Onko käytännön eroja

seetri70

Pari vuotta mettällä käyneenä tekisi mieli koiraa apuun, kun saaliit pienenmoiset. Koira olisi ensimmäinen metsästävä koira.Mielessä pitkäk saksanseisoja tahi munsterinseisoja. Jotain noista jo lukenutkin, samanoloisia ainakin paperilla. Onko käytännön eroja, esim koulutuksen perille menossa, perusterveydessä(lonkkaviat). Emännän mielessä käynyt myös Gordonnin setteri. Seisojat ainakin monipuolisia, mutta miten tuo setteri ymmärtää vaikkapa russakon päälle, kun niitäkin siinä pelloilla pyörii?

6

378

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhhh8h99

      Olen kysynyt aivan samaa koiranäyttelyissä munsterinseisojien ja pk saksanseisojien omistajilta. Molemmat liputtavat omien koiriensa rotuja ja mollaavat sitä toista. Ei saa mitään selkoa, että kumpi on luonteeltaan, käyttöominaisuuksiltaan ja terveydeltään parempi, kun aina kyseisen rodun omistajat haukkuvat toista rotua ja kehuvat oman koiransa rotua. Grodoninsetteristä ei itselläni juurikaan ole kokemusta, enkä ole paljoa siitä keränyt tietio.

    • Jämptiii <3

      miksi juuri seisoja? Seka rotuisen kannalla olen. TOSI paljon vähempi riski perinnöllisiin sairauksiin ja kunnon rodut valitsemalla saisit aika "tappo koneen" sinne metsään :)

      Kysele näitten rotujen sekoitusta? Saisit molempien rotujen hyvät puolet.

      • seetri70

        Joo, olen huomannut samaa, jotta oma hauva paras hauva. Toki omaa pitääkin kehua, ainakin pikkasen, mutta koetin noita eroja löytää. Pitäisi vaan keksi itselle sopiva kompromissi ja vielää löytää semmonen.
        Dii, sekarotuista en aatellutkaan. Olen kyllä monesti kuullut, että noilla "seittemän rodun saunantakasilla" olis vähemmän ainakin joillein roduille tyypillisä sairauksia. Tokikaan en sekulia vastusta, kuhan molemmat vanhemmat olisivat vaan metästystaustaisia. Seisontaan tarttis kyllä olla taipuvaisuutta. Mistähän noita osaisi kysellä?


      • xddssss
        seetri70 kirjoitti:

        Joo, olen huomannut samaa, jotta oma hauva paras hauva. Toki omaa pitääkin kehua, ainakin pikkasen, mutta koetin noita eroja löytää. Pitäisi vaan keksi itselle sopiva kompromissi ja vielää löytää semmonen.
        Dii, sekarotuista en aatellutkaan. Olen kyllä monesti kuullut, että noilla "seittemän rodun saunantakasilla" olis vähemmän ainakin joillein roduille tyypillisä sairauksia. Tokikaan en sekulia vastusta, kuhan molemmat vanhemmat olisivat vaan metästystaustaisia. Seisontaan tarttis kyllä olla taipuvaisuutta. Mistähän noita osaisi kysellä?

        Sekarotuinen on paperiton, eli sen taustoista ei voi olla kuinkaan varma. Kyseessä voi olla vaikka menkä pentutehtailun tulos. Rotukoiran vanhemmista näkee ainakin terveystodistukset. Nillä perusteella sekarotuinen on rotukoiraa terveempi ? Seropinkin vanhemmat voivat kärsiä vaikka mistä perinnöllisistä sairauksista, mutta rotukoiran vanhempien terveystilastoista on ainakin luotettavat todisteet.


    • koiriarakastavalapsi

      Sekarotuisen koiran taustoista ei voikkaan olla täysin varma. Tietenkin riippuu myös rodusta, jotkut rodut ovat sairaampia kuin toiset. Seropeilla ei ole sukusiitoksesta johtuvia ongelmia, koska ne on risteytetty useasta rodusta. Omasta mielestäni "coktailkoirat" (eli seropit) ovat yleisesti ottaen terveempiä, kuin puhdasrotuiset. Metsästykseen seropia parempi valinta on mielestäni puhdasrotuinen metsästyskoira.

    • hs

      KKss eli karkeakarvaisen saksanseisojamiehen neuvo: mieti mitä ja miten metsäsät.
      Se ratkaisee rotuvalintasi. Itelläni on elämässä ollut spk, kkk, kkss ja kkmk. Kuten ehkä huomaat, pystykorvan kautta karhukoiraan, siitä seisojaan ja mäyräkoiraan.
      HENKIKOIRANI on seisoja. Kaikki ovat hyviä, tärkeää on miehen suhde koiraan.
      PS. lähes viiskytä v. koirilla metästänyt sanoo: kuuntele ihteesi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      998
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      293
      866
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      748
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      74
      714
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      621
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    Aihe