharjoituksiin.
Ainut mitä voit tehdä on siis siedättää koirasi sietämään toisten koirien läsnäoloa. Koiralla on kanssasi mukavaa ja turvallista vaikka toisia koiria on lähellä ja se onnistuu vain harjoittelemalla toisten koirien ollessa lähellä. Et voi kadulla harjoitella tavallisten koirien ulkoiluttajien kanssa, mutta koirakoulussa on koiria juuri tuollaisia opettamisia varten, koiria joiden ohjaajat pitävät teidänkin onnistumistanne tärkeänä. Kadulla kulkiessasi rähisevän koiran kanssa varmasti vain ärsytätte vastaantulevia, ei heillä ole mitään motiivia suostua siedätysharjoitus välikappaleiksenne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2732824Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka402259Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471977- 1051697
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1041640Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121355- 661297
- 681233
- 551159
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771112