Mummon kissa.

Kuilukadulla on kissa hyökännyt koiran kimppuun, kuulemma aivan yllättäen.
Koira oli saanut vammoja.
Minulla on koko elämäni aja ollut kissoja, kerrallal useampiakin.
Kokemukseni mukaan kissa ei käy koiran kimppuun kuin seinää vasten ahdistettuna. Se lähtee mieluummin karkuun.
Olisikohan koira päässyt yllättämään kissan jotenkin.
Keskenään kissat tappelee, vaikka olisivat leikattuja.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse uskon että se 10.11 seudussa kirjoittava puhuu paskaa. En ole itse myöskään havainnut kissojen käyvän koirien kimppuun, ainoastaan itsepuolustukseksi.

Mutta olen monen monta kertaa joutunut Kuilukadulla ja Nousukujalla koirien agression kohteeksi. Monta kertaa olen mielessäni rukoillut että koiraa taluttava (vai pitäisikö sanoa koiran taluttava) ruippana saisi pidettyä "Mustinsa" hallinnassaan.

Jättäisivät koiran ottamatta ne jotka eivät sitä osaa/viitsi kouluttaa. Hatunnosto koiransa kouluttaneille.

Räyhäävälle juopolle voi soittaa poliisin mutta murisevalle mustille ei, molemmat aiheuttavat samanlaista kauhua.

Rakastan koiria mutta en niiden pöljiä, laiskoja jaitserakkaita omistajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissanainen... kirjoitti:

Kuilukadulla on kissa hyökännyt koiran kimppuun, kuulemma aivan yllättäen.
Koira oli saanut vammoja.
Minulla on koko elämäni aja ollut kissoja, kerrallal useampiakin.
Kokemukseni mukaan kissa ei käy koiran kimppuun kuin seinää vasten ahdistettuna. Se lähtee mieluummin karkuun.
Olisikohan koira päässyt yllättämään kissan jotenkin.
Keskenään kissat tappelee, vaikka olisivat leikattuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu