Sisätautilääkäri Olli Suhonen

Homeherkkä#

Sisätautilääkäri Olli Suhonen Lahdesta pohdiskeli perjantaina 11.11.11 sisäilmaongelmia Hesarin mielipidesivustolla.

Suhonen otsikoi kirjoituksensa "Home on harvoin taudin aiheuttaja"
Otteita hänen kirjoituksestaan:
:
-Emeritusprofessori Eeva-Liisa Hintikka (HS Mielipide 31.10) toi julki ASIANTUNTIJAN huolensa niistä kriteereistä, jotka asimusterveydelle haitallisist homelöydöksistä meillä vallitsevat. Samoin hän kiinnitti huomiota homenäytteitä tutkivien LABORATORIOIDEN puutteelliseen laadun valvontaan ja siitä aiheutuvien tutkimustulosten ja niiden tulkintojen kirjavuuteen.
Edelleen Hintikka epäili VIRHEELLISEKSI sitä näkemystä, että sisäilman terveyshaitat olisivat nimenomaan vain HOMEISTA SELITTYVIÄ......

-TUNNUSTAN seuranneeni homeongelmista käytyä keskustelua 1990-luvun alusta lähtien epäuskoisin mielin. Kuinka on mahdollista, että ihmislaji sopeuduttuaan olemassaolonsa alusta alkaen kaikkialla ympäristössään esiintyviin lukemattomiin homelajaihin yhtäkkiä TOISEN VUOSITUHANNEN LOPULLA KOKISIKIN NE JOUKKOMITASSA TAUTEJA AIHEUTTAVIKSI DEMONEIKSI?
EPÄUSKOANI on edelleen lietsonut se, että homeiden aiheuttamiksi koetut oireet ovat monissa tapauksissa varsin monimuotoisia ja epäyhtenäisiä, KLIINISET LÖYDÖKSET ERITTÄIN NIUKKOJA.
-ON VAIKEAA välttyä siltä käsitykseltä, että huomionarvoista AIDOSTI KOETUSSA HOMEOIREILUSSA ON HOMESAIRAUDEN PELKO. Tästä tilanteesta ei ole vastuussa pelkääjä vaan ensisijaisesti ASIANTUNTIJAKSI TULKITTU PELON PROVOSOIJA.

7

744

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko provoo tää
    • Homeherkkä#

      Kas, kas. Ensimmäinen OIKEA lääkäri, joka näyttää ottaneen kantaa Homepakolaiset ry:n mediaesiintymisiin.

      Jos Suhosen mielestä ihmiskunnan olisi olemassaolonsa alusta lähtien PITÄNYT sopeutua kaikkialla ympäristössään oleviin homelajeihin, niin olisihan ihmiskunnan PITÄNYT sopeutua kaikkiin ympäristössään oleviin siitepölyihinkin kuin myös sisätiloissa pitämiensä koirien ja kissojen karvoihinkin, syömiinsä hedelmiin jne, vaan ei ole sopeutunut, jonka asian itämäinen lääketiede on tiennyt kautta monituhtvuotisen historiansa.

      Mitä länsimaisen lääketieteen tutkimustietoon HOMEISTA tulee, niin Suhonen esittää harhaanjohtavaa tietoa siitä, että VASTA toisen vuosituhannen lopulla ihmislaji on alkanut kokea homeet "joukkomittaisia tauteja" aiheuttaviksi "demoneiksi".
      Harhaanjohtavaa tietoa siksi, että noin kolmesatavuotinen länsimainen LÄÄKETIEDE ON alkuhistoriastaan lähtien TIENNYT HOMEIDEN aiheuttavan ALLERGIAA ja sitä kautta TIETTYJÄ ALLERGISIA SAIRAUKSIA.
      Ja kun silloiset LÄÄKÄRIT ovat tienneet, niin siksi esim. Ruotsissa 1800-luvulla ilmestyneessä kirjassa "Handbok for Helsovärd i hemmet " LÄÄKÄRIT neuvovat TERVEYSVAARAN TAKIA hylkäämään homeisen kodin.

      Suhonen näyttää tarkoitushakuisista syistä myös unohtavan vuoden 1938 ammattitautilakimme mainitsemat ALLERGISET MIKROBIaltistussairauksien nimet, kuin myös sen, että tietyntyyppisiä TULEHDUSoireilevia/TULEHDUSsairaita LÄÄKÄRIKUNTAMME alkoi jo 1960-luvulla homealtistaa muutamalla luonnonhomeella, joka altistus aiheutti ammattitautilaissamme mainitun AKUUTTI TULEHDUSSAIRAUDEN tai jo todetun pahenemisen koskien niin silmiä, nenää, kurkunpäätä, keuhkoputkia kuin myös keuhkorakkuloita.

      Kun Suhonen väittää, että "AIDOSTI KOETUSSA HOMEOIREILUSSA" huomionarvoista on HOMESAIRAUDEN PELKO, niin LÄÄKETIEDEFAKTAA ei löydy, että PELKO aiheuttaa kosteusvauriotyöpaikoilla toistuvia ylä-/alahengitystieLIMAKALVOTULEHDUKSIA, myös keuhkorakkulatulehduksia, jotka tulehdukset OVAT nimenomaan NIITÄ AITOJA homeallergisoitumisen aiheuttamia HOMESAIRAUKSIA.

      Mitä tulee Suhosen mainitsemaan "ASIANTUNTIJAKSI tulkittuun PELON (siis homepelon) PROVOSOIJAAN" niin vihjailun sijasta hänen olisi pitänyt mainita NIMELTÄ ketä kosteusvauriorakennusaltistuksen parissa toimivaa henkilöä hän tarkoittaa vai onko heitä hänen mielestään useampiakin.

      Sisätautilääkäri Suhosen kuin myös eläinlääketieteen tohtori Suhosen mukaan ASINTUNTIJA-Hintikan voi heidän kirjoituksistaan päätellen lukea hometalojen rakentaja- ja myyjäjoukkoon kuuluviksi.

    • "EPÄUSKOANI on edelleen lietsonut se, että homeiden aiheuttamiksi koetut oireet ovat monissa tapauksissa varsin monimuotoisia ja epäyhtenäisiä, KLIINISET LÖYDÖKSET ERITTÄIN NIUKKOJA."

      - Haistakoon paskat!

      Kun totuus on se, ettei löydetä mitään, kun ei tutkitakaan mitään!

      Raakaa ja julmaa heitteillejättöä!

      Jonotin tuonne viime keväänä kolme kuukautta, maksoin vastaanotosta 145 euroa, testeistä vielä vähän lisää ja löytyi tämä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10248551

    • roskasakkia

      Lääkärit ovat vähiten luovaa, ongelmanratkaisukykyä omaavia ihmisiä. Heillä ei myöskään näytä olevan kykyä tulkita ympäristön muutoksia ja niiden vaikutuksia ihmisiin. Olen menettänyt luottamukseni TÄYDELLISESTI kyseiseen tieteenhaaraan, vai sanoisiko tieteettömyyshaaraan. 99 prosenttia lääkäreistä uskovat kuin raamattuun, heidän lääkärikirjaansa, mieluimmin kuin näkemäänsä kuulemaansa, tai kokemaansa. Kadunmiehentkin ovat kykenevämpiä ajatteluun kuin lääkärit, joten miksi heidän sanansa vielä edes painaa niinkin paljon.

    • Homeherkkä#

      Kriittistä suhtautumistaan homeiden "demonisointiin" sisätautilääkäri Suhonen perusteli ym. kirjoituksessaan vielä seuraavalla tavalla:

      -TUKEA KRIITTISELLE suhtautumiselle on HELPPO LÖYTÄÄ tiedeyhteisöjen raporteista. Otan esimerkiksi Yhdysvaltain työ- ja ympäristölääketieteen tiedejärjestön (ACOEM) helmikuussa julkaiseman tilannekatsauksen, joka koski sisäympäristön homeiden yhteyttä ihmisiin kohdistuneidiin terveyshaittoihin. Kyseessä on monisivuinen seikkaperäinen katsaus, joka perustuu mm. 78:aan tieteelliseen julkaisuun ja sisältää ajankohtaisia vastauksia puheena olevan yhteyden eri puoliin.
      Katsauksen yhteenvedosta poimin keskeisin: ALLERGISET HENKILÖT (noin viisi prosenttia väestöstä) voivat saada jossain elämänsä vaiheessa NUHA- ja HENGITYSTIEOIREITA myös homealtistukseen liittyen ERITYISESTI ULKOILMASSA.

      Äskettäin tuli Jim:ltä ohjelma USA:n kosteusvauriorakennustilanteesta. Siinä todettiin, että yli 25 miljoonaa henkilöä saa USA:ssa ALLERGISIA reaktioita homeesta ja että home on MYRKKY homeallergikolle.

      Kun USA:ssa ei ole homealtistettu kosteusvauriorakennusaltistuksesta sairastuneita henkilöitä, niin Suhosen olisi syytä paneutua niiden maiden tutkimuksiin, joissa luonnonhomeallergeeneilla on altistettu sairastuneita TIETTYJEN ammattitautilaissa mainittujen ALLERGISTEN SAIRAUKSIEN toteamiseksi.
      Suomestakin löytyy tutkimuksia 1960-luvulta lähtien, joista tutkimuksista käy ilmi, että Suomessakin allergisiin sairauksiin sairastuneista noin viisi prosenttia kuuluu luokkaan "allergiset henkilöt", jolla ilmaisulla tarkoitetaan Th2:s tyyppiin kuuluvia henkilöitä, eli henkilöitä, joilla on ollut syntymästään lähtien atooppinen iho.
      ELI toisin sanoen KÄY ILMI, että noin 95 PROSENTTIA allergisiin sairauksiin sairastuneista kuuluu muihin allergiatyyppeihin kuin perinnölliseen atopiatyyppiin, joiden immunologisten perustyyppien allergeenialtistuksesta saama oireilu kudosvauriomekanismeineen on selvitetty englantilaisten lääketiedetutkijoiden Coombs/Gell toimesta jo 1960-luvulla.

      Kun sisätautilääkäri Suhonen näyttää olevan jossain määrin perillä vain sitä kuinka atoopikon immuunijärjestelmä toimii ja kun me kansalaset jo kokemuksesta tiedämme, että myös lääkkeille voi allergisoitua muillakin mekanismeilla kuin perinnöllisellä atopiamekanismilla, niin varmaan Suhonen pistäisi potilaansa lääkeainereaktionkin lääkepelon piikkiin.

      • Voiko olla TOTTA

        "että home on MYRKKY homeallergikolle".
        Tarkoitatko, että VAIN USA:ssa mutta meillä täällä kylmässä pohjolassa home ei olekaan MYRKKY homeallergikolle, vert. (entisiin kirjoituksiisi).
        Peloittavaa totta tosiaan. MYRKKYÄ oikeesti tuo home ainakin sinulle Homeherkkä.
        Ihanko TOTTA. Eikö kenellekään toiselle kuin HOMEALLERGIKOLLE?
        Mitähän Reijula tuohon nyt pukkaa. Odotellaan.


      • Lapin pöllö
        Voiko olla TOTTA kirjoitti:

        "että home on MYRKKY homeallergikolle".
        Tarkoitatko, että VAIN USA:ssa mutta meillä täällä kylmässä pohjolassa home ei olekaan MYRKKY homeallergikolle, vert. (entisiin kirjoituksiisi).
        Peloittavaa totta tosiaan. MYRKKYÄ oikeesti tuo home ainakin sinulle Homeherkkä.
        Ihanko TOTTA. Eikö kenellekään toiselle kuin HOMEALLERGIKOLLE?
        Mitähän Reijula tuohon nyt pukkaa. Odotellaan.

        Koglaa tämä. Ex-oikeusasiamiehet selvittämään valelääkärisotkua.

        On tosiaan aikoihin eletty huh huuuuu....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe